Koiran päivä

Kevät eteni taas menneellä viikolla. Västäräkkejä näkyi yhä useammin, punarintakin viuhahti ohi. Isäntäni kiirehti viime pyhänä istuttamaan kevään ensimmäiset orvokit. Onneksi ne ovat tunnettuja hyvästä kylmänsietokyvystä, sillä lauantaina tapahtui jotain kamalaa.

Lauantaina emäntäni istui juomassa aamun toista kahvikupillista sohvalla ja katsomassa Unelmien Poikamiestä tallennuksesta. Unelmien Ukkomies eli isäntäni oli töissä. Olimme siis sohvalla, kun taivaalta tuli äkillinen valonleimahdus. Hetken kuluttua sitä seurasi sellainen jylinä kuin taivas olisi haljennut. Minun mieleeni tuli heti uudenvuoden kauhut, ja aloin vapista pelosta. Leimahduksia ja jyrinöitä tuli vielä kaksi lisää. Ukonilma huhtikuussa! Espoossa talo syttyi tuleen ja omalla paikkakunnallani salama iski urheilukentälle keskeyttäen jalkapalloharjoitukset.

Haluan turvaa, istutaan lähekkäin, jookos

Jyräysten jälkeen taivaasta alkoi tulla rakeita. Kun rakeet loppuivat, alkoi armoton lumisade. Keväinen pihamme muuttui hetkessä talviseksi. Oli erikoinen yhdistelmä, sillä satoi lunta ja aurinko paistoi yhtä aikaa. Auringonvaloa tuli niin paljon, että lattiallanäkyi ihmeellinen kuva: aurinkoinen läiskä, johon piirtyi varjo suurina klöntteinä tippuvista lumihiutaleista.

Kaikeksi onneksi sade lakkasi juuri ennen ulkoiluaikaani. Kuin lohdutukseksi aurinko tuli esiin pilvien takaa. Ulkona näytti taianomaiselta: auringon lämmittämästä maasta nousi höyryä, kalliolta valui vesi puroina ja auringonsäteet osuivat hiirenkorviin, joita lämpimän paikan koivunvarpuun oli jo ehtinyt muodostua.

Elämme sellaista aikaa, että internetin kautta voimme tavoitella sellaisia tahoja, joita emme muutoin tavoittaisi. Isäntäni huomasi Dogbookin kautta bostoninterrieri-foorumin, jossa omistajat esittelevät omien hurttiensa kuvia ja edesottamuksia. Nyt on isäntäni liittynyt ryhmään, ja emäntäni pyrkii sinne myös. Isäntäni jopa osallistui sivustolla kilpailuun, jossa etsitään parasta loikkakuvaa. Saas nähdä, miten arvostavat siellä loikkaani.

Matruusimme tuli viikonlopuksi kotiin. Hän oli niin kiireinen näkemään kavereitaan, että vasta sunnuntaina emäntäni ehti kuulemaan tapahtumia hänen edellisestä viikostaan. Osa rannikkopatteristoa oli ollut tykkileirillä Russarössa. Paikalla oli tulenjohto, tuliasema, tykistö (Atte sen mukana) ja kranaatinheitinmiehet. Tulenjohto antaa tulikomennon ja kertoo koordinaatit, minne tuliasema sitten tykin suuntaa. 

Sunnuntaina vietettiin Kennelliiton lanseeraamaa koiranpäivää. Monissa kaupungeissa nähtiin mm. koiraparaateja. Myös Kesäkaupungissa oli sellainen ollut, ja Marssitien mummi oli jopa hetken miettinyt sellaisen seuraamista. Ehkä hän salaisesti pitää minusta...no ei nyt mennä asioiden edelle.

Minä vietin koiranpäivää naapurikaupungin koirapuistossa. Tapasin siellä ystävääni Reetua, joka on toy-villakoira. Olimme tavanneet viimeeksi noin vuosi sitten. Reetu oli varsin aktiivinen, ja minun oli ajoittain juostava todella kovaa hänen jahdatessaan minua ympäri puistoa. Se oli kyllä valtavan hauskaa. 

