Kauluri-Kake runoilee

                            Tätä porukka ihmettelee,

                            kuinkas nyt koira riimittelee.

                            On ulkonäköni muuttunut

                            ja kauluri kaulaani juuttunut.

                            Se alkoi, kun pellolla kävelin

                            ja nivusen olkeen satutin.

                            Siitä iho rikki meni

                            ja pieni mikrobi eteni.

                            Paikalle nousi visvainen patti,

                            jonka nimi on hot spotti.

                            Eläinlääkäri tilanteen tarkisti,
                            tabletit ja rasvat määräsi.
                            Tabletin nielen päivässä kahdesti
                            ja kahdesti laitetaan myös rasvani.

                            Ihmiset kysyy, mikä tuo rotu olla vois
                            kuin uusi rotu keksitty ois.
                            Sen voi sanoa ylpeästi:
                            uusi rotu on kauluri-Bostoni.

Sian loppu ja salapoliisitehtävä

Minä ja sika onnen päivinämme

Muistat ehkä pinkin sian, jonka kerroin saaneeni kesälomalla. Olin hyvin kiintynyt siihen. Voisi jopa sanoa, että rakastin tuota sikaa. Milloin vain kuulinkaan sen kolkon röhkäisyn, lopetin heti kaiken muun, ja riensin sen kimppuun. Rakkautemme oli niin kiihkeää, että me saimme tavata vain säännöstellysti. 

Kiihkeä rakkaus palaa pian loppuun. Tavallaan näin kävi meillekin. Sian viimeisinä hetkinä sen sisuksista pursui pehmeää pumpulia. Tämä todistaa sen, ettei ole sikaa pintaan katsominen. Limaisimmankin sian sisällä voi olla pehmeää pumpulia. 

  
Lepää rauhassa, rakas sika. Viimeinen leposijasi tulee olemaan kunnioitettu Ämmässuon kaatopaikka.

Sohvatyyny ja isännän sukka keittiönlattialla

Syyskauden alettua on kodissamme alkanut tapahtua kummia. Keskellä kirkasta päivää lienee muukalainen tunkeutunut kotiimme ja tehnyt ilkivaltaa. Sohvalta on tiputettu tyynyjä ja raahattu niitä keittiönlattialle. Myös likapyykkejä on kuroteltu ja järjestelty ne uudestaan lattialle.

Likapyykin uudelleenlajittelu

Keskeltä isäntäväen sänkyä on tämä muukalainen raahannut rippipuvunkokoisen paperikassin lattialle. Ja törkeintä kaikessa: emännän karvalankamatolle oli pissitty!

Matolle pissiminen on tässä juuri havaittu

Emäntä laittoi matolle puhdistamisen jälkeen etikkaa, enkä minä voi nyt enää...eikä tämä TUNKEILIJA varmasti enää pissi matollemme.

Minä "autan" siivoamisessa

Minä olen nyt salapoliisi ja vainukoira, ja vaanin tilannetta päivisin. Ilmoituksia kavalasta tunkeutujasta ja matollepissijästä tulee ilmoittaa suoraan minulle. Och samma änmälning också på svenska!

Katso minua silmiin! Tiedätkö sinä tästä jotain?

Haukilahdesta kuuluu surullisia uutisia. Suvun koiravanhukset griffoni-Rölli ja villakoira-Leevi nukkuvat nyt ikiuntaan. Onneksi ehdin tavata nuo vaikuttavat koiraherrat. Tuolla perheellä oli ollut koiria 70-luvulta lähtien. Miltei 40 vuoden aikana perheessä ehti olla springerspanieli Joy, labradorinnoutaja Dora, pinseri Musti, yorkshirenterrieri Rekku, bostoninterrieri Ruffe (joka teki lähtemättömän vaikutuksen isäntäväkeeni, kuten minusta huomaatte),  newfoundlandinkoira Turre ja sitten vielä nämä vanhatherrat. Kylläpä on ollut paljon koiramaista elämää ja mittava määrä koirakokemusta.

Hiljenen kunnioituksesta tämän lopullisen uutisen äärellä.

