Alkuviikosta tuntui, että viikonloppu alkoi heti uudelleen. Isäntäni oli vapaapäivillä, saimme vieraaksemme Eeva-mummin. Hänen kanssaan minun on nieleminen se, että loppupeleissä minä olen vain koira. Minun söpöyteni ei tee häneen sitä vaikutusta, jonka olen tottunut muihin tekemään.
Allaoleva kuva kuvaa hyvin sitä asemaa, jonka minä hänen silmissään saan. Enintä, mitä minä hänestä näin olivat villasukkaiset jalat tossujen sisällä. Kyllä minä kerran yritin hieman röyhkeämmin tehdä tuttavuutta, mutta se päättyi nolosti. Mummi istui suvun perintötuolissa (siinä kuopalle piereskellyssä) ja söi joulupiparia. Minun teki niin kovasti piparia mieli, että päätin hypätä hänen syliinsä, jotta voisin nuuskia sitä hänen kädessään. Mummi kuitenkin luuli, että tulen syömään keksin häneltä. Kun minä hyppäsin syliin, mummi torjui lähestymiseni jalalla, ja minä lensin komeassa kaaressa käsinojan yli lattialle. On siinä ikääntyneellä naisella notkeat refleksit, pakko myöntää. Emäntääni tämä tilanne nauratti aivan valtavasti, nauru tarttui mummiin, ja minusta nuo naiset olivat aika tyhmiä koiralle nauraessaan.
Maisa jäi alkuviikosta vielä kotiin jatkamaan toipumistaan. Isänsä ja mummin kanssa he kävivät hankkimassa Maisalle lämmikkeitä näihin hevoshommiin. Tallilla on jatkuvasti ovet auki, joten tallilla olo on käytännössä ulkoilua. Kotiin tuotiin tallitakki, -hansikkaat ja lämmin karvahuppari.
Isä ja tytär kävivät neuvottelua ostettavista tarvikkeista. Maisa oli valmis luopumaan fleece-huovasta sekä punaisista nilkkasuojista valkoisin karvoin. Ja tämä turhakkeet siis hevoselle. Mukaan kaupasta tuli kuin tulikin tonttulakki hevoselle, iso lakki kypärän päälle ja harjapakki hevostelutarvikkeille. "Anna mun kaikki kestää", huokaisi suvun esiäiti aikanaan tällaisissa tilanteissa.
Lauantai alkoi ihanan laiskasti. Me katselimme Maisan kanssa ohjelmia sylitysten.
Kun pojat saatiin viimein hereille, emäntäni halusi kokeilla päänmyötäistä lettiä Simon ylipitkään tukkaan. Mikähän siinä on, että kun poika menee lukioon, hän alkaa kasvattaa tukkaa. Aten aikaan tilanne meni niin vakavaksi, että poika näytti puliveivarilta. Isäntäväkeni ei muistele aikaa lämmöllä. Sekin aika on talletettu kuvina tämän blogin alkupuolelle.
Viime jouluna emäntäni sai tyttäreltään ihanan lahjan. Kuoressa oli kuponkeja, joilla saa lunastaa pieniä palveluksia. Lahja oli niin ihana, että emäntäni on säästellyt lahjaa aina näihin päiviin saakka. Hän pyysi Maisalta samanlaista lahjaa tänä vuonna, mutta tyttö kieltäytyi. Hän kun ei kuulemma halua olla mikään palvelija. Kyllä on tytöllä pokkaa.
Viikonloppuna minä leikin Simon kanssa rosvoa ja poliisia. Simo oli rosvo, joka oli piilottanut arvokkaan esineen, rakkaan leluni metallisen purkinkannen housuntaskuun. Minä olin poliisi, joka sai rosvon kiinni. Ja eikun ruumiintarkastusta tekemään. Kädet niskan taakse! Maahan makaamaan! Simo oli hetkittäin pulassa, sillä tätä konstaapelia ei nolota mikään.
Sunnuntaina Maisa lähti hevostelemaan. Ennen sitä oli tietysti uuden tonttulakin mallaus. Mahtoi hevosia naurattaa. Huomatkaa minun kiusaantunut ilmeeni.
Minä leikin mielelläni ihmisten kanssa ja antaudun myös heidän leikkikalukseen. Välillä pitää saada kuitenkin olla oikea elukka. Kun toisten koirien jätösten syönti on rangaistuksen uhalla kielletty, on minun toteutettava sisäistä koiruuttani vaikkapa lahjapaperirullaa tuhoamalla. Ihanan sotkun sai siitäkin.
Kun repimisvimmasta selviän, on aika muuttua taas suloiseksi lemmikiksi, joka katselee ihmisiä kosteilla ruskeilla silmillään. Enkö vain olekin suloinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.