11/30/2014

Urokseksi miesten joukkoon


Burp, takana on pikkujoulut. Kuten kuvasta näkyy, voi pikkujoulujen tuloksena olla tonttulakki vinossa. Kun emäntäni oli omissa pikkujouluissaan Savoy-teatterissa, Atte kaverinsa 18v-juhlissa, Simo isoskoulutuksessa ja isäntä iltavuorossa, laskettiin pikkujoulut valloilleen meillä kotona. Maisa ja kaverinsa Alisa söivät joulupuuroa (sen paljasti sokerit keittiönlattialla), joivat glögiä ja koristelivat pipareita klassikkojoululaulujen soidessa. Maisan lempilauluksi muodostui Pasi Kauniston versio "Jollei jouluna ole lunta". Tämä samainen riski varjostaa monien lasten joulunodotusta nytkin. 

Iloittelua oli lupa jatkaa siihen saakka, kunnes perheen isä tulisi kotiin. Hän kun on tavaratalossa töissä, niin hänen joululaulumittarinsa on hyvää vauhtia täyttymässä. Seuraavana aamuna tytöissä oli vielä niin paljon virtaa, että he järjestivät minulle estehyppyä ihmisesteen (se oli Alisa) yli. Ja minähän hyppäsin rakkaan pupuni perässä kuin esteratsu!


Sitten pöydän takaa vilahti taas. Tämähän on kuin kotoinen Putouksen hahmokilpailu. Olin näet kuulevinani hahmon kuiskaavan veikeästi:"Joulu se tulla jollottaa". Aika outoa minusta, sillä tuon lauseenhan piti olla lasten Manu-papan hokema.


No niin, saanko esitellä: minun joulukalenterini. Laatikkoon on ladottu influenssarokotuskoteloita numeroin merkittynä. Odotan jännityksellä; huomenna saan raadella ensimmäisen paketin. 

No niin, Movember on nyt loppunut. Ehkä tiedättekin, että Movember on juttu, jossa viiksiä kasvattamalla kohdistetaan huomiota miesten terveyteen, erityisesti kives- ja eturauhassyöpään. Maailmalla kerätään rahaa, mutta meidän perheessä keskitytään viiksien kasvattamiseen. Ohessa näette kuvasarjan perheen miesten panostuksesta.

Viikset 8kk, toki ne olivat turvassani jo syntyessä, joten minulla on etumatkaa.

Viikset melkein 15v. Näiden viiksien kasvattaja epäili puutteellista valaistusta, emäntäni tarjosi hänelle ripsiväriään kompensoimaan huonoa valaistusta...

Viikset 18v. Kovin ylpeä viiksienkasvattaja, sanoo omistavansa myös partakarvoja.

Viikset 44v. No aika mursu !

Minä olen tullut sukukypsäksi, aivan uroskoirien aikataulun mukaan. Jo jonkin aikaa minä olen pysähtynyt kesken joutuisan menon haistelemaan maata aivan erityisellä nuuskutuksella ja nuollut maata, jossa ei ole ihmissilmä nähnyt mitään nuoltavaa. 

Sitten eräänä iltana emäntäni huomasi minun liikkuvan unissani melko rytmikkäästi. Ja totta on, että näin varsin koiramaista eroottista unta. En nyt kuvaile asiaa enempää, mutta tämä on sitä tyypillistä teinielämää. Havahduttuani minä katsoin viattoman pyöreillä silmilläni emäntääni, joka oli sanalla sanoen hämmentynyt. Siten fleece-huopa lähti sohvalta pesuun...

Yhtenä päivänä tapasimme kadulla nuoren suklaanruskean labradorinnoutajanartun. Siinä me nuuskimme toisiamme ja kisailimme, kunnes nartun isäntä sanoi, että sillä on kaiketi juoksu alkamassa. Silloin emäntääni tuli vauhtia, ja me lähdimme kotiinpäin. Mennessään hän huikkasi, ettei meillä ole varaa maksaa mitään pennunruokkomaksuja. Meidän jälkeemme jäi katselemaan toiveikas narttu ja sen naurava isäntä.

Minä olen nyt mahtisonni.

11/23/2014

Talven ihmemaa


Uuh, miten harmaa marraskuu onkaan ollut. On ollut helppoa viettää arkipäivät nukkuen muiden ollessa omissa menoissaan, sillä koko ajan on tuntunut yöltä. Viikonloppuisin taas on ollut kiire ulos, jotta voisi nähdä valonsäteitä, mutta aina niitä ei ole päivälläkään näkynyt.


