Yhden aikakauden päätös

Perheeni valmisteli perjantaina hautajaisiin lähtöä. Eteiseen pakattiin mustia pukupusseja, joiden uumenissa oli mustia juhlapukuja perheen miehille ja naisille. Minulle pakattiin oma Musti ja Mirri -reppuni. Sieltä löytyi ruokakuppini, pari lelua ja pyyhe rapaisia tassujani varten. Eteiseen varattiin myös petini, talutushihna ja kirje keinoemolleni, naapurin Markolle.

Lähdön hetkellä ovesta poistui laumani jäseniä yksitellen matkasseja mukanaan. Minä kiepuin epäluuloisena jaloissa. Aistin lähdön tunnelmaa, mutta epäilyttävää oli, ettei minun nimeäni mainittu lähtijöiden suussa. Lopulta eteisessä oli ainoastaan emäntäni, joka laittoi leluni sisään naksuja mukamas minua harhauttaakseen. Minä en kuitenkaan mennyt lankaan. Seisoin tiukasti ovensuussa, silmät kosteina ja korvat valppaasti törröllään. Niin vain kävi, että minä jäin oven taakse haukkumaan laumani perään: "Hei, älkää jättäkö!"

Tunnin kuluttua ulko-ovelta kuului naapurin Markon ja rouvansa Anun ääntä. He huhuilivat nimeäni ja rapisuttelivat heille varattua naksupussiani. Marko oli kertonut emännälleni aamubussissa, kuinka aikanaan hänen rottweilerinsa oli laskenut huoltomiehen kyllä sisälle, mutta aina tämän astuessa kohti ulko-ovea poistuakseen, tuo koira oli hymyillyt näyttävästi koko vaikuttavan purukalustonsa voimalla. Huoltomies oli ollut rottweilerin panttivankina tunteja, kunnes Marko pääsi vapauttamaan miehen.  

Kuvan rottweiler ei liity tapaukseen

Minusta pidettiin naapurissa valtavan hyvää huolta. Perheen 5- ja 3-vuotiaat lapset olivat minulle kilttejä ja minä myös heille. He testailivat minulla, kuinka tottelen peruskäskyjä. He myös piilottivat naksuja ympäri kotiaan, ja minä nuuskin kirsullani reitin naksun luo. He kyllä myös hieman pilailivat kustannuksellani, sillä ruokailun ajan minulla oli ruokalappu. 

Hyvästä hoidosta huolimatta minä ikävöin laumaani. Ulkoreissuilla olin vakuuttunut, että reitimme kääntyy oman kotini suuntaa. Joka kerralla olin hämmästynyt, etemme menneet kotiin. Naapurien kodin hiljennyttyä, minun ikäväni jatkui. Nukkumaan käymisestä ei tullut mitään: minä seisoin ulko-ovella ja vingahtelin ajoittain. Aamyöstä 04.30 Marko tuli kanssani yläkertaan, pyysi minua naksuilla viereensä sohvalle nukkumaan. Vastustelin ensin, mutta tulin hänen viereensä lopulta kuitenkin. 

Kesäkaupungissa lapset menivät Marssitien mummolaan ja isäntäparini Aten Pirre-kummille. Nauru raikasi, kun tämä kolmikko kevensi tunnelmaa tulevaa raskasta päivää helpottaakseen. Loppuillasta Pirre esitteli, kuinka hän pelaa puhelimellaan mielenkiintoista peliä: liemikuutiopeliä. Uskokaa tai älkää, mutta Knorr-liemikuutiofirmalla on oma pelisovellus, jossa liemikuutioita siirrellään oikeille paikoille, ja saadaan pisteitä. Isäntäni vuorostaan esitteli omaa suosikkipeliään. Sitten nämä entiset teinit hihittelivät pelien koukuttavuudella. Viinillä oli osuutta asiaan, sain myöhemmin kuulla. 

Kesäkaupungissa lauantai oli harmaa. Manu-pappa siunattiin haudan lepoon läheisten läsnäollessa. Muistotilaisuus pidettiin kappelin viereisessä kerhotilassa. Siellä syötiin, laulettiin virsiä ja luettiin adresseja. 

Siunaksen suorittanut pappi osoittautui mukavaksi ja leppoisaksi mieheksi. Hän kertoi olleensa pappina vasta 10v ajan. Sitä ennen hän kertoi toimineensa nukutushoitajana leikkaussalissa. Häntä itseäänikin huvitti, kun hän kuvaili töidensä vastakohtaisuutta: aiemmin hän nukutti ihmisiä, nyt hän yrittää omien sanojensa mukaan herätellä heitä.

"Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. Mut sydämiimme läpi elämän, jätit muiston lämpimän"

Pappi puhui psalmin 23 sanoin: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu". Tässä hän mainitsi huomattavan ristiriidan, sillä surijoilta puuttuu nyt puoliso, isä, pappa ja ystävä. Samanaikaisesti hän totesi, ettei papalta puutu nyt mitään. Pappa on nyt viheriäisillä niityillä, virvoittavien vetten luona, ja saa siellä levätä, aivan psalmin sanoin.

Koko hautajaisia edeltävän viikon oli tuullut myrskyisästi. Kun emäntäni lähti minua sunnuntaiaamuna kävelyttämään, oli ulkona hämmästyttävän tyyntä. Ilma oli leuto, puun viimeisinkään lehti ei värähtänyt. Vaikka aamu oli jo kirkas, loisti kuu taivaalla kirkkaan keltaisena. Samanaikaisesti vastakkaisella taivaalla aurinko oli nousemassa metsän takaa. Tunnelma oli erityinen: emännästäni tuntui, että yksi aikakausi oli tullut päätökseensä.

Marraskuu vyöryy ylitsemme

Tänä vuonna marraskuu tuntuu ankeammalta kuin aikaisempina vuosina. Päivät ovat pimeitä ja sumuisia, niin on mielemmekin. Isäntäni on juuri menettänyt isänsä, ja yrittää silti toimia perheenisänä ja tämän lauman johtajana. Kun oikein pinnistelee, näyttää ulospäin, että jaksaa hyvin. Keho kuitenkin osoitti, kuinka armottomasti suru runtelee häntä. Keho antoi oireita, joiden vuoksi oli jäätävä sairauslomalle. Minä toimin terapiakoirana, ja lohdutan.

Tämä sarjakuva tiivisti perheeni synkän tunnelman. Että synkkyyskin voi hulluudessaan naurattaa.

Kun astuu kotiimme, huomaa, että tässä kodissa on surua. Vaikka koti tuoksuu bolognese-kastikkeelle ja nuorukaiset nahistelevat vanhempiensa kanssa, taustalla näkyy surun merkkejä. Elämä vaikuttaa kulkevan aiempia latujaan, mutta se on valheellista. Manu-pappa oli yksi niistä neljästä isovanhemmasta, joiden ansiosta neljä perheeni jäsentä on edes olemassa. Aika mahtava mies on poissa. 

Surun ollessa taustalla, perhe yrittää elää normaalisti. Isäntäni ja Simo alkoivat myyntimiehiksi: tori.fi -sivustolle laitettiin ilmoitus myytävistä muumimukeista. Niin hullusti kävi, että parin tunnin kuluttua ilmoituksen jättämisestä tuli ensimmäinen yhteydenotto.

Muki nimeltä "Vihreä sarjakuva"(allaolevassa kuvassa ylärivissä keskellä), joita valmistettiin vuosina -90-93, herätti keräilijän mielenkiinnon. Heti seuraavana iltana tuli kotiimme ostaja tuota mukia hakemaan. Osoittautui, että hän oli Leena, isäntäni ikäluokkaa ja rinnakkaisluokan tyttö samasta koulusta isäntäväkeni kanssa. Oli siinä päivittelyä poikineen ilmassa! 

En nyt mainitse ohitseni vilahtaneiden seteleiden määrää, mutta mainittakoon, että ensimmäisen mukin hinnalla isäntäni osti itselleen uudet silmälasit. Rahakasta puuhaa nämä muumimukit! Huomenna tulee noutaja tuolle siniselle mukille, jonka nimi on Rauha. Sen hinnalla ei silmälaseja saa, mutta yhdet Prisman ostokset viidelle kuitenkin.

Lauantaina Maisa oli elämänsä ensimmäisissä esteratsastuskisoissa kolme kuukautta harrastuksen alkamisesta. Ratsuna oli poni nimeltä Mindy. Ennen kilpailua Maisa letitti ponin harjan, jotta se näyttäisi mahdollisimman hienolta. Hän hämmästytti myös vanhempansa herätessään suhteellisen reippaasti lauantaiaamuna sukimaan omia kilpailuvaatteitaan. Tämä tyttö oli päättänyt tulla huomatuksi. 

Kilpailu meni siinä mielessä hyvin, että Maisa kesti ponin selässä. Yhtä onnellisesti ei käynyt eräälle kanssakilpailijalle, joka tippui hevosen selästä niskoilleen. Hänet haki ambulanssi, ja vei mennessään. Tämä uutinen vihloi emäntäni vatsaa pahasti, sillä hän muistaa tapauksen tuttavapiiristään 90-luvun alusta. Silloin hänen kummityttönsä serkku tippui hevosen selästä, eikä koskaan toipunut ihan tavalliseksi tytöksi. Surku tämän tytön ja hänen läheistensä puolesta. Nyt tämä sama pelko kiertyy Maisan harrastuksen ympärille. 

Estekilpailun jälkeen ratsastajatar Maisa lähti viettämään yökyläsynttäreitä Alisalle. Mukaan otettiin matkalaukku ja oma keppari Peppi. Kuten voitte huomata, oli ilmassa myös pikkujouluhenkeä. Isoveli Atte ihmetteli lähteekö Maisa ulkomaille, mutta matkalaukkuun oli pakattuna oma peitto ja tyyny, ja matkaa yökylään oli noin puoli kilometriä.

Vaikka maa on yhtä musta kuin mielet perheessäni, on perheeni päättänyt uskoa valon voittavan. Edessä on vaikeat hautajaiset, perheen lasten ensimmäiset. Silti meidän perheemme on päättänyt uskoa tulevaan. Siihen asti, kunnes aurinko palaa, me sytytämme kaikki mahdolliset valot. Me tarvitsemme lämpöä.

Muistamme Manu-pappaa

                                      21.8.39 - 10.11.15

                    Tosin loppuvat kerran askeleet vaeltajilta,
                    kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan.
                    Vaan katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat,
                    nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.

                                                                        Uuno Kailas

Urosten äitienpäivä

Viikonloppu alkoi jännittävästi. Isäntäväkeni lähti Kesäkaupunkiin kahdestaan jättäen nuorukaiset minua hoitamaan. Maisa oli yökylässä Inkan perheessä. Atte kutsui mullilauman kylään, mutta onneksi minun ja kotimme turvasta huolehti alakerrassa kaksi isoskoulutuksessa olevaa poikaa. Aamulla ilahdutin Attea ja hänen kaveriaan Jimiä hyppäämällä patjalla nukkuvan vieraan rinnuksille 7.30. 

Perillä Kesäkaupungissa isäntäparini sai huomata, että syksy oli saapunut sinnekin. Käynnin tarkoitus oli tuoda uusi auto kotiin ja tarkastaa, että molemmat papat olivat tallessa. Ja kyllä papat olivat tallessa. Eero-papalla oli suunnitteilla silmäleikkaus. Manu-papan kiireet olivat toisenlaisia. Kirkkaana hetkenään Manu-pappa huolehtii, onko mummilla riittävästi rahaa käytössään, toisella hetkellä hän kertoo syöneensä valtavasti suklaakakkua tai käyneensä koiran kanssa pitkällä lenkillä. Se on aika paljon ihmiseltä, joka ei todellisuudessa itse vaihda asentoaankaan.

Sunnuntaina emäntäni kävi kirkossa kuulemassa kummityttärensä nimen mainittavan kastettujen yhteydessä. Paikalla olivat myös vauvan äiti ja isoäiti, keskieurooppalaisittain kutsuttuna Oma. Näiden kolmen naiset puolisot viettivät isänpäivää tahoillaan. Vauvan isä jäi kotiin hoitamaan tyttäriään ja isoisä odottelemaan lastenlasten vierailua. Meidän perheessä isä heräsi reippaasti minua ulkoiluttamaan. Juhlatamineina oli saappaat ja sadetakki. Myöhemmin laatuaikaa vietettiin tietokoneen tietovisailujen äärellä. Isännän erikoisalaa olivat trendit, emäntäni alaa iskelmät ja Simohan tunnetusti on lyömätön kaikella yleistiedon alalla. Ainakin omasta mielestään.

Minun ajatukseni kiisivät taas oman isäni luo. Edelleenkään emäntäni ei ole löytänyt yhtään kuvaa isästäni, mutta näyttelyissä isä on tänävuonna käynyt ahkerasti. Luonnetestissä häntä on kuvailtu sanoin: hieman rauhaton, temperamentiltaan vilkas, hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin. Ei tarvinne kysyä, mistä olen luonteenpiirteeni saanut. Listassa mainittiin myös "laukaisuvarma". Ehkä se ei tarkoita samaa, mutta kuitenkin isäni on saanut emäni kanssa uuden poikueen. Minulla on siis kolme uutta täysiveljeä! Ja onhan sisareni samasta poikueesta, Little India, saanut upeat neloset nimeltään: Tarzan, Ariel, Jasmin ja Pocahontas. Kunpa vain tapaisin tuon siskonpoikani Tarzanin. Arvatkaapa vain, millaista menoa olisi, kun Tarzan ja Liaani Swing (minä) kohtaisivat!

Sunnuntaikävelyllä oli märkää. Metsänpohja oli melkein liejuinen. Emäntäni heitteli minulle sinne naksuja, joita sitten etsin. Kun hänen silmänsä vältti, ehdin maistaa myös sontakiekuraa. Pahoittelen, olenhan sentään eläin!

Maisa oli tehnyt isännälleni isänpäiväkortin. Lisäksi isännän toiveesta leivottiin paksu rahkatorttu. Siitä hän tykkäsi, eikä minulle herunut murentakaan. Aika tympeää sinänsä.

 Eero-papan sanoin toivotan: Hyvää urosten äitienpäivää kaikille uroksille!

Yövieraita kylässä

Minä olen luontevasti arjessa mukana. Siitä tietää, että olen täysivaltainen perheenjäsen. Viikolla Maisa teki läksyjä ja koki tarvitsevansa tukeani ja neuvojani. Viksuna tyttönä hän rakensi minulle petipaikan läksyjen välittömään läheisyyteen. Tästä minä yletin antamaan hänelle neuvoja, minultahan niitä saa.

.

 Maisan viikko täyttyi ratsastuksesta. Luulisi muuten, että koululaisen viikko täyttyisi koulusta. Keskiviikkoisin hän käy tallihommissa läheisellä tallilla. Siellä hän syöttää hevosia ja kantaa hevon******. Ja tämän hän tekee vapaaehtoisesti. Mutta kotona siivoaminen on hänelle liian tuskallista. Kotiväki hämmästelee tätä. Torstaina oli sitten palkkaratsastus siis palkaksi tallihommista. Ja perjantaisin on aina ratsastusta maaseudun maaseudulla. 

Siiri ja Maisa

 Ratsastustunnin ajan emäntäni yrittää saada aikansa kulumaan. Alkusyksystä aika kului mukavasti maaseudun syrjäkylien teitä talsien. Nyt pimeys tulee jo varhain, joten kävely katulamputtomalla alueella ei tule kyseeseen. Tänä perjantaina emäntäni käpertyi nukkumaan auton takapenkille. Syksyisessä kelissä auto kuitenkin kylmenee melko nopeasti, joten tunnin kuluttua takapenkiltä herätessään emäntäni oli kohmeessa. Tähän täytyy keksiä jokin muu ratkaisu. 

