Ihmiset jaottelevat päivänsä arkipäiviin ja vapaapäiviin. Voisi ajatella, että kaikki minun päiväni ovat vapaapäiviä, joten ehkä on parempi kuvailla niitä kivoiksi ja tyhmiksi päiviksi.
Tyhminä päivinä kaikki lähtevät kotoa jonnekin. Tämä ihmetyttää minua, sillä meillähän on aina niin kivaa yhdessä. Mikseivät he siis jäisi mielummin kotiin!
Kivoina päivinä laumani heräilee yksi toisensa jälkeen, ja ensitöikseen he tulevat hellimään minua. Samaa hellimistä jatkuu sitten koko päivän. Yleensä tyhmiä päiviä seuraa pari kivaa päivää, mutta tällä viikolla ei käynyt niin.
Lauantai alkoi sillä, että minä oksensin superlonia, jota olin repinyt pesästäni, kun oli niin yksinäistä ja toimetonta. Sen hämmennyksen jälkeen sain normaaleja aamuisia hellimisiä. Mutta sitten päivä sai uuden käänteen. Emäntäni linnottautui keittiöön ja surisutteli koko päivän rumaa ääntä pitävällä sähkövatkaimella. Pienessä keittiössämme kävi kova sutina, kun jokainen kävi keittiökaaoksen keskellä syömässä. Tunnelma oli kiristynyt ja äänensävyt riitaisia. Määräyksiä jaettiin, ja niitä yritettiin väistellä.
"Kuka voisi viedä koiran ulos?"
"Anna sille nyt ruokaa!"
"Ei kai se nyt syö suklaamuruja lattialta?"
Minun oli asetuttava keittiön lattialle makaamaan ja yrittää liennyttää räjähdysarkaa ilmapiiriä. Mutta keittiöstä tuli lentävä lähtö sekä lapsille että minulle. Tässä talossa ei arvosteta rauhankyyhkyä!
Jos keittiössä riideltiin, niin sama jatkui muuallakin. Tavaroitten paikkoja siirreltiin, imuri kulki ympäri taloa omistajan elkein, vaikka minä kuinka yritin haukkua sen tiehensä. Imurin kaltainen härski otus on lattiarätti, joka kulki samaa reittiä imurin jäljessä ja jätti jälkeensä hermostuttavan liukkaan ja oudonhajuisen lattian. Kuin kiusallaan tulivat myös siivoushanskat ja -rätti. Kun isäntäni (joka siivosi muuten Buranan voimin, sillä oli kuumeessa) pesi tahroja ovista, minä otin vauhtia ja hyppäsin hanskojen ja rätin perässä ovea vasten uudelleen ja uudelleen. "Tämä ei ole mikään leikki!", huusi isäntäni minulle.
Sama tyhmyys jatkui seuraavana aamuna: samoja äänensävyjä, samoja lauseita. Sitten minä lähdin naapuriin kyläilemään. Olin naapurissa puolikkaan päivän. Alkuajan ravailin ympäri heidän kotiaan ja asetuin sitten naapurin isännän viereen sohvalle makoilemaan, kuten arvovieraan kuuluukin. Kun minun isäntäni näki perheen tytärtä pihalla, hän kysyi olenko ollut kiltisti. Nelivuotias tiivisti touhuni lauseeseen:"Se on kova hyppimään".
Sitten minä tulin kotiin, ja siellä odotti suuri määrä juhlapukuihin pukeutuneita ihmisiä. Ehdin jo ajatella, että minulle oli järjestetty yllätysjuhlat tulevan puolivuotissyntymäpäiväni johdosta. Kyseessä oli kuitenkin Simon rippijuhlat. Ja kuin kaiken kurjimuksen palkaksi sain valtavasti huomiota ja rapsutuksia.
Juhlien jälkeen alkoi arki. Isäntäni heräsi juhlien jälkeisenä aamuna ennen aurinkoa lähteäkseen varhain töihin. Pelästyin wc:n oven alta tulevaa valoa ja kolinoita pimeydessä, ja pissin ja kakkasin matolle, harmi kyllä. Sitten herätettiin emäntäkin sotkua siivoamaan. Näin alkoi uusi viikko elämässäni maanantaiaamuna kello 04.50.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.