Välillä keskityin haistelemaan minulle uusia tuoksuja, välillä kaivoimme kuoppia. Sitten kuljimme myös ympäri puistoa ruikkimassa hajumerkkejä ympäriinsä, uroksia kun olemme.

Minä halusin myös tutustua Reetun perheeseen, mutta siinä taisin tehdä arviointivirheen. Reetu piti sitä rajanylityksenä yksityisyyden ja omaisuuden (hänen ihmisensä) suhteen, ja meille kehkeytyi kahakka. Reetu ärhenteli minulle, ja minäkin sanoin sanasen siinä tiimellyksessä.

Mikä onni, että eräs viehkeä tyttökoira tuli paikalle. Me aloimme molemmat Reetun kanssa jahdata tätä neitosta, ja unohdimme niin erimielisyytemme.

Kotiin tullessa vaikutti siltä, että koiran päivä huipentuu asiaan kuuluvasti. Ilmassa leijaili voimakas pekonin tuoksu, mutta harmikseni se laitettiin broilerinfileiden viereen, enkä minä saanut hitustakaan.

Maisa oli viettänyt koko viikonlopun taas Rehndahlissa. Hän tuli kotiin punaposkisena ja innostunena, sillä Rehndahliin oli tullut uusia eläimiä. Sinne oli tuotu uudet Shetlanninponit Dada ja Helmi. Kaikkein ihanin tulokas oli Rape -niminen kili. Se pidettiin koko ajan tallityttöjen matkassa tottumassa ihmisiin. Maisa näytti ottamaansa videota, jossa Rape harjoitteli puskemista tyttöjen jalkoihin, kili kun on. Yön Rape viettää omassa karsinassaan, naapurinaan possu.

Koiran päivän teema oli tänä vuonna "koira ja lapsi". Minä saan kotonani rakkautta kaikilta, mutta suloisinta taitaa silti olla kuvan yhdistelmä, ne koira ja lapsi.

Linnunlaulua pihapuussa

Minä olen raju rakastaja. Minulla on varsin intensiivinen suhde poniini, ja sillä intensiivisyydellä on hintansa. Ponini sisusvillat paistoivat taas useammasta kohdasta. Emäntäni otti ponin ommeltavakseen, ja minusta se näytti kamalan raa'alta. Istuin hievahtamatta vaanimassa tilannetta. Jokainen neulanpisto viilsi sydäntäni. Lopputulos oli kuitenkin hyvä, enkä jättänyt rakasta silmistäni parsinnan jälkeen.

Kesäkaupungista kantautui viesti, että Marssitien mummi oli tavannut kävelyreissullaan vanhan tuttunsa, jolla oli ollut oikea sulotar mukanaan. Tämä sulotar oli bostoninterrieri Lempi. Olin heti toiveikas: voisiko Lempi olla heilini Karjalasta? Lempi, jos luet tätä: pane merkille kesälomalla satamaraitille ilmaantuva lyttynokkainen, mustavalkoinen hurmuri. Äh, miten tämän nyt tähän laittaisi? Kaikki bostonithan ovat niin samannnäköisiä!

Tässä uneksin Karjan heilistä

Viimeviikolla kirjoitin, että minulla on uhkana joutua tottelevaisuuskouluun. Ajattelin asian unohtuvan, mutta nyt minulle on varattuna paikka kurssilta, joka alkaa kesäkuussa. Minkähänlaiseen alakynteen tässä vielä joutuu...

Viikonloppu tuli taas oikeaan aikaan perheeni mielestä. Maisa vietti vapaa-ajan hevostellen ja menipä vielä yökyläänkin toisten heppahullujen seuraan. Meille oli tarkoitus tulla vieraaksi entiset naapurimme, mutta se tapaaminen kaatui naapurinrouvan sairastumiseen. Koitahan tervehtyä Jaana!

Kun vieraita ei tullutkaan, muuttettiin leipomissuunnitelmaa. Yhteishyvästä löydettiin uusi ohje. Sillä tehtiin tahmapullaa. Se on kuin bostonpullaa (kyllä, bostonpa hyvinkin) kinuskikastikkeella ja pekaanipähkinällä. Se saavutti niin suuren suosion, että sitä tehdään uudelleenkin.

