Joulurauhaa oman kodin lämmössä

Joulurauha tuli lopulta meidän kotiimme. Koko adventtiajan luulin sitä meillä hiippaillutta hahmoa jouluksi, mutta se olikin tonttu. Varsinainen joulu oli kuin ihana lahja, jota ei voi kääriä pakettiin. Joulu olikin kinkuntuoksua, ystävällistä puhetta ja sitä, että koko perhe oli kotona monta päivää. Jos joulu kerran on näin kivaa, niin alan jo mielelläni odottamaan seuraavaa joulua.

Ennen joulua perheessäni oli keskusteltua siitä, voiko tänä jouluna tuoda kuusen sisälle. Lopputuloksena kuusi tuli, mutta se sijoitettiin pöydälle, jotta minä en ylettäisi siihen. Isäntäväkeni näki jo sielunsa silmin, miten valtavasti minä ilahtuisin lattialla olevasta puusta. He luulivat minun ilahtuvan ja pitävän sitä sisävessana, jota minulla ei sitten pentuaikojeni ole ollutkaan. Sisävessariskiä perheeni ei ollut valmis ottamaan, joten kompromissina puu päätyi pöydälle.

Aika pian minä totuin kuuseen, enkä kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota. Kuusenkoristeet eivät viehättäneet minua erikoisemmin, mutta en tiedä, miten olisi ollut, jos oksille olisi ripustettu makkaroita ja muita koiraherkkuja. Ensi vuonna kuusi tulee kai lattialle.

Benin paketit

Koska olen perheen kuopus ja niin valtavan kiltti, sain arvatenkin runsaasti lahjoja. Minun lahjani oli pakattu ruokapaketteihin. Niin minä sitten vuorotellen sain avata kunkin paketin ihan itsenäisesti. No sotkuahan siitä tietysti tuli, mutta näin muut saivat avata omia pakettejaan ilman minun ystävällista avustustani.

Paketeistani tuli erilaisia puruleluja ja koiranherkkuja. Aloitin niiden riepottelun heti, ja taitava kun olen, oli joulupäivänä jo tuokin kuvan pallo alkanut purkautua.

Joulurauhaan tuntui sisältyvän aika paljon syömistä. Suklaalta minua varjeltiin visusti, mutta kinkusta sain osani. Koirat ovat kuuluisia ruoan varastamisesta, joten minua pidettiin tiukasti silmällä. Kinkkua minun ei tarvinnut varastaa, sillä sain pieniä murusia ihmisten lautasilta. Näin tapahtui muutaman päivän ajan, kunnes perhe havahtui aivan erityisen mittaviin ilmavaivoihini. Niinpä kinkuntulo loppui, ja ilmavaivatkin asettuivat normaaleiksi. Syöminen laiskistuttaa ihmiset ja koirat, niinpä sohvalla oli tungosta koko joululoman ajan.

Isäntäni teki joulun alla valmisteluja mm. kukka-asetelmiin. Metsästä hän haki puolukan- ja mustikanvarpuja joulukkien juurelle laitettavaksi. Loput mustikanvarvut laitettiin veteen, ja iloksemme meillä olikin mustikankukkia maljakossa jouluna. Aika harvinaista, vai mitä! Ehkä se on lupaus tulevasta kesästä, jota alamme varmasti taas pian odottaa.

"No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle"...kun mustikka kukkii?

 Kotimme joulukoristeluun on vuosien ajan kuulemma kuulunut piparkakkutalo pihapiireineen. Tämän talopaketin emäntäni sai lahjaksi eräältä asiakasperheeltään joulun alla. Isäntäni ja lapset koristelivat sen perinteisesti lumiukoilla ja pihan pensailla, sillä isäntäni on tunnetusti puutarhahullu. Uutta tämän vuoden talossa on koirankoppi ja talon uusin asukas sen edessä. Katsokaahan tarkasti, se olen tietysti minä!

Nimipäivät joulun alla

Tarkkasilmäinen huomaa, että kuva on ensivuoden kalenterista, jolloin nimipäiväni osuu sunnuntaille.

