Hän säät ja ilmat säätää...

Pääsiäinen jatkui vielä edellisen kirjoitukseni jälkeenkin. Se on yksi kevään hyvistä puolista, että kirkolliset pyhät lyhentävät työviikkoa ja rapsuttajat jäävät aamulla kotiin. Muut hyvät puolet ovat tietysti lämpimät auringonsäteet ja kesää kohti vievät luonnon merkit.
Kuten se, että emäntäni näki menneellä viikolla västäräkin. Tiedättehän: "västäräkistä vähäsen". Jos totta puhutaan, niin tuo lintu hämmästeli viiden asteen pakkasessa, oliko se sittenkin tullut liian varhaisella lennolla Suomeen.

Tuosta västäräkistä tulee mieleeni kertoa teille, että näimme emäntäni kanssa kävelylenkkimme varrella taas sen toistaitoisen tikan, joka hakkasi tällä kertaa nokallaan rautateiden metallista sähkötolppaa. Kyllä se on säälittävä. Ei saata siitä tolpasta irrota tikalle matoa.

Samaa huolta ei tarvitse emäntäni kantaa esikoisestaan, sillä hänet isäntäparini tapasi omilla ruokaostoksillaan Prisman käytävällä. Pojan ostoskorissa oli kanaa, jugurttia ja müsliä. Ei toki kaljaa ollenkaan, muttei kyllä mitään kasvistakaan. Taisi tulla pikkulasten vitamiinipurkki sitten tositarpeeseen.

Pääsiäisenä syötiin lammasta.

Vieraille tarjottiin suklaakeksejä ja suklaamoussekakkua.

Lauantaina minulla oli leikit vahvasti meneillään, kun jähmetyin paikalleni lattialle. Etutassuihini osui sykähdyttävän lämmin säde suoraan taivaasta. Leikki loppui siihen paikkaan, jäin vain nauttimaan ihanasta tunteesta, jonka lämpö hoikkiin kinttuihini toi.

Jähmettyminen

Leikit saivat jäädä, ja minun oli kunnioitettava paistetta maaten.

Lämpimät säteet ovat saaneet luonnossa aikaan ihmeitä. Kylmästä maasta nousevat nyt jättilaukan lehdet, balkaninvuokot ja kevään rakas näky, valkovuokko. Miten suloista aina uudelleen!

Viikonloppuna Säiden Säätäjällä tuntui olevan mielialamuutoksia tuon tuostakin. Niin kauniisti kuin aluksi paistoikin, nousi taivaanrannasta synkkiä pilviä. Pian taivas musteni ja tuntui tippuvan kokonaan alas.

Ehkei se ollut taivas, joka tippui, mutta hitonmoisia rakeita sieltä kyllä tuli. Onneksi olimme silloin sisällä. Noihin olisi aivan satuttanut itsensä. Maa jäi hetken ajaksi aivan valkoiseksi, ja voinette uskoa, mikä rapina kuului peltikattoa vasten.

Sitten, aivan kuin hyvitelläkseen pahaa tuultaan, Luoja pyyhkäisi pilvet sivuun, ja katsojalle aukeni suora yhteys taivaaseen. Pian piha ja terassin laudoitus kuivuivat, ja jähmeä muurahainen kömpi esiin. Siinä me sitten ihmettelimme sitä emäntäni kanssa. 

Tuota rohkeaa ja luottavaista muurahaista katsellessamme tuli mieleen, että kyllä me eläimet ja ihmiset olemme aika pieniä tekijöitä maailmassa. Suuria ovat nuo taivaalliset mielenmuutokset. Ja hyvä niin.

Elämyksiä monille aisteille

Elämä alkaa asettua uusille raiteille Aten muuton jälkeen. Nykyajassa on kivaa tuo elektroniikka, joka pitää ihmiset yhteydessä toisiinsa. Meidänkin perheellä on puhelimissa yhteinen ryhmä, jonka kautta ryhmään lähetetty viesti näkyy kaikilla perheenjäsenillä. Vaikkei Atte enää asukkaan saman katon alla, ottaa hän silti ajoittain kantaa perheen juttuihin. Siten hän on henkisesti yhä samoissa porukoissa.

Ehkä huomaatte kuvasta, että olen saanut uuden pedin. En ole ottanut sitä aivan varauksetta vastaan. Jos aurinko paistaa siihen, voin toki lepäillä lämpimässä pesässä lämpimistä säteistä nauttien. Yöt vietän vielä mielenosoituksellisesti sohvalla tai nojatuolissani.

