Tämä on tautinen talo. Viime viikolla kirjoitin siitä, että olin hoivakoirana kuumeiselle Maisalle. Se tauti ei loppunutkaan ihan äkkiä. Tiistaista alkaen myös emäntäni oli kotona sairastamassa. Sohvalla on ollut vielä ruuhkaisempaa kuin joululomalla. Minun osuuteni tässä hoitamisessa on olla lämpimänä ja hellyyttävänä terapiakoirana. Ja käyhän se minulta.
Perjantaina emäntäni meni lääkäriin voidakseen jatkaa sairauslomaansa. Lasten koululääkäri, venäläinen Matova, otti hänet vastaan terveyskeskuksessa. Ohjeeksi flunssaansa emäntäni sai tältä venäläiseltä ottaa sinappia, sillä se on kuulemma antiseptinen aine. Sinappia flunssaan? Niin lääkäri kehui silmiään muljautellen, että se on herkullinen yskänlääke. Kaikkea sitä saa kuulla.
Loppuviikosta Maisan kuume viimein hellitti. Sitten hänen oli oltava vielä kuumeeton päivä kotona. Emäntäni ajatteli käyttää tilaisuuden hyväkseen ja Maisan säästyneen energian siivoamiseen. Niinpä hän itse nökötti sairaana Maisan sängyllä ja ohjaili tavaroiden jakamista tyyliin "säästä, roskiin, kirpparille". Maisan huoneen kätköihin piiloutuvan roinan määrä oli jotain järisyttävää. Laatikoista ja kaapeista vyöryi kaikkea edellisvuosien matematiikankirjoista kampauspäiden tukkaklipseihin. Tyttö oli reilulla tuulella, ja roskissäkki täyttyi. Se täyttyi niin, että Atte kantoi lopun säkin roskikseen pohjasta kiinni pitäen.
Tarkoituksena on, että Maisan luokka pitää kirpputoria lopputalvesta voidakseen kustantaa jonkin pienen reissun. Sängylle kerättiin siis kirpparille menevää tavaraa. Minun tehtäväkseni jäi talloa tai siis tarkistaa poislaitettavat tavarat. Lopulta aiheutin liikaa hämminkiä, ja minulle annettiin jokin pahvinen paketti tarkasteltavaksi, jotta en sotkisi siivousta entisestään.
Siirryin siis alakerran aulaan tutkailemaan, millaista pakkausmateriaalia nykyään käytetään. Siinä vierähtikin kotvanen, ja siivoushenkilökunta sai paljon hyvää tehtyä. Minun jäljiltäni jäikin sitten aivan toisenlainen näky matolle. Avuksi tarvittiin imuria.
Niin, imuri. Meille on tosiaankin ostettu uusi imuri. Tämä malli kehuskelee hiljaisella äänellään, mutta kyllä se minun korvaani on vaan mölyä. Ja mitäs siitä äänestä, mutta sen liikkeet ovat arvaamattomia. Kunnioittaen siirryin aina siitä kauemmas, mutta se tuntui kulkevan perässäni. Muutenkin se on outo, sillä siinä ei ole mitään ominaisuushajua. Edellinen imuri oli sentään siitä hyvä, että se jätti jälkeensä perushajun, joka muistutti oksennusta. Sellaisista hajuista me koirat pidämme!
Muutenkin pidin edellisestä imurista enemmin, sillä sen ääni hiljeni aina välillä. Hassua oli, että viime viikolla Simon oli pidettävä koko aika töpseliä pistorasiassa, kun emäntä imuroi. Tällä viikolla kuului kodissa imurin tauoton laulu, sekä ylä- että alakerrassa. Että se jaksaakin!
Minä olen tunnetusti hyvissä väleissä kaikkien perheenjäsenteni kanssa. Minä halailen (vain koska ihmiset haluavat) ja nuolen uskollisesti perheenjäseniäni. Pelkään, että tämä koituu vielä kohtalokseni, sillä nyt on Simokin sairastunut.
Ja niinpä niin, näin se alkaa taas viikko tässä sairastuvassa: sohvalla on uusi potilas. Taas minun on kierähdettävä kerälle kuuman ihmisen kylkeen, haisteltava sairaan korvaa ja venytettävä virtaviivainen kehoni kokomatkaltaan silitettäväksi. Näin saamme Simonkin terveeksi viimeistään ensi viikonloppuun mennessä.
