Tämä on tautinen talo. Viime viikolla kirjoitin siitä, että olin hoivakoirana kuumeiselle Maisalle. Se tauti ei loppunutkaan ihan äkkiä. Tiistaista alkaen myös emäntäni oli kotona sairastamassa. Sohvalla on ollut vielä ruuhkaisempaa kuin joululomalla. Minun osuuteni tässä hoitamisessa on olla lämpimänä ja hellyyttävänä terapiakoirana. Ja käyhän se minulta.
Perjantaina emäntäni meni lääkäriin voidakseen jatkaa sairauslomaansa. Lasten koululääkäri, venäläinen Matova, otti hänet vastaan terveyskeskuksessa. Ohjeeksi flunssaansa emäntäni sai tältä venäläiseltä ottaa sinappia, sillä se on kuulemma antiseptinen aine. Sinappia flunssaan? Niin lääkäri kehui silmiään muljautellen, että se on herkullinen yskänlääke. Kaikkea sitä saa kuulla.
Loppuviikosta Maisan kuume viimein hellitti. Sitten hänen oli oltava vielä kuumeeton päivä kotona. Emäntäni ajatteli käyttää tilaisuuden hyväkseen ja Maisan säästyneen energian siivoamiseen. Niinpä hän itse nökötti sairaana Maisan sängyllä ja ohjaili tavaroiden jakamista tyyliin "säästä, roskiin, kirpparille". Maisan huoneen kätköihin piiloutuvan roinan määrä oli jotain järisyttävää. Laatikoista ja kaapeista vyöryi kaikkea edellisvuosien matematiikankirjoista kampauspäiden tukkaklipseihin. Tyttö oli reilulla tuulella, ja roskissäkki täyttyi. Se täyttyi niin, että Atte kantoi lopun säkin roskikseen pohjasta kiinni pitäen.
Tarkoituksena on, että Maisan luokka pitää kirpputoria lopputalvesta voidakseen kustantaa jonkin pienen reissun. Sängylle kerättiin siis kirpparille menevää tavaraa. Minun tehtäväkseni jäi talloa tai siis tarkistaa poislaitettavat tavarat. Lopulta aiheutin liikