Säänmukainen vaatetus ja eritystoimintaa

Syksy näytti kyntensä alkuviikosta. Ilta pimeni jo varhain, sillä taivas oli pilvinen ja satoi vettä. 

Koleaa ilmaa ajatellen emäntäni oli jo keväällä neulonut minulle villapuvun. Puku on musta, joten se ei näy kuvassa hyvin, mutta minun mielipiteeni käy harvinaisen selväksi. Olin ihan pulassa, kiepuin ja yritin selvitä irti siitä, mutta puku istui tiukassa. Ja mikä hurjinta, uusi harmaa puku on jo vireillä. Voiko joku auttaa minua?

You must be kidding me!

Uusi puku on jo vireillä. Help!

No vähänpä tiesin, sillä hullunpaa oli tulossa. Minä olen nyt Rukka-merkin nelijalkainen mannekiini. Minulle on ostettu ruskea sadetakki ja LED-valolla terästetty, pimeässä kiiluva hihna. On tietysti hyvä ajatus, ettei selkä ja vatsapuoli kastuisi sateella, mutta kuinka oudolta se tuntuikaan!

Mitä tänne taskuun on tarkoitus laittaa? Kotiavaimet?

Valon saa vilkkumaan parilla eri rytmillä.

Olen siis huonolla säällä keskittynyt pelkäämään pimeää ja tuulessa humisevaa metsää, enkä niinkään keskittynyt siihen varsinaiseen puuhaan eli eritystoimintaan. Ja todistettu on, että ellei tulosta tule aiemmin, niin se tulee myöhemmin. Tähän tietoisuuteen perheeni heräsi eräänä yönä 00:45. Minä olin syyllisyydentuntoinen, ja ramppasin ympäri yläkertaa. Yritin herättää huomiota mm. tassuillani CD-levyjä kovaäänisesti kaapien. Huomiota sainkin, eikä siinä ihan perkeleiltäkään vältytty, sillä keittiön matolta löytyi kiemurainen tuloste. 

Meillä on nyt keittiönmatto alakerran kylppärissä kuivumassa. Tämä oli niin noloa minullekin, että päätin vielä varmuuden vuoksi pyytää ulos samana yönä 04:00. Eikä isäntäni uskaltanut olla viemättä minua. Se oli kiireinen yö.

Liekö varautuneet uuteen kiireiseen yöhön, oli isäntäväkeni varannut tietokonepöydälle suojapaperia. Päivällä minun oli maistettava sitä, enkä sitten saanutkaan hillittyä itseäni, ja söin kaiken. Ihmisille voi käydä sama karamellin kanssa. Seuraavana aamuna tuo sulamaton paperimassa purkautui oksennuksessa petiini. Emäntäni kuunteli aamupalapöydässään lutkutustani, sillä luuli minun vain suloisesti putsaavan tassujani. Suloisuus loppui siihen, kun isäntäväki tajusi, että pedissäni oli yrjö. Myöhemmin petini laitettiin pesukoneeseen pyörimään. Istuin pesukoneen avoimen "ruudun" edessä ja vingahtelin. Se oli surullista ja traumaattista.

Sunnuntaina emännälleni tuli martta-kohtaus, ja hän halusi etsiä kanssani sieniä metsästä. Koska hän ei ole taidoiltaan edes city-martta, uskalsi hän poimia vain kangasrouskuja, jotka hänen mammansa oli hänelle lapsuudessa neuvonut. Sillä aikaa, kun emäntäni silmäili sieniä, minä löysin pahanhajuisen aarteen, jota hartaudella söin. Niinpä niin, jäämme siis odottamaan seuraavaa tapausta eritystoiminnan saralla. Onneksi matolääke on juuri otettu!

Uusi ystäväni, hippipupu. Sen kyljessä on rauhanmerki ja sateenkaari. Kuin minun perheelleni tehty!

