Joulu se tulla jollottaa

Hyvät, rakkaat lukijani. Joulu on viimein täällä. Siihen ei sittenkään tarvita hankikelejä, vain joutilaisuutta ja kinkuntuoksua.

Koululaisten joululoman alettua jo edellisen viikon lopulla, on minulla ollut seuraa pitkin päivää. Simo on levännyt suoritettuaan ansiokkaasti ensimmäisen lukukauden lukiossa. Atte nautti viimeisistä ajoistaan vapaudessa armeijan pian alkaessa. Tapaninpäivänä hänellä on suunnitteilla risteily ystäväporukassa.

Maisa taas on viritellyt joulumieltä maalaamalla ystävänsä Inkan kotona näitä jouluaiheisia teoksia.

Niinä hetkinä kun Maisa ei miettinyt jouluntuloa, laukkasivat hänen aatoksensa tietysti hevosissa. Nyt aiheena oli keksien tekeminen hevosille. Niin, luit aivan oikein, keksejä hevosille. Isäntäväkeni oli aivan varma siitä, että hevostelu oli saavuttanut hevoshulluuden rajapyykin, mutta tätä he eivät tienneet odottaa. 

Marssitien pappa sanoo aina, että kaikki on nykyään internetissä. Ja niin se taitaa ollakin. Mutta että jollekin tulee mieleen kirjoittaa sinne ohje hevoskekseille.

Maisa sekoitti kupissa banaania, kuorittuja ja pilkottuja porkkanoita (todellakin, emmehän halua tarjota hevosille multaa) ja kaurahiutaleita. Hän otti taikinasta sydänmuotilla kakkusia, jotka sitten paistoi uunissa.

Sydämestäni kirpaisee, kun kirjoitan tätä. Olen aina kuunnellut Maisan vuolaita rakkaudentunnustuksia luottaen siihen, että minä saan kaiken hänen rakkautensa. Nyt olen alkanut epäillä, että hänellä on tosiaan joku toinenkin rakkauden kohde kuin minä. Olettehan kuulleet koirankekseistä? Niin minäkin, mutta eipä hän vain minulle ole sellaisia leiponut! Mustasukkaisuus kalvaa mieltäni.

Jouluaattona nettiradiosta soi:"Vain valkeata joulua mielessäin ootan minä ain". Odottaminen osoittautui tuloksettomaksi. Paremminkin saattoi laulaa:"No onkos tullut kesä nyt talven keskelle". Mittarissa oli muutama lämpöaste, ja aurinko paistoi matalta saaden nurmikon viimeisen viherryksen hehkumaan kauniina. Minä siirtyilin paikasta toiseen saadakseni hetkeni auringon lämmössä.

Perhe saunoi puoliltapäivin pimeässä saunassa, ainoastaan kaksi tuikkua valonlähteenä. Pesukoneen päälle viritelty kännykkä suolti joululauluja. Koko perhe asettui joulusaunaan yhtäaikaa. Emäntäni haaveili valokuvan ottamisesta, mutta ehkei sitä kuitenkaan olisi voitu julkaista tässä.

Oli hyvin runollista, että hämärässä saunassa oli ylälaude täynnä ihmisiä ja yhdelle tehtiin vielä tilaa keskimmäiselle lauteelle. Perheen lapset muistelivat lapsuutensa kesiä Kesäkaupungin liikennekaupungissa. Emännälleni tuli mieleen oman lapsuutensa laulu "Lapsoset ketterät kotihaasta saunahan vihdat taittaa". Siinä laulussa äiti lauloi haikeasti: "Voi kunpa säilyis äidin lapset kylmältä maailmassa". Juuri tällainen hellämielisyys tavoitti emäntäni joulusaunassa vuonna 2015.

Iltapäivällä emäntäni oli joulukirkossa. Siellä vuorotteli Aten rippipappi Tuula Peura ja draaman keinoin jouluevankeliumia eteenpäin vienyt "Jesaja". Omassa osuudessaan Jesaja muisteli ensimmäisen joulun tapahtumia ja kirjoitti niitä muistiin myöhemmille polville. Samaa tarinaa lueteaan edelleenkin ympäri maailmaa joulunaikaan. Ekä kyseessä oli oman aikansa blogi.