 Joulukuun 20. päivä on Benjaminin päivä ihmisten kalenterissa ja Benin päivä koirakalenterissa. Kun minulle aikanaan mietittiin nimeä, pidettiin saunanlauteilla vaalit. Emäntäni ehdotus Bertil kumottiin tylysti, ja Beni voitti ääniryöpyllä. Atte mm. sanoi, ettei vie koiraa ikinä ulos, jos sen nimeksi todella tulisi Bertil. Vielä tuolloin ei perheeni tiennyt, että isäni oli Ben. Se olikin aikamoinen yhteensattuma ja kunnianosoitus nuorelle isälleni.

Maailmalla on kuuluisia Ben-nimisiä hahmoja, joilla on myös yhteistä minun kanssani. Kanadalainen pikajuoksija Ben Johnson, yhdysvaltalainen koomikko Ben Stiller ja suomalainen poliitikko Ben (ja nyt tarkkana sen oikeinkirjoituksen kanssa) Zyskowicz.
Kaima Johnsonin kanssa yhteistä meillä on tumma väritys, nopeus, notkeus ja uskomaton lihaksisto. Kaima Stiller on koomikkona hauska mies, ja koomisia tilanteita aiheutan minäkin jatkuvasti. Ja kaima Zyskowiczin kanssa olemme molemmat terhakoita nappisilmiä. Kerran kävi jopa niin, että iltalenkillä isäntääni ja minua tuli vastaan koiratutut, joiden isäntä lausahti minut nähdessään:"Sehän on herra Zyskowicz!"

Alunperin Benjamin on Raamatun nimiä. Jaakobin nuorin poika oli Benjamin, ja hänestä polveutui koko Israelin heimo. Hepreaksi Benjamin tarkoittaakin mm. onnenpoikaa. Ja sehän minä olen!

Ben Johnson

Ben Stiller

Ben Zyskowicz

Jos olenkin nimeltäni kuuluisa maailmalla, niin kyllä hahmoanikin esiintyy vaikka missä. Maisa oli tehnyt puukäsityötunnilla minusta näköispatsaan talouspaperitelineeksi. Samoin esiinnyn Maisan ystävien, Inkan ja Alisan, tekemissä joulukorteissa. Lisäksi perheeni huomasi kuvani helsinkiläisessä kaupassa, jossa bostoninterrieri näyttää kantavan tarjotinta, johon laskea avaimet kotiintullessa. Kyllä minä ja ehdin kaikkialle!

Lauantaina minulle tuli odotettu vieras, toy-villakoira Reetu. Emäntämme ovat työtovereita, joten lounastauolla he vertailevat edesottamuksiamme. Lähdin innokkaasti esittelemään Reetulle uutta koirapuistoamme. Aluksi Reetu oli vähän epävarma, kuinka minun loputtomaan innostukseeni ja leikinhaluuni tulisi suhtautua. Hän on varmasti tottunut olemaan pieni ja luikahtamaan turvaan pikkuisiin paikkoihin. Mutta pienihän minäkin olen, joten seurasin Reetua sen etsiessä suojaa mm. penkin alta. Viimein alkoi riemukas takaa-ajo, jossa mittelimme juoksukykyämme. Välillä harhauduimme pureskelemaan keppejä ja kaivamaan kuoppaa, sitten juoksu taas jatkui.

Pian koirapuistoon tulivat myös ihastukseni Pippuri, se aiemmin mainitsemani cairnterrieri, ja ikätoverini Kola, mäyräkoiran ja chihuahuan vapaan rakkauden tulos. Vielä viimeviikolla Pippuri oli minulle myötämielinen, antoi haistella varsin tarkasti ja siirsi häntäänsä ystävällisesti sivuun, mutta tällä viikolla kaikki on toisin. Pippurin juoksu on ohi, ja se esittää kuin emme tuntisi toisiamme laisinkaan, ja ärähtelee minulle.