Olen siis hönöttänyt sisällä ja keskittynyt puruleikkeihin. Erinäisiä kangasleluja on taas otettu pois käytöstäni, sillä olen repinyt niiltä sisuksen näkyville. Niin minä sitten seison lipaston edessä tietäen, että leluni on sen laatikossa. Minä seison ja tuijotan laatikkoa, inisen hieman ja nuolen laatikkoa haikeasti. Minulla on kaipuu johonkin.



Uloslähteminen on tuntunut minusta tosi työläältä, vaikka siellähän vessani tietysti on. Olen jurottanut eteisessä ihan epäuskoisena, että on pakko lähteä ulos pimeään, viimaan ja likaan. Ja tämä tapahtuu myös hieman ennen puolta yötä, jolloin isäntäväkeni vetäytyy petiinsä. Niin minun on vain herättävä heidän vierestään sohvalta, johon olen käpertynyt hellyyttäväksi keräksi.


Ja mitä sitten tapahtuikaan! Alkoi sataa lunta!
En ollut milloinkaan nähnyt niin paljon valkoista. Se oli vilpoista ja pehmoista.


Maisa teki minulle lumipalloja, joita minä sitten metsästin. Emäntäni potki kengillään lunta ja se pöllysi naamalleni. Siitä minä villiinnyin! Sitten tutustuin lumeen tarkemmin. Se suli suussa! Innostuin syömään sitä, ja se nauratti ihmisiä.


Kuulin Maisan sanovan emännälleni, ettei lunta kyllä kannattaisi syödä, sillä siitä saa matoja. Oikein kihomatoja, kuulemma. Minä ihmettelen, mistä viidesluokkalaiset saavat nämä tietonsa. Samaa ihmetteli emäntäni, sillä hänen tietojensa mukaan lumi ja kihomadot eivät liity toisiinsa.


Liekö johtunut lumesta ja niistä madoista, joita se on saattanut sisältää, mutta minä sain ankaria ilmavaivoja. Minusta on ihmeellistä, että ihmiset laskettelevat ilmaa ulos säälimättömästi, mutta jos minulta pihahtaakaan, niin jo ollaan hautautumassa paidan sisään!  

Pihahtiko minulta hieman?

Hähhähhää, ehkä vähän tuhma, en tiedä.
 Talossa on alettua puhua joulusta. En tiedä, kuka se on, mutta sen tuloa odotetaan kovin. Eniten joulusta puhuu Maisa. Hän on lainannut kirjastosta joululevyn, tehnyt minulle joulukalenterin (en kyllä tiedä, mikä se on) ja pukeutuu sisällä punaiseen hiippalakkiin.


Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Rappusissa tuli vastaan pieni iloinen tyyppi, jota en ole ennen nähnytkään. Se näkyi vain pienen hetken, ja vilahti sitten piiloon. En tiedä, mikä se oli. Maisa ilahtui valtavasti. Mahtoiko se olla se joulu? Nyt pysyttelen pöydän alla jännittämässä.


11/16/2014

Messut kuin Noan arkki


Perheeni kävi Elävä Maaseutu- ja Lemmikki-messuilla Helsingin messukeskuksessa. Arvaatte varmaan, että minä olisi ollut elementissäni siellä muiden eläinten ja hajujen maailmassa. Mutta lehti-ilmoituksessakin jo sanottiin, ettei omaa lemmikkiä saa ottaa mukaan. Minusta tämä on eläinrasismia, mutta minkäs minä asialle teen.
Hereford-sonni Nemo
 Koko messujen mahtavin (sanamukaisesti) oli ollut tämä Hereford-sonni Nemo. Sieltä se oli rauhallisesti pällistellyt ihailijoitaan. Tuollainen järkäle olisi voinut poistua karsinastaan milloin vain. Onneksi se ei kuitenkaan tehnyt niin. Siitäpä olisi tullut sekasortoa.

Alpakkamaisuudestakin voi saada palkinnon
 Alpakat ovat söpöjä. Kotiväkeäni oli kuitenkin hieman jännittänyt, sillä saadessaan suuttumuksen puuskan, olisi sen turpa mahtunut näykkäisemään ihmisiä.

Lemmikkisiili
 Lemmikkisiili oli ollut todella pieni ja vapisevan ja ujon oloinen. Tämän kuvan heilahdus johtuu kuitenkin siitä, että pikkutyttö tönäisi valokuvaavaa Maisaa. Niin, Maisa haluaa tuoda tämän epäkohdan esiin. Tämä onkin mainitsemisen arvoista, sillä Maisa ottaa yleensä hyvät kuvat, emäntäni erikoisalaa on kuvien heilauttelu. 

