Lämmin olo

Mennyt viikko on ollut varsin kaunis ja aurinkoinen. Kuulin ihmisten puhuvan, että syksy alkaa ensi viikolla. Minusta se on karmiva uutinen, sillä nautin lämmöstä ja auringosta. Edelleenkin etsin kodista paikan, jota aurinko lämmittää. Aamuisin ja yön alkaessa ilma on jo viileää, ja yritän vitkutella ulkorappusella ulosmenoa. Minä venyttelen etu- ja takajalkojani ja haukottelen rappusilla. Lopulta minut on nykäistävä liikkeelle. 

Arkipäivät olivat taas pitkiä. Ketään ei näkynyt, ja minä tympiinnyin. Makailin pedissäni ja mietiskelin, millaisen puuhan voisin aloittaa. Katseeni osui lamppuun, joka on sijoitettu sohvan viereiselle pöydälle. Sain loistoidean pyörittää lampunvarjostinta kuonollani. Varjostin pyöri kivasti, mutta kaatui harmillisesti sohvalle. Sitten en tiedä, mikä minuun meni. Aloin riepotella varjostinta, ja lopulta olin jaotellut sen miltei atomeiksi. 

Myönnetään, varjostin oli lopulta surkea näky

Tavallaan minä olen kyllä syyllisyydentuntoinen, mutten toisaalta taas ollenkaan. Olenhan sentään puolivuotias koiranpentu, kai tähän taloon nyt edes jotain merkkejä voi jäädä pentuajastani. Mutta niin vaan nämäkin merkit siivottiin roskiin. Aivan kuin minä en saisi näkyä. Sitten minun on edes kuuluttava, ja kylläpä haukkuni kuuluukin. Talkoissa emäntäni pyyteli seinänänaapureilta anteeksi ääntäni. He ovat niin hillittyjä ihmisiä, että vakuuttelivat minun olevan miltei kuulumaton. Niinkö? Minun on siis kovennettava volyymiä.

Tuossa alussa sanoin, että pidän auringon lämmöstä. Se on tietysti totta, mutta vieläkin ihanammalta tuntuu ihmisen lämpö. Iltaisin emäntäni pukeutuu fleece-aamutakkiin. Lauantai-iltana hän meni hammaspesulle ja jätti takin pesäpaikkaamme, sohvannurkkaan. Käytin oitis tilaisuutta hyväkseni ja kipaisin siihen emäntäni lämpöön, joka oli varastoituneena tuohon aamutakkiin. Mmmm, minä todella osaan nautiskella. 

Uudet mietelauseeni ovat kuvatekstissä:

Onnea on lämmin teini.

Ihminen on koiran paras ystävä.