Päivät yksin kotona

Rakas lukijani, sinusta on tullut minulle läheinen. Olet kuin uskottu päiväkirja, jolle voin kertoa aatokseni, joita ei ääntelystäni erota. Näitä minun sivujani on nyt luettu reilusti yli tuhat kertaa. Olen aivan häkeltynyt mielenkiinnosta, jota minulle suot. Tämä päiväkirja alkoi ajatuksesta luoda enemmin kuin valokuva-albumi muistoksi perheelleni. Sitten tulit sinä, rakas lukijani, ja avasit sivuni yhä uudelleen. Kiitän sinua nöyrällä ja lempeällä nuolaisulla. Slurp!

Kotini lähellä on laajat pellot, joissa maajussi kasvattaa heinää. Sitten heinät puidaan ja pakataan suuriin muovipalloihin, joita perheessäni kutsutaan dinosauruksen muniksi. Nyt isäntäperheeni luottaa minuun niin paljon, että laskee minut taluttimesta vapaaksi pellolla. 

Pellolla minä kirmailen innostuneesta hiirenvirnojen seassa. Kasvusto yltää aikuisia yli puoleenväliin pohjetta, joten minun on loikittava päästäkseni eteenpäin. Välillä minulle heitetään rengasta, ja sitten laitan nuuskutuksen päälle ja alan etsiä.

Koulun ja töiden alettua kesälomien jälkeen, olen nyt viettänyt virallisesti ensimmäisen viikon päivät yksin. Olen nyt siinä määrin sisäsiisti, etten tehnyt kertaakaan märkiä tai haisevia yllätyksiä kotiinpalavien lasten kiusaksi. Kotiporukkani oli valtavan vaikuttunutta kehittyneisyydestäni. Sitten lauantaina olin minulle vieraammassa alakerrassa auttamassa pyykipesijää. En oikein tiedä, mikä minuun meni, mutta laskettelin siihen kaakelilattialle aikamoisen lammikon, ehkä vain kokeillakseni laatoituksen tuntua. Kyllä minua kuitenkin hävetti, sillä äänensävyistä päättelin, ettei tämä nyt mennyt oikein.

Tällä ensimmäisellä viikolla ensimmäinen kotiintulija saapuu koulusta pian yhden jälkeen. Siunattu abivuosi! Päivä on kuitenkin ollut minulle pitkä, joten kyllä jotain pientä jekkua on tullut keksittyä ajankuluksi. Leluihini kuuluu oranssi apina, johon olen muodostanut intiimisuhteen ja harjoittelen sen kanssa astumisleikkejä. Koska rakkauteni on ollut rajua, on apinan sisuksina ollutta vanua löytynyt ympäri kotia. Jos piilokamera vain näkisi kahdenkeskiset hetkemme!

Apina-parka näkyy vasemmalla puolellani

Olen myös raahannut kaikkea rojua pitkin huoneistoa, mihin suinkin vain olen ylettänyt. Ja mitä enemmän haluan, sitä pidemmälle yletän. Äänenkäytöstäni päivän aikana ei ole paljoa tietoa. Viimeiseksi lähtevä jättää minulle kongin (sellainen ontto leluni) täyteen naksuja, joita sitten tippuilee hiljalleen minun pyöritellessä lelua. Mutta eihän sellainen kauaa kestä. Naapurintäti kertoi minun yhtenä päivänä reagoineen heidän kodistaan kuuluviin rappusten ääniin haukkumalla, mutta mitään muuta raporttia äänestäni ei ole tullut.

Maisan laukku ja jokin muovipussi löytyi keittiönlattialta

Ja sitä vanua riitti kaikkialle

Kaikenkaikkiaan olen saanut ylistystä osakseni. Täytän ensiviikolla 5kk. Nukun yöt kivasti, öisin kestän jo 8 tuntia pissimättä, ja päivätkin menevät, kuten yllä kuvailin. Tähtihetkiäni ovat sitten illat ja viikonloput.

Viikonlopun rutiineja on mm. siivous. Todellisuudessa koiraperheessä riittäisi imuroitavaa kaikille päiville, mutta työpäivän jälkeen isäntäväkeni on toivottoman laiskaa. Arkipäivinä siivouksesta vastaa lähinnä tiskirätti, jota minäkin iloisena jahtaan sen vilkkuessa pöydänreunojen yli, kun vahtaan tilannetta pyyhkijän vierellä.