Kesyhiiri kurkistaa munakennosta
 Pienissä akvaarioissa oli ollut mm. kesyhiiriä. Niillä näyttää olleen koomisen suuret korvat. Ne olivat olleet huumorintajuisia tai muuten vain huvittavia kurkistellessaan sieltä ja täältä. Minä olisin todellakin halunnut ottaa pienen juoksukisan näiden hiirien kanssa. Siihenhän meidät pikkuterrierit on jalostettu, jyrsijöitä jahtaamaan.

Myös riippukeinusta voi kuikkia
 Koko messujen kohokohta oli ollut työkoiranäytös. Esitteillä oli ollut kaikenlaisia metsästyskoiria: Suomen pystykorva, ajokoira, hirvikoira, mäyräkoira (joka kylläkin ajaa kauriita Suomessa) ja karhukoira. Hui, kuinka he uskaltavat! En minä nyt hiirtä suurempaa uskaltaisi ikinä!

Paimenkoiranäytös
 Paimenkoiranäytöksessä areenalle tuotiin lauma Suffolk-lampaita. Taitavat paimenkoirat ajoivat ne tiiviiseen laumaan, kuljettivat laumaa eri puolille areenaa ja jakoivat lauman kahtia. Koira sai ohjeita pilliä puhaltavalta ohjaajalta, sanoja ei tarvittu. Katsomossa isäntäväkeni nauratti itseään ajattelemalla, millaisen sotkun minä olsin saanut aikaan, päästessäni areenalle mukaan.


Suffolk-lampaita

Tv:stä tuttu Suffolk, Late-lammas
 Messuilla kuuluu aina olla myös messukrääsää. Tai minustahan nämä vaikuttavat varsin hyödyllisiltä tavaroilta. Onhan minulla jo yksi nimilaatta killumassa kaulapannassani, mutta tuo rotumerkki on vielä saamatta. Ja nauraahan isäntäparini aina Hesarin Kamut-sarjakuvalle, joten olisi varmasti hauskaa myös pyyhkiä kamuilla leivänmuruja pöydältä. Pehmulelut ovat yleensä söpöjä, mutta kuvan bullmastiffi ei ole minusta söpö edes pehmona.

Bostoni-kuvalaatta kaulapantaan riippumaan

Kamut -sarjakuva esiintyi tiskirätissä

Onneksi en saanut tätä tuliaista, olisin varmasti pelännyt
 Tämä rouva oli esittelemässä Romaniasta löytämäänsä ja kotiin tuomaansa koiraa. Rouva oli ollut ihmettelemässä loukkaantuneita katukoiria, kun tämä parka oli puikahtanut pakettiauton takaa paikalle. Rouvan sydän oli sulanut, ja niin tämäkin murunen sai kodin. 

Emäntäni työpaikalla kerättiin viimeviikolla vanhaksi menneitä neula- ja ruiskupakkauksia. Yksi emännän työkavereista kuljettaa ne tuttavalleen jollekin Kreikan saarelle, jossa tämä hoitaa kulkukissoja ja löytökoiria näillä välineillä rokottaen ja lääkiten. Hienoa kierrätystä! Ja ihanaa sydämellisyyttä. 

Romanian löytökoira, messujen kulkulupa kaulassaan
 Kyllä minäkin sain tuliaisia messuilta. Siellä oli ollut kaikenlaisia herkkupaloja tarjolla, joista minäkin saan myöhemmin nauttia. Minua ajatellen ostettiin myös Leikkejä koiran kanssa -kirja. Maltan tuskin odottaa näitä! 

Messutuliaisia
 Lisäksi minulle ostettiin halvin henkivakuutus: vilkkuvalo. Olenkin herättänyt hymyjä ja kerännyt kehuja liikkuessani iltapimeällä tässä valossa. Yhtenä iltana tapasimme isäntäni kanssa Tiibetinspanieli Ellin taluttajineen. He laskivat meidän juoksemaan pimeään läheisellä pellolla. Kun olemme mustia molemmat, ei meistä näkynyt muuta kuin vihreä valoni. Omistajat naureskelivat, että vain minun "tulikärpäseni" paljasti, missä me Ellin kanssa viuhdoimme.

