Poika kun maailmalle lähti

Pidin viimeviikon lomaa blogista, sillä Aten muutto on vienyt aikaa ja henkistä suoriutumiskykyä perheessäni parin viimeviikon aikana. Muuton lähestyessä hänen huoneensa näytti olevan aivan yhtä sekaisin kuin ennenkin, eikä muuttoa aistinut melkein mistään. Emäntäni pysytteli kylmähermoisesti kaukana, ja toi esille pikkuhiljaa tavaroita, joita Atte ei varmasti huomaisi ajatella. 

Muuttoa edeltävänä iltana perhe lähti ravintolaan viettämään viimeisiä hetkiään yhdessä. Atte kuvaili tilannetta ilmaisulla "viimeinen ehtoollinen", joka oli sinänsä melko julmaa. Hänen vanhempansa olivat päättäneet olla kannustavia ja iloisia hänen etenemisestään elämässä, mutta tällainen ilmaisu ei sittenkään naurattanut heitä.

Pakkauspuuhat etenivät sittenkin. Pikkuhiljaa esiin alkoi tulla tavaroita, jotka nostattivat tunteita pakkaajan äidissä. Esimerkiksi kuvassa olevat kynsisakset saivat emäntäni huokailemaan. Nämä sakset tulivat äitiyspakkauksessa yli 20v sitten. Vaan eihän muuttaja näe niiden tuomaa tunnetta, hänen arkeensa ne ovat kuuluneet aina. Emännälleni poika ja jakset tulivat taloon ja nyt lähtivät talosta samaan aikaan.

Kun huone oli tyhjennetty tavaroista, jäi jäljelle autius, pöly ja pahviset mäyräkoiran kuoret. Sellaista nuorimies jättää jälkeensä muuttaessaan.

Vielä viimeinen tarkastus, onko kaikki mukana. Pakettiauton ovet kiinni, halaus äidille ja elämään luottava heilautus ovelta:"Mä lähden nyt lopullisesti". Tämä tilanne aiheutti emännälleni tarvetta hengittää erityisen syvään. Ei hän halunnut Atelle muistoksi näkyä kyynelehtivästä äidistä pojan sulkiessa lapsuudenkotinsa oven.

Uuden kodin ovella nähtiin itsenäistymisen riemua.

"Minä asun täällä"

Tapio Rautavaara laulaa laulussa Kulkurin iltatähti seuraavasti: "Ei äitini evästä antanut ei, poika kun maailmalle lähti". Tämä synkkä ja masentava laulu vainosi emäntäni mielessä, joten hän teki Aten uuteen kattilaan risottoa ja paistoi pannupullaa pellillisen mukaan vietäväksi. Niin ankea ei tämän pojan alkutaival aikuiselämässä saa olla, kuin laulussa kuvataan.

Lienee kohtuullista olettaa, että ruokarahat käytetään tuossa talossa kaikkeen muuhun kuin ravitsemuksellisesti oikeaoppiseen ruokaan. Päästäkseen tästä huolesta (ja ehkä vähän vitsinäkin) emäntäni pakkasi mukaan monivitamiinitabletteja. Ja mikä hauskinta, ne on ihan pikkulapsille suunnattuja purutabletteja. Atte kun ei saa tabletteja vaivatta nieltyä! Senverran vauvaa voi olla isossakin ihmisessä...

Kun poika oli lähtenyt, huomattiin, että pari ratkaisevan tärkeää asiaa oli unohtunut: peitto ja kaksi kaljaa jääkaappiin. Ilman näitä ensimmäinen yö uudessa kodissa saattaisi muodostua liian kylmäksi ja ankeaksi. Niinpä isäntäni vielä töistä tultuaan kaarsi viemään viimeisetkin lämmikkeet uuden elämänvaiheen hyvää alkua tukemaan.

Kun Aten huoneeseen jääneet pölyt ja mäyräkoiran kuoret oli siivottu, oli aika alkaa siirtää sinne muita tavaroita. Tiensä sinne löysivät jotkin koriste-esineet, nojatuoli isäntäparini ensimmäisestä yhteisestä kodista ja Elma-mamman onpelukone. Nyt pyykkiäkin voi kuivattaa ilman, että telineet ovat aina tiellä.

Aten uuden kodin ulko-ovesta löytyi mietelause sanoen, että onni löytyy arjesta. Ja siinähän se on tiivistettynä. Elämä koostuu tosiaan arjesta, joten parasta tehdä arjestaan sellainen, jossa voi olla onnellinen. Kuvassa on kai myös se lintuparvi, jossa tämä tikanpoika jatkaa elämäänsä jätettyään kotipesän taakseen. 
  

Tottahan tätä Aten muuttoa käsitellään perheessäni vielä pitkään, mutta nyt on aika kääntää katseet takaisin tärkeimpään. Ja se olen sentään minä!