Jos metsään haluat mennä nyt...

...niin takuulla yllätyt. Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt. Laulussa puhutaan pienistä karhu-vekkuleista, mutta kyllä meidän metsissämme kyseessä on pieni Boston-vekkuli. Emäntäni martta-vaihe tuntuu jatkuvan. Hän on epätavallisen kiinnostunut sienistä edelleen. Ne on kuulemma jotenkin kausituotteita. 

Minä hyödyn tästä sieni-innostuksesta. Emännälläni on viikonloppuna ollut aivan kiire läheisiin metsiin. Minulle se tietää vapaata käyskentelyä, nuuskuttamista ja kuse....merkkailua. 

Meidän metsissämme käy paitsi naapuruston piskit, niin sitten me rotukoirat. Muu elollinen on mikroskooppista: lahottajasieniä, jäkälää ja poimimatta jääneet muutamat marjat. Ja sitten ne rouskut, joita emäntäni poimii. 

Näiden lisäksi tuntuu joku eläimellinen haju, liekö peura. Sellaista rapinaa olen kuullut pellonreunassa, kun valo alkoi vaihtua pimeydeksi. Jos näkisin peuran, yllättyisin todella, sillä ne tuntuvat olevan ujoja tyyppejä.

Erä-marttailuun tuli tauko, kun meidät oli kutsuttu entisten naapureiden terassille. Terassille lokakuussa? Tarkoitus oli tarkistaa naapureiden kesällä suorittamaa viherrakennusta talonsa ympärillä. Siinä sitä sitten seisottiin tasaisella nurmikolla, mutta minun oli oltava visusti kytkettynä, etten merkkailisi ympäriinsä. Minun mielestäni kyseessä oli paikallaan seisoskelua ja erilaisten kaatojen ja kiviröykkiöiden ihmettelyä. Emäntäni karkaili taas pihalta läheiseen metsään, mutta minä löysin kyllä hänet ja ohjasin oikeaan pihaan. Voiko noista sienistä tulla ihan addiktio? Ja olihan se hieman epäkohteliastakin, kun pihaahan tässä tultiin ihastelemaan.

Kun kerran terassille oli kutsuttu, oli tarjoilutkin katettu terassille. Isäntäväkeni oli varautut pitkillä kalsareilla ja muilla lämpimillä vaatteilla. Minulla sen sijaan oli yksi kerros tätä lyhyttä karvaa päälläni. Eikä tähän pukuun kuulu edes aluskarvaa. Talon emäntää alkoi kevyt pukeutumiseni säälittää, ja hän loihti minulle lämpimän pyyhkeen suojaksi.

Minä olen tomera tyyppi ja reipastelen ajoittain. Metsää tonkiessani kuulen pystyissä korvissani Aleksis Kiven runon, jossa sanotaan: "Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston". 
Todellisuudessa olen aivan mahdoton sohvaperuna, joka vain odottaa hetkeä, jolloin ovi aukeaa ja metsän raikkaus vaihtuu oman kodin lämpöön. Mmmm, oma koti kullan kallis.

Päivi, jos näet tämän pienen tekstin, olet liian myöhään hereillä. Hus sänkyyn siitä!