Uusi vilkkuvaloni
Messujen jälkeen alkoi arki. Tähän vuodenaikaan arkeenkin voi liittyä yllättävää riemua. Emännän työpaikalla on alkanut influenssarokotusten kausi. Koira-asiantuntija Erna antoi vinkin, että tyhjentyneeseen rokotepakettiin voisi piilottaa minulle herkkuja etsittäväksi. Kyllä tuo Erna on sitten fiksu nainen, eikä hän muuten koirankasvattaja olisikaan. Sitten, kun pääsin paketin kimppuun, en voinut enää poseerata paikallani, vaan viuhdoin ja reuhdoin, ja niin saimme näin epätarkan kuvan.

Herkkupala influenssarokotuspaketissa

Herkkupalan etsintää

Esiteini mököttää
 Teinielämä nostaa päätään kodissamme tuon tuostakin. Viimeeksi sitä nähtiin tänään eteisessämme, kun olisi tullut pukea ulkohousut jalkaan. Ymmärrän kyllä Maisaa, minustakin ulkovaatteet on aika vaikeita. Mutta tästä tuli kovaääninen ja rumasanainen mittelö. 

Minä yritin mennä lohduttamaan , mutta Luca ( kuvassa oleva keppihevonen) hirnui ilkeämielisesti minulle. Minun ei auttanut kuin perääntyä korvat takaviistossa.

Nooh, älä nyt mökötä
Riita oli uuvutustaistelu, jonka Maisa päätti poistumalla ovesta posket yhtä punaisina kuin päällä olevat college-housut. On hänellä kyllä riitaisenakin huumorintajua. Perheeni on katsonut tv:stä Putousta, jossa esiintyy emäntäni suosikki Svetlana Rönkkö. Niinpä Maisa ovesta mennessään huusi vielä keittiöön päin sanoen: "Ehkä vähän tuhma, en tiedä"!

Kyllä tämä minun laumani on välillä omituista porukkaa!


11/09/2014

Missä olet isä?


Minun kodissani vietettiin isänpäivää. Nyt kun isäntäni pennut ovat jo isoja, saa hän nukkua isänpäivän aamuna pidempään. Sai hänkin kyllä näin hienon kortin Maisalta. Kortin malli oli klassinen, isillehän annetaan usein lahjaksi paita. 



Tämän kortin takana luki:
                       "Isi on :
                        Aivan liian ihana,
                        ei yhtään lihava.
                        Koirasta pidetään
                        yhdessä huolta,
                        välillä näyttää kiukkuista puolta.
                        Älä tänään ole isi vihainen,
                        tämä on päivä iloinen!" 


Tämä päivä herättää pienen pennun minussa kysymään, missä olet isäni Grahams N Olli Black Velvet Ben? Olen nykyajan tyyliin etsinyt sinusta tietoa internetistä, mutten ole nähnyt vilaustakaan sinusta. Tiedän nyt, että olet syntynyt kaksi vuotta sitten Yhdysvalloissa. Sinä olet teini-isä, sillä olen sinun ensimmäisestä pentueestasi. 


Olen etsinyt sinua, ja ollut näkevinäni sukumme piirteitä muissa lyttykuonoissa. Kun avaa laatikon, saattaa yllättyä pahasti, kuten ylläolevassa kuvassa. Tuollaista alapurentaa ei minun suvustani löydy.


Kun en ole sinua nähnyt, kuvittelen näkeväni sinut mainosten koirissa. Voisithan olla vaikkapa tämä mainoksen koira Royal Canin-koiranruoassa. Ehkä olet joku kuuluisa, haaveilen siitä. Katson presidentti Niinistön Lennua, ja ajattelen, että ehkä se oletkin sinä isä.

Isänisäni Aramis, asui USA:ssa, kuoli tänä kesänä.

Isänisänisäni Do-Go, asui elämänsä USA:ssa.

Äidinisäni Belcanto, syntyi Saksassa, asuu Suomessa.

Internetin ihmeellisenä aikana löysin kaukaisempia esi-isiäni, mutten sinua, isäni Ben. Piilotteletko sinä jossain? Pelkäätkö joutuvasi edesvastuuseen siitä, että olet viimevuonna vehdannut neljän nartun kanssa, ja saanut kaikkiaan 18 pentua? Olet sinä kyllä aikamoinen. Minusta sinun pitäisi olla ylpeä, kun sinua on oikein pyydetty näiden narttujen pariksi.

Kuvassa 5vk:n iässä veljeni Lottovoittajan kanssa, minä vasemmalla.

Esitän sinulle vetoomuksen kaikkien sisarusteni nimissä: isä, tule esiin!

Hyvää isänpäivää sinulle toivottavat pentusi:

Kesäkuussa syntyneet: Oijoirauha, Ohhohtoivo ja Ooosulo.