Kaikki tämä hoitaminen uuvuttaa kenet tahansa. Olen kuitenkin kutsumustyössäni. Palkaksi saamani naksut ja rapsutukset ynnä ajoittainen leikki riittävät korvaukseksi. Mutta mitä tämä perhe tekisi ilman omaa lähihoitajaansa!
Tervehdys teille!
Pihapiirissä liikkuu villi huhu: naapurin uudet kissat ovat poissa. Ne eivät ehtineet olla juuri viikkoakaan, kun ovat jo saaneet lähtöpassit. Ja minä kun olin niille kateellinen niiden hienohelmojen sisävessasta. Sisävessa ei sittenkään ole avain onneen, olen saanut huomata.
Aluksi minä nauroin koko suuni leveydellä, ja se on koiramaailmassakin paljon. Minun suuni voittaa leveydessä ainoastaan amerikkalainen näyttelijä Julia Roberts. Mietin erilaisia syitä, joista Maisa minulle supisi. Oliko todella kyse perheen allergisoitumisesta vai toisen misuli sairastumisesta (sen henki haisi ja se piereskeli). Perheessä oli aiemminkin ollut kissa, joten onko nyt uudenlainen eläinallergeeni liikkeellä, voiko niin olla? Ja voiko lähtöpassit saada, jos henki haisee ja piereskelee?
Minun hymyni hyytyi äkkiä, ja aloin piileskellä. Käsi sydämelle, te kaikki lukijani. Kuka teistä voi vannoa, ettei toisinaan laske ilmaa tai ole hammaspesun tarpeessa? Sitä paitsi tällä viikolla riepottelin emäntäni villatakkia tehden siihen uusia ilmastointimahdollisuuksia. Voi voi.
Kun olin aivan pikkupentu, jyrsin perintönojatuolia ja sisäporttia. Silloin kuulin puhuttavan, ettei minusta kannata tehdä rukkasia, kun aineksia olisi vain yhteen. Ja aika ajoin hölmöilyni yhteydessä isäntäväkeni uhkasi laittaa minut Tampereen-junaan palauttaakseen minut kasvattajalleni. On nämä vaan epävarmoja aikoja meille lemmikeille.
Sitten tapahtui jotain epätavallista: elämäni valo, Maisa sairastui. Yleensä niin aurinkoinen tyttö oli huonovointinen ja hytisi sairaspeiton alla sohvalla. Päivä täyttyi mehunjuonnista, kuumemittarista ja ibuprofeenista. Kun kuume laski, yritin piristää häntä kaikilla leluilla.
Sitten kuume nousi aina uudelleen. Se oli tietysti hirmu surullista hänelle, mutta tarjosi minulle oivan tilaisuuden esitellä hoivakoiran kykyjäni. Olen aivan synnynnäinen hoivaaja, ymmärtäjä ja seuranpitäjä. Miten ihanaa onkaan makoilla päivät pitkät sohvalla. Ettekä varmasti usko, minkä nautinnon 39.4 -asteinen koulutyttö voi tarjota! On myöskin yleisessä tiedossa, että koiran silittäminen laskee verenpainetta. Ja minä haluan tietysti tuolle tytölle kaikkea parasta.
Niin hoivaava kuin olenkin, olen myös itse valmis ottamaan hoivaa vastaan vuorostani. Kuumeen taas laskettua, Maisa hoivaili minua käärien lakanoihinsa. Tätä lakanahoitoa voi saada ainoastaan Maisalta, isäntäväkeni on aivan liian aikuisia tähän riemuun.
Kyllä terveys on tärkeää. Nyt sen huomaa, kun arkimenoihin jää menemättä ja läksypino kasvaa. Jos Maisan sairastelu jatkuu vielä alkuviikostakin, on kyseessä varmasti influenssa. Sus siunatkoon!
Sitten onkin jo kiire tervehtyä, että suvun vanhukset uskaltavat tulla viikonlopuksi kylään.
Loppiaisen tienoilla arki alkoi meidänkin huushollissamme. Viikko oli sinänsä outo, että vuorotellen oli arkipäiviä ja vapaapäiviä. Maanantai meni minulla ihmetellessä, tiistaina kaikki olivat taas kotona. Keskiviikko ja torstai menivät epäuskon vallassa, mutta perjantaina se iski minuun, nimittäin toimettomuus.
