Uuh, miten harmaa marraskuu onkaan ollut. On ollut helppoa viettää arkipäivät nukkuen muiden ollessa omissa menoissaan, sillä koko ajan on tuntunut yöltä. Viikonloppuisin taas on ollut kiire ulos, jotta voisi nähdä valonsäteitä, mutta aina niitä ei ole päivälläkään näkynyt.
Olen siis hönöttänyt sisällä ja keskittynyt puruleikkeihin. Erinäisiä kangasleluja on taas otettu pois käytöstäni, sillä olen repinyt niiltä sisuksen näkyville. Niin minä sitten seison lipaston edessä tietäen, että leluni on sen laatikossa. Minä seison ja tuijotan laatikkoa, inisen hieman ja nuolen laatikkoa haikeasti. Minulla on kaipuu johonkin.
Uloslähteminen on tuntunut minusta tosi työläältä, vaikka siellähän vessani tietysti on. Olen jurottanut eteisessä ihan epäuskoisena, että on pakko lähteä ulos pimeään, viimaan ja likaan. Ja tämä tapahtuu myös hieman ennen puolta yötä, jolloin isäntäväkeni vetäytyy petiinsä. Niin minun on vain herättävä heidän vierestään sohvalta, johon olen käpertynyt hellyyttäväksi keräksi.
Ja mitä sitten tapahtuikaan! Alkoi sataa lunta!
En ollut milloinkaan nähnyt niin paljon valkoista. Se oli vilpoista ja pehmoista.
Maisa teki minulle lumipalloja, joita minä sitten metsästin. Emäntäni potki kengillään lunta ja se pöllysi naamalleni. Siitä minä villiinnyin! Sitten tutustuin lumeen tarkemmin. Se suli suussa! Innostuin syömään sitä, ja se nauratti ihmisiä.
Kuulin Maisan sanovan emännälleni, ettei lunta kyllä kannattaisi syödä, sillä siitä saa matoja. Oikein kihomatoja, kuulemma. Minä ihmettelen, mistä viidesluokkalaiset saavat nämä tietonsa. Samaa ihmetteli emäntäni, sillä hänen tietojensa mukaan lumi ja kihomadot eivät liity toisiinsa.
Liekö johtunut lumesta ja niistä madoista, joita se on saattanut sisältää, mutta minä sain ankaria ilmavaivoja. Minusta on ihmeellistä, että ihmiset laskettelevat ilmaa ulos säälimättömästi, mutta jos minulta pihahtaakaan, niin jo ollaan hautautumassa paidan sisään!
Pihahtiko minulta hieman? |
Hähhähhää, ehkä vähän tuhma, en tiedä. |
Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Rappusissa tuli vastaan pieni iloinen tyyppi, jota en ole ennen nähnytkään. Se näkyi vain pienen hetken, ja vilahti sitten piiloon. En tiedä, mikä se oli. Maisa ilahtui valtavasti. Mahtoiko se olla se joulu? Nyt pysyttelen pöydän alla jännittämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.