Niinpä me nuoret pojat, Reetu, Kola ja minä olimme kuin päiväkotiryhmän villikot, joita topakka täti piti tiukassa otteessaan. Pippuri on jo 3v, joten se tuntui tuntevan arvonsa ja osoitti meille huligaaneille paikkamme. Ja me kyllä me pojat nöyrästi tottelimme, kun täti niin määräsi.

On villiä melskettä...

...helinää, helskettä...

...pienten koirien!

Joulukalenterini pohja paistaa jo. Joulukuussa minulla on ollut ennennäkemättömiä ilmavaivoja. Nyt perheeni epäilee, että joulukalenterin herkuilla voisi olla osuutta asiaan. Minä kiistän sen tiukasti.

Olen ollut mukana jouluvalmisteluissa. Tässäkin olen seuraamassa piparkakkujen leipomista.

 Osaan minä ottaa rennostikin. Yleensä nukun todellista koiranunta valmiina leikkiin tai ruokailuun, mutta jouluun tulisi suhtautua letkeästi. Myös ihmisten. Senpä vuoski minun perheessäni ei pestä kaappeja jouluksi, ei vaihdeta jouluverhoja eikä keitellä lanttuja laatikkoon. Me tiedämme, että Saarioinen tekee meille laatikot valmiiksi. Heilläkin siellä Saarioisella taitaa jo olla valmistelut pitkällä, sillä näin mainoksessa, että joulumuori on ehtinyt vielä joulupukin viereen lepäilemään vällyn alle ennen pukin lähtöä tänne etelään. Miten sekin oli aiheuttanut hämmennystä tv:n katsojissa? Jotenkin niitä tonttujakin on saatava lisää. 

Minun joulurauhani on virallisesti nyt alkanut, kun perheen lasten koulu on loppunut. Minulla on seuraa päivisin aina loppiaiseen saakka.

Hahhahhaa, minun puolestani joulu saa nyt tulla!
Hyvää joulua teille kaikille!

terveisin, Beni

Joulu se tulla jollottaa

Joulumieli nostaa päätään voimakkaasti kodissamme. Maisa laskee päivittäin, kuinka kauan jouluun on aikaa. Hän haaveilee jo, kuinka herää joulunaikaan aamuisin varhain, tulee yläkertaan, laittaa kuuseen valot ja käy katsomaan ohjelmia telkkarista. Minua ihmetyttää tässä haaveessa kaksi asiaa. Miten hän jouluna aikoo herätä varhain, kun on niin laiskamato arkena. Lisäksi ihmettelen, mihin väliin tässä hänen haaveessaan mahtuu minun aamuinen vessareissuni ulos. Pitääpä kysellä tästä lisää. 

Joulukalenterini etenee maukasta vauhtia. Laatikon pohjalta on jo paljastunut joulun tähtihenkilöt, minä ja pukki. Joulukalenterin avaaminen on muodostunut minulle niin viihdyttäväksi, että emäntäni on alkanut työssään jemmata rokotuspaketteja myös myöhempää käyttöä varten. Ja tottahan onkin, miksei sama hauskuus voisi jatkua myöhemminkin! 

Kuka sanoo, ettei joulupipareita voisi paistaa kesälläkin? Viimekesänä tässä perheessä juotiin talvelta säästettyä glögiä. Oli kuulemma varsin hyvää kylmänä. Niin, ja vuosia sitten otettiin elokuussa pakastimesta talvella jemmatut lumipallot lasten ihmetykseksi.

Maisa on ollut varsin tomera näissä jouluvalmisteluissa. Kuvassa näette joulukortit, jotka hän on valmistanut luokan tytöille ja opettajalleen. Jokohan luokan pojat ensi vuonna saavat kortit? Tällä hetkellä näyttää siltä, että heissä on vielä liikaa poika-bakteereja. Mutta olen kuullut, että se asia voi vaihtua. Ja onhan jo olemassa kaksi poikaa, joissa näitä bakteereja ei esiinny: Robin ja Isac Elliot.