Sillä aikaa, kun emäntäni oli kirkossa, me laitoimme kotona pöydän koreaksi ja lahjat kuusen alle. Minä vahdin uskollisesti, voisinko sittenkin saada pienen simareen kinkusta, sillä sen tuoksu huumasi minut. Joulupöydässä mietimme yhdessä, millaista olisi olla jouluna Jokiahossa, joka taannoin oli suvun kesäpaikkana. Paikka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen perheen lapsiin. Pojat ovat edelleenkin sitä mieltä, että he aikuisina tulevat lunastamaan paikan itselleen. 

Joka vuosi perheessä puhutaan, kunka tänä vuonna tulee niukasti lahjoja. Oli niin tai näin, mutta lahjoissa riitti jakamista. Minä toimin myös virallisena lahjantarkastajana.

Lapset saivat lahjoja tekemältään listalta. Myös perheen aikuiset saivat lahjoja. Simo oli hankkinut kummallekin suklaata. Tämä onkin lahja, joka ei voi milloinkaan epäonnistua, kun kyse on näistä makeannälkäisistä ihmisistä. Atte oli käynyt ostamassa italialaista punaviiniä, ja tehnyt oikein taustatyötä Eeva-mummilta viinin laadusta tiedustellen. Ja huomatkaa tuo ihana kortti pullossa. Arvaatte varmasti, miten hyvältä se hänen vanhemmistaan tuntui. Maisa, joka ei tulevana vuonna aio olla piika, oli kerännyt korttiin kauneimpia mietteitään vanhemmistaan. Hyvin suloista tämä myös.

Minä sain tänäkin vuonna avata omat pakettini. Toinen paketeista oli niin suuri, että minua pelotti aavistuksen verran, ja jouduin räksyttämään paketille. Onneksi sisältä paljastunut lahja oli aivan kesy eikä ollenkaan pelottava.

Ehkä muistatte, kuinka Maisan pikkukummi Lassi toivoi joulukortissaan, että Maisa jaksaisi olla kiltti jouluun asti. Toive osoittautui tarkasti mitoitetuksi. Joulurauhaa riitti aatoksi. 

Joulupäivän Maisa vietti visusti omassa huoneessaan suuttuneena tyhmille vanhemmilleen. Vihastuksen aiheutti se, että nämä eivät suostuneet auttamaan tyttöä saamaan niitä tavaroita, joita hän ei ollut lahjalistaltaan saanut. 

Myös välipäivinä sää oli kesäinen. Minä nautin siitä metsässä vapaana juoksennellen. Välillä emäntäni puhalsi pilliin, minä kirmasin paikalle juoksujalkaa ja sain naksun palkaksi. Jospa minä näin oppisin tulemaan aina paikalle, kun niin käsketään. Toistaiseksi naksunjen tenho on aina purrut minuun. 

Hammastikulla kaivan kinkinrippeet hammasväleistä.

Vuoden pimein päivä on ohi, valo voittaa. Tätä blogiani on luettu nyt yli 6000 kertaa, ja lukijoista löytyy kaikkea eläkeläismummoista kemian tohtoriin. Valmistautukaamme kohtaamaan vielä viimeiset rippeet, mitä vuodesta 2015 on jäljellä.

Sweet sixteen eli suloinen 16v

Joulun läheisyys alkaa tuntua kodissamme. Monet lauseet alkavat "Sitten jouluksi pitää muistaa...". Minusta tuo on kyllä aika turhaa. Ottaisivat vaan niin rennosti kuin minäkin. Ei tulisi kiristävää pipoa eikä mahahappoja.

Koululaisten syyslukukausi loppui perjantaina. Täkäläisissä kouluissa on tapana, että pienillä koululaisilla on kummit isommilla luokilla, ja heitä itseään kutsutaan pikkukummeiksi. Maisan pikkukummi Lassi antoi Maisalle näin suloisen kortin. Lassi taitaa olla näitä pikkuvanhasia, sillä kortin takana oli Maisalle osuva ja kyllin realistinen ohje: "Pysy kiltinä jouluun asti". Ei tietysti kannata tavoitella aivan kuuta taivaalta, kuten tavataan sanoa.
Jouluun on niin vähän aikaa, että tämä tavoite voi onnistuakin.

Meidän kotiamme lähestyy nykyään aivan uudenlainen lehdistö. Mahtoi postinjakaja ihmetellä näitä lehtiä. Aten palvelukseen astumiseen on aikaa 16 päivää. Johan menee jännäksi.