Mainostajat ovat viimein havahtuneet siihen, että kodeissa on muitakin kuluttajia kuin ihmiset. Meille lemmikeillekin on alkanut tulla omaa postia. Tässä postissa on parasta se, että se on niin maukasta, ei pelkkiä kuivia kirjaimia.

Minä en ole niin tarkka noista eläinlajikohtaisista ruoista, joten emäntäni laittoi minun kuppiini Shebaa. Se olikin valtavan hyvää, miau! Jos totta puhutaan, niin siitä meni vatsa kyllä hieman löysälle. Miten misuliinien vatsa kestää Shebaa...

Koirille on puruluut, mutta kissoille vain tällaisia hammasnaksuja. Aika säälittävää, mutta meniväthän nuokin toki.

Kun kissanruoka oli syöty, minä en voinut mitenkään hyväksyä sen loppumista. Minä valitin asiasta emännälleni, ja aloin kaapia mattoa ruttuun painottaakseni vaatimusta. Silloin sain kyllä huutia keittiöstä, joten annoin asian olla.

Kevätkausi tulisi aloittaa punkkilääkkeellä. Minä olen jo saanut ensimmäisen satsin, joka riittää neljäksi viikoksi. Sitten lääke kirjattiin neuvolakorttiini, jotta pysymme ajantasalla lääkityksessä.
Haloo Tiksa Savitaipaleella, Bono Espoon Olarissa ja Reetu Espoon Laurinlahdessa, onkos teillä jo punkkilääkkeet otettuna?

Jouluna isäntäni sai lahjaksi liput Saara Aallon konserttiin Hartwall Areenalla. Se oli silloin hyvin ajankohtaista, sillä isäntäparini oli seurannut Saaran matkaa Britannian X-Factorissa. Lahja sisälsi konserttilippujen lisäksi treffit isäntäni valitsemassa seurassa.

Oli meille kaikille eduksi, että isäntäni valitsi treffiseuraksi juuri emäntäni. Ennen konserttia he ruokailivat helsinkiläisessä ravintolassa. Kuvassa näkyy alkupalat.

Hartwall Areenalla oli 13 500 katsojaa. Se oli aikamoinen määrä mylvintää, joka sellaisesta ihmisjoukosta lähtee. 

Sitten laulaja saapui paikalle tyylilleen uskollisesti, halki ilman tähtisumussa juosten (vaijerien varassa). Hän lauloi tunnetuimmat laulunsa ja esiintyi täysverisen divan tavoin luoden konsertistaan kokemuksen silmille ja korville. Hänen juttunsa olivat ehkä aavistuksen imeliä suomalaiseen jurnuun makuun, mutta sen hän teki aidosti omana itsenään. 

Tämän naisen tarina on hellyyttävä menestystarina: Suomessa hänelle ei löytynyt auttajia musiikin saralla, mutta Britanniassa hänet huomattiin. Miten ihanaa oli nähdä onnistumisen tuomat ilmeet laulajan kasvoilla. Ja se hänen puhdas laulunsa, se kuulosti upealta isossa tilassa kovalla äänellä. 

Lavalle nousi myös X-Factorin oikea voittaja, Matt Terry. Mitä upeaa duettoa kuultiinkaan Saaralta Mattin, Michael Monroen, siskonsa Suvin ja Teemu Roivaisen kanssa!

Saara ja Matt Terry

Koti: siellä asuvat ihmiset, jotka rakastavat sinua

Pääsiäinen tuo perheelleni pitkät vapaat. Se onkin ihanaa, että ei tarvitse alkaa heti surra viikonlopun loppumista. Nyt on lammas uunissa, ja paistin viiltoihin piilotettu valkosipulinkynsiä. Voimme alkaa odottaa uunista pian leijailevaa tuoksua, joka vie taivaisiin. Lihaa ei minulle taida riittää, mutta aion nauttia jo tuoksusta. Nuuh, ihanaa!

Poika kun maailmalle lähti

Pidin viimeviikon lomaa blogista, sillä Aten muutto on vienyt aikaa ja henkistä suoriutumiskykyä perheessäni parin viimeviikon aikana. Muuton lähestyessä hänen huoneensa näytti olevan aivan yhtä sekaisin kuin ennenkin, eikä muuttoa aistinut melkein mistään. Emäntäni pysytteli kylmähermoisesti kaukana, ja toi esille pikkuhiljaa tavaroita, joita Atte ei varmasti huomaisi ajatella. 