Lämmin olo

Mennyt viikko on ollut varsin kaunis ja aurinkoinen. Kuulin ihmisten puhuvan, että syksy alkaa ensi viikolla. Minusta se on karmiva uutinen, sillä nautin lämmöstä ja auringosta. Edelleenkin etsin kodista paikan, jota aurinko lämmittää. Aamuisin ja yön alkaessa ilma on jo viileää, ja yritän vitkutella ulkorappusella ulosmenoa. Minä venyttelen etu- ja takajalkojani ja haukottelen rappusilla. Lopulta minut on nykäistävä liikkeelle. 

Arkipäivät olivat taas pitkiä. Ketään ei näkynyt, ja minä tympiinnyin. Makailin pedissäni ja mietiskelin, millaisen puuhan voisin aloittaa. Katseeni osui lamppuun, joka on sijoitettu sohvan viereiselle pöydälle. Sain loistoidean pyörittää lampunvarjostinta kuonollani. Varjostin pyöri kivasti, mutta kaatui harmillisesti sohvalle. Sitten en tiedä, mikä minuun meni. Aloin riepotella varjostinta, ja lopulta olin jaotellut sen miltei atomeiksi. 

Myönnetään, varjostin oli lopulta surkea näky

Tavallaan minä olen kyllä syyllisyydentuntoinen, mutten toisaalta taas ollenkaan. Olenhan sentään puolivuotias koiranpentu, kai tähän taloon nyt edes jotain merkkejä voi jäädä pentuajastani. Mutta niin vaan nämäkin merkit siivottiin roskiin. Aivan kuin minä en saisi näkyä. Sitten minun on edes kuuluttava, ja kylläpä haukkuni kuuluukin. Talkoissa emäntäni pyyteli seinänänaapureilta anteeksi ääntäni. He ovat niin hillittyjä ihmisiä, että vakuuttelivat minun olevan miltei kuulumaton. Niinkö? Minun on siis kovennettava volyymiä.

Tuossa alussa sanoin, että pidän auringon lämmöstä. Se on tietysti totta, mutta vieläkin ihanammalta tuntuu ihmisen lämpö. Iltaisin emäntäni pukeutuu fleece-aamutakkiin. Lauantai-iltana hän meni hammaspesulle ja jätti takin pesäpaikkaamme, sohvannurkkaan. Käytin oitis tilaisuutta hyväkseni ja kipaisin siihen emäntäni lämpöön, joka oli varastoituneena tuohon aamutakkiin. Mmmm, minä todella osaan nautiskella. 

Uudet mietelauseeni ovat kuvatekstissä:

Onnea on lämmin teini.

Ihminen on koiran paras ystävä.

Ihan tyhmä viikonloppu

Ihmiset jaottelevat päivänsä arkipäiviin ja vapaapäiviin. Voisi ajatella, että kaikki minun päiväni ovat vapaapäiviä, joten ehkä on parempi kuvailla niitä kivoiksi ja tyhmiksi päiviksi. 

Tyhminä päivinä kaikki lähtevät kotoa jonnekin. Tämä ihmetyttää minua, sillä meillähän on aina niin kivaa yhdessä. Mikseivät he siis jäisi mielummin kotiin!

Kivoina päivinä laumani heräilee yksi toisensa jälkeen, ja ensitöikseen he tulevat hellimään minua. Samaa hellimistä jatkuu sitten koko päivän. Yleensä tyhmiä päiviä seuraa pari kivaa päivää, mutta tällä viikolla ei käynyt niin.

Lauantai alkoi sillä, että minä oksensin superlonia, jota olin repinyt pesästäni, kun oli niin yksinäistä ja toimetonta. Sen hämmennyksen jälkeen sain normaaleja aamuisia hellimisiä. Mutta sitten päivä sai uuden käänteen. Emäntäni linnottautui keittiöön ja surisutteli koko päivän rumaa ääntä pitävällä sähkövatkaimella. Pienessä keittiössämme kävi kova sutina, kun jokainen kävi keittiökaaoksen keskellä syömässä. Tunnelma oli kiristynyt ja äänensävyt riitaisia. Määräyksiä jaettiin, ja niitä yritettiin väistellä.