Emäntäni kohmettuessa takapenkillä, maneesissa oli meneillään ratsastustunti. Tytöt hehkuivat onnesta, kun tallinomistaja Mari kehui heidän taitojaan hevosten käsittelyssä. Laukkaan nosto sujui mallikkaasti.

Suudella nyt hevosta! Hevonhumppaa ja höpöhöpöjuttua, sanoi Putoushahmo.

Inka ja Siiri

Alisa ja Sami

Tunnin lopuksi Maisa puki Siirille aamutakin, jonka nimi oli kuitenkin loimi. Tällä tavalla Maisan hiostuttama Siiri pysyi lämpimänä seuraavaa tuntiaan varten. 

Emäntäni piipahti myös tallin keittiössä. Siellä oli seinällä monenlaisia piirrustuksia. Tämän kuvan on meidän Maisa tehnyt tallinomistajalle. Ja se on päässyt näkyvästi seinälle. Mikä kunnia.

Tallin keittiössä oli myös hylly, johon joku näytti unohtaneen karvahattunsa. Tarkemmassa tarkastelussa selvisi, että se olikin tallikissa. Tuollaisen talviturkin minäkin haluaisin. Se kun on sopivasti jo oikeaa kuosiakin.

Perjantai-ilta jatkui yökyläsynttäreillä meillä. Maisan läheisimmät ystävät tulivat keppihevosineen juhlimaan. Nämä olivat varsin tervehenkiset synttärit. Vieraiden saapuessa koko kolmihenkinen juhlaväki lähti "iltamaastoon". Käytännössä se tarkoitti sitä, että nämä kolme varsajalkaista tyttöä toimivat keppareiden jalkoina. Taisi olla aika jännää lähteä ravaamaan pimeään. Inkalla oli onneksi otsalamppu valonlähteenä. Tämä iltamaasto oli aikuisista melko liikuttavaa. Ettei vain olisi viimeisiä synttäreitä, jolloin iltamaasto on näin söpöä. Jatkossa juoksut voivat olla toisenlaisia kokonaan.

Fellu, Isabella, Omppu

Iltajuoksujen jälkeen tytöt söivät karjalanpiirakoita ja todellakin karkkia. Yökyläsynttäreillä koko alakerran aula vuorattiin patjoilla. Atte lähti räpin SM-kisoihin, ja ilmoitti, ettei hänen kotiinpaluukuntonsa ehkä olisi optimaalinen. Onneksi hän sai järjestettyä yökortteerin itselleen kaverin kotoa. Muutoin yömenoista palaava korsto olisi ollut aikamoinen vaara petiinsä harppoesaan lattialla nukkuvien tyttöjen yli.

BFF, best frends forever

Synttäreihin kuuluu edelleen lahjojen aukaiseminen. Lahjat olivat mieluisia, sen näkee naamasta.

Karkinsyönti oli ryöstäytyä käsistä. Ja niin siinä kävikin. Tämäkin juhlija sammahti koulupäivän aikaisen herätyksen, ratsastamisen ja sokerinousun vuoksi ennen hammaspesua.

Tiedämme, etteivät aikuiset ole suloisen raikkaita juhlaillan jälkeen. Ja tältä näyttää koululaisten dagen efter. Hui Halloweeniä!

Sunnuntaina oli juhlapäivä. Minä jäin nuorison kanssa kotiin, kun isäntäparini lähti ristiäisiin. Heistä tuli kummeja pienelle Eve Vanessalle. Tämä Eve ja isosiskonsa Erin ovat meidän lasten pikkuserkkuja.

Kastejuhlassa pappi sytytti kastekynttilän ja laittoi sen kiertämään kädestä käteen kastejuhlavieraiden joukossa. Kukin sai sanoa yhden sanan, mitä toivoo tälle pienokaiselle. Hänelle toivottiin onnea, turvallisuutta, terveyttä ja rakkautta. Sylikummi toivoi, että pieni Eve saisi tuntea olevansa hyvä, hieno ja tärkeä. Ne sanat hän on päättänyt kuiskata Even korvaan joka kerta kun he tapaavat. Onnea elämääsi pikku-Eve!