Hän säät ja ilmat säätää...

Pääsiäinen jatkui vielä edellisen kirjoitukseni jälkeenkin. Se on yksi kevään hyvistä puolista, että kirkolliset pyhät lyhentävät työviikkoa ja rapsuttajat jäävät aamulla kotiin. Muut hyvät puolet ovat tietysti lämpimät auringonsäteet ja kesää kohti vievät luonnon merkit.
Kuten se, että emäntäni näki menneellä viikolla västäräkin. Tiedättehän: "västäräkistä vähäsen". Jos totta puhutaan, niin tuo lintu hämmästeli viiden asteen pakkasessa, oliko se sittenkin tullut liian varhaisella lennolla Suomeen.

Tuosta västäräkistä tulee mieleeni kertoa teille, että näimme emäntäni kanssa kävelylenkkimme varrella taas sen toistaitoisen tikan, joka hakkasi tällä kertaa nokallaan rautateiden metallista sähkötolppaa. Kyllä se on säälittävä. Ei saata siitä tolpasta irrota tikalle matoa.

Samaa huolta ei tarvitse emäntäni kantaa esikoisestaan, sillä hänet isäntäparini tapasi omilla ruokaostoksillaan Prisman käytävällä. Pojan ostoskorissa oli kanaa, jugurttia ja müsliä. Ei toki kaljaa ollenkaan, muttei kyllä mitään kasvistakaan. Taisi tulla pikkulasten vitamiinipurkki sitten tositarpeeseen.

Pääsiäisenä syötiin lammasta.

Vieraille tarjottiin suklaakeksejä ja suklaamoussekakkua.

Lauantaina minulla oli leikit vahvasti meneillään, kun jähmetyin paikalleni lattialle. Etutassuihini osui sykähdyttävän lämmin säde suoraan taivaasta. Leikki loppui siihen paikkaan, jäin vain nauttimaan ihanasta tunteesta, jonka lämpö hoikkiin kinttuihini toi.

Jähmettyminen

Leikit saivat jäädä, ja minun oli kunnioitettava paistetta maaten.

Lämpimät säteet ovat saaneet luonnossa aikaan ihmeitä. Kylmästä maasta nousevat nyt jättilaukan lehdet, balkaninvuokot ja kevään rakas näky, valkovuokko. Miten suloista aina uudelleen!

Viikonloppuna Säiden Säätäjällä tuntui olevan mielialamuutoksia tuon tuostakin. Niin kauniisti kuin aluksi paistoikin, nousi taivaanrannasta synkkiä pilviä. Pian taivas musteni ja tuntui tippuvan kokonaan alas.

Ehkei se ollut taivas, joka tippui, mutta hitonmoisia rakeita sieltä kyllä tuli. Onneksi olimme silloin sisällä. Noihin olisi aivan satuttanut itsensä. Maa jäi hetken ajaksi aivan valkoiseksi, ja voinette uskoa, mikä rapina kuului peltikattoa vasten.

Sitten, aivan kuin hyvitelläkseen pahaa tuultaan, Luoja pyyhkäisi pilvet sivuun, ja katsojalle aukeni suora yhteys taivaaseen. Pian piha ja terassin laudoitus kuivuivat, ja jähmeä muurahainen kömpi esiin. Siinä me sitten ihmettelimme sitä emäntäni kanssa. 

Tuota rohkeaa ja luottavaista muurahaista katsellessamme tuli mieleen, että kyllä me eläimet ja ihmiset olemme aika pieniä tekijöitä maailmassa. Suuria ovat nuo taivaalliset mielenmuutokset. Ja hyvä niin.