Vaadin läheisyyttä

Minä olen jo esiintynyt äitienpäiväkortissa. Eikö olekin hieno!

Kuten tiedätte, me koirat olemme laumaeläimiä. Me synnymme tänne maailmaan pentueessa, jossa on ainakin joitakin pentuja. Elämme ensimmäiset viikkomme emän nisän ja sisarusten lämpimän kyljen välittömässä läheisyydessä. Ennenpitkää tulee kuitenkin päivä, jolloin erkanemme pentueestamme. Tästä syystä minäkin huutelin ensimmäiset yöt emääni Nättiä, kuten aiemmin jo kerroinkin. Mutta kuulkaas, minulla on nyt uusi, karvaton lauma! 

Minä olen ottanut tavakseni kiilata ihmisten kylkeen aina, kun se vain on mahdollista. Minä rakastan kaikenlaista lämpöä. Koululaisten kevätjuhlapäivänä ilma oli viileä ja pilvinen. Aina ajoittain aurinko kuitenkin pilkisti ja teki lattialle lämpimän ruudun. Siihen minä sitten asetuin, huokasin raskaasti ja otin nokoset. Myös kesälomalainen Maisa liittyi seuraani.

Kun minä nukun päiväunia, se on välillä sananmukaisesti koiranunta. Silloin säpsähdän heti, kun kuulen keittiönkaapin avautuvan. Ainahan on mahdollista, että juuri minun naksurasiaani aukaistaan. Se minun toinen päiväunivaihteeni on totaalinen kooma. Silloin minä olen kokonaisvaltaisesti toisissa maailmoissa. Nukun silloin kokonaan selälläni, tassut taivasta kohti, leveä hymy huulillani. Tai siltä se ihmisten silmään kuulemma näyttää. 

Emäntäni väitti, että minun hajuaistini toimii yhtä hyvin myös nukkuessani. Niinpä he tekivät Maisan kanssa minulle unisen hajukokeen. Emäntä toi herkullisen naksun aivan kirsuni eteen, mutten reagoinut laisinkaan. Emäntäni ei tästä lannistunut, vaan laittoi naksun huulieni väliin, mutta minä vain jatkoin uniani. Emäntääni ja Maisaa nauratti kamalasti. Minua kyllä kaduttaa kamalasti tätä kertoessani, sillä niin helpolla en yleensä milloinkaan saa naksuja. Yleensä pitää ainakin tulla luo tai istua saadakseen lammas-riisi -naksun suuhun.

Minua on tosi vaikea harhauttaa. Vaikka kuinka yrittää syödä rauhassa, niin minä kyllä tungen mukaan. Ihmisten ollessa ruokapöydässä, minä asetun heidän jalkoihinsa ja lasken lerppahuuleni heidän jalkapöydälleen. Ja jos ruokailija on maan tasossa, minä kipasen takuuvarmasti syliin.

Parhaat leikit löytyvät ihmisten läheltä. Sitten minä alan kaivaa vimmatusti tassuillani maassa istujan haaroista. Olen huomannut, että erityisesti teinipojat ovat huolestuneista kruununjalokivistään. Olisin kai minäkin, jos minulla olisi kaksi heiluvaista. Tiedättehän, että minulla on vain yksi, ja sekin karviaismarjan kokoinen...

Minä olen löytänyt nyt paikkani tässä ihmisten laumassa, jota he kutsuvat perheeksi. Perheen tarkoituksena on opettaa minulle koiramaisia sääntöjä. Silti heistä jokainen lellii minua, kun muiden silmä välttää. Ja minä otan sen kaiken rakkauden ja hellyyden auliisti vastaan. Katsokaa vaikka!