Yökyläsynttärit

Tällä viikolla talossa huomioitiin juhlapäiviä. Viimeviikolla postaukseni oli lyhyt, sillä sihteerini oli ollut juhlimassa isäntäparin 20v hääpäivää Tallinnassa. Varsinaisena juhlapäivänä he avasivat vielä pikkuruiset kuohuviinipullot. Haistoin kuohuvaa kiinnostuneena, mutten saanut kiinni ensimmäistäkään pintaan noussutta kuplaa. Juhlan ohessa oli myös arkea, jota osoittaa alakerrassa kuivumassa oleva keittiönmatto, mutta ei mennä likaisiin yksityiskohtiin. En tiedä, mikä minuun silloinkin meni, *huokaus*.

Maisa täytti tällä viikolla 11v, ja piti sen kunniaksi yökyläsynttärit parille ystävälleen. Se oli kuulkaa tyttöenergiaa ja kikatusta se! Pojat olivat paenneet yökylään omille tahoilleen, joten koko alakerta oli tyttöjen valtakuntaa. Alakertaan johtavat portaat päätyvät pieneen aulaan, josta pääsee alakertalaisten omiin huoneisiin. Patjat peittivät koko lattian, siihen tehtiin siskonpedit kolmelle. 

Alakerrasta kuului koko ajan epätavallisia ääniä, joten seisoin yläkerran portaiden päässä alakertaan tuijottaen ja varoittavasti haukahdellen. Yöllä kolmelta nousin taas haukahtelemaan, kun alakerrasta kuului kyljenkääntämistä epätavallisella tavalla. Sitten minun petini nostettiin isäntäparin huoneeseen ja ovi kiinni. Aamulla minä oli silminnähden tyytyväinen kuin pikkulapsi, joka on päässyt vinkumalla vanhempien huoneeseen nukkumaan.

Aamulla minä pääsin tyttöjä herättelemään, ja villiinyin täysin. Kiepuin heidän pedeillään ja juoksentelin peitot ja matot ruttuun. Sitten jouduinkin yläkertaa viilentämään tunteitani.

Tytöillä oli kyllä todella syvällisiä keskusteluja, ne kuuluivat yläkertaan saakka. Keskustelua käytiin mm. suomenkielisten sanojen merkityksestä. Yksi ääni sanoi:" Sanokaahan monta kertaa peräkkäin tomaatti" ja kuoro vastasi:" tomaattitomaattitomaattitomaatti". "Mikä on tomaatti, mitä se tarkoittaa!?" Minä jäin miettimään, kuinka syvällisiä ihmiset ovat jo nuorena, ja minä kun vain mietin, miten voisin saada lisää ruokaa tai leikkiseuraa.

Maisa ja hänen ystänsä ovat heppahulluja. Upeana lahjana oli ystävän äidin omatekemä keppihevonen, jonka Maisa nimesi Lucaksi. Paikalla olivat myös kavereiden kepparit Pumpuli ja Simba. Ja sitten alkoi keppariravi yläkerrassamme. Minä en ole aiemmin koskaan ollut raviradalla, joten olin varsin hämmentynyt. Istuin paikallani, ja yritin ajoittain näykkäistä ohiravaavaa hevosta kepistä.

Keppari-Luca

Lopulta minäkin pääsin mukaan. Maisa nosti minut syliinsä kepille ja ravasi. Meno oli minulle aavistuksen liian rajua. Pääsin kuitenkin väleihin Lucan kanssa, ja nuolin sen turpaa hyväksyvästi.

Kaiken kikatuksen ja ravaamisen ohessa tytöt ehtivät myös laulaa singstaria. He lauloivat täysin omistautuneesti:"ja mä mietin kuinka mä ratsastin..", tiedättehän sen Erinin laulun. Aikuisia tämä huvitti, he kun olivat kuulevinaan laulussa monta eri tasoa.

Tytöt jatkoivat laulamista ja aikuiset istuivat katsomassa viikon tallennuksia telkkarista. Minulla oli himputin tylsää. Ihmettelin, miksi nämä ihmiset ovat kotona, kun eivät ollenkaan leiki kanssani. Aloin haastaa porukkaa leikkiin. Näykin sormia ja räksytin pöydän alta. Kyllä huonokin huomio on parempaa kuin ei huomiota ollenkaan.