Aiemmin mainitsemani tonttu tekee itseään tykö jatkuvasti. Nyt se on bongattu lelulaatikostani, aivan liian läheltä rakkaita kanaani ja hippipupuani. Mitkä tämän tontun aikeet oikein ovat, ja kestävätkö ne ollenkaan päivänvaloa? Kuulin ihmisten sanovan, että joulu on ovella. Kävin tarkistamassa asiaa, mutta ei siellä ketään ollut.

Ulkoilu on muodostunut näinä päivinä haastavaksi. Välillä en liiku ollenkaan, välillä vedän päättömästi. Tämä johtuu siitä, että alueen nartuilla on juoksuaika. Rakkaimmat narttuni ovat tiibetinspanieli Elli ja eräs varsin sievä cairnterrieri. Tätä cairnterrieriä tavatessani hän jähmettyy niille sijoilleen ja siirtää huomaavaisesti häntänsä sivuun. Hänkin siis pitää minusta! Rakkautemme olisi rajatonta, mutta omistajamme valpastuvat aina kun kohtaamme. 

Isäntäväelleni on ostettu uusi sänky. Niimpä aiempi sänky jaettin kahteen osaan, ja laitettiin perheen pojille sängyiksi. Vanhan sängyn petauspatja jousi siis roskiin. 

Vielä ennen patjan roskiin viemistä emäntääni alkoi lapsettaa. Hän ehdotti, että laittaisimme petarin rullalle ja minä voisin jahdata palloa siihen muodostuneessa tunnelissa. Se oli kivaa!

Simo tuli leikkiin mukaan, ja yritti mennä minua piiloon. Minusta se oli tosi hermostuttavaa, ja minä haukkua räksytin. Leikki vaikutti niin kivalta, että joulutorttuja tekemässä ollut Maisa halusi mukaan. Sitten alkoi riita siitä, kuka nyt oikein leikkiikään koiran ja patjan kanssa. Ja niimpä isäntäni tympiintyi ja rullasi patjan pois. Tällaista se on meidän teinien kanssa.

 Viikonloppuaamuisin minä etsin toiveikkaana leikkiseuraa. Ihmiset vaikuttavat olevan kuitenkin kiinnostuneempia kahvinjuonnista ja lehdenlukemisesta. Hitsin tylsää minusta. Lopulta aina luovutan ja käyn nukkumaan valmiina aktivoitumaan pienimmästäkin liikkeestä.

Toisaalta ihmisten lukiessa juttuja ja kertoessaan niitä toisilleen, voi oppia uutta. Tänäkin aamuna Atte luki netistä, miten erilaista sade onkaan eri planeetoilla. Mitäs sanotte seuraavasta:

planeetta:                                       mitä sataa:
Maa                                               vesi
Venus                                            erästä happoa
HD189733B                                  lasi
Neptunus                                       timantti
OGLE-TR-56B                              rauta
Saturnuksen kuu, Titaani              metaani= pierun kaasu

Olen välillä tosi kyllästynyt vesisateeseen, mutta ehkä minun ei pitäisi valittaa. Enhän sentään asu Saturnuksen kuussa, Titaanissa!
Tämä olisi tihkusateeseen väsyneiden ihmistenkin hyvä muistaa.

Jos kerran lehtiä luetaan, niin minäkin otin esiin Mustin ja Mirrin sanomat. Selailin erilaisia joulutarjouksia, ja silmiini osui joulun toivelahja. Se on vinkulelu, jonka vinku on niin korkealla taajuudella, ettei ihmiskorva kuule sitä. Tämän kirjoitan lahjalistaani!

Teini saa osakseen suojelua ja kannustusta

Viime viikolla kerroin teille, että olen nyt virallisesti murrosikäinen. Se tekee meistä neljän teinin talon! Se olisi aika paljon mille perheelle tahansa. Minut on alettu ottaa vakavasti koirapiireissä. Eräänä päivänä olin Maisan ja emäntäni kanssa metsässä, kun huomasin liikettä koirapuistossa. Silppasin oitis koira-aitauksen läheisyyteen haistelemaan aitauksessa olevia koiria. Pienempi koirista vaikutti sopivankokoiselta leikkikaverilta minulle, joten mekin menimme aitauksen sisään. 