Siivousrätin lailla tunteitani nostattaa imuri. Minua hermostuttaa sen ärsyttävä ääni. Se liikkuu kiusoittelevasti lähemmäs ja kauemmas, luokse ja poispäin. Mutta eniten inhoan sen härskiä tapaa nielaista kaikki minulle kuuluvat herkupalat kitaansa. Ettäs kehtaa, kaikki pöydän alle tippuneet juustosuikaleet kuuluvat ehdottomasti minulle! Otin imurin kanssa lauantaina taas kisan kodin herruudesta. Hyökkäilin ja räksytin ihan totisella ilmeellä. Mutta imuri on valtavan kiero kapistus, se ei pelaa reilua peliä. Kun tulin aivan lähietäisyydelle, se otti tukevan otteen huulistani ja suuteli mojovasti! Kyllä on hävytöntä!

Mieleni parani kuitenkin, kun sain lelukseni tyhjentyneen ketsuppipullon. Siinä oli sekä ihmisen että ruoan hajua jäljellä. Ehkä voin lopultakin unohtaa härskin imurimme, ainakin viikoksi.
Ja jos ketsuppipullo ei lohduttaisikaan kylliksi, niin onhan minulla nämä ihmiseni.

Viimeinen kesälomaviikkoni

Viimeinen lomaviikko alkoi kuumassa kelissä. Simo oli rippileirillä, Atte nautti viimeisestä lomaviikosta milloin missäkin paitsi ei kotona, ja Maisa oli miltei vierihoidossa ystävänsä Eevan kanssa. Niin me isäntäparini kanssa leikimme lapsetonta koiraperhettä. Sekin oli minun mielestäni ihan oiva leikki. 

Puretuttaa.

Minun teki mieli purra kamalasti kaikkea. Isäntäväkeä tämä ihmetytti, sillä pikkupentuiän puremisintoni oli jo laantunut. Nyt kuitenkin otettiin käyttöön lihanmakuinen ja piikikäs pururenkaani. Ikeneni kutisivat kovasti, joten tälle oli hyvää käyttöä. Puruluuni, joka on paremminkin tikku kuin luu, muuttui punaiseksi. Emäntäni ajatteli sen johtuvan aiemmin saamastani herkusta, kuivatusta kananrinnasta. 

Poskihammas.

Sitten emäntäni huomasi minun jahtaavan lattialla jotain kiveä muistuttavaa. Hän ajatteli pikkukiven kulkeutuneen sisälle jalkojemme mukana, ja otti sen pois minulta. Silloin hän sen huomasi: se olikin minun poskihampaani! Minä olen kai nyt eskari-iässä, sillä silloinhan ihmisilläkin kuulemma maitohampaat vaihtuvat pysyviksi hampaiksi. Perheen lasten hampaita säilytetään pienissä lasipurkeissa, joten emäntäni huvitteli ajatuksella neljännestä hammaspurkista kaapissa. Mutta niin pitkälle hänkään ei sentään mennyt.

Puretuttaa niin vietävästi.

Leikkiessämme lapsetonta koiraperhettä lähdimme iltakävelylle Helsinkiin. Reittimme kulki Ruttopuistosta Esplanadin kautta Senaatintorille ja lopulta Stockmannin kautta takaisin Ruttopuistoon. 

En minä kyllä kovin erotu tästä kukkapuskasta.

Teoksesta "Koira ja varis".

Citykoira kohtaa romanialaisen sekarotuisen.

Ruttopuistossa ihmettelin jalkapalloa pelaavia nuorukaisia ja tietysti puiston variksia. Puistossa kun ollaan, tapaa varmasti myös muita koiria. Minäkin tapasin kuvassa olevan koiran, jonka rotu jäi arvoitukseksi. Omistajansa mukaan se oli romanialainen sekarotuinen. Ja mikäs rotu se sellainen oikein on?

Citykoira lähestyy Mannerheimintietä.

Svenska teaternin kulmalla.

Lähestyessämme Mannerheimintietä, hermoni joutuivat koetukselle, sillä kaupuki oli tulvillaan ääniä, joita omalla pikkukylälläni ei kuule. Oli henkilö- ja kuorma-autoja, raitiovaunuja, pyöräilijöitä jne.

Räminää Espan lavalla.

Esplanadin puistossa opettelin jätä-käskyä, sillä ihmisiltä oli epähuomiossa tippunut paljon roskia. Aina silloin tällöin ihmiset jäivät osoittelemaan ja ihastelemaan minua, mutta minulla oli niin kiire eteenpäin, etten saanut antaa ihailun häiritä kulkuani. 