Tahmapullaa

 Seuraava ilahduttava kevään merkki on ollut valkovuokot. Jo nyt, vaikka äitienpäivään on vielä useampi viikko.

Tämä perhe hahmottaa kevään tuloa paitsi kukkien myös muuttolintujen kautta. Simo näki takapihalla punarinnan ja me emäntäni kanssa kevään ensimmäisen västäräkin. Voi, miten iloinen havainto se olikaan! 

Suurinta meteliä pihapiirissämme on pitänyt mustarastas. Sen laulu on aivan liian kaunista ja mutkallista kirjaimin kuvailtavaksi. Avatkaa uusi sivu ja googlatkaa "youtube blackbird singing". Se on kyllä sievää kuultavaa. Sellaista joikua kuuluu pikkumetsässä talomme edustalla. 

Isäntäni yritti tehdä ensimmäisiä pihatöitä eräänä kauniina iltana viime viikolla. Mustarastas oli selvästi kiusaantunut, että isäntäni tuli HÄNEN pihalleen. Se tossi nokallaan maahan pudonneita lehtiä ja heitteli niitä mielenosoituksellisesti ympäriinsä. Sitten se lennähti kuusen latvaan ja aloitti monimutkaisen laulun. Isäntäni järjesteli pihaa ja sijoitti mm. kivenmurikoita uusiin paikkoihin. Viimein kiveen ilmestyi märkä valkoinen vastalause. Sen viesti tuntui olevan: "Ihminen, poistu pihaltani. Olet ylittänyt rajan". 

On ihmeellistä, miten kovaa ääntä voi suhteellisen pieni eläin pitää. Vielä lauantaisaunan lauteilla istuessaan kuuli emäntäni selvästi sen luikutusta. Ääni kantautui saunaan ilmanvaihtoreittiä pitkin, vaikka sauna sijaitsee sentään maan alla.

Kuvan mustarastas ei liity tapahtumiin pihallamme

Matruusi pääsi viikonloppulomalle oltuaan palveluksessa kaksi viikkoa yhteen menoon. Palvelukseen oli kuulunut pinnanalaista valvontaa luolassa pitkin yötä. Yövuoron jälkeen oli pieni lepo, mutta päivä saattoi silti jatkua pian liikuntakoulutuksella. 

Viimeviikolla porukka oli ollut Russarön saarella tykkileirillä. Siellä harjoiteltiin tulitoimintaa. Seuraavalla viikolla saatetaan päästä jo ampumaan. Siis aivan tykillä. Nyt on myös siirrytty kesäpäähineeseen, se on baretti.

Sunnuntaina isäntäni sai vieraakseen parturinsa. He ovat tuttuja jo reilun 20 vuoden takaa. Isäntäni puutarhaintoilut olivat kantautuneet kampaaja-Janan korviin, ja nyt isäntäni oli mukana suunnittelemassa kukkapenkkiä Janan mökille. Puhe vilisi punahattuja, päivänliljoja ja jättipoimulehtiä.

Maisa ja äitinsä lähtivät sunnuntaina ihan vain piipahtamaan paikallisesa Citymarketissa. Poistullessa heillä oli mukanaan kuudet kengät. Todellakin, kuudet. Ja emäntäni pitää vielä itseään surkeana shoppailijana. Tosin puolet näistä kengistä tuli Maisalle. Kaupasta poislähtiessään he törmäsivät pariin Maisan luokkakaveriin ja naapuriluokan tyyppeihin. Tämä kohtaaminen sai Maisan huomattavan punaposkiseksi ja noloksi. Emäntäni ihmetteli, mikä tässä nyt niin noloa oli. Ilmeni, että noloustekijä oli se, että Maisa näyttäytyi julkisesti Äitinsä kanssa. Kuka ymmärtää teinin mieltä! Hitsi, vähänkö hävettää... 

Kevään esimmäinen sitruunaperhonen ja muita hyönteisuutisia

Päivä paistaa ja ensimmäinen sitruunaperhonen on nähty. Hurraa! Emäntäni mielestä kevään parhaita asioita ovat maasta nousevat kukat, perhoset ja pienen lentokoneen ääni taivaalla. Minun mielestäni listan kärkeen voisi nostaa ruoan, kyllä se kuitenkin aina on tärkeintä.

Ruoasta puheenollen, minulta on evätty perusoikeuksiini kuuluvia ruoka-annoksia viitaten satunnaiseen oksenteluuni ja löysään vatsaan. Minusta on paitsi tarpeetonta niin myös kohtuutonta viitata moiseen, sillä lumen alta paljastuu asioita, joita mikään koira ei voi vastustaa. Voin vain odottaa, milloin ruokaani aletaan taas lisätä maitohappobakteereita vatsani suojaksi. Punkkilääkkeet on jo ostettu taloon. Kyllä tässä on taas kestämistä.

Paikallislehdessä oli ilmoitus koirakoulun alkamisesta. Emäntäni innostui tästä ja yrittää nyt agiteerata isäntääni viemään minua kouluun. Aiheena olisi arkitottelevaisuus. Arkitottelevaisuuskurssin tavoitteena on kuulemma saada arki koiran kanssa sujumaan. Kurssilla käydään läpi arjen ongelmia, kuten miten ohitetaan vieras koira ilman rähinöitä. Koiran ja omistajan luottamusta toisiinsa parannetaan oppimalla, miten saadaan parempi kontakti koiraan ja miten sitä voi itsenäisesti treenata. Kurssin sisältöön kuuluu lisäksi luoksetulo, rauhoittuminen, hyppimättä tervehtiminen ja luopuminen lelusta tai luusta. 

Minusta tämä sisältö on aika outoa: luopua lelusta tai tulla luo ilman, että on toivetta saada juustoa? Mitäs mieltä siinä olisi? Ja hyppimättä tervehtiminen? No mutta minähän ilmaisen sillä iloa, kun en voi häntääkään heiluttaa. Oletan, että tämä ajatus tulee kuivumaan kasaan ihan itsestään.

Pihamme on puhkeamassa kukkaan, sananmukaisesti. Ja nyt tietysti viikon luontokuvat.

Krookuksia etupihalla

Balkaninvuokko

Tarkimmat teistä voivat huomata alla olevassa kuvassa työteliään ampiaisen. Siitä tulikin mieleeni paikallislehdessä ollut karmaiseva uutinen. Tässä tiivistelmä siitä: "Mehiläiset karkasivat kesken kuljetuksen. Autossa sisällä ollut mehiläisten kuljetuslaatikko oli auennut kesken kuljetuksen ja mehiläiset olivat päässeet vapaaksi autoon. Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle mehiläisiä oli laatikon ulkopuolella ja ne ärtyivät laatikon käsittelystä. Yhden palomiehistä oli pukeuduttava vesisukelluspukuun, jotta kuljetuslaatikko saatiin taas suljettua." Miettikää, mikä painajainen, kiukkuiset mehiläiset vapaana autossa kasvattajansa kanssa!

Idänsinililjat kukkivat jo pensaittemme alla.

Ja näin upeasti kukkii krookus pihan yhteisessä kukkapenkissä.

Kävin emäntäni kanssa tarkastamassa, onko metsänpohja jo kuivunut sulamisvesistä. Metsä oli melko kuivaa, enkä minä likaantunut paljoakaan. Eilen sen sijaan oli sateinen päivä, joten päädyin kävelyltä suoraan kokosuihkuun. 

Metsässä kuljin koko ajan pitkän kelautuvan naruni päässä. Minun on tyytyminen siihen, sillä emäntäni pelkää, että uniltaan heräilevät kyyt herättävät minun mielenkiintoni ja joudun pulaan. 

Minua hieman tympii tämä, ettei minuun oikein luoteta tässä talossa. Koirakoulu ja narussa metsässä, aika surkeaa minun mielestäni.

Tervetuloa huhtikuu

Tervetuloa huhtikuu, vaikka se tarkoittaakin pääsiäisen loppua ja arjen jatkumista. Maanantai oli menneellä viikolla vielä pyhäpäivä. Tiistaina kaikki menivät menojaan, ja me jäimme Eeva-mummin kanssa kahden. Mummi pakkaili laukkuaan ja vitsaili, että ottaisi minut mukaansa kotimatkalle. Sanonta sanoo, "ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli". Mummi todisti sanonnan kuitenkin vääräksi, ja minun oli jäätävä hiljaiseen kotiin.

 Emäntäni on työpaikallaan perustamansa veriryhmän johtaja. Hän vei perjantaina ryhmänsä säännöllisesti toistuvaan verenluovutukseen. Kivaa oli, että mukana oli myös uusia kasvoja. Emännälle kyseessä oli luovutuskerta numero 36. Koskaan ei tiedä, milloin itse tarvitsee luovutettua verta. Joskus selvitään säikähdyksellä eikä veritankkausta tarvita. Toipumista Kikalle sinne Savitaipaleelle!

Kuvakaappaus Animagi Oy:n sivuilta

 Myös koirat voivat toimia verenluovuttajina. "Luovuttajiksi sopivat terveet, suositusten mukaan rokotetut ja madotetut koirat. Koirien tulee olla iältään 2-7 -vuotiaita, painoltaan 25kg. Verenluovutusta varten koira rauhoitetaan. Luovutettu veri otetaan kaulasuonesta, kukin luovuttaja luovuttaa 450ml verta. Luovuttajakoira palkitaan ruokapalkinnolla." Näin kertoo Animagi sivuillaan.

Minä en siis voi toimia luovuttajana, sillä painin hyttyssarjassa painoni ollessa 8kg. Ihmisiä ei suinkaan rauhoiteta lääkkein verenluovutuksen ajaksi, eikä neulakaan ole kaulasuonessa, mutta ruokapalkka on meille molemmille lajeille sama. Luovutuksen jälkeen emäntäni porukoineen nautti mehua, kahvia, voileipiä ja keksejä. Ja kesällä kuulemma jopa jäätelöä!

Lauantaina oli isäntäparini treffipäivä. Isäntäni sai joululahjaksi konserttiliput ruotsalaisen Lisa Nilssonin konserttiin, ja emäntäni tarjoilut belgialaisessa ravintolassa Helsingissä.

Lisa Nilsson lauloi Finlandiatalon konsertissa vaikuttavasti ja tunnelmallisesti. Hän mainitsi välipuheessaan tsunamissa kuolleen laulajan Aki Sirkesalon, jonka kanssa heillä oli yhteinen hitti aikanaan. Sen he esittivät keväällä 2003, kun isäntäparini oli edellisen kerran kuuntelemassa Lisaa. Mukana oli silloin myös pieni toukka helman alla. Hänelle annettiin loppuvuodesta nimeksi Maisa. 

Treffeihin tuntui kuluvan koko päivä. Ei minulla mitään hätää ollut: kotona oli Simo ja Maisa. Yleensä olen koomankaltaisessa unessa aina yhdeksästä eteenpäin. Kuitenkin, kun aikuiset viimein tulivat 23.30, minä kiehnäsin jaloissa ja kerjäsin rapsutuksia. Minun mielestäni he olivat kuin teinejä, jotka olivat ylittäneet kotiintuloaikansa räikeästi.

Tässä hän nyt on, sångerskan Nilsson.

Pihallamme on enää pienenpieni simare lunta. Huomenna sekin on jo pois. Lumikellot ovat nousseet. Pelkäänpä, että tästä alkaa taas se aika, kun emäntäni kuvaa tulppaaninversojen viikottaista kehitystä. Pahoittelen, mutten mitenkään voi estää häntä julkaisemasta niitä iänikuisia kasvikuvia tällä sivulla. Vaikka blogi onkin minun, hänellä on sihteerinä toimituksellisia oikeuksia.

Koska kuvatarjonta omalta pihaltamme on vielä kovin niukkaa, on tähän laitettava silmänruoaksi vielä pääsiäisenä Talvipuutarhasta kuvattuja kasveja.

Vaikka en käykään töissä kodin ulkopuolella, on minullekin viikonloppu juhlaa. Silloin iloa tuovat lämpimät ihmisvartalot sohvalla. Minun tehtäväni tähän taloon tullessa oli tuoda ihmisille iloa ja rakkautta. Minun mielestäni olen suoriutunut siitä kiitettävästi. Minulle lirkuttelevat jopa teinit, ja se on jo saavutus!