Juhlaviikot jatkuvat

Lokakuu on perheessämme pelkkää juhlaa. Juhlaviikot alkavat Aten syntymäpäivillä, siitä viikon kuluttua on isäntäni synttärit, sitten emännän nimipäivät, isäntäväen hääpäivä, Maisan synttärit ja vielä Simon nimpparit. Ennenkuin lokakuu on loppu, olemme pulskassa kunnossa, sillä herkkuja on riittänyt. Se on tietysti hyvää harjoitusta joulua odotellessa.

Torstaina isäntäparini vietti hääpäivää numero 21. Juhlan kunniaksi avattiin oikea Taittinger-pullo, aitoa samppanjaa emäntäni lähtiäislahjaksi entisiltä työtovereiltaan saamaa. Ruoaksi käristettiin (sananmukaisesti) lehtipihviä. Hääparin jäätyä kahden kesken emäntäni kysyi puolisoltaan:"Otatko vastaan tämän ruusun?". Hän on selvästi katsonut liikaa telkkaria, sillä tämä lause on peräisin amerikkalaisesta ohjelmasta. Isäntäni otti ruusun vastaan, sillä hän on unelmien ukkomies!

Maja

Perjantaina oli ratsastusvuoro. Sillä aikaa, kun Maisa valmisteli koniaan, anteeksi poniaan, emäntäni kävi kävelyllä maalaiskylällä. Pihalla aitauksessa olivat nämä hevoset. Minun mielestäni tuon alla olevan Renjan ei kannataisi käydä enää jatkossa samalla kampaajalla, niin epätasaista leikkausjälkeä hänen kampaajansa tekee.

Renja

Aksu

Illan pimennyttyä tunti pidettiin maneesissa. Maisalla oli ohjattavanaan Aksu, joka ei kuulemma olekaan poni vaan hevonen. Mistä näitä ja tietää! Tunnin lopussa ratsastajat kiihdyttivät ratsunsa raviin, ja ylittivät esteitä. Se oli emännästäni aika hurjan näköistä, kun hento tyttö määrää hevosen kovaan vauhtiin melko pienessä tilassa, hevonen ravaa tiukassa kurvissa ja lopulta yli esteen! Ajatella, että tämä tyttö on ratsastanut vasta pari kuukautta.

Lauantaina Maisa täytti 12v. Osana synttärilahjaa tilattiin netistä varusteita keppihevoselle. Hänen mieleensä ei nyt mahdu muuta kuin hevoset, kepillä ja ilman. Käteen annettava lahja oli joulukalenteri, josta tulee pikkuhevoset ja niille kamppeita. Tämä kalenteri oli siinä määrin hinnakas, että siitä on lahjaksi. Älkää kysykö sen hintaa, pyydän ja nolostun isäntäväkeni puolesta.

Päivällä Maisalla oli juhlavastaanotto paikallisessa Rossossa. Nyt, kun perheen lapset ovat isoja, on perheessä otettu tavaksi juhlia kunkin syntymäpäivää ravintolassa. 

Pizzojen jälkeen palattiin kotiin synttärikakulle. Ja katsokaapa, miten hienon kakun isäntäni väsäsi tyttärelleen!

Sunnuntaina Maisa sai huijattua isäntäni hevostuotteiden erikoiskauppaan. Sovittiin, että isäntäni maksaa laskun Maisan tililtä. Maisa halusi erikoistavaroita omilla rahoillaan. Ja mitä kaikkea kaupasta tulikaan: satulahuopa, riimu ja siihen pehmusteet, chapsit, ratsastuskengät ja tukkalenksut. Kengät ja irralliset saappaanvarret (ne chapsit) olivat sentään tytölle, mutta kaikki muu oli oikeille hevosille. Jo on aikoihin eletty, aiemmin kaikki lisäkapistukset ostettiin minulle ! Minusta tämä konijuttu alkaa mennä liika pitkälle! 

Maisa on osallistumassa lähiaikoina esteratsastuskilpailuun, ja haluaa pukea ratsunsa mahdollisimman kauniiksi. Hän siis todella osti hevosen tukkalenksuja oikealle hevoselle. Olen sanaton.