Espan lavalla alkoi konsertti, jonka räminä suisti minut miltei raiteiltani. Kysymys ei ollut niinkään musiikkimaustani, vaan volyymit olivat aivan liikaa hermoilleni. Meidän oli lähdettävä kiireesti eteenpäin.

Citykoira odottaa liikennevaloissa Mannerheimintien hulinassa.

Citykoira lähestyy Senaatintoria.

Kamalasti rappusia.

Juomatauko.

Senaatintorilla istahdimme Suurkirkon portaille pitämään juomataukoa. Olisi ollut myös hyvä mahdollisuus harjoitella lisää portaiden kulkemista, mutta parkkimittari tikitti kuumeisesti Bulevardilla. Auton parkkeeraaminen Helsingissä on kyllä tavattoman kallista. Minun oli kiirehdittävä  jatkuvasti paikasta toiseen, jos aioin käydä edes tärkeimmissä koulutuskohteissa.

"Ej sällskapsdjur"

Viimeinen kohteemme Helsingissä oli Stockmann. Vaikka isäntäni luottaa minuun jo suurelta osin, otti hän minut kuitenkin syliin vahinkojen välttämiseksi. Karkkiosastolle minulla ei ollut asiaa edes sylissä, joten jäin odottamaan isäntääni "Ei lemmikkieläimiä" -kyltin kohdalle kuuliaisesti. 

Mitä luksusta, matto lattialla.

Kotona minuun on alettu luottaa enemmin. Pentutalossamme ei tietenkään ole ollut mattoja, mutta nyt niitä on alkanut ilmestyä sinne sun tänne. Kuvassa oleva keittiönmatto oli ensimmäinen. Hyväksyin sen heti. Sen puuvillaista pintaa vasten oli ihanaa kieppua selällään, kiemurrella ja kentoilla.

Matonpyyhkimistä, minä autan.

Eteisenmatolla ei ollut aivan yhtä hyvä tuuri. Haistelin sitä hetken, ja kyykistyin pikaisesti lirauttamaan siihen. Kuin stereona kuului kahdesta suunnasta tukahdettu "EIIIIIIII Beni". Minä säikähdin tätä tunteenpurkausta kamalasti. Laitoin korvani tiukasti takaviistoon ja pötkin pakoon. Seuraavaksi ohitin eteisenmaton kunnioittavasti kiertäen, jos se kerran on niin valtavan arvokas, että oikein kuorossa huudetaan koiralle. Myöhemmin isäntäväkeni vokotteli ja maanitteli minut tälle matolle, ja välikohtaus voitiin unohtaa.

Lopulta uskaltauduin kovaonniselle eteisenmatolle.

Sitten tapahtui jotain yllättävää, sillä minä sairastuin. Minä oksensin useamman kerran, ja yritin koiramaisesti syödä oksennukseni, mutta minun ei annettu tehdä niin. Olin oksennuskertojen välillä oikein surkeana, luiputin korviani ja katsoin säälittävästi ihmisiä. Isäntäväkeni ei tiennyt, mikä minua oikein oksetti, sillä päivän vahtivuorossa olleet teinit eivät olleet nähneet minun syövän mitään ihmeellistä. Minulle kasteltiin sideharso märäksi ja laitettiin loimekseni, jotta viilentyisin. Minusta se oli vähän outoa, mutta viileäksi alustaksi kelpuutin sen kyllä. 

Märällä harsolla oli tarkoitus laskea lämpötilaani.

Oksentelusta johtuen minä jouduin paastolle, jota en ymmärtänyt enkä liioin arvostanut. En suostunut oikein juomaan, joten isäntäni oli lopulta jo melko huolissaan minusta. Paaston edetessä minua yritettiin saada juomaan laittamalla vesikuppiini muutama ruokanaksuistani. Sen laihempaa soppaa en ole eläessäni nähnyt: kolme naksua vesikupissa! Tällä dieetillä kaikki voivat päästä kesäkiloistaan. Ehkä myynkin dieetti-ideani Lemmikki-lehdelle. Siitä voi olla apua niille koirille, jotka ovat päässeet osaksi grilliherkuista.

Makoilua viileällä harsolla.

Viimeisin saavutettu etuuteni on paikka sohvalla. Aiemmin sain olla sohvalla jonkun ihmisen sylissä, mutten muutoin. Nyt minulle on pedattu oma paikka, jossa isäntäväkeni uskoo minun pysyvän. Minä en kyllä voi mitenkään luvata sitä.