          "Kuka voisi viedä koiran ulos?"
          "Anna sille nyt ruokaa!"
          "Ei kai se nyt syö suklaamuruja lattialta?"

Minun oli asetuttava keittiön lattialle makaamaan ja yrittää liennyttää räjähdysarkaa ilmapiiriä. Mutta keittiöstä tuli lentävä lähtö sekä lapsille että minulle. Tässä talossa ei arvosteta rauhankyyhkyä!

Jos keittiössä riideltiin, niin sama jatkui muuallakin. Tavaroitten paikkoja siirreltiin, imuri kulki ympäri taloa omistajan elkein, vaikka minä kuinka yritin haukkua sen tiehensä. Imurin kaltainen härski otus on lattiarätti, joka kulki samaa reittiä imurin jäljessä ja jätti jälkeensä hermostuttavan liukkaan ja oudonhajuisen lattian. Kuin kiusallaan tulivat myös siivoushanskat ja -rätti. Kun isäntäni (joka siivosi muuten Buranan voimin, sillä oli kuumeessa) pesi tahroja ovista, minä otin vauhtia ja hyppäsin hanskojen ja rätin perässä ovea vasten uudelleen ja uudelleen. "Tämä ei ole mikään leikki!", huusi isäntäni minulle.

Sama tyhmyys jatkui seuraavana aamuna: samoja äänensävyjä, samoja lauseita. Sitten minä lähdin naapuriin kyläilemään. Olin naapurissa puolikkaan päivän. Alkuajan ravailin ympäri heidän kotiaan ja asetuin sitten naapurin isännän viereen sohvalle makoilemaan, kuten arvovieraan kuuluukin. Kun minun isäntäni näki perheen tytärtä pihalla, hän kysyi olenko ollut kiltisti. Nelivuotias tiivisti touhuni lauseeseen:"Se on kova hyppimään".

Sitten minä tulin kotiin, ja siellä odotti suuri määrä juhlapukuihin pukeutuneita ihmisiä. Ehdin jo ajatella, että minulle oli järjestetty yllätysjuhlat tulevan puolivuotissyntymäpäiväni johdosta. Kyseessä oli kuitenkin Simon rippijuhlat. Ja kuin kaiken kurjimuksen palkaksi sain valtavasti huomiota ja rapsutuksia.

Juhlien jälkeen alkoi arki. Isäntäni heräsi juhlien jälkeisenä aamuna ennen aurinkoa lähteäkseen varhain töihin. Pelästyin wc:n oven alta tulevaa valoa ja kolinoita pimeydessä, ja pissin ja kakkasin matolle, harmi kyllä. Sitten herätettiin emäntäkin sotkua siivoamaan. Näin alkoi uusi viikko elämässäni maanantaiaamuna kello 04.50.

Isot pojat nukkuvat omassa huoneessa

Nyt kun sika ei enää ole rakkaani, on minulla uusi toyboy. Se on pieni chihuahuan pentu, Maisa antoi sen minulle omista leluistaan. Alunperin se oli suloisen pörröinen, kuten pennut nyt ovat, mutta olen nuollut sitä niin rakastavasti, että sen karvat ovat menneet aivan limppeihin. Tämän pennun kohtalo huolestuttaa minua, sillä rakkauteni on tavallisesti varsin intensiivistä. Ernan tuomasta krokotiilista irrottamani silmät laitettiin roskikseen, mutta vauva-aikojeni nallesta ehdin itse nielaista silmät, ennenkuin kotiväki edes huomasi tapahtuman. Ja sian surullinen kohtalo onkin teille tuttu.

Isot pojat eivät kuulemma nuku isän ja äidin huoneessa. Minut on siis nyt vieroitettu isäntäväkeni huoneesta olohuoneeseen. Ensimmäisenä iltana ilahduin aluksi kovin, sillä uudesta pesäpaikasta pystyn seuraamaan koko kodin tapahtumia leppoisasti pesässä makaillen. 