Arkipäivän ajaksi yläkerta siivotaan minulle sopivaksi eli mitään riepoteltavaa ei löydy. Kuka nyt leluilla jaksaisi yksikseen leikkiä, niillä tulee kisailla ihmisten seurassa. Perjantaina en enää mahtanut sisäiselle vimmalleni mitään, vaan minun oli raadeltava petini. Revin kangasta ja ravistelin superlonia. Illalla sain kamalasti moitteita, jotka otin vastaan pyörein silmin tyynesti kuunnellen. Rehellisyyden nimissä minun on sanottava, etten kuunnellut alkuunkaan, vaan mietin, olisiko nyt jo iltaruoan aika.
Kerroin aiemmin omista joululahjoistani. Erityisen maininnan arvoinen on Maisan emännälleni antama lahja. Lahjana oli kuponkeja, jotka olivat kuin lahjakortteja. Ja katsokaapa, niin vain minutkin mainitaan!
Kelit ovat vaihdelleet valtavasti. Juuri ennen joulua kerralla tullut lumipeite oli minulle pienoinen järkytys. Kaikki tuntemani vessat olivat lumen peitossa. En tiennyt, mihin pissiä saati muuta, sillä ainuttakaan kortta tai talvetörröttäjää ei näkynyt. Nyt on tilanne taas sama.
Tänään minulle tuli koirapuistoon taas leikkikaveriksi Reetu, se toy-villakoira Espoonlahdesta. Me jaksoimme vouhkata kai tunnin verran. Mukana oli myös Elsa-niminen beagle. Sen omistaja kertoi, että sen juoksu on tuloillaan. Näytti aivan siltä, kuin Reetukin alkaisi tajuta tämän taajuuden päälle. Minä olin aivan luminen ja palelevakin lopulta. Kameramme oli niin jäässä, ettei se suostunut ottamaan meistä kaveruksista kuvia. Yhtä jäässä olimme mekin. Kotimittari näyttikin sitten -8 astetta. Alla oleva kuva on ensimmäisestä tapaamisestame joulun alla.
Kerroin viimekerralla miehisestä terveysongelmastani. Lääkekuuri on nyt loppunut, kuten myös varsin intiimit hoitotoimetkin (voi älkää edes kysykö). Omahoitona olen myös käyttänyt kulkusten ilmakylpyjä, jota kuvassakin otan. Oireeni on helpottanut selkeästi, mutta ei tästä nyt ihan kokonaan tipatonta tammikuuta taida tulla.
Perheeni on valitellut taipumustani ilmavaivoihin. Siinä toivossa minulle on ostettu uutta ruokaa. Se on jo aikuisten ruokaa, ei enää mitään pentupapanaa. Ruoka maistuu hyvälle, ja syön sitä mielelläni, niinkuin syön ihan kaikkea muutakin. Ja ovatko ilmavaivat rauhoittuneet? Mene ja tiedä.
Eräänä päivänä emäntäni googlasi tätä ilmavaiva-asiaa. Hän laittoi hakusanaksi "ilmavaivat bostonin terrieri". Voitteko uskoa tätä internetin ihmeellistä maailmaa! Hakutuloksissa näkyy tämä minun blogini! Useimmat meistä haluavat oman varttinsa kuuluisuudessa, mutta ei sen olisi tarvinnut tästä kaasuongelmasta alkaa...
Niin meni joulu. Kuusi ja piparkakkutalo säästetään loppiaiseen saakka, mutta muuten kotia aletaan purkaa joulusta. Minun osuuteni tässä siivoamisessa on purkaa erilaisia paketteja. Erityisen mieluisaa minulle oli viinipönikän purkaminen, sillä se oli kovaa pahvia, ja siten haaste. Parhain tuoksu tuli kuitenkin glögipurkista.
Sitten tuli uusi vuosi. Olin ollut huolissani joulusta, jota en ollut kokenut aiemmin. Mutta minun olisi kannattanut pelätä uutta vuotta. Se oli aivan kamala sotatanner! Minun uuden vuoden juhlani sijottuivat ruokapöydän alle. Entiset naapurimme olivat perinteisesti vastaanottamassa uutta vuotta kotonamme. Aikuiset istuivat miltei koko illan ruokapöydässä, ja minun oli vapistava heidän jaloissaan. Ulos oli tietysti mentävä vessa-asioille. Sinne mennessä minä taannuin pentuasteelle, ja kyykistyin vain pikaisesti tyttöpissille, ja kiirehdin sitten kotiin paniikinomaisesti pinkoen.