Aluksi leikki sujui hyvin. Mutta melko pian tuo toinen koira, 10v Spike alkoi ärhäköidä. Todennäköisesti se haistoi suonissani nyttemmin virtaavan testosteronin ja halusi selvittää, kuka on aitauksen herra. Aluksi minä juoksin pakoon ja pidin sitä leikkinä. Sitten minun omanarvontuntoni alkoi nostaa päätään, ja minä käännyin Spikea kohti hampaat irvessä. Alkoi kova kieppuminen, hampaitten näyttely ja mittelöinti. Välillä olin kyllä niin alakynnessä, että emäntäni totesi meidän jatkavan matkaamme. Maisa ja emäntäni olivat kuitenkin tyytyväisiä siihen, että olin noussut puolustamaan itseäni. Illalla käperryin sitten isäntäväen kainaloon, kuten muinakin iltoina, lellipoika kun olen sekä hellyydenkipeä.

Minä olen Maisalle niin tärkeä, että hän hepuloituu ajoittain vuokseni. Hänen pelkonsa on, että minulle sattuu jotain pahaa.
Niinpä hän lähettelee kaikenlaisia viestejä emännälleni kesken päivän. Seuraavassa katkelma tämänhetken huolenaiheista:

                         Moi! Anteeks jos keskeytän työt                                                          mutta ootko sä huomannu ulkona                                                        tos mäessä siis isos ni vähän välii                                                       on jotain valkosta juttuu ja mua jäi                                                    mietityttää ku kesällähä ilmotettiin 
                        siitä rotanmyrkystä :(

                        Ja lisään viel et ku mäen huomannu                                                   ni Beni kerkes nuolemaan sitä vähän :'(

Voi tuota tyttöä, hän on kuin suojelusenkeli minulle!

Joulukuu kulkee eteenpäin varmoin askelin. Saan nykyisin kaksi ateriaa päivässä. Iltaruoan jälkeen saan "avata joulukalenterini" eli raadella aina uuden influenssarokotuspaketin, joka sisältää erilaisia koirannaksuja. Niitä on Prismassa hyllyllinen kuin irtokarkkeja ihmisille. Tähän mennessä joulukalenteri pohjan kuvaa on paljastunut neljännes. Mikähän kuva tuosta lopulta paljastuu?

Joulukalenterin pohjasta paljastuvan kuvan suurentuessa on salainen tonttu käynyt yhä tuttavallisemmaksi. On aika härskiä pennä toisen petiin, se on yksityisaluetta. Missä minä olin, kun tuo tapahtui?

Minä ihmettelen tuon tontun salaista hiipimistä, sillä minusta on tullut aikamoinen vahtimestari. Viihdyn aivan uudella tavalla ikkunan ääressä Simon sängyllä tai Maisan tuolin selkänojaa vasten. Siitä seuraan liikettä pihalla. Erityisen vihdyttävää on tinttien hyppely pensaittemme alla. En tiedä, kuuletko minua joulupukki, mutta minulla on sinulle yksi toive: se on lintulauta. Voi että minä nauttisin lintujen vahtimisesta!

Nyt minun päiväkirjani on avattu jo 2000 kertaa, voitteko kuvitella!
Minä olen siitä kokolailla hämmentynyt. Minun lukijani ovat ajoittain jopa vaativia. Tänäänkin emäntäni työkaveri Päivi kysyi, milloin minä oikein kirjoitan, kun juttua ei ollut tullut vielä sunnuntain iltakymmeneen mennessä. Tuota minä kutsuisin kyllä kannustukseksi. Kiitos Päivi, Sari I ja muut!