Sitten tuli vuoden viimeinen synttärijuhlapäivä tässä perheessä. Simo täytti viimein 16v. Luokkakaverit tuntuvat laskevan päiviä siihen, milloin heidän 17. syntymäpäivänsä koittaa. Tämä ymmärrettävästi kismittää sitä, joka on syntynyt vuoden lopussa. 

Simon syntymäpäivä oli niin kaunis, että minä asetuin auringon lämpöön. Emäntäni taas innostui niin, että otti valokuvan pelkästä sinisestä taivaasta. 

Näkymä kotirappusilta 19.12.15.

Simon juhlavastaanotto oli naapurikaupungin Chico'sissa. Ruokalistoja tarkasteltiin, ja kukin sai mieluistansa ruokaa. Ennen pääruokia perhe tilasi yhteiseksi nachoja ja vähän sipulirenkaita. Ruokailun lopuksi pöytään tuotiin nykyaikainen härpäke, johon painelemalla perhe ilmaisi tyytyväisyytensä palveluun ja ruokaan. Tyytyväisiä olivat. Ja kaiken kukkuraksi perheen pikku kullanmurut (165cm, 178cm, 182cm) saivat tikkarit suuhunsa.

Sweet sixteen, Simo suloinen

Kotona saunan jälkeen tarjoiltiin sankarin toivomaa kakkua, suklaakakkua juuri näillä koristeilla. 

Lahjaksi Simo sai maksullisen tv-kanavan. Meillä näkyy nyt Netflix. Sieltä katsotaan amerikkalaisia sarjoja, dokumentteja ja elokuvia. Ja minä hyödyn tästä niin, että sohvalla ja lasten sängyillä on aina lämmin kylki, johon painautua.

No siinä se Netflix nyt näkyy!

Meneillään on joulukorttisesonki. Minun perheeni sai vinkin myllykoskelaiselta rouvalta, että postikorttien lähettäminen ei ole nykyaikaa. Niinpä emäntäni lähetti hyvän joulun toivotukset perheen nimissä tekstiviestin muodossa. Pahoittelut niille, joiden joulumieltä se laskee. Muutama kortti oli pakko lähettää niille, jotka eivät ymmärrä tekstiviestejä. Kotiin on taas tullut  hienoja kortteja, vaikkapa tuo alla oleva Silvojen kortti Kotkasta. Tässä kohtaa emäntäni koki piston sydämessään.

Jouluvalmistelut on nyt virallisesti aloitettu: kuusi on paikallaan. Viime vuonna perheessä oli pikkuinen kuusi pöydälle nostettuna siksi, että kyseessä oli minun ensimmäinen jouluni. Tänä vuonna ollaan uskaliaampia ja kuusi on lattialla. Kun kuusesta lähetettiin kuva Kesäkaupunkiin, tuli sieltä huvittunut viesti Marssitien mummilta ja papalta. He seuraavat mielenkiinnolla, miten minun ja kuusen yhteiselo sujuu. Kaikki näyttävät luulevan, että minä pidän kuusta täydellisenä joululahjana, nimittäin, sisävessana. Ja onhan tuokin ajatus kyllä käynyt mielessäni...

Enää muutama päivä, kunnes voidaan sanoa: "Joulu se tulla jollottaa". Nyt jo jännittää, tuleeko yhtään lahjaa. Ja se myös jännittää, jaksaako Maisa olla kiltti jouluun asti!

Tonttua on siinä monenlaista, monenlaista.

Hevonhumppaa ja höpöhöpöjuttuja

Alkuviikosta tuntui, että viikonloppu alkoi heti uudelleen. Isäntäni oli vapaapäivillä, saimme vieraaksemme Eeva-mummin. Hänen kanssaan minun on nieleminen se, että loppupeleissä minä olen vain koira. Minun söpöyteni ei tee häneen sitä vaikutusta, jonka olen tottunut muihin tekemään.

