Sienimania

Nyt kun arki on alkanut ja sekä emäntäni että isäntäni tekevät vuorotyötä, ovat minun ulkoreissuni epävarmalla tolalla. Minä pelkään koko ajan, että jokainen perheessä ajattelee, että joku muu vie minut varmasti ulos. 

Tätä helpottaakseen emäntäni hankki pienen liitutaulun, johon kukin varaa oman vuoronsa. Sunnuntaisin sitten keskustellaan tulevan viikon menoista, ja kukin merkitsee itselleen sopivimmat vuorot. Minulla on siis oma lukujärjestys.

Kun kaikilla on omat menonsa, on perhe alkanut taas huolestua ovenkarmien kohtalosta. Eläinkaupan myyjä kertoi emännälleni, että minut kannattaisi väsyttää edellisenä iltana perusteellisesti, ettei minulla olisi liikaa purkamatonta energiaa, joka sitten kanavoituisi ovenkarmeihin.

Niinpä minulle keksittiin puuhaksi ulkohaistelua. Haistelu on nimittäin meille koirille uuvuttavaa puuhaa. Pussiin pilkottiin nakkia ja lähdettiin ulos. Palat olivat kuin kolikoita, sillä yksi ainokainen nakki oli pilkottu 22 osaan. Minusta se on kyllä jo mikroskooppista.

Pienellä metsäreitillä isäntäni asetteli nakinpalat polun varrelle. Minä odotin kärsimättömänä lupaa mennä ja vikisin ääneen. Sitten lähdin kovaäänisesti nuuskuttamaan, ja löysin kaikki nakit. Tästä saisi nyt tulla aivan tapa. Muutoin en voi luvata mitään itsehillintää karmies suhteen.

Joko saa mennä?

Vapaapäivänään isäntäni alkoi tehdä mieli makeaa. Hän halusi kokeilla uudenlaista täytekakkua. Sen nimi on dripping cake eli valuva kakku. Päälle ja reunoille lorotellaan jotain makeaa ja päälle roiskitaan kaikenlaisia herkkuja. Tämän kakun päälle laitettiin sulatettua suklaata kermalla notkistettuna, marenkeja, vaahtokarkkeja, suklaata ja mustikoita. Katsokaa, miten hieno siitä tuli!

Yhtenä iltana sain perheen innostettua ulkoleikkeihin. Simo täytti pienen pumpun vedellä ja roiski vesikaaria nurmikolle, joita minä sitten yritin metsästää.

Kun esiin otettiin koripallo, muutuin miltei hirmuiseksi. Koripallo herätti terrierin minussa.

Sunnuntaina emäntäni lähti metsään ilman minua. Minusta se oli mautonta. Miksi mennä yksin metsään, kun kotona on innokas seuralainen? Parin tunnin kuluttua hän tuli takaisin pulleaa kassia kantaen. Sienisato oli melkoinen. Hänen silmänsä kiiluivat oudosti, taudin nimi oli sienimania.

Myöhemmin samana päivänä lähdimme vielä yhdessä toiseen metsään. Sieltä ei löytynyt sieniä samalla tavalla, mutta marjoja kyllä. Nyt hullaannuin minä. Emäntäni oli todenteolla vedettävä minut pois mustikoista, sillä vetelin niitä puskista kovalla himolla. Nyt emäntääni jännittää, miten vatsani tulee reagoimaan moiseen mustikansyöntiin.

Metsässä kun olimme, paljastui sieltä tällainen näky. Ehkä arvaatte, mikä aiheuttaa seuraavan hulluuden?

Pupujussikat, ne lystikkäitä on

Viimeviikolla kerroin teille ponin karseasta lopusta; sen sisusvillat tursusivat ulos kaulasta eikä siitä voinut tehdä edes meetwurstia. Makkaraksi päätyminen olisi mielestäni ollut kunniallinen ja maukas loppu sille.

Nyt minulla on uusi kultamurunen, valkoisena (vielä tällä hetkellä) hohtava pupu. Ehkä tiedättekin amerikkalaiset Playboy-puput, ne liian pieniin paitoihin ja shortseihin pukeutuneet tädit, joilla on hiuspannassa pupunkorvat ja takamuksen päällä tupsuhäntä. Tämä minun pupuni on samalla tavalla muodollisesti pätevä.

Minun rakkauteni on tunnetusti rajua. Se johtuu terrieritaustastani, että minulla on pakkomielle riepotella leluja, kunnes niiltä lähtee nirri. Osoittautui, että pupuni kestää vain hieman pidättäytyväisempää ihailua. Jo ensimmäisenä iltana sen silmät irtosivat jättäen sen päähän valtavat reiät, joista sisukset pyrkivät ulos. Niinpä emäntäni oli aloitettava korjaustyöt minun vahtiessa vieressä hillitysti hönkäillen.

Pupusta tuli hyvä. Nyt näyttää, kuin se olisi vain sulkenut silmänsä. Ehkä se sulki silmänsä näennäisesti kaikelta tulevalta riepot... siis rakastamiselta. Varmuuden vuoksi pupu siirrettiin toipumaan piirongin päälle pappojen kuvien luo turvaan.

Olen oppinut uuden sanan, arkivapaa. Se tarkoittaa koirankielellä ihanuutta. Silloin perheen aikuiset eivät mene töihin, vaikka koululaiset lähtevät kouluun. Emäntäni vietti keskiviikkona ensimmäistä arkivapaata. Ja minulla oli seuraa koko päivän.

Arkivapaalla emäntäni laski sisäisen marttansa irti. Viimeisistä kirsikoista tehty sose pakastettiin jääpalamuoteissa. Kylläpä on sitten ihanata sulattaa niitä yksi kerrallaan jugurtin jatkeeksi.

Rehellisyyden nimissä voin kuiskata teille, ettei touhun taustalla ole ainoastaan martta-henkeä. Kaiken keräämisen, keittämisen, kivien irrottamisen, soseuttamisen ja muotteihin pakastamisen taustalla on ihan aito pihiys. Emäntäni ei raaski heittää ruokaa pois missään muodossa. Nyt on oman pihan tuotoksista tehty sekä makeaa sosetta että näitä jääpalasoseita, lisäksi keittiössä muhii se aiemmin kertomani kirsikkalikööri.

Arkivapaan kääntöpuoli on viikonlopputyö. Emäntäni oli lauantaina työvuorossa, kun koko neuvolatyön historian ensimmäiset lauantaivastaanotot aukesivat. Työnantajan puolesta neljä ensimmäistä perhettä kukitettiin. 

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina pienen kirjoituksen aiheesta. Käynnillä ollut yksivuotias poika äiteineen kuvattiin. Toimittaja kuvaili tilannetta näin:"Joonatanin kasvot ovat rutistuneet ja punehtuneet kauhusta ja huutamisesta". Olipa tosi kannustavasti sanottu, varsinkin kun rokotuskielteisetkin perheet lukevat sen varmasti. Kun näette, että tämä työ hulluimmillaan on kolmen reiän tekeminen pikkulapseen ja huudon kuunteleminen, ymmärrätte, ettei riitelyn kuunteleminen kotona enää houkuta.

Sunnuntaina keli oli niin kesäinen, että isäntäväki kattoi aamupalan ulos kuin keskikesällä konsanaan. Kun minun touhujani ei seurattu, käytin aikani sammaleiden syömiseen. Se ei ollut pitkän päälle kannattavaa hommaa, sillä myöhemmin oksensin olohuoneen matolle. 

Sammalsyöppö

Kun sammaleet oli syöty, oli aika alkaa kinuta kinkkua. Minä kinusin ja kinusin, mutta eivät he heltyneet. Seuraavaksi siirryin syylistävään tuijottamiseen. Sitten jalan nuolemiseen. Viimein sain isäntäni huomion. Sylissä sitten ihmettelin, oliko tämä kiinnipitotilanne ollenkaan kaiken vaivannäön arvoista.

Hiostukseni tuotti tulosta ja sain emäntäni nousemaan penkistä. Metsänreunasta löytyi vielä mustikoita. Kuvasta näette, mitä minä ajattelen niistä.

Lehdissä on kerrottu, miksi tänä kesänä on ollut niin paljon ampiaisia liikkeellä. Lämmin kevät sai kuningatar-mehiläiset lähtemään pesästä kalenterista katsottuna liian varhain. Tämä taas aiheutti työläismehiläisissä olemassaolon kriisin. Työläisten tehtävä kun on suojella pesää. Ja nyt ei ollut enää pesässä valtiatarta. Kun yhteiskunnassa vallitsee sekasorto, lähtevät nuorukaiset kaduille mellakoimaan. Näin se sitten kävi ampiaisillekin. Voi, mikä epäjärjestyksen tila!

Ampiainen, jolla on eksistentiaalinen kriisi

Niin pienestä pihasta kuin meilläkin on, löytyy luontoa ihmeteltäväksi asti. Jos emäntäni olisi parempi kuvaaja, näkisitte tarkemmin etanan tekemän hienon reitin takaterassillamme. Auringonvalossa se kimalsi, kuin se olisi kristalleista tehty.

Näin voi luonto jättää jälkensä. Me eläväiset jätämme jälkemme niihin, jotka elävät kanssamme. Ja sitten saamme huomata, että yhteinen aika on käytetty loppuun. Tänään Manu-pappa viettää syntymäpäiväänsä pilven reunalla, Eero-papan seurueessa kaiketi. Tätä kirjoitettaessa taivas on tummentunut, kohta alkaa pauke ja ryske. Taivaan juhlat voivat alkaa.

Uusi aika, mennyt aika

Almanakasta katsottuna ollaan vielä kesässä, mutta ilma on ollut surkea. Heti koululaisten palattua kouluihin, alkoi ilmassa olla syksyn merkkejä. Kesäsandaalit on saatu laittaa takaisin varastoon väistämättä lähestyvän syksyn ja talven ajaksi. Tällainen talvivarustelu saa minutkin kaipaamaan lämpöä ja mukavuutta. Minun onneni onkin se, että Maisa on kohtalaisen laiska petaaja. Se antaa minulle mahdollisuuden kaivautua lämpimän peiton suojiin. Mmm, tämä on nautintoa.

Tälla viikolla aukesi emäntäni uusi työpaikka. Kaikki on siellä niin kiiltävää ja uutuuden raikasta. Se, joka katsoi torstain pääuutiset, saattoi nähdä emäntäni pomon ja hänen kolleegansa puhuvan. 

Emäntäni sai tehtäväkseen esitellä uutta työpaikkaansa kaupungin perusturvajohtajalle. Kaupunginjohtajan avajaispuheen ajan emäntäni vaani lähellä seisovaa perusturvajohtajaa lyöttäytyäkseen hänen seuraansa ja toimittaakseen annetun tehtävän.

Puheen päätyttyä perusturvajohtaja lähti viilettämään halki ihmismassojen, ja emäntäni kadotti hänet. Sinä päivänä alueella kävi 15 000 ihmistä, näiden joukosta perusturvajohtajaa oli mahdoton löytää. Sinne hän upposti muiden pälvikaljuisten sekaan, vaikka hänet olisi pitänyt havaita kirkkaasta oranssista kravatistaan. Emäntäni ei auttanut kuin tunnustaa pomolleen epäonnistuneensa surkeasti tehtävässä.

Yhteiset odotustilat kirjaston kanssa.

Vaunuparkki: näillä lukoilla kiinnitetään vaunut kaiteeseen.

Seinään kiinnitetyt lelut auttavat pitämään käytäviä siisteinä.

Avajaispäivänä isäntäväkeni kummityttö Eve tuli äiteineen tutustumaan tiloihin. Eve toimi koetestaajana rämiseville ja koliseville seinäleluille. Lopuksi emäntäni vielä mittasi ja punnitsi tytön. Täytyyhän siitä nyt jotain hyötyä olla, että kummi on neuvolassa töissä!

Emäntäni sai viimein valmiiksi neuleet Evelle. Mutta voi noita mittasuhteita!

Avajaisten jälkeen emäntäni lähti työporukan kanssa juhlistamaan suurta päivää. Alakertaan oli avattu paljon uusia ravintoloita. Kohteeksi valittiin pihviravintola. Tässä ravintolassa tarjoilija piti heille luennon erilaisista lihoista ja erilaisista ruhon osista. Ruokalistasta porukka näki, että paikka oli varsin kallis. Kallein liha-annos oli 89€, ja tämä on totta. Niinpä köyhän emäntäni oli tyydyttävä talon hampurilaiseen, vaikka olihan sen hampurilaisenkin pihvi tehty kokolihasta.

Aiemmin kerroinkin teille, että kirsikoita tuli tänä vuonna paljon. Viikonloppuna oli kerättävä loputkin, sillä paksuperäiset ja ahneet harakat kyttäsivät kirsikoitamme silmät sinisinä kiiluen. Ja hyviähän kirsikat olivat välipalalla jugurtin päälle laitettuna, hunajahuntu päällään. Tai enhän minä mitään saanut. Olisinpa saanut edes nuolla lautasen.

Viikonloppuna sade pieksi ikkunoitamme niin, että jopa Simo heräsi sitä ihmettelemään. Ja teinithän eivät herää edes maailmansotaan. Se kertokoon teille sateen voimasta. 

Välillä myös aurinko näyttäytyi. Se paistoikin kesäisen lämpimästi ja lämpömittari nousi kahteenkymmeneen. Se sai kaikki leppäkertut liikkeelle. Niitä oli todella paljon, ja ne olivat aivan villeinä toisiinsa. Ettäs kehtaatte, keskellä meidän pihaamme!

Minä olen edelleen todella leikinnälkäinen. Kesäheilallani Karvisella ei ole enää silmiä eikä korvia. Sama kohtalo on ollut myös rakkaalla ponillani. Nyt ponilta pursuaa sisuskalut kaulasta, joten meidän on tullut aika erota lopullisesti.

Ja mitä lopullisuuteen tulee, emäntäni on tullut aika tajuta, ettei hänen isäänsä enää ole. Papan kuvaa pidettiin olohuoneen pöydällä siinä tarkoituksessa, että perhe alkaisi uskoa papan elämän päättyneen. Nyt kuva on siirretty lipaston päälle Manu-papan seuraksi. Emäntäni on turha katsella ihmisjoukkoja, josko pappa kuitenkin tulisi jostain vastaan. Ei hän enää tule. Todisteena siitä Kesäkaupungin hautausmaalle on ilmestynyt metallilaatta, jossa lukee papan nimi.