Oikeat riimut oikean hevosen suuhun.

Minä alan tuntea itseni pian niin syrjäytetyksi, että alan muistutella siitä ainoasta asiasta, joka tekee mielestäni hevoset arvokkaiksi, ja se on meetwursti. Maisa ei näe tässä mitään huumoria, joten en rohkene puhua siitä hänelle itselleen, mutta emännälleni tuhahdin kyllä tästä. 

Minun mielestäni tämän tytön pitäisi arvostaa sellaisia eläimiä, jotka voi ottaa syliin, kuten minut. Sillä lailla tuli ensimmäinen bostoninterrieri aikanaan sukuun. Silloisen perheen koulupoika halusi syliin mahtuvan koiran. Niin heille otettiin bostoni-Ruffe. Siihen bostoniin isäntäväkeni ihastui, ja niin minä sitten aikanaan tulin valituksi meidän taloon. No, mutta siitä suvun ensimmäisestä bostonista on jo aikaa. Ja se pikkupoikakin on jo kahden tyttären isä. Aika suloista tuokin.

Hirvittävä kohtaaminen metsässä

Tässä teille taukojumppaa, tehkääpä perässä.

Tällä viikolla oli koululaisten syysloma. Ihmisiä tuli ja meni. Maisan sänky oli tyhjä monen päivän ajan. Pystyin käpertymään hänen tyynyllensä, mutta hänen lämpöään ei tuntunut. Kuulin, että hän oli lähtenyt mummolaan lomalle. Siellä hänen päänsä täyttivät uudet ystävät ja hevoset. Hänen mahansa sen sijaan täyttyi mummolan ylitsevuotavista herkuista ja muista hellittelyistä.

Missä olet, Maisa?

Myös olohuoneen sohvalla oli autiota. Isäntä oli taas ottanut kiireisen lähdön isänsä sairaspedin viereen. Iltaisin käperryin emäntäni lilan fleece-aamutakin lämpimään kylkeen, mutta toista kylkeä vasten tunsin koneellisen ilmanvaihdon armottoman henkäyksen enkä isäntääni, kuten normaalisti.

Missä olet isi?

Simo vietti talvilomaansa kotona. Se olisi muutoin ollut viihdyttävää, mutta Simon huumorintaju on hieman omalaatuista. Katsokaa vaikka kuvasta, miten hämmästyneeltä näytän hänen karvaisten kinttujensa seistessä minun pedissäni.

Onko tämä varmasti huumoria?

Onneksi työmies-Atte jaksoi toisinaan leikkiä kanssani ihan asiallisia lelustakiistely-leikkejä.

Isäntäni vietti syntymäpäiväänsä tiistaina. Karjalassa vaaniva suru sai aikeiseksi sen, että juhlallisuudet kutistuivat kotona minimiin. Työkavereiltaan ja kummeiltaan hän sai kuitenkin kortit.

Olin todella helpottunut, kun hän lopulta tuli kotiin. Kuljin hänen varjonaan ja kerjäsin rapsutuksia. Kun hän istuutui sohvalle, kipaisin oitis hänen jalkojensa väliin makaamaan. Nyt kaikki oli taas oikein.

Koska isännän syntymäpäivän juhliminen jäi viikolla ennenkuulumattoman niukaksi, panostettiin tarjoiluun loppuviikosta. Simo leipoi isännälleen kinuskikakun. Kinuski tuli, kun Simo keitti kondensoitua maitoa avaamattomassa säilykepurkissaan tunnin ajan. Siitä tuli hyvä päällinen kakulle. Tämä kondensoitu maito kinuskiksi keitettynä kuuluu olevan venäläismiesten herkku. Spasibo! (kiitos venäläisittäin)

Lauantaiaamuna mittari oli muutaman asteen nollan alapuolella. Emäntäni avasi parvekkeen oven viedäkseen sohvatyynyjä raikastumaan. Se oli virhe.