Seuravalla viikolla alkavat koulut ja työt. Saas nähdä, millaisia kiireitä ensimmäinen viikko yksin tuo minulle, kohta 5kk -ikäiselle koiranpennulle! Hyvään koulun alkua kaikille koululaisille!

Lököilypaikallani sohvalla. Taustalla näkyy Maisan luokkakaveri Aliisa, kiva tyttö muuten.

Maanantaina sydänlääkärillä ja loppuviikko mökkeilyä

Kun lomapäivät Kesäkaupungissa olivat ohi jatkoimme lomailua isännän työpaikan lomakylässä. Maanantaiksi oli kuitenkin sovittuna käynti sydänlääkärin luona, joten autoilimme siksi päiväksi kaupunkiin. Menomatkalla ihmiset olivat autossa hiljaisia, sillä he miettivät huolestuneena, millaisia uutisia lääkäri tulisi kertomaan.   

Tässä sitä jännitetään eläinlääkärin odotushuoneessa.

Tutkimus alkoi sillä, että eläinlääkäri kuunteli sydäntäni stetoskoopilla, ja kuuli sen saman sivuäänen, jonka aiemmatkin lääkärit olivat kuulleet.

Sitten laitettiin ultraäänigeeliä rintaan. Minun alleni levitettiin fleece-huopa, ja eläintenhoitaja ja isäntäni pitelivät minua aloillani. Yllätin isäntäparini alistumalla tiukkojen otteiden kohtaloon. Aiemmin oli puhuttu, että saattaisin tarvita rauhoittavan lääkityksen, kun olen välillä niin pitelemätön. Kolme kertaa tutkimuksen aikana keskittymiseni herpaantui, ja aloin vikistä paniikissa, mutta se meni aina aika nopeasti ohi. 

Lääkäri tutki sydäntäni monesta eri suunnasta. Hän kertoi, että sydämeni rakenne näyttää normaalilta. Ei siis reikää sydämessä eikä mitään toiminnallista ongelmaa. No mistä se sivuääni sitten johtui? 
Lääkäri sanoi, että niillä koiraroduilla, joilla on ns. syvä rinta (kuten erityisesti vinttikoirilla), myös sydän sijaitsee varsin lähellä rintakehän reunaa. Näin ollen lääkäri pääsee siis hyvin lähelle sydäntä kuuntelemaan sen toimintaa. Lopputuloksena sydämestäni kuuluu harmiton virtausääni, joka ei ehkä häviä koskaan, mutta ei myöskään voi muuttua pahanlaatuiseksi. Minulla on siis terve sydän!  Perheeni oli tästä uutisesta valtavan onnellinen ja kukin toisteli loppuillan vuorollaan, kuinka terve koira minä olenkaan.

Näin päästiin viimein mökkeilyn tunnelmaan, kun huoli minun terveydestäni jäi eläinlääkäriasemalle. Mitä mökkeilyyn tulee, niin minä olen onnellinen siellä, missä petini vain on.

Lomakylässä meille valikoitui perinteinen eli vaatimaton mökki, sillä sinne me hurtatkin olemme tervetulleita. Emäntäni mielestä se oli oikein kotoisaa, sillä se muistutti hänen mammansa kesäkotia, jossa emäntäni vietti lapsuudenkesänsä. Miten paljon uusia hajuja voikaan kesämökiltä löytyä!

Ensimmäisenä käärittiin mökin matot roikkumaan kuistille. Minusta niissä olisi pitänyt olla edes hitunen koiranhajua, joten ruikkasin pikapikaa pienen pissin roikkuvalle matolle. Sitten ihmisille tuli kiire rullata matot kaiteelta pois. Minä taas kiirehdin syömään mökin lattialta kuolleita paarmoja ja muita hyönteisiä. Löysin tietysti edellisten lomailijoiden jäljiltä myös maissinsiemeniä ja suolaa, joista kummatkaan eivät ole koirille hyväksi. Ihmiset huokailivat ja vahtivat menoani, kun siirtyilin tilanteesta toiseen.

Mökin ympärillä kasvoi mustikoita, ja emäntäni keräsi niitä muutaman litran talteenkin. Aamuisin he herkuttelivat isäntäni kanssa kreikkalaisella jugurtilla, tuoreilla mustikoilla ja hunajalla. Minusta se oli vähän outoa. Minä olin metsässä kuitenkin hyvä mustikanetsijä, ja halusin nuolaista jokaista mustikkaa erikseen. Minä pidän ahomansikoista ja villivadelmista, mutta mustikat minä sylkäisen suustani. 