Huhtikuussa syntyneet: Rauha, Rinsessa, Rusina, Ruusu, Riemu, Rinssi, Räppäri ja Räpsä.

Maaliskuun lopussa syntyneet: Hellähertta, Hilunahellu ja Hermanniolli.

Ja me 18.3.14 syntyneet esikoisesi: Little India, Leijonan Sydän, Lottovoittaja ja minä Liaani Swing.

11/02/2014

Pyhäinpäivä vai Halloween?


Näin loppusyksystä ihmiset vetäytyvät sisätiloihin, ja etsivät kaikenlaisia syitä juhlia. Vuosikymmenien vai jopa vuosisatojen ajan synkkämieliset suomalaiset ovat viettäneet Pyhäinpäivää. Sen sijaan karnevaalihenkiset amerikkalaiset ovat viettäneet kummitusjuhlaa eli Halloweeniä. Heillä siihen on liittynyt kurpitsat ja kaikenlaisten kepposten tekeminen.



Meidän suvussamme on ollut kuluvana vuonna koiramenetyksiä. Aiemmin kerroin teille haukilahtelaisten Leevin ja Röllin elämän päättymisestä. Mikä suru mahtaakaan siinä perheessä olla, kun on yhdessä eletty yli kymmenen vuotta. Me koirat emme muistele paljoakaan eilistä, mutta ihmiset ovat toisenlaisia. Onneksi isäntäväen suvussa ei ole ollut ihmismenetyksiä.


Minä olen aistinut Kummitusjuhlan tulon heti pimeiden kelien alettua. Pimeällä olen ulkona kulkiessani hermostunut ja säikky. Olen yrittänyt viestittää ihmisille möröistä, joita näen, mutta he eivät tunnu huomaavan mitään. Sitten lauantaina oli upea ilma, minäkin ulkoilin ilman villapukua tai sadetakkia, jotka olen nyt niellyt pakollisina. 

Lauantaina isäntäparini saivat viimein laitettua pihansa talvikuntoon. Kesäkukanraadot kaivettiin kukaruukuistä, lehdet lakaistiin ja nurmikkokin leikattiin vielä kertaalleen. Pihan pieneen puuhun laitettiin valotuikut, joita epäluuloisena nyt tiirailen ulosmenon aikaan rappusilta. 

Mutta kun aurinko paistoi kunnolla, tuli minun mörköni esiin. Onneksi Simo oli paikalla ikuistamassa sen niin, että tekin voitte sen nähdä. Minä olin koko ajan oikeassa! Minua seuraa dobermanni tai dinosaurus! En ole uskaltanut katsoa sitä silmiin, joten en tiedä, kumpi se on. Jo loppuu koiran pelkuruudelle nauraminen!



Perjantaina Maisa lähti "Kaikkien aikojen kauheimpiin Halloween-juhliin", jotka hänen luokkakaverinsa Elina järjesti. Juhliin Maisa lähti nättinä ja kärttyisenä omana itsenään, mutta takaisin tuli Frankensteinin morsian. Arvelen, että tämä tyttö on muutamaa meikkaustuntia vailla...



Aiemmin puhuin suvun edesmenneistä koirista. Samassa perheessä on ollut koiria vuosikymmenten ajan. Monia tarinoita olemme kuulleet, mutta seuraava on vertaansa vailla ja täyttä totta. Yksityiskohdista ei aivan voi vannoa, sihteerini huomauttaa, mutta pääkohdat ovat todellisia.

Tapahtui nimittäin niin, että aikanaan perheellä oli newfoundlandinkoira Turre ja yorkshirenterrieri Rekku, molemmat Brasiliasta tuotuja. Ison kokonsa ja paksun turkkinsa vuoksi Turrelle oli järjestetty ulkokoppi, jossa oli lämmitys. Joku naapureista epäili, että Turrella on koiralle sopimattomat olot, ja pyysi eläinsuojelua vierailemaan perheessä asiaa tarkistamassa. 

Hetkeä aiemmin Rekun elämä oli päättynyt, ja hän odotti maan sulamista ja hautaamistaan, perheen kaappipakastimessa. Niinpä sitten eläintensuojelu vieraili takapihalla, jossa perheen poika esitteli Turren ihan mukavia oltavia, ja pelkäsi koko ajan, että eläintensuojelu haluaisi kurkistaa pakastimeen!

Siinäpä teille Pyhäinpäivä ja Halloween yhdistettynä suoraan koiramaailmasta! Huhuu!!