Sen virheen vuoksi minulle välähti, etten sunkaan ole tulossa ulos, jos keli on noin kylmä. Emäntäni seisoi toppatakissaan pakkasessa aamukahdeksan tienoilla vapaapäivän aamuna, mutta minä en kyennyt tulemaan ulos. Minä istuin eteisessä ja vapisin teatraalisesti. Emäntäni ei peitellyt kiukkuaan, hän olisi kuulemma mielummin ollut peiton alla unessa.  Lopulta minun oli lähdettävä. Eikä se sitten niin kamalaa ollutkaan.

Aurinko paistaa näin lokakuussa todella matalta. Auringonnousu pakkasaamuna näytti aavemaiselta.

Päivällä sama, matalalta paistava aurinko venytti varjoni kirahviksi. Aivan kuin olisin vaihtanut kokonaan lajia.

Perjantaina kävelimme kävelyllä läheisessä metsässä. Se on meille sekä tuttu että mieluisa paikka. Loppumatkasta alkoi puskissa ryskiä hirvittävästi. Sananmukaisesti. Emähirvi ja sen kaksi viimevuotista vasaa nousivat lepopaikoiltaan ja ottivat muutaman loikan sivuun. Emännälleni tuli kiirus. Minä oli vapaana, ja minun ainoa kommenttini oli pitkä ja vonkuva "bouwouwou, bouwouwou, bouwouwou". Emäntäni pelkäsi, että hirvet tulisivat meitä kohti. Tämä oli näet se kuuluisa hirvikolmikko, joka oli tiettävästi potkaissut yhtä koiraa samassa metsässä, kun se haukkui niille uskaliaasti. Tilanne ratkesi kuitenkin rauhallisesti ja pelonsekaisesti. Loppumatkan häpsähdin oksien pienintäkin risahdusta.

Sunnuntaina lähdimme etsimään sieniä. Emme köytäneet ensimmäistäkään, mutta minun ilokseni emäntäni heitteli minulle naksuja metsänpohjaan. Niitä minä sitten innokkaasti nuuskuttaen etsin. Siitä haasteesta tykkäsin.

Loppumatkasta näimme metsässä kissan. Tai enhän minä mitään nähnut, kun touhuilin omiani. Ja emäntäni teki itsestään ihan pellen kutsumalla kissaa luokseen mitä teatraalisimmin tavoin. Onneksi kukaan ei nähnyt.

Pakkanen ottaa niskalenkin

Syksyn tultua auringonsäteitä on vaikea saavuttaa. Aurinko paistaa niin matalalta, että minun on kivuttava sohvalle saadakseni nauttia lämmöstä. Eräänä päivänä seisoin sohvan käsinojalla ja katselin ruokapöydälle, jonne laskevan auringon säteet yltivät. Isäntä näki haaveellisen katseeni, ja sanoi:"No nyt tuo koira haaveilee jo menevänsä pöydälle auringon perässä". 

Olen maannut petini aivan littanaksi. Oman tyynyni alle on nyt laitettu toinen tyyny eristämään lattialta nousevaa kylmää. Peti on muuttunut. En pääse enää syväytymään sinne, on tässä totuttelua.

Maisa on ottanut minusta mallia ja aloittanut oman ratsastus- ja heppahöperyys-aiheisen blogin. Mummeille ja kummeille tiedoksi: maisajaponit.blogspot.com.

Tällä viikolla Atte täytti 19v. Hän oli toivonut synttärilahjaksi uudet kengät, Timberlandit. Lisäksi hän toivoi, että saa juoda koko päivän punaista maitoa. Eikö voi isokin poika olla herttainen! Eihän näin kainoa toivetta voi ohittaa. Juhlan kunniaksi käytiin täkäläisessä Rossossa. Ja maitokaupassa.

 Synttärikakku tehtiin vasta viikonloppuna. Aten toiveena oli valkosuklaa-hyydykekakku. Hyvältä se tuoksui, tämän lähemmäs en päässyt.

Viikonloppuna maa oli aamulenkillä huurteessa. Pakkasen panemat kasvit rahisivat tassujeni alla. 