Muuttoa edeltävänä iltana perhe lähti ravintolaan viettämään viimeisiä hetkiään yhdessä. Atte kuvaili tilannetta ilmaisulla "viimeinen ehtoollinen", joka oli sinänsä melko julmaa. Hänen vanhempansa olivat päättäneet olla kannustavia ja iloisia hänen etenemisestään elämässä, mutta tällainen ilmaisu ei sittenkään naurattanut heitä.

Pakkauspuuhat etenivät sittenkin. Pikkuhiljaa esiin alkoi tulla tavaroita, jotka nostattivat tunteita pakkaajan äidissä. Esimerkiksi kuvassa olevat kynsisakset saivat emäntäni huokailemaan. Nämä sakset tulivat äitiyspakkauksessa yli 20v sitten. Vaan eihän muuttaja näe niiden tuomaa tunnetta, hänen arkeensa ne ovat kuuluneet aina. Emännälleni poika ja jakset tulivat taloon ja nyt lähtivät talosta samaan aikaan.

Kun huone oli tyhjennetty tavaroista, jäi jäljelle autius, pöly ja pahviset mäyräkoiran kuoret. Sellaista nuorimies jättää jälkeensä muuttaessaan.

Vielä viimeinen tarkastus, onko kaikki mukana. Pakettiauton ovet kiinni, halaus äidille ja elämään luottava heilautus ovelta:"Mä lähden nyt lopullisesti". Tämä tilanne aiheutti emännälleni tarvetta hengittää erityisen syvään. Ei hän halunnut Atelle muistoksi näkyä kyynelehtivästä äidistä pojan sulkiessa lapsuudenkotinsa oven.

Uuden kodin ovella nähtiin itsenäistymisen riemua.

"Minä asun täällä"

Tapio Rautavaara laulaa laulussa Kulkurin iltatähti seuraavasti: "Ei äitini evästä antanut ei, poika kun maailmalle lähti". Tämä synkkä ja masentava laulu vainosi emäntäni mielessä, joten hän teki Aten uuteen kattilaan risottoa ja paistoi pannupullaa pellillisen mukaan vietäväksi. Niin ankea ei tämän pojan alkutaival aikuiselämässä saa olla, kuin laulussa kuvataan.

Lienee kohtuullista olettaa, että ruokarahat käytetään tuossa talossa kaikkeen muuhun kuin ravitsemuksellisesti oikeaoppiseen ruokaan. Päästäkseen tästä huolesta (ja ehkä vähän vitsinäkin) emäntäni pakkasi mukaan monivitamiinitabletteja. Ja mikä hauskinta, ne on ihan pikkulapsille suunnattuja purutabletteja. Atte kun ei saa tabletteja vaivatta nieltyä! Senverran vauvaa voi olla isossakin ihmisessä...

Kun poika oli lähtenyt, huomattiin, että pari ratkaisevan tärkeää asiaa oli unohtunut: peitto ja kaksi kaljaa jääkaappiin. Ilman näitä ensimmäinen yö uudessa kodissa saattaisi muodostua liian kylmäksi ja ankeaksi. Niinpä isäntäni vielä töistä tultuaan kaarsi viemään viimeisetkin lämmikkeet uuden elämänvaiheen hyvää alkua tukemaan.

Kun Aten huoneeseen jääneet pölyt ja mäyräkoiran kuoret oli siivottu, oli aika alkaa siirtää sinne muita tavaroita. Tiensä sinne löysivät jotkin koriste-esineet, nojatuoli isäntäparini ensimmäisestä yhteisestä kodista ja Elma-mamman onpelukone. Nyt pyykkiäkin voi kuivattaa ilman, että telineet ovat aina tiellä.

Aten uuden kodin ulko-ovesta löytyi mietelause sanoen, että onni löytyy arjesta. Ja siinähän se on tiivistettynä. Elämä koostuu tosiaan arjesta, joten parasta tehdä arjestaan sellainen, jossa voi olla onnellinen. Kuvassa on kai myös se lintuparvi, jossa tämä tikanpoika jatkaa elämäänsä jätettyään kotipesän taakseen. 
  

Tottahan tätä Aten muuttoa käsitellään perheessäni vielä pitkään, mutta nyt on aika kääntää katseet takaisin tärkeimpään. Ja se olen sentään minä!