Allaoleva kuva kuvaa hyvin sitä asemaa, jonka minä hänen silmissään saan. Enintä, mitä minä hänestä näin olivat villasukkaiset jalat tossujen sisällä. Kyllä minä kerran yritin hieman röyhkeämmin tehdä tuttavuutta, mutta se päättyi nolosti. Mummi istui suvun perintötuolissa (siinä kuopalle piereskellyssä) ja söi joulupiparia. Minun teki niin kovasti piparia mieli, että päätin hypätä hänen syliinsä, jotta voisin nuuskia sitä hänen kädessään. Mummi kuitenkin luuli, että tulen syömään keksin häneltä. Kun minä hyppäsin syliin, mummi torjui lähestymiseni jalalla, ja minä lensin komeassa kaaressa käsinojan yli lattialle. On siinä ikääntyneellä naisella notkeat refleksit, pakko myöntää. Emäntääni tämä tilanne nauratti aivan valtavasti, nauru tarttui mummiin, ja minusta nuo naiset olivat aika tyhmiä koiralle nauraessaan. 

Maisa jäi alkuviikosta vielä kotiin jatkamaan toipumistaan. Isänsä ja mummin kanssa he kävivät hankkimassa Maisalle lämmikkeitä näihin hevoshommiin. Tallilla on jatkuvasti ovet auki, joten tallilla olo on käytännössä ulkoilua. Kotiin tuotiin tallitakki, -hansikkaat ja lämmin karvahuppari.

 Maisa osasi myös kietoa isän pikkusormensa ympäri, ja niin he lähtivät hankkimaan hevoskaupasta joulutarvikkeita. Tämä oli sitä, mistä emäntäni viimeviikolla kieltäytyi. Siinäpä teille johdonmukaista lastenkasvatusta kerrakseen!

Isä ja tytär kävivät neuvottelua ostettavista tarvikkeista. Maisa oli valmis luopumaan fleece-huovasta sekä punaisista nilkkasuojista valkoisin karvoin. Ja tämä turhakkeet siis hevoselle. Mukaan kaupasta tuli kuin tulikin tonttulakki hevoselle, iso lakki kypärän päälle ja harjapakki hevostelutarvikkeille. "Anna mun kaikki kestää", huokaisi suvun esiäiti aikanaan tällaisissa tilanteissa.

Lauantai alkoi ihanan laiskasti. Me katselimme Maisan kanssa ohjelmia sylitysten.

Kun pojat saatiin viimein hereille, emäntäni halusi kokeilla päänmyötäistä lettiä Simon ylipitkään tukkaan. Mikähän siinä on, että kun poika menee lukioon, hän alkaa kasvattaa tukkaa. Aten aikaan tilanne meni niin vakavaksi, että poika näytti puliveivarilta. Isäntäväkeni ei muistele aikaa lämmöllä. Sekin aika on talletettu kuvina tämän blogin alkupuolelle.

Viime jouluna emäntäni sai tyttäreltään ihanan lahjan. Kuoressa oli kuponkeja, joilla saa lunastaa pieniä palveluksia. Lahja oli niin ihana, että emäntäni on säästellyt lahjaa aina näihin päiviin saakka. Hän pyysi Maisalta samanlaista lahjaa tänä vuonna, mutta tyttö kieltäytyi. Hän kun ei kuulemma halua olla mikään palvelija. Kyllä on tytöllä pokkaa.

Viikonloppuna minä leikin Simon kanssa rosvoa ja poliisia. Simo oli rosvo, joka oli piilottanut arvokkaan esineen, rakkaan leluni metallisen purkinkannen housuntaskuun. Minä olin poliisi, joka sai rosvon kiinni. Ja eikun ruumiintarkastusta tekemään. Kädet niskan taakse! Maahan makaamaan! Simo oli hetkittäin pulassa, sillä tätä konstaapelia ei nolota mikään.

Sunnuntaina Maisa lähti hevostelemaan. Ennen sitä oli tietysti uuden tonttulakin mallaus. Mahtoi hevosia naurattaa. Huomatkaa minun kiusaantunut ilmeeni.

Minä leikin mielelläni ihmisten kanssa ja antaudun myös heidän leikkikalukseen. Välillä pitää saada kuitenkin olla oikea elukka. Kun toisten koirien jätösten syönti on rangaistuksen uhalla kielletty, on minun toteutettava sisäistä koiruuttani vaikkapa lahjapaperirullaa tuhoamalla. Ihanan sotkun sai siitäkin.

Kun repimisvimmasta selviän, on aika muuttua taas suloiseksi lemmikiksi, joka katselee ihmisiä kosteilla ruskeilla silmillään. Enkö vain olekin suloinen!