Messut kuin Noan arkki

Perheeni kävi Elävä Maaseutu- ja Lemmikki-messuilla Helsingin messukeskuksessa. Arvaatte varmaan, että minä olisi ollut elementissäni siellä muiden eläinten ja hajujen maailmassa. Mutta lehti-ilmoituksessakin jo sanottiin, ettei omaa lemmikkiä saa ottaa mukaan. Minusta tämä on eläinrasismia, mutta minkäs minä asialle teen.

Hereford-sonni Nemo

 Koko messujen mahtavin (sanamukaisesti) oli ollut tämä Hereford-sonni Nemo. Sieltä se oli rauhallisesti pällistellyt ihailijoitaan. Tuollainen järkäle olisi voinut poistua karsinastaan milloin vain. Onneksi se ei kuitenkaan tehnyt niin. Siitäpä olisi tullut sekasortoa.

Alpakkamaisuudestakin voi saada palkinnon

 Alpakat ovat söpöjä. Kotiväkeäni oli kuitenkin hieman jännittänyt, sillä saadessaan suuttumuksen puuskan, olisi sen turpa mahtunut näykkäisemään ihmisiä.

Lemmikkisiili

 Lemmikkisiili oli ollut todella pieni ja vapisevan ja ujon oloinen. Tämän kuvan heilahdus johtuu kuitenkin siitä, että pikkutyttö tönäisi valokuvaavaa Maisaa. Niin, Maisa haluaa tuoda tämän epäkohdan esiin. Tämä onkin mainitsemisen arvoista, sillä Maisa ottaa yleensä hyvät kuvat, emäntäni erikoisalaa on kuvien heilauttelu. 

Kesyhiiri kurkistaa munakennosta

 Pienissä akvaarioissa oli ollut mm. kesyhiiriä. Niillä näyttää olleen koomisen suuret korvat. Ne olivat olleet huumorintajuisia tai muuten vain huvittavia kurkistellessaan sieltä ja täältä. Minä olisin todellakin halunnut ottaa pienen juoksukisan näiden hiirien kanssa. Siihenhän meidät pikkuterrierit on jalostettu, jyrsijöitä jahtaamaan.

Myös riippukeinusta voi kuikkia

 Koko messujen kohokohta oli ollut työkoiranäytös. Esitteillä oli ollut kaikenlaisia metsästyskoiria: Suomen pystykorva, ajokoira, hirvikoira, mäyräkoira (joka kylläkin ajaa kauriita Suomessa) ja karhukoira. Hui, kuinka he uskaltavat! En minä nyt hiirtä suurempaa uskaltaisi ikinä!

Paimenkoiranäytös

 Paimenkoiranäytöksessä areenalle tuotiin lauma Suffolk-lampaita. Taitavat paimenkoirat ajoivat ne tiiviiseen laumaan, kuljettivat laumaa eri puolille areenaa ja jakoivat lauman kahtia. Koira sai ohjeita pilliä puhaltavalta ohjaajalta, sanoja ei tarvittu. Katsomossa isäntäväkeni nauratti itseään ajattelemalla, millaisen sotkun minä olsin saanut aikaan, päästessäni areenalle mukaan.

Suffolk-lampaita

Tv:stä tuttu Suffolk, Late-lammas

 Messuilla kuuluu aina olla myös messukrääsää. Tai minustahan nämä vaikuttavat varsin hyödyllisiltä tavaroilta. Onhan minulla jo yksi nimilaatta killumassa kaulapannassani, mutta tuo rotumerkki on vielä saamatta. Ja nauraahan isäntäparini aina Hesarin Kamut-sarjakuvalle, joten olisi varmasti hauskaa myös pyyhkiä kamuilla leivänmuruja pöydältä. Pehmulelut ovat yleensä söpöjä, mutta kuvan bullmastiffi ei ole minusta söpö edes pehmona.