Lopulta päädyin hammastarkastukseen, joka ei ollut ollenkaan sitä, mitä halusin. Ensikerralla minun täytyy olla nopeampi!

Kun ratsastajat laukkasivat koteihinsa, otettiin esiin ohjelma Maisan syntymäpäivän vietosta perhepiirissä. Isäntä loihti näin upean kakun sankarille. Hänhän voisi osallistua tällä ohjelmaan Isi leipoo. Ennen kakkua sankari lähtee vanhempineen elokuviin katsomaan Muumit Rivieralla. Juhlaillallinen tarjotaan paikallisessa Rossossa. Minä odotan kotona rauhallisesti. Kun juhlijat palaavat kotiin, alkaa minun loppuillan kestävä showni!

Onnea Maisa!

Sihteerini poistui maasta

Jotain outoa ja vastuutonta tapahtui tänä viikonloppuna. Maisa työnnettiin Karjalan-junaan, pojat jäivät kotiin minun vahdittavikseni ja isäntäparini poistui maasta. Poistui maasta, vaikka heillä on kolme alaikäistä vahdittavaa ja tätä nykyä myös yksi täysi-ikäinen erityisvahdittava.

Kyseessä oli kuulemma 20v-hääpäivä, jota lähdettiin kunnioittamaan Tallinnaan. Minä en tästä hääpäiväasiasta tiedä mitään, mutta olen toki nähnyt morsiuspukuisia nuorukaisia kuvassa seinällä. Kuvan ihmisillä tuskin on tekemistä näiden juonteiden peittämien ja harmaantuvien ikäihmisten kanssa, joita kylläkin rakastan.

Isäntäpari palasi, mutta sihteerini sanoo olevansa niin matkan uuvuttama, ettei voi toimittaa sihteerintöitään. Hän on pääasiassa ylensyönyt, ei niinkään ylenjuonut. Minusta tämä on journalistista laiskuutta, mutta minkäs sille teen. No, kyllä kai hän tuosta vetristyy. Hauskaa syksyistä viikkoa kaikille.

Mielihyvää, iloa ja nautintoa

Minä olen nautinnonhaluinen koira. Voitte kutsua minua hedonistiksi, en pane alkuunkaan pahakseni. Kun minä nautin, lasken silmäni puolitankoon ja kurnutan kuin sammakko.

Minä olen oikea herranterttunen.

Jukka-poika laulaa tunnuslauluani näin sanoen:

"Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa,
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
Niinkuin enkelit tekee.

Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin."

Ja tässä teille iloa, kotoisen Jukka -poikamme muodossa. Kuva on tosiaankin lavastettu. Lasit on emännän, paitsi hänen päässään ne pysyvät suorana.

                                              

Hippipupuni leikin jäljiltä.

 Jos nukkuminen lasketaan pois, niin leikki täyttää suuren osan päivääni. Leikki tuo minulle iloa. Parasta leikkiminen on ihmisen kanssa. Tavallisesti minä kannan lelua suussani ja tiputan sen ihmisen jalkoihin ja katson vakavana tämän kasvoihin. Viestini on:" Leiki". Jos ihmiset eivät jostain oudosta syystä innostuisikaan leikkimään kanssani, niin minulla on aina omat kaverini. 

Viimeisimpänä taloon tuli hippipupu. Otettuani muutaman erän sen kanssa, se tuli reikäiseksi ja apeaksi. Emäntäni korjasi sen, ja nyt sillä on tikit poskessaan. Kuvassa se näyttää hieman nuutuneelta, mutta kyllä se toipuu vielä, olen sen suhteen toiveikas. 

Koska ilmat ovat suosineet, olemme tänäkin viikonloppuna viettäneet aikaa ulkona ja metsässä. Siellä saan juoksennella vapaana. Tuon tuostakin löydän uusia kiehtovia hajuja ja pureskeltavaa. 

Koen sananmukaisesti mielihyvää jyrsiessäni oksia ja käpyjä ja kuopiessani sammalta. Jyrsiessäni vaivun kuin toiseen maailmaan. Tämän huomatessaan emäntäni piiloutuu kiven taakse kyykkyyn ja huutaa minua. Sitten minä etsin vimmatusti ja ilahdun valtavasti, kun taas jälleen kohtaamme.

