Tervetuloa huhtikuu

Tervetuloa huhtikuu, vaikka se tarkoittaakin pääsiäisen loppua ja arjen jatkumista. Maanantai oli menneellä viikolla vielä pyhäpäivä. Tiistaina kaikki menivät menojaan, ja me jäimme Eeva-mummin kanssa kahden. Mummi pakkaili laukkuaan ja vitsaili, että ottaisi minut mukaansa kotimatkalle. Sanonta sanoo, "ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli". Mummi todisti sanonnan kuitenkin vääräksi, ja minun oli jäätävä hiljaiseen kotiin.

 Emäntäni on työpaikallaan perustamansa veriryhmän johtaja. Hän vei perjantaina ryhmänsä säännöllisesti toistuvaan verenluovutukseen. Kivaa oli, että mukana oli myös uusia kasvoja. Emännälle kyseessä oli luovutuskerta numero 36. Koskaan ei tiedä, milloin itse tarvitsee luovutettua verta. Joskus selvitään säikähdyksellä eikä veritankkausta tarvita. Toipumista Kikalle sinne Savitaipaleelle!

Kuvakaappaus Animagi Oy:n sivuilta

 Myös koirat voivat toimia verenluovuttajina. "Luovuttajiksi sopivat terveet, suositusten mukaan rokotetut ja madotetut koirat. Koirien tulee olla iältään 2-7 -vuotiaita, painoltaan 25kg. Verenluovutusta varten koira rauhoitetaan. Luovutettu veri otetaan kaulasuonesta, kukin luovuttaja luovuttaa 450ml verta. Luovuttajakoira palkitaan ruokapalkinnolla." Näin kertoo Animagi sivuillaan.

Minä en siis voi toimia luovuttajana, sillä painin hyttyssarjassa painoni ollessa 8kg. Ihmisiä ei suinkaan rauhoiteta lääkkein verenluovutuksen ajaksi, eikä neulakaan ole kaulasuonessa, mutta ruokapalkka on meille molemmille lajeille sama. Luovutuksen jälkeen emäntäni porukoineen nautti mehua, kahvia, voileipiä ja keksejä. Ja kesällä kuulemma jopa jäätelöä!

Lauantaina oli isäntäparini treffipäivä. Isäntäni sai joululahjaksi konserttiliput ruotsalaisen Lisa Nilssonin konserttiin, ja emäntäni tarjoilut belgialaisessa ravintolassa Helsingissä.

Lisa Nilsson lauloi Finlandiatalon konsertissa vaikuttavasti ja tunnelmallisesti. Hän mainitsi välipuheessaan tsunamissa kuolleen laulajan Aki Sirkesalon, jonka kanssa heillä oli yhteinen hitti aikanaan. Sen he esittivät keväällä 2003, kun isäntäparini oli edellisen kerran kuuntelemassa Lisaa. Mukana oli silloin myös pieni toukka helman alla. Hänelle annettiin loppuvuodesta nimeksi Maisa. 

Treffeihin tuntui kuluvan koko päivä. Ei minulla mitään hätää ollut: kotona oli Simo ja Maisa. Yleensä olen koomankaltaisessa unessa aina yhdeksästä eteenpäin. Kuitenkin, kun aikuiset viimein tulivat 23.30, minä kiehnäsin jaloissa ja kerjäsin rapsutuksia. Minun mielestäni he olivat kuin teinejä, jotka olivat ylittäneet kotiintuloaikansa räikeästi.

Tässä hän nyt on, sångerskan Nilsson.

Pihallamme on enää pienenpieni simare lunta. Huomenna sekin on jo pois. Lumikellot ovat nousseet. Pelkäänpä, että tästä alkaa taas se aika, kun emäntäni kuvaa tulppaaninversojen viikottaista kehitystä. Pahoittelen, mutten mitenkään voi estää häntä julkaisemasta niitä iänikuisia kasvikuvia tällä sivulla. Vaikka blogi onkin minun, hänellä on sihteerinä toimituksellisia oikeuksia.

Koska kuvatarjonta omalta pihaltamme on vielä kovin niukkaa, on tähän laitettava silmänruoaksi vielä pääsiäisenä Talvipuutarhasta kuvattuja kasveja.

Vaikka en käykään töissä kodin ulkopuolella, on minullekin viikonloppu juhlaa. Silloin iloa tuovat lämpimät ihmisvartalot sohvalla. Minun tehtäväni tähän taloon tullessa oli tuoda ihmisille iloa ja rakkautta. Minun mielestäni olen suoriutunut siitä kiitettävästi. Minulle lirkuttelevat jopa teinit, ja se on jo saavutus!