Kesän viimeiset kukat näyttävät taipuvan talven edessä. Perhe elää luopumisen aikaa, Manu-papan vointi heikkenee. Emännälleni tuli mielee Jenni Vartiaisen laulama Suru on kunniavieras:

Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt, 
vajoaa se maahan, on multaa
näen sen silti kukkana aina
muistot on kauneinta kultaa.

Ehkä on odotettava ensi syksyyn nähdäkseen syksyn värien kirkkaus ja kuulaus. 

Hajujen hurmaa

Viikonloppuna koitti emäntäni vuoro viedä Maisa porukoineen ratsastustunnille. Tunti ei tässä tapauksessa tarkoita todellakaan yhtä tuntia vaan kahta. Ennen ratsastustunnin alkua ratsut on suittava, harjattava ja puettava. Tunnin jälkeen tehdään samat hommat vastakkaisessa järjestyksessä. Tällä välin emäntäni on saatava aikansa kulumaan, sillä talli sijaitsee maaseudun maaseudulla, eikä sieltä ole järkevää lähteä välillä minnekään. Nyt alkuilta on vielä valoisa, joten odotusaika alkaa kävelyllä maalaismaisemassa. Maisemasta huomaa syksyn etenemisen.

Maisa ja Aksu-poni

Lauantaina minä matkustin takapenkillä benikyyriin Mustiin ja Mirriin. Simo ja emäntäni, menivät silläaikaa urheilukauppaan hankkimaan pojalle liikuntavaatteita. Emäntäni ihmettelee, miten heidän lapsestaan tuli niin liikunnallinen, tämä liikuntageeni on hypännyt kokonaisen sukupolven yli. Simo on muutenkin tehnyt historiaa saamalla lukion fysiikankokeesta 10+. Tehkääpä perässä!

Päiväkävelyllä tapasimme yorkshirenterrierin Sagan. Hän oli valtavan suloinen ja aulis. Hän nimittäin kiepsahti auliisti selälleen, jotta minun olisi helpompi nuuskia peräosastoa. Minä nuuskinkin niin antaumuksella, että Sagan emäntä arveli tyttösen ensimmäisen juoksun olevan tuloillaan. Emäntäni kertoi sitten hänelle, että minulla on aiemminkin kyllä ollut gynekologisen diagnostiikan kykyjä. Olenhan nuuskinut kultamuruani Nuppua niin, että hänellä huomattiin olevan narttujentauti märkäkohtu. Ei näin lyttänää nokkaa niin vaan hämätä.

Saga 8kk

Tapasimme Nupun iltakävelyllä aiemmin viikolla. Nuppu on menossa tulevalla viikolla kohdunpoistoon. Nyt hänellä oli yskä, joka oli vaarassa pilata suunnitellun leikkauksen. En saanut mennä häntä nuuskimaan, jottei mikään muu pöpö olisi vaan tarttunut häneen. Nuppu parantui kuitenkin yskästään, ja pääsee kaiketi leikkauspöydälle suunnitellusti. Onneksi minulle jää tuo Saga nuuskittavaksi. Ihan vaan siksi, etteivät taitoni ruostuisi.

kultamuruni Nuppu

Toisenlaiten nuppu löytyi naapurikaupungista, hän on meidän lasten uusi pikkuserkku. Tämä on se sama tyttönen, joka esiintyi perhevalmennuksessa pari viikkoa sitten. Ihan yhtä suloinen kuin silloinkin, kasvanut ja vankistunut. 

Emäntäni oli neulonut tuliaisiksi eläinaiheisen hatun. Liekö tuo koira vai rotta. Emäntäni taideilmaisussa on edelleen parantamisen varaa.

Perheen koira ei ollut valmis pysymään taustalla. Tämä Bono oli ruumiinrakenteeltaan samanlainen kuin minä, mutta varsin paljon jykevämpää tekoa. Jos minä painankin 8kg, niin Bono painaa 10kg enemmän. Kun hän raivasi tiensä suudellakseen isäntääni, oli siinä kahvit läikkyä. Tuliaisiksi tältä reissulta sain valtavasti uutta haisteltavaa. Otin uudet hajut ihastuneena vastaan. Ihmiset menettävät paljon, kun eivät nuuski kunnolla toisiaan.