Kerroin aiemmin, että sukumme koiravanhukset kuolivat yli kymmenvuotiaina. Heidän isäntäväkensä oli minua katsastamassa äskettäin. Kävi ilmi, että perunkirjoituksissa minulle oli osoitettu Leevin ja Röllin sorsa. Mikä maukas kunnia!
Minun on tunnustettava, että se sorsa teki minuun vaikutuksen. Aloin heti riepotella sitä kunnon terrierin tavoin. Ennenpitkää se piti ottaa jäähylle. Tällaista käyttäytymistä minulla on kyllä ollut aiemminkin lelujeni kanssa. Näin on käynyt sian, apinan ja hippipupun kanssa. En oikein tiedä, onko kyseessä addiktio, objektio vai molemmat.
Seuraavana aamuna sain taas sorsan hetkeksi. Ei kulunut aikaakaan, kun minua ja sorsaa ei näkynyt missään, mutta harras lutsutus kuului kyllä. Pöydän alla emäntääni odotti odotettava näky: raadeltu sorsa kaula auki ja sen sisällä ollut pilli siististi vieressä. Mutta kun katsotte alla olevaa kuvaa, niin ymmärtänette, ettei tuohon sorsaan voi kovin kunnioittavasti suhtautua.
Naapuriimme on muuttanut uusia misuliineja, sananmukaisesti. Minua ei otettu mukaan, kun Maisa ja emäntäni kävivät katsastamassa uudet naapurimme. Ja kylläpä ne olivatkin suloisia. Niiden lelut olivat niin hentoja ja pieniä, että niillä leikittiin vain hipaisemalla.
Ylläoleva poikakissa sai nimekseen Viiru, ymmärrettävästi. Kun saimme nähdä ensimmäiset kuvat niistä, ei allaolevalla mustalla tyttökissalla ollut vielä nimeä. Siitä olisi voinut tulla Black bitch, musta narttu tai emäntäni ehdotus Pesonen, tiedättehän lastenkirjoista Viirun ja Pesosen? No kun kyseessä oli tyttökissa olisi osuvampaa ollut Pesoska. Kissojen perhe oli kuitenkin päättänyt antaa mustalle tytölle nimeksi Piki, aivan aiheesta.
Olen miettinyt, miksi on ilmaisu koiranilma, mutta kissoilla on kissanpäivät. Eilinen kävely viimaisessa räntäsateessa antoi selityksen koiranilmasta. Ja tänään olen ymmärtänyt, miksi sanotaan kissanpäivät. Se johtuu siitä, että näillä lelli(kissan)pennuilla on oikeasti sisävessa!
Minun vuodenvaihteeseeni on kuulunut myös terveysongelmia. Minä kärsin esinahan tulehduksesta. Kävin eläinlääkärillä viime viikolla. Kyseessä oli sama lääkäri, joka oli aiemmin antanut minulle rokotuksia. Kun minä pääsin sisään, sanoi lääkärini:"Kylläpä on mies kasvanut, ja tuleekin miestenvaivoissa". Tutkimus oli poikkeuksellisen intiimi, ja lääkkeeksi sain samaa lääkettä, jota Simolle syötettiin pienenä, kun hänellä oli jatkuvasti korvatulehduksia.
Simo kun on mielestään nyt teininä niin viisas mies, lausui hän nauraen, että ehkä minä sain tippurin Pippurilta (hän on se ihana cairnterrieri). Ja sen kun meni sanomaan, sai hän emännältäni luennon tippurista. Se oli enemmän kuin hän oli toivonut. Lääkäri sanoi, että jos lääkitys ei auta, voi ratkaisuna olla kastraatio, siis balls out -tilanne. Tämä järkytti Simoa niin, että kunnon isoskoulutuksessa olevan tavoin hänellä tuli mieleen viittaus Raamattuun. Lakonisesti hän lausahti: "Golden rule", jolla hän viittasi Jeesuksen antamaan kultaiseen käskyyn tehdä toisille sitä, mitä haluaisi itselle tehtävän.
Minä toivotan teille uskollisille lukijoilleni oikein hyvää uutta vuotta 2015! Enköhän minä jatkossakin ilmoittele itsestäni näin kirjoitellen.
