Viime viikolla kerroin teille, että olen nyt virallisesti murrosikäinen. Se tekee meistä neljän teinin talon! Se olisi aika paljon mille perheelle tahansa. Minut on alettu ottaa vakavasti koirapiireissä. Eräänä päivänä olin Maisan ja emäntäni kanssa metsässä, kun huomasin liikettä koirapuistossa. Silppasin oitis koira-aitauksen läheisyyteen haistelemaan aitauksessa olevia koiria. Pienempi koirista vaikutti sopivankokoiselta leikkikaverilta minulle, joten mekin menimme aitauksen sisään.
Aluksi leikki sujui hyvin. Mutta melko pian tuo toinen koira, 10v Spike alkoi ärhäköidä. Todennäköisesti se haistoi suonissani nyttemmin virtaavan testosteronin ja halusi selvittää, kuka on aitauksen herra. Aluksi minä juoksin pakoon ja pidin sitä leikkinä. Sitten minun omanarvontuntoni alkoi nostaa päätään, ja minä käännyin Spikea kohti hampaat irvessä. Alkoi kova kieppuminen, hampaitten näyttely ja mittelöinti. Välillä olin kyllä niin alakynnessä, että emäntäni totesi meidän jatkavan matkaamme. Maisa ja emäntäni olivat kuitenkin tyytyväisiä siihen, että olin noussut puolustamaan itseäni. Illalla käperryin sitten isäntäväen kainaloon, kuten muinakin iltoina, lellipoika kun olen sekä hellyydenkipeä.
Minä olen Maisalle niin tärkeä, että hän hepuloituu ajoittain vuokseni. Hänen pelkonsa on, että minulle sattuu jotain pahaa.
Niinpä hän lähettelee kaikenlaisia viestejä emännälleni kesken päivän. Seuraavassa katkelma tämänhetken huolenaiheista:
Moi! Anteeks jos keskeytän työt mutta ootko sä huomannu ulkona tos mäessä siis isos ni vähän välii on jotain valkosta juttuu ja mua jäi mietityttää ku kesällähä ilmotettiin
siitä rotanmyrkystä :(
Ja lisään viel et ku mäen huomannu ni Beni kerkes nuolemaan sitä vähän :'(
Voi tuota tyttöä, hän on kuin suojelusenkeli minulle!
Joulukuu kulkee eteenpäin varmoin askelin. Saan nykyisin kaksi ateriaa päivässä. Iltaruoan jälkeen saan "avata joulukalenterini" eli raadella aina uuden influenssarokotuspaketin, joka sisältää erilaisia koirannaksuja. Niitä on Prismassa hyllyllinen kuin irtokarkkeja ihmisille. Tähän mennessä joulukalenteri pohjan kuvaa on paljastunut neljännes. Mikähän kuva tuosta lopulta paljastuu?
Joulukalenterin pohjasta paljastuvan kuvan suurentuessa on salainen tonttu käynyt yhä tuttavallisemmaksi. On aika härskiä pennä toisen petiin, se on yksityisaluetta. Missä minä olin, kun tuo tapahtui?
Minä ihmettelen tuon tontun salaista hiipimistä, sillä minusta on tullut aikamoinen vahtimestari. Viihdyn aivan uudella tavalla ikkunan ääressä Simon sängyllä tai Maisan tuolin selkänojaa vasten. Siitä seuraan liikettä pihalla. Erityisen vihdyttävää on tinttien hyppely pensaittemme alla. En tiedä, kuuletko minua joulupukki, mutta minulla on sinulle yksi toive: se on lintulauta. Voi että minä nauttisin lintujen vahtimisesta!
Nyt minun päiväkirjani on avattu jo 2000 kertaa, voitteko kuvitella!
Minä olen siitä kokolailla hämmentynyt. Minun lukijani ovat ajoittain jopa vaativia. Tänäänkin emäntäni työkaveri Päivi kysyi, milloin minä oikein kirjoitan, kun juttua ei ollut tullut vielä sunnuntain iltakymmeneen mennessä. Tuota minä kutsuisin kyllä kannustukseksi. Kiitos Päivi, Sari I ja muut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.