Mökkiviikon aikana minun ruokani oli loppumaisillaan. Niinpä lähdimme vierailulle paikalliseen Mustiin ja Mirriin. Takahuoneesta minä löysin lajitovereita: ranskanbuldogit Lyylin 2v ja Martan 17vk. Mehän olemme Martan kanssa miltei samanikäisiä! Meidän keskustelumme äityi aikamoiseksi mölyksi. Myyjättäret nauroivat, miten kahdesta tunnetusti haukkumattomasta koirarodusta voikin lähteä niin kova ääni.

Lyyli ja Martta olivat myymälän takahuoneessa. Juttelimme aidan välistä.

Emäntäni yritti saada paremman kuvan yläpuolelta, mutta tuloksetta.

Martta oli varsin suloinen, mutta liian kiireinen kuvattavaksi.

Lomakylässä oli pieni ja mukava hiekkaranta järven rannalla. Minä viihdyin siellä valtavan hyvin, vaikka minun olikin oltava kytkettynä sääntöjen mukaisesti.

Minä nautin auringon lämmöstä ja järvituulesta, joka heilutteli turkkiani ja viilensi oloani. Välillä kipaisin aurinkotuolille paistattelemaan päivää ja pureksimaan kaislaa ja käpyjä. Veteen minut saatiin huijattua miltei kaulaani myöten. Menon käydessä liian kuumaksi vetäydyin aurinkotuolin alle ja aloin kaivaa pehmeää hiekkaa. Ja kylläpä minä kaivoinkin! Hiekkaa lenteli aurinkotuolin joka puolelta, ja minä oli valtavan törkyinen sekä tavattoman onnellinen.

Maisa teki rannalle hiekasta linnakkeen, jonka minä otin heti omakseni. Se muistutti kovasti rakasta petiäni, joten käperryin siihen makailemaan kostean hiekan viilentäessä turkkiani. 

Lomakylässä oli monenlaista viihdykettä minigolfista sulkapalloon ja krokettiin. Minä oli tosi hyvä minigolfissa.Olin jatkuvasti valppaana saamaan liikkuvan pallon suuhuni. En tiennyt, että tarkoitus oli jättää pallo paikalleen, joten kirmailin voitonriemuisesti golfpallo suussani. Matkalla rantasaunalle oli myös jättikokoinen shakkilauta. Se oli ihan samanvärinen minun turkkini kanssa. Löydätkö minut kuvasta?

Missä Jallu luuraa?

Joka ilta perheelläni oli saunavuoro. Minun osani oli olla köytettynä saunatilan ulkopuolella. Perhe tiiraili lauteilla istuessaan, mitä minä puuhailin. Minulle otettiin käpyjä ja keppejä viihdykkeeksi, mutta minä en välittänyt niistä. Minulla oli koko ajan kamala huoli, missä laumani oikein oli. Vaikka haukkumaääneni on jo aika matala ja metallinen, niin saunan edustalla minä esitin korkeimpia vinkaisujani. Ne olivat niitä samoja, joilla etsin äitiäni ja sisaruksiani ensimmäisinä öinä kotona. Maisan oli vaikea kestää vinkaisujani. Hän suunnitteli lauteilla, kuinka kulkisi viileästi ohitseni laiturille, mutta jäi aina kuitenkin lepertelemään. Sillä tytöllä on sitten hellä sydän!

Tässäkö minun on nyt nökötettävä? Missä kaikki ovat?

Laskekaa nyt sisälle!

En jaksa odottaa, saippuoikaa nopeasti!

Mökkielämä oli osaltaan aika rankkaa. Maastossa oli valtavasti kaikenlaista haisteltavaa. Tapasimme viikon aikana peuroja, mäyrän, päästäisen, sisiliskon ja kissan. Kyllä minulla menee tulevat päivät pelkästään levätessä ja mökkeilystä toipuessa.

Kotiinpalattuamme jouduin isäntäni kauneussalonkiin, jossa minut pestiin siistiksi shampoolla, kynnet leikattiin ja korvat puhdistettiin. Nyt olen taas siisti city-koira. Sekä myös mökkeilyn uuvuttama.