Hirvittävä kohtaaminen metsässä

Tässä teille taukojumppaa, tehkääpä perässä.

Tällä viikolla oli koululaisten syysloma. Ihmisiä tuli ja meni. Maisan sänky oli tyhjä monen päivän ajan. Pystyin käpertymään hänen tyynyllensä, mutta hänen lämpöään ei tuntunut. Kuulin, että hän oli lähtenyt mummolaan lomalle. Siellä hänen päänsä täyttivät uudet ystävät ja hevoset. Hänen mahansa sen sijaan täyttyi mummolan ylitsevuotavista herkuista ja muista hellittelyistä.

Missä olet, Maisa?

Myös olohuoneen sohvalla oli autiota. Isäntä oli taas ottanut kiireisen lähdön isänsä sairaspedin viereen. Iltaisin käperryin emäntäni lilan fleece-aamutakin lämpimään kylkeen, mutta toista kylkeä vasten tunsin koneellisen ilmanvaihdon armottoman henkäyksen enkä isäntääni, kuten normaalisti.

Missä olet isi?

Simo vietti talvilomaansa kotona. Se olisi muutoin ollut viihdyttävää, mutta Simon huumorintaju on hieman omalaatuista. Katsokaa vaikka kuvasta, miten hämmästyneeltä näytän hänen karvaisten kinttujensa seistessä minun pedissäni.

Onko tämä varmasti huumoria?

Onneksi työmies-Atte jaksoi toisinaan leikkiä kanssani ihan asiallisia lelustakiistely-leikkejä.

Isäntäni vietti syntymäpäiväänsä tiistaina. Karjalassa vaaniva suru sai aikeiseksi sen, että juhlallisuudet kutistuivat kotona minimiin. Työkavereiltaan ja kummeiltaan hän sai kuitenkin kortit.

Olin todella helpottunut, kun hän lopulta tuli kotiin. Kuljin hänen varjonaan ja kerjäsin rapsutuksia. Kun hän istuutui sohvalle, kipaisin oitis hänen jalkojensa väliin makaamaan. Nyt kaikki oli taas oikein.

Koska isännän syntymäpäivän juhliminen jäi viikolla ennenkuulumattoman niukaksi, panostettiin tarjoiluun loppuviikosta. Simo leipoi isännälleen kinuskikakun. Kinuski tuli, kun Simo keitti kondensoitua maitoa avaamattomassa säilykepurkissaan tunnin ajan. Siitä tuli hyvä päällinen kakulle. Tämä kondensoitu maito kinuskiksi keitettynä kuuluu olevan venäläismiesten herkku. Spasibo! (kiitos venäläisittäin)

Lauantaiaamuna mittari oli muutaman asteen nollan alapuolella. Emäntäni avasi parvekkeen oven viedäkseen sohvatyynyjä raikastumaan. Se oli virhe.

Sen virheen vuoksi minulle välähti, etten sunkaan ole tulossa ulos, jos keli on noin kylmä. Emäntäni seisoi toppatakissaan pakkasessa aamukahdeksan tienoilla vapaapäivän aamuna, mutta minä en kyennyt tulemaan ulos. Minä istuin eteisessä ja vapisin teatraalisesti. Emäntäni ei peitellyt kiukkuaan, hän olisi kuulemma mielummin ollut peiton alla unessa.  Lopulta minun oli lähdettävä. Eikä se sitten niin kamalaa ollutkaan.

Aurinko paistaa näin lokakuussa todella matalta. Auringonnousu pakkasaamuna näytti aavemaiselta.

Päivällä sama, matalalta paistava aurinko venytti varjoni kirahviksi. Aivan kuin olisin vaihtanut kokonaan lajia.

Perjantaina kävelimme kävelyllä läheisessä metsässä. Se on meille sekä tuttu että mieluisa paikka. Loppumatkasta alkoi puskissa ryskiä hirvittävästi. Sananmukaisesti. Emähirvi ja sen kaksi viimevuotista vasaa nousivat lepopaikoiltaan ja ottivat muutaman loikan sivuun. Emännälleni tuli kiirus. Minä oli vapaana, ja minun ainoa kommenttini oli pitkä ja vonkuva "bouwouwou, bouwouwou, bouwouwou". Emäntäni pelkäsi, että hirvet tulisivat meitä kohti. Tämä oli näet se kuuluisa hirvikolmikko, joka oli tiettävästi potkaissut yhtä koiraa samassa metsässä, kun se haukkui niille uskaliaasti. Tilanne ratkesi kuitenkin rauhallisesti ja pelonsekaisesti. Loppumatkan häpsähdin oksien pienintäkin risahdusta.

Sunnuntaina lähdimme etsimään sieniä. Emme köytäneet ensimmäistäkään, mutta minun ilokseni emäntäni heitteli minulle naksuja metsänpohjaan. Niitä minä sitten innokkaasti nuuskuttaen etsin. Siitä haasteesta tykkäsin.

Loppumatkasta näimme metsässä kissan. Tai enhän minä mitään nähnut, kun touhuilin omiani. Ja emäntäni teki itsestään ihan pellen kutsumalla kissaa luokseen mitä teatraalisimmin tavoin. Onneksi kukaan ei nähnyt.