Isot pojat nukkuvat omassa huoneessa

Nyt kun sika ei enää ole rakkaani, on minulla uusi toyboy. Se on pieni chihuahuan pentu, Maisa antoi sen minulle omista leluistaan. Alunperin se oli suloisen pörröinen, kuten pennut nyt ovat, mutta olen nuollut sitä niin rakastavasti, että sen karvat ovat menneet aivan limppeihin. Tämän pennun kohtalo huolestuttaa minua, sillä rakkauteni on tavallisesti varsin intensiivistä. Ernan tuomasta krokotiilista irrottamani silmät laitettiin roskikseen, mutta vauva-aikojeni nallesta ehdin itse nielaista silmät, ennenkuin kotiväki edes huomasi tapahtuman. Ja sian surullinen kohtalo onkin teille tuttu.

Isot pojat eivät kuulemma nuku isän ja äidin huoneessa. Minut on siis nyt vieroitettu isäntäväkeni huoneesta olohuoneeseen. Ensimmäisenä iltana ilahduin aluksi kovin, sillä uudesta pesäpaikasta pystyn seuraamaan koko kodin tapahtumia leppoisasti pesässä makaillen. 

Sitten alkoi yö ja vetäydyimme yöpuulle koko yläkerran väki. Kaikki meni normaalisti siihen saakka, kunnes valot sammutettiin. Vaikka olin jo alkuillasta loikoillut pesäni uudessa sijoituspaikassa olohuoneessa, olin nyt ymmälläni. Pimeyessä minä kuljin aiemman pesäpaikkani kohdalla kovaäänisesti nuuskuttaen. Pesän haju oli jäljellä, mutta paikalla oli enää tyhjä nurkka. Kuljin emäntäni luo, nostin tassut sängynreunalle niin, että pystyt korvani vilkkuivät sängynreunan yläpuolella. Hän esitti nukkuvaa, tuo juonikas nainen, vaikka kuulin heidän sipisevän. Kiersin isäntäni puolelle, mutta sama toistui. He olivat asettuneet paikoilleen, mutta minä en enää kuulunut nukkumiskuvioon. Isäntäni oli niin hellämielinen, että kantoi minut petiini (hihii), mutta minä sipsuttelin sieltä pois hänen jäljissään. Lopulta asetuin emäntäni karvalankamatolle, jolle tunkeutuja oli aiemmalla viikolla pissinyt. Aamulla minä kuitenkin löydyin omasta pesästäni sen uudessa paikalla. Minä olen sitten sopeutuvainen!

Pimeyden mörkö

Minulle, kesän pennulle, syksyn myötä tullut pimeys on ollut järkytys. Kaikki näyttää oudolta, kaikki äänet ja hajut tuntuvat voimistuvan. Tuntuu, että kävelyreittini on vaaroja täynnä. 

Äänet kuuluvat siis entisellään, mutta vastaan tulee pelottavia asioita. Illan pimeydessä saattaa vilahtaa silmiä vihlova valo, jonka aiheuttaa ajovalojen osuminen metalliseen postilaatikkoon. Iik! Samoin olen pelästänyt, kun kadulla viilettää vihaisilla silmillä varustettu mörkö. Sen me saimme kuvatuksi tuossa yläpuolella. Yhtenä iltana ollessani emäntäni kanssa katulampun alla kello 23, tuli kadulla vastaan tumma ja epämääräinen hahmo. Se tuli lähemmäs ja lähemmäs meitä, aivan kohti. Minä pelästyin valtavasti, ja aloin haukkua suureen ääneen. Emäntäni hyssytteli minua, etteivät kaikki naapuruston lapset heräisi. Hän oli niin rohkea, että puhui tuolle mörölle ja käski sen puhua minulle, että haukuntani loppuisi. Ja kun tuo mörkö lopulta puhui, se olikin meidän oma Atte, ihan mörön näköinen rastatukassaan myös päivänvalossa.

Minä olen nyt niin kehittynyt, että erotan kyllä, kuka kuuluu laumaan ja kuka ei, sekä mikä on suotavaa ja mikä hermostuttavaa. Tänään emäntäni asettui keittiöön leipomaan ja laittamaan ruokaa. Pöydälle hän toi koneen, josta alkoi kuulua ääntä. Sitten tapahtui jotain yllättävää: koneesta kuului laulua. Siitä minä valpastuin ja halusin varottaa koko laumaa: outoja asioita liikkeellä, huomio, huomio! Tuijotin konetta ja haukuin tauotta. Emäntäni hermostui ja sanoi, että se oli joku Michael Bublé, mutta en minä ketään nähnyt. Minä en ymmärtänyt tätä kuviota. Joku miesääni kailottaa ihan vierasta kieltä, eikä emäntä edes juttele tuon näkymättömän vieraan kanssa. Minusta se oli niin outoa, että jäin keittiön lattialle vahtimaan emäntääni sfinksi-asentoon. Tiedättehän sfinksin muinaisesta Egyptistä: vartioiva koira, joka makaa maassa pää ja korvat valppaasti pystyssä. Kyllä tämä laumani on niin vahdittavaa porukkaa. Minun on tauotta suojeltava heitä möröiltä ja bubléilta. Turvallista viikkoa kaikille!