Sitten alkoi yö ja vetäydyimme yöpuulle koko yläkerran väki. Kaikki meni normaalisti siihen saakka, kunnes valot sammutettiin. Vaikka olin jo alkuillasta loikoillut pesäni uudessa sijoituspaikassa olohuoneessa, olin nyt ymmälläni. Pimeyessä minä kuljin aiemman pesäpaikkani kohdalla kovaäänisesti nuuskuttaen. Pesän haju oli jäljellä, mutta paikalla oli enää tyhjä nurkka. Kuljin emäntäni luo, nostin tassut sängynreunalle niin, että pystyt korvani vilkkuivät sängynreunan yläpuolella. Hän esitti nukkuvaa, tuo juonikas nainen, vaikka kuulin heidän sipisevän. Kiersin isäntäni puolelle, mutta sama toistui. He olivat asettuneet paikoilleen, mutta minä en enää kuulunut nukkumiskuvioon. Isäntäni oli niin hellämielinen, että kantoi minut petiini (hihii), mutta minä sipsuttelin sieltä pois hänen jäljissään. Lopulta asetuin emäntäni karvalankamatolle, jolle tunkeutuja oli aiemmalla viikolla pissinyt. Aamulla minä kuitenkin löydyin omasta pesästäni sen uudessa paikalla. Minä olen sitten sopeutuvainen!

Pimeyden mörkö

Minulle, kesän pennulle, syksyn myötä tullut pimeys on ollut järkytys. Kaikki näyttää oudolta, kaikki äänet ja hajut tuntuvat voimistuvan. Tuntuu, että kävelyreittini on vaaroja täynnä. 

Äänet kuuluvat siis entisellään, mutta vastaan tulee pelottavia asioita. Illan pimeydessä saattaa vilahtaa silmiä vihlova valo, jonka aiheuttaa ajovalojen osuminen metalliseen postilaatikkoon. Iik! Samoin olen pelästänyt, kun kadulla viilettää vihaisilla silmillä varustettu mörkö. Sen me saimme kuvatuksi tuossa yläpuolella. Yhtenä iltana ollessani emäntäni kanssa katulampun alla kello 23, tuli kadulla vastaan tumma ja epämääräinen hahmo. Se tuli lähemmäs ja lähemmäs meitä, aivan kohti. Minä pelästyin valtavasti, ja aloin haukkua suureen ääneen. Emäntäni hyssytteli minua, etteivät kaikki naapuruston lapset heräisi. Hän oli niin rohkea, että puhui tuolle mörölle ja käski sen puhua minulle, että haukuntani loppuisi. Ja kun tuo mörkö lopulta puhui, se olikin meidän oma Atte, ihan mörön näköinen rastatukassaan myös päivänvalossa.

Minä olen nyt niin kehittynyt, että erotan kyllä, kuka kuuluu laumaan ja kuka ei, sekä mikä on suotavaa ja mikä hermostuttavaa. Tänään emäntäni asettui keittiöön leipomaan ja laittamaan ruokaa. Pöydälle hän toi koneen, josta alkoi kuulua ääntä. Sitten tapahtui jotain yllättävää: koneesta kuului laulua. Siitä minä valpastuin ja halusin varottaa koko laumaa: outoja asioita liikkeellä, huomio, huomio! Tuijotin konetta ja haukuin tauotta. Emäntäni hermostui ja sanoi, että se oli joku Michael Bublé, mutta en minä ketään nähnyt. Minä en ymmärtänyt tätä kuviota. Joku miesääni kailottaa ihan vierasta kieltä, eikä emäntä edes juttele tuon näkymättömän vieraan kanssa. Minusta se oli niin outoa, että jäin keittiön lattialle vahtimaan emäntääni sfinksi-asentoon. Tiedättehän sfinksin muinaisesta Egyptistä: vartioiva koira, joka makaa maassa pää ja korvat valppaasti pystyssä. Kyllä tämä laumani on niin vahdittavaa porukkaa. Minun on tauotta suojeltava heitä möröiltä ja bubléilta. Turvallista viikkoa kaikille!