Urokseksi miesten joukkoon

Burp, takana on pikkujoulut. Kuten kuvasta näkyy, voi pikkujoulujen tuloksena olla tonttulakki vinossa. Kun emäntäni oli omissa pikkujouluissaan Savoy-teatterissa, Atte kaverinsa 18v-juhlissa, Simo isoskoulutuksessa ja isäntä iltavuorossa, laskettiin pikkujoulut valloilleen meillä kotona. Maisa ja kaverinsa Alisa söivät joulupuuroa (sen paljasti sokerit keittiönlattialla), joivat glögiä ja koristelivat pipareita klassikkojoululaulujen soidessa. Maisan lempilauluksi muodostui Pasi Kauniston versio "Jollei jouluna ole lunta". Tämä samainen riski varjostaa monien lasten joulunodotusta nytkin. 

Iloittelua oli lupa jatkaa siihen saakka, kunnes perheen isä tulisi kotiin. Hän kun on tavaratalossa töissä, niin hänen joululaulumittarinsa on hyvää vauhtia täyttymässä. Seuraavana aamuna tytöissä oli vielä niin paljon virtaa, että he järjestivät minulle estehyppyä ihmisesteen (se oli Alisa) yli. Ja minähän hyppäsin rakkaan pupuni perässä kuin esteratsu!

Sitten pöydän takaa vilahti taas. Tämähän on kuin kotoinen Putouksen hahmokilpailu. Olin näet kuulevinani hahmon kuiskaavan veikeästi:"Joulu se tulla jollottaa". Aika outoa minusta, sillä tuon lauseenhan piti olla lasten Manu-papan hokema.

No niin, saanko esitellä: minun joulukalenterini. Laatikkoon on ladottu influenssarokotuskoteloita numeroin merkittynä. Odotan jännityksellä; huomenna saan raadella ensimmäisen paketin. 

No niin, Movember on nyt loppunut. Ehkä tiedättekin, että Movember on juttu, jossa viiksiä kasvattamalla kohdistetaan huomiota miesten terveyteen, erityisesti kives- ja eturauhassyöpään. Maailmalla kerätään rahaa, mutta meidän perheessä keskitytään viiksien kasvattamiseen. Ohessa näette kuvasarjan perheen miesten panostuksesta.

Viikset 8kk, toki ne olivat turvassani jo syntyessä, joten minulla on etumatkaa.

Viikset melkein 15v. Näiden viiksien kasvattaja epäili puutteellista valaistusta, emäntäni tarjosi hänelle ripsiväriään kompensoimaan huonoa valaistusta...

Viikset 18v. Kovin ylpeä viiksienkasvattaja, sanoo omistavansa myös partakarvoja.

Viikset 44v. No aika mursu !

Minä olen tullut sukukypsäksi, aivan uroskoirien aikataulun mukaan. Jo jonkin aikaa minä olen pysähtynyt kesken joutuisan menon haistelemaan maata aivan erityisellä nuuskutuksella ja nuollut maata, jossa ei ole ihmissilmä nähnyt mitään nuoltavaa. 

Sitten eräänä iltana emäntäni huomasi minun liikkuvan unissani melko rytmikkäästi. Ja totta on, että näin varsin koiramaista eroottista unta. En nyt kuvaile asiaa enempää, mutta tämä on sitä tyypillistä teinielämää. Havahduttuani minä katsoin viattoman pyöreillä silmilläni emäntääni, joka oli sanalla sanoen hämmentynyt. Siten fleece-huopa lähti sohvalta pesuun...

Yhtenä päivänä tapasimme kadulla nuoren suklaanruskean labradorinnoutajanartun. Siinä me nuuskimme toisiamme ja kisailimme, kunnes nartun isäntä sanoi, että sillä on kaiketi juoksu alkamassa. Silloin emäntääni tuli vauhtia, ja me lähdimme kotiinpäin. Mennessään hän huikkasi, ettei meillä ole varaa maksaa mitään pennunruokkomaksuja. Meidän jälkeemme jäi katselemaan toiveikas narttu ja sen naurava isäntä.

Minä olen nyt mahtisonni.