Joulumieli nostaa päätään voimakkaasti kodissamme. Maisa laskee päivittäin, kuinka kauan jouluun on aikaa. Hän haaveilee jo, kuinka herää joulunaikaan aamuisin varhain, tulee yläkertaan, laittaa kuuseen valot ja käy katsomaan ohjelmia telkkarista. Minua ihmetyttää tässä haaveessa kaksi asiaa. Miten hän jouluna aikoo herätä varhain, kun on niin laiskamato arkena. Lisäksi ihmettelen, mihin väliin tässä hänen haaveessaan mahtuu minun aamuinen vessareissuni ulos. Pitääpä kysellä tästä lisää.
Joulukalenterini etenee maukasta vauhtia. Laatikon pohjalta on jo paljastunut joulun tähtihenkilöt, minä ja pukki. Joulukalenterin avaaminen on muodostunut minulle niin viihdyttäväksi, että emäntäni on alkanut työssään jemmata rokotuspaketteja myös myöhempää käyttöä varten. Ja tottahan onkin, miksei sama hauskuus voisi jatkua myöhemminkin!
Kuka sanoo, ettei joulupipareita voisi paistaa kesälläkin? Viimekesänä tässä perheessä juotiin talvelta säästettyä glögiä. Oli kuulemma varsin hyvää kylmänä. Niin, ja vuosia sitten otettiin elokuussa pakastimesta talvella jemmatut lumipallot lasten ihmetykseksi.
Maisa on ollut varsin tomera näissä jouluvalmisteluissa. Kuvassa näette joulukortit, jotka hän on valmistanut luokan tytöille ja opettajalleen. Jokohan luokan pojat ensi vuonna saavat kortit? Tällä hetkellä näyttää siltä, että heissä on vielä liikaa poika-bakteereja. Mutta olen kuullut, että se asia voi vaihtua. Ja onhan jo olemassa kaksi poikaa, joissa näitä bakteereja ei esiinny: Robin ja Isac Elliot.
Aiemmin mainitsemani tonttu tekee itseään tykö jatkuvasti. Nyt se on bongattu lelulaatikostani, aivan liian läheltä rakkaita kanaani ja hippipupuani. Mitkä tämän tontun aikeet oikein ovat, ja kestävätkö ne ollenkaan päivänvaloa? Kuulin ihmisten sanovan, että joulu on ovella. Kävin tarkistamassa asiaa, mutta ei siellä ketään ollut.
Ulkoilu on muodostunut näinä päivinä haastavaksi. Välillä en liiku ollenkaan, välillä vedän päättömästi. Tämä johtuu siitä, että alueen nartuilla on juoksuaika. Rakkaimmat narttuni ovat tiibetinspanieli Elli ja eräs varsin sievä cairnterrieri. Tätä cairnterrieriä tavatessani hän jähmettyy niille sijoilleen ja siirtää huomaavaisesti häntänsä sivuun. Hänkin siis pitää minusta! Rakkautemme olisi rajatonta, mutta omistajamme valpastuvat aina kun kohtaamme.
Isäntäväelleni on ostettu uusi sänky. Niimpä aiempi sänky jaettin kahteen osaan, ja laitettiin perheen pojille sängyiksi. Vanhan sängyn petauspatja jousi siis roskiin.
Vielä ennen patjan roskiin viemistä emäntääni alkoi lapsettaa. Hän ehdotti, että laittaisimme petarin rullalle ja minä voisin jahdata palloa siihen muodostuneessa tunnelissa. Se oli kivaa!
Simo tuli leikkiin mukaan, ja yritti mennä minua piiloon. Minusta se oli tosi hermostuttavaa, ja minä haukkua räksytin. Leikki vaikutti niin kivalta, että joulutorttuja tekemässä ollut Maisa halusi mukaan. Sitten alkoi riita siitä, kuka nyt oikein leikkiikään koiran ja patjan kanssa. Ja niimpä isäntäni tympiintyi ja rullasi patjan pois. Tällaista se on meidän teinien kanssa.
Toisaalta ihmisten lukiessa juttuja ja kertoessaan niitä toisilleen, voi oppia uutta. Tänäkin aamuna Atte luki netistä, miten erilaista sade onkaan eri planeetoilla. Mitäs sanotte seuraavasta:
planeetta: mitä sataa:
Maa vesi
Venus erästä happoa
HD189733B lasi
Neptunus timantti
OGLE-TR-56B rauta
Saturnuksen kuu, Titaani metaani= pierun kaasu
Olen välillä tosi kyllästynyt vesisateeseen, mutta ehkä minun ei pitäisi valittaa. Enhän sentään asu Saturnuksen kuussa, Titaanissa!
Tämä olisi tihkusateeseen väsyneiden ihmistenkin hyvä muistaa.
Jos kerran lehtiä luetaan, niin minäkin otin esiin Mustin ja Mirrin sanomat. Selailin erilaisia joulutarjouksia, ja silmiini osui joulun toivelahja. Se on vinkulelu, jonka vinku on niin korkealla taajuudella, ettei ihmiskorva kuule sitä. Tämän kirjoitan lahjalistaani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.