Talvilomalla

Alkuvuoden odotetuin viikko on epäilemättä talviloma. Perinteiseen tapaan perheeni suunnisti Kesäkaupunkiin sukuloimaan. Viimevuonna minä majoituin isäntäparini kanssa sikäläisessä hotellissa. Kun ihmiset menivät aamuisin aamukahville, tuli Manu-pappa ulkoiluttamaan minua, etten olisi ollut onneton yksinäisessä hotellihuoneessa. Tänä vuonna asiat olivat toisin.

Perheen pakatessa tavaroita lomaviikon alkaessa minä pyörin kaikkien jaloissa. Aistin lähdön tunnelmaa, enkä ollut ollenkaan varma, kuulunko minä tähän suunnitelmaan mukaan. Auton takakontti työnnettiin täyteen tavaraa ja sinne meni myös henkilökohtainen Musti ja Mirri -reppuni sekä oma rakas petini. Minulle löytyi paikka takapenkiltä emäntäni ja Maisan välissä. Ihanaa, nyt saatoin rentoutua.

Marssitien mummolassa vastassa oli huumaava lammaspadan tuoksu. Siihen sekoittui erilaisia kalojen tuoksuja. Jos kirsustani voisi kuulua ääntä, olisi se ollut nautinnollista hykertelyä. Tosiasiassa minä en saanut mitään. Isäntäväkeni oli tästä tarkkana, ettei vatsani menisi sekaisin, ja minua kartettaisi herkuista koituvien suolikaasujen vuoksi. Minun oli tyytyminen nuuhkimiseen.

Marssitielle tuliaisiksi neulotut sukat

Minä muistelin kesää. Tässä nökötin reilut puoli vuotta aiemmin, katselin laineiden liplatusta ja rannassa majailevaa Kanadanhanhiparvea. Oih, kesä tuntuu niin kaukaiselta vielä, vaikka juhannukseen on enää nelisen kuukautta.

Otin Marssitien mummin erityistarkkailuun, sillä hän puuhasi jatkuvasti keittiössä. Minä hiostin häntä läsnäolollani ja yritin saada hänen essunsa helmat heilahtamaan raskailla huokaisuillani. Pieni vinkaisu ajoittain ja kosteat ruskeat silmäni olivat valttinani, ja niin vaan mummilta "tipahti" sirunen kylmäsavulohta lattialle. Mummia huvitti, että olen niin kovasti kalan perään, se asia yhdistää meitä. 

Eeva-mummin luona oli minun ja isäntäparini lomamajoitus. Kellään ei tuntunut olevan kiire, ja minä pääsin tiiviisti vierihoidon makuun. Kuulin isäntäni sanovan, että minua odottaa seuraavalla viikolla kylmä kalkkuna. Minä jo hieman innostuin, sillä se kuulosti herkulliselta, mutta kyseessä kuuluu olevan nihkeä yllätys, kun huomaan taas arjen alkaneen.

Emäntäni oli innokas kiertelemään kaupungilla minua taluttaen. Hän halusi nostalgian tuulia entisestä kotikaupungistaan, joten kiertelimme siellä sun täällä. Minun oli tarkoitus totuttautua kaunpungin ääniin, sillä olen aikamoinen peräkamarin poika. Eihän meillä taajamassa kuulu mitään ääniä, joihin olisi totuttava. Ja kylläpä Kesäkaupunki vaikuttikin minusta aivan metropolilta oman maalaiskuntamme jälkeen. Kaikenlaista rakentamista oli aivan mahdottomasti.

Tässä kirkossa emäntäni on kastettu, konfirmoitu ja vihitty

Huokausten silta on nykyään ikuisen rakkauden merkiksi jätettyjen lukkojen näyttämö

Tässä talossa Pumpuli-mamma hoiti emäntääni vauvasta kouluikään saakka

Eeva-mummin luona minulla ja isäntäväelläni oli oma huone. Sinne me aina vetäydyimme iltaisin. Tosiasiassa Eeva-mummi on kuin teini, sillä hän jaksaa kukkua puoleen yöhön jututtamassa vieraitaan.

Eeva-mummin luota löytyy menneitten aikojen museo, VHS-videonauhuri. Se oli niin retroa, että emäntäni näppäili sen kaukosäädintä ilman haparointia ja Simo joutui kyselemään neuvoa. Näin päin se ei mene meillä kotona, sillä nykyajan härpäkkeet sekottavat emäntäni pään.

VHS-kaseteilta katseltiin menneitä vuosia ja menneitä ihmisiä. Teineille oli tärkeää nähdä entinen kesämummola Jokiaho. Sen myymisestä on jo monta vuotta, mutta yhä vain teinit puhuvat siitä kaiholla. Ruudulta otetiin kuva, ja lähetettiin Atelle armeijaan. Vastauksena tuli "Nostalgiaa!!".

Esiin otettiin myös isäntäparini häät 22 vuotta sitten. Voi sitä hämmästelyn ja voihkimisen määrää, kuinka paljon kukin on muuttunut. Vuosia on tullut lisää parikymmentä, kiloja siitä noin puolet. 

Elämän kulku näkyi videosta selvästi. Siellä esiintyi sellaisia ihmisiä, joita ei enää ole. Toisaalta nyt elää paljon nuoria ihmisiä, joista ei silloin ollut aavistustakaan. Kyllä elämä on ihmeellistä. 

Pumpuli-mamma pitää hääpuhetta

 Minun kannaltani loma oli mitä onnistunein. Kenelläkään ei ollut kiire, sohvat tättyivät lämpimistä ihmisistä. Aina löytyi joku, joka halusi leikkiä minun kanssani. Pääsin ylimääräisille kävelyille ja sain uuden lelun. Kiteytän tämän viikon amerikkalaisen näyttelijän Mae Westin sanoihin: liian paljon hyvää on ihanaa.

Voi meitä elukoita

Tällä viikolla minua on huolestuttanut maailman, tarkemmin sanottuna eläinmaailman tila. Meillä eläimillä voi olla monenlaisia huolia, aivan kuten ihmisilläkin. 

Kuukausi sitten minä kärsin vakavasta läheisriippuvuudesta. Muistatte varmasti, miten ulko-ovenpieleen ilmestyi raapima- ja puremajälkiä. Samoihin aikoihin kyyhötin tiukasti ihmisen kyljessä, aina kun vain sain sellaisen sohvallemme. 

Nyt minun mielialani on asettunut, enkä koe enää samanlaista hylätyksitulemisen pelkoa. Iltaisin köpöttelen omaan petiini ja arvioin sieltä käsin kaikkea keittiössä tapahtuvaa rapinaa. Jokainen juustonkuoren rapina voi olla minun kannaltani onnekasta. Tällaista ajattelua kutsutaan optimismiksi. Vain hyvän mielenterveyden omaava koira ajattelee näin. Huono mielenterveys taas tuottaa pakko-oirehdintaa, kuten taannoinen ovenkarmin pureminen, josta edelleenkin koen häpeää.

Kotkalainen kotikissa Kamu on tällainen säihkysilmä. Hän kaipaa ajoittain maailmanrauhaa, jota onkin todella etsittävä kuudenhengen perheessä. Juurikaan korkeammalta sitä ei voi löytää kuin katonrajasta. 

Kamulle on tehty todella nokkelasti oma pesä entiseen kaiuttimeen. Kamu suhtautuu siihen kuitenkin epäilevästi, ja on hakenut vain herkkuja sieltä nopeasti. Niinpä Kamu ilmoittaakin laittavansa mökkinsä myyntiin. Asiasta voi kysellä lisää hänen emännältään Elinalta.

Myytävänä nokkela kissanmökki Kotkassa!

 Myllykoskelta kantautuu tosi huolestuttava uutinen. Kerroin aikanaan, että siellä on kääpiösnautseri Gubbe. Nyt on käynyt niin kamala asia, että saksanpaimenkoira on hyökännyt Gubben kimppuun. Pieni Gubbe-parka ja iso sakemanni! Onneksi Gubben emäntä Riina oli ehtinyt laittaa oman jalkansa Gubben suojaksi, ja sakemannin hampaat upposivat häneen. Riina on todella urheilullinen, ja mietinkin, olisiko oma emäntäni (joka on enemmänkin mallia köntys) ehtinyt pelastaa minut samalla tavalla. Pelkäänpä, että saksanpaimenkoira olisi saanut minut yhdellä puraisulla kahteen osaan hoikan vyötäröni kohdalta. Onnea Gubbe, sinua on onnistanut todenteolla! Uutisesta kertoi ensimmäisenä Riinan Facebook-sivu.

Suunnittelen parastaikaa talvilomareissua Kesäkaupunkiin. Aina, kun matkavalmisteluita tehdään, aloitetaan myös suolistomikrobien suojaaminen. Jo viimekesänä kokeilimme kuvassa olevaa tahnaa suolistoni rauhoittamiseksi. Se onnistui oikein hyvin, ja niinpä kokeilemme sitä uudestaan. 

Vielä viimevuoden talvilomalta oli kuva, jossa Simo istuu autossa ja pitelee nenäänsä. Totta onkin, että autossa on mahdotonta paeta suolikaasuja.

Koululaisten ja isäntäväkeni talviloma on alkamassa. Aiomme ottaa sen aivan rennosti. Tässä minä näytän teille laiskotelun mallia. Kas näin helppoa se on.

Hyvää päivää, herra Komentaja!

Viikko huipentui Aten valaan perjantaina. Marssitien mummi ja pappa tulivat Kesäkaupungista saakka todistamaan tätä tilaisuutta. Paikalle oli tullut 4000 sukulaista seuraamaan 900 alokkaan valaa. 100 alokasta oli jo keskeyttänyt varusmiespalveluksen. Määrä tuntuu suurelta, mutta emäntäni iloitsi siitä, että palvelusta jatkavat vain ne, joiden pää sen kestää. Kyseessä on sentään aseet ja oikeat panokset.

Tuuli tuiversi Itämereltä päin raakana, vaikka lämpötila oli nollassa. Kaiuttimesta kuului jylhä "Hyvää päivää alokkaat". Lapsenkasvoisten rivien ääni oli matala kuin mylvivä sonnilauma, kun he vastasivat "Hyvää päivää, herra Komentaja".

Alokkaat seisoivat valaa antaessaan paljain päin, kaksi sormea kohotettuina. Vala-laulu menee näin sanoin:

Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa;

Sinuun koskea ei väkivalta saa!

Sua suojelemme, verin varjelemme,

Ollos huoleton,

Poikas valveill’ on.

Kuullos pyhä vala kallis Suomen maa;

Sinuun koskea ei väkivalta saa!

Kallios ei horju, vaaras poies torju,

Ollos huoleton,

Poikas valveill’ on.

Valatilaisuus oli luonteeltaan juhlava ja kirkollinen. Sotilaspastori luki Herran siunauksen, ja koko viisituhatpäinen kentällinen lauloi:

Sun kätes, Herra, voimakkaan

suo olla turva Suomenmaan.

Niin sodassa kuin rauhassa

ja murheen, onnen aikana.

Sun armos täällä meille soi,

mi kallehinta olla voi

ja meille alla auringon

tää synnyinseutu rakkain on.

Kun alokkaat oli julistettu matruuseiksi, kerääntyivät he vielä tupiensa edessä muotoon. Tämän jälkeen matruusit veivät aseensa asekaappeihin ja tarkastivat ne. Kunkin matruusin on kuulemma tiedettävä oman aseensa numero ulkoa. Emäntäni kuunteli näitä juttuja sujuvasti, mutta mietti samanaikaisesti, miten ihmeessä hän on osannut synnyttää matruusin!

Vieraat pääsivät sisään tupiin. Tässä Atte esittelee kaappinsa sotilaallista järjestystä Marssitien papalle. Papan omasta palveluksesta on kulunut puoli vuosisataa. Hän palveli autokomppaniassa Kouvolassa, ja on muistellut paljon niitä aikoja seuratessaan Aten taivalta armeijassa.

 Minulla on ollut huolta uudesta rakkaastani, ponista. Olen rakastanut sitä niin rajusti, että sen päästä pursui sisuskaluja. Isäntäni nosti sen karanteeniin hyllylle, ja se oli minusta sietämätöntä.

Emäntäni oli pakko alkaa ommella ponia kuntoon heti ensitöikseen vapaapäivän aamuna. Minä tiedän, että vikinäni on vaikuttavaa, siksihän teenkin niin. Oli tuskallista vahtia ja odottaa ponin valmistumista. Ihan kuin olisin ollut lääkärin odotushuoneessa.

Viimein olimme taas yhdessä. Rakkautemme on rajatonta antautumista. Tuntuu, kuin olisin löytänyt kadonneen puoliskoni, todellisen sielunkumppanin. Tällaista rakkautta olen kokenut vain kerran aiemmin, silloin kyseessä oli vaaleanpunainen possu. Rakastin sen loppuun. En tiedä, miten suojella poniani, ettei pakkomielteeni koituisi sen lopuksi.

Kun jäimme emäntäni kanssa eräänä päivänä aamulenkin jälkeen tekemään lumitöitä, havaitsin pihalla outoja jätöksiä. Puskanjuuresta löytyi pieniä papanoita, ja virtsaviestejä, joiden sanomaa en ollenkaan tajunnut. 

Myöhemmin huomasimme, että niiden jättäjä oli palannut rikospaikalle. Kyseessä oli ruskea, paksuperäinen jänis mustat tupsut korvanpäissään. Emäntäni nosti minut pöydälle, jotta näkisin sen. Hän avasi ikkunan, jotta saisin paremman vainun. Minä tuijotin jänistä herkeämättä ja vapisin kauttaaltaan. Minua hermostutti valtavasti!

Kun emäntäni avasi ulko-oven, lähti jänis melko laiskasti loikkimaan metsän reunaan ja jäi sinne tuijottamaan. Ei se kyllä pelännyt emäntääni lainkaan. Aika rohkea jänis, sillä naapuruston lapset pelkäävät emäntääni kyllä. Oven sulkeuduttua minä nuuskutin ovenpieltä saadakseni lisää vainua. Mutta tilanne oli pian ohi.

Tänään juhlitaan Ystäväpäivää. Haluankin lähettää karvaiset terveiset ystävilleni Tixalle Savitaipaleelle, Reetulle Kivenlahteen, Bonolle Olariin, Gubbelle Myllykoskelle ja pienelle Irikselle Turkuun.

Ponille kyytiä

Tällä viikolle ovenkarmiin ei tullut havaittavia uusia hampaanjälkiä eikä lattialle sahanpurua. Ehkä ahdistukseni alkaa sittenkin helpottaa.

Aiemmin kerroin jo teille, että Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt isännälleni Suomen Valkoisen Ruusun mitalin. Tällä viikolla oli sitten juhlallinen mitalinluovutustilaisuus. Sinne mentiin oikein ykköset päällä. Harvat ovat ne paikat, joissa tätä mitalia voi kuitenkaan pitää. Tasavallassa on harvoin kyllin arvokkaita juhlia. Vaan toistuuhan vuosittain ne isot juhlat presidentin työpaikalla joulukuussa. Isäntäväkeni jää nyt odottamaan kutsua sinne.

Turusta tuli meille valtavan suloinen kuvatervehdys. Emäntäni koulukaverin Sannan perheeseen on tullut yhdeksänviikkoinen vehnäterrieri Iris. Iris kuuluu oleva toukuhas ja innokas tapaamaan uusia ihmisiä ja koiria. Makumieltymysten listalle kuuluvat kuulemma myös perheen koululaisten kasvot ja varpaat. Peseytyisivät hekin joskus! Mutta Irikseltä tuo on kyllä aivan oikeaa koiramaista käytöstä. Hieno tyttö!

Emäntäni työpaikalla laitetaan vanhoja leluja pois. Sieltä emäntäni toi minulle tämän uuden rakkauteni. Se on ihan ikioma My little Pony! Sellainen oli yhteen aikaan kuulemma kaikilla pikkutytöillä. Ja nyt minulla.

Minä en hukannut aikaa hienotunteiseen lähestymiseen kosiskelemalla. Ei, vaan minä hyppäsin suorinta tietä sen kaulaan. Itse asiassa se näytti nauttivan varmoista otteistani ja kellahti eteeni. Ei edes pienintä hirnahdusta kuulunut.

Meno oli ajoittain riehakasta, ajoittain lempeää. Poni herätti terrierin minussa, ja minä ravistelin sitä niskasta mestarin ottein. Ensimmäinen tehtäni oli irrottaa ponilta silmät.

Toisinaan menoon tuli seksuaalinen sävy, johon isäntäväkeni tylysti puuttui. Ei ole montaa viikkoa, kun kirjoitin, että minullakin saa olla eroottisia haaveita, ja nyt ne kilpistyivät tähän ihanaan poniin. Olen rakastunut.

Lauantaina kävin Benikyyrissä eli kynnenleikkuussa. Sillä aikaa Maisa ja ystävänsä Inka olivat ostoksilla eläintarvikekauppa-Hööksissä. Maisa oli saanut lahjakortin sinne Kutvosen kummeiltaan. Lahjakortti olikin oivallinen ratkaisu, sillä tuskin he olisivat osanneet ostaa juuri Maisalle sopivaa lahjaa. Tyttö osti mm. hevosen harjan selvityssuihketta. (Emäntäni muljauttelee silmiään tässä kohtaa.)

Maisan kummitäti on kotoisin Keniasta, jossa eläimiin suhtaudutaan hieman viileämmin kuin suomalaisten koulutyttöjen keskuudessa. Kun Maisan kummisetä aikanaan oli vierailemassa vaimonsa perheen luona, hän rapsutteli piha-aitauksen vuohta. Tämä nauratti vaimon kenialaista sukua. Hulluja nuo valkoiset, puhuvat ruoalle!

Viikonloppuna alokas tuli kotiin . Takana oli kahden viikon aktiivinen osuus Puolustusvoimissa ja viikko Kiikalan alokasleirillä. Teltassa nukkuminen alkoi sujua viikon edetessä. Asiaan kuului tietysti myös poteron kaivaminen kainalosyvyyteen saakka ja öiset päivystysvuorot. Kotiin tullessa maistui sauna ja oma sänky.

 Uusi viikko alkaa isännän vieressä makaillessa. Emäntäni tartutti häneen ilkeän flunssan, joka nosti kunnon kuumeen. No, minullehan lämpimän ihmisen kylki sopii mainiosti. Jään odottelemaan loppuviikolla olevaa Ystävänpäivää oman kullan kainalossa.