Bostoni-kuvalaatta kaulapantaan riippumaan

Kamut -sarjakuva esiintyi tiskirätissä

Onneksi en saanut tätä tuliaista, olisin varmasti pelännyt

 Tämä rouva oli esittelemässä Romaniasta löytämäänsä ja kotiin tuomaansa koiraa. Rouva oli ollut ihmettelemässä loukkaantuneita katukoiria, kun tämä parka oli puikahtanut pakettiauton takaa paikalle. Rouvan sydän oli sulanut, ja niin tämäkin murunen sai kodin. 

Emäntäni työpaikalla kerättiin viimeviikolla vanhaksi menneitä neula- ja ruiskupakkauksia. Yksi emännän työkavereista kuljettaa ne tuttavalleen jollekin Kreikan saarelle, jossa tämä hoitaa kulkukissoja ja löytökoiria näillä välineillä rokottaen ja lääkiten. Hienoa kierrätystä! Ja ihanaa sydämellisyyttä. 

Romanian löytökoira, messujen kulkulupa kaulassaan

 Kyllä minäkin sain tuliaisia messuilta. Siellä oli ollut kaikenlaisia herkkupaloja tarjolla, joista minäkin saan myöhemmin nauttia. Minua ajatellen ostettiin myös Leikkejä koiran kanssa -kirja. Maltan tuskin odottaa näitä! 

Messutuliaisia

 Lisäksi minulle ostettiin halvin henkivakuutus: vilkkuvalo. Olenkin herättänyt hymyjä ja kerännyt kehuja liikkuessani iltapimeällä tässä valossa. Yhtenä iltana tapasimme isäntäni kanssa Tiibetinspanieli Ellin taluttajineen. He laskivat meidän juoksemaan pimeään läheisellä pellolla. Kun olemme mustia molemmat, ei meistä näkynyt muuta kuin vihreä valoni. Omistajat naureskelivat, että vain minun "tulikärpäseni" paljasti, missä me Ellin kanssa viuhdoimme.

Uusi vilkkuvaloni

Messujen jälkeen alkoi arki. Tähän vuodenaikaan arkeenkin voi liittyä yllättävää riemua. Emännän työpaikalla on alkanut influenssarokotusten kausi. Koira-asiantuntija Erna antoi vinkin, että tyhjentyneeseen rokotepakettiin voisi piilottaa minulle herkkuja etsittäväksi. Kyllä tuo Erna on sitten fiksu nainen, eikä hän muuten koirankasvattaja olisikaan. Sitten, kun pääsin paketin kimppuun, en voinut enää poseerata paikallani, vaan viuhdoin ja reuhdoin, ja niin saimme näin epätarkan kuvan.

Herkkupala influenssarokotuspaketissa

Herkkupalan etsintää

Esiteini mököttää

 Teinielämä nostaa päätään kodissamme tuon tuostakin. Viimeeksi sitä nähtiin tänään eteisessämme, kun olisi tullut pukea ulkohousut jalkaan. Ymmärrän kyllä Maisaa, minustakin ulkovaatteet on aika vaikeita. Mutta tästä tuli kovaääninen ja rumasanainen mittelö. 

Minä yritin mennä lohduttamaan , mutta Luca ( kuvassa oleva keppihevonen) hirnui ilkeämielisesti minulle. Minun ei auttanut kuin perääntyä korvat takaviistossa.

Nooh, älä nyt mökötä

Riita oli uuvutustaistelu, jonka Maisa päätti poistumalla ovesta posket yhtä punaisina kuin päällä olevat college-housut. On hänellä kyllä riitaisenakin huumorintajua. Perheeni on katsonut tv:stä Putousta, jossa esiintyy emäntäni suosikki Svetlana Rönkkö. Niinpä Maisa ovesta mennessään huusi vielä keittiöön päin sanoen: "Ehkä vähän tuhma, en tiedä"!

Kyllä tämä minun laumani on välillä omituista porukkaa!