Ensimmäiset päivät kotona

Ensimmäiset päivät uudessa kodissani menivät kodin hajuihin ja kolinoihin totutellen. Olinhan minä meininkiin tottunut kasvatuskodissanikin, mutta näillä omilla ihmisilläni on ihan omat melunsa. Aluksi häpsähtelin aivastuksia, joita koivuallergisten kodissa kuuluu toisinaan, mutta enää en välitä niistä. Astiapesukoneen tyhjentämistä saatan vielä käydä vilkaisemassa, mutta muuten eivät mölyt minua haittaa. On kuitenkin yksi ääni, joka käynnistää valmiustilan: se on nasakka pieraisu. Silloin hyppään unesta pystyyn kuin vartiosotilas, myös yöllä. Aina valmiina kartoittamaan tapahtumia!

Päiväunilla nallen kanssa tärkeyspeittoon kääriytyneenä

Hereilläoloaika unijaksojeni välillä on varsin lyhyt. Herättyäni minua kiikutetaan pihalle, sitten syön papanoita ( ja pelkään papanoiden rapinaa kupissani), saan villin hepulikohtauksen, jyrsin leluja ja leikin ihmisten kanssa. Tämän jälkeen käyn pissillä, useimmiten paperilla tai sen välittömässä läheisyydessä. On tietysti käynyt niinkin, että etutassuni ovat sanomalehdellä, mutta paperi liukuu jalkojeni alla ja pissi meneekin lattialle. Mutta eihän sellaisesta voi ihminen kimmastua, sillä minä niin kovasti yritän olla siisti! Sitten onkin pian tunti kulunut, ja minua ramasee niin armottomasti, että vetäydyn omaan pesääni nallen kanssa. Minun pienestä koostani kertoo se, että uninalleni oli alunperin avaimenperä...

Tuota koiraa en tunne, mutta se muistuttaa veljeäni Lottovoittajaa.

Tutkiskelen kotiani ahkerasti. Tehdessäni kierrosta olohuoneesta eteisen kautta keittiöön olen säänöllisesti tavannut eteisen peilikaapin kohdalla tuon ylläolevassa kuvassa olevan komean koiran. Se muistuttaa ulkonäöltään valtavasti veljeäni, hämeenlinnalaista Lottovoittajaa. Muuten aivan uskottava koirakaveri, mutta täysin hajuton tyyppi. En tiedä, millä hänen isäntäväkensä hänen turkkiaan pesee, kun minkäänlaista koiranhajua ei jää jäljelle. Peilin koira on kyllä ihan mukiinmenevä tyyppi muuten, mutta se on ärsyttävän kova matkimaan. Jos minä otan pari äkillistä hyppäystä, se tekee kaiken samoin. On vissiin olevinaan vitsikäskin!

Jyrsimishimoani yritän taltuttaa naudannahkaisella puruluulla.

Niin, minulla on joukko joitakin paheita. Eniten olen saanut moitteita taipumuksestani pureskella kaikkea. Minulla on kyllä puremisen kestäviä leluja, mutta kun ne ovat niin kamalan sallittuja. Eniten minulle maistuisivat pistorasiat, johdot, pöydänjalat ja suvun perintötuoli. Minun mielestäni se on kyllä liian juhlallinen ilmaisu kauhtuneelle laiskanlinnalle, jonka aiemmat sukupolvet ovat piereskelleet jo ihan kuoppaiseksi. Jotenkin nämä ihmiseni tuntuvat olevan hyvin tärkeitä juuri tästä tuolista. Katsokaas tuosta allaolevasta kuvasta, mitä emäntäni on tehnyt! Hiivatti vieköön, hän on laittanut etikanhajuisia lakanalappuja roikkumaan tuoliin! Minusta tuo on jo liioittelua. Paheksun syvästi.

Jyrsimishimoni vuoksi etikanhajua yritetään laittaa kaikkealle. Yök!

Elän kuulemma parastaikaa varhaisen sosiaalistumisen aikaa. Tässä vaiheessa minun on tärkeää tavata kaikenlaisia ihmisiä ja käydä erilaisissa paikoissa. Pihalla olen ihmetellyt lintujen, autojen ja rakennustyömaan ääniä. Kotiini on tullut kaikenlaisia ihmisiä, jotta oppisin rohkeaksi koiraksi ja oppisin eri ihmisten käsittelyyn. Otan tästä saamastani huomiosta kaiken ilon irti. Katsokaa, kuinka kaikki kuvan tytöt katsovat MINUA!

Minulla on ollut paljon ihailijoita. Tässä Maisan kaverit Eeva ja Ellu.