Seuraavaksi nautinnon lähteeksi tulee mainita erityisherkut, kuten kaikenlaisten purkkien ja kansien nuoleminen. Tässä on käsittelyssä kermaviilipurkki. Tarkkaa kuvaa ei voi tällaisesta tilanteesta saadakaan, sillä minä hyrisen ja kiepun purkin ympärillä vimmatusti. 

Voi, jos meidän tietokoneemme vain osaisi näyttää paremmin teille videon, joka minun nautinnollisesta kiemurtelustani tallentui. Tämä on minulle tosi tyypillistä käytöstä. Tätäkin kirjoitusta tehdessä minä makaan emäntäni jalkojen päällä, pää polvien kohdalla ja tyyny pääni päällä (ei siis pään alla). Tämä on tietysti vitsikkään näköistä, mutta sangen vaarallista, sillä minä olen armoton piereskelijä.

Paitsi, että itse nautiskelen elämästä sen kaikissa maistuvissa muodoissa, päätehtäväni tässä kodissa on tuottaa mielihyvää, iloa ja nautintoa. Siksihän minut alunperin hankittiinkin. Silitelkää ja rapsutelkaa myös toisianne, te ihmiset. Pidetään endorfiinit liikkeellä!

Jos metsään haluat mennä nyt...

...niin takuulla yllätyt. Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt. Laulussa puhutaan pienistä karhu-vekkuleista, mutta kyllä meidän metsissämme kyseessä on pieni Boston-vekkuli. Emäntäni martta-vaihe tuntuu jatkuvan. Hän on epätavallisen kiinnostunut sienistä edelleen. Ne on kuulemma jotenkin kausituotteita. 

Minä hyödyn tästä sieni-innostuksesta. Emännälläni on viikonloppuna ollut aivan kiire läheisiin metsiin. Minulle se tietää vapaata käyskentelyä, nuuskuttamista ja kuse....merkkailua. 

Meidän metsissämme käy paitsi naapuruston piskit, niin sitten me rotukoirat. Muu elollinen on mikroskooppista: lahottajasieniä, jäkälää ja poimimatta jääneet muutamat marjat. Ja sitten ne rouskut, joita emäntäni poimii. 

Näiden lisäksi tuntuu joku eläimellinen haju, liekö peura. Sellaista rapinaa olen kuullut pellonreunassa, kun valo alkoi vaihtua pimeydeksi. Jos näkisin peuran, yllättyisin todella, sillä ne tuntuvat olevan ujoja tyyppejä.

Erä-marttailuun tuli tauko, kun meidät oli kutsuttu entisten naapureiden terassille. Terassille lokakuussa? Tarkoitus oli tarkistaa naapureiden kesällä suorittamaa viherrakennusta talonsa ympärillä. Siinä sitä sitten seisottiin tasaisella nurmikolla, mutta minun oli oltava visusti kytkettynä, etten merkkailisi ympäriinsä. Minun mielestäni kyseessä oli paikallaan seisoskelua ja erilaisten kaatojen ja kiviröykkiöiden ihmettelyä. Emäntäni karkaili taas pihalta läheiseen metsään, mutta minä löysin kyllä hänet ja ohjasin oikeaan pihaan. Voiko noista sienistä tulla ihan addiktio? Ja olihan se hieman epäkohteliastakin, kun pihaahan tässä tultiin ihastelemaan.

Kun kerran terassille oli kutsuttu, oli tarjoilutkin katettu terassille. Isäntäväkeni oli varautut pitkillä kalsareilla ja muilla lämpimillä vaatteilla. Minulla sen sijaan oli yksi kerros tätä lyhyttä karvaa päälläni. Eikä tähän pukuun kuulu edes aluskarvaa. Talon emäntää alkoi kevyt pukeutumiseni säälittää, ja hän loihti minulle lämpimän pyyhkeen suojaksi.

Minä olen tomera tyyppi ja reipastelen ajoittain. Metsää tonkiessani kuulen pystyissä korvissani Aleksis Kiven runon, jossa sanotaan: "Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston". 
Todellisuudessa olen aivan mahdoton sohvaperuna, joka vain odottaa hetkeä, jolloin ovi aukeaa ja metsän raikkaus vaihtuu oman kodin lämpöön. Mmmm, oma koti kullan kallis.

Päivi, jos näet tämän pienen tekstin, olet liian myöhään hereillä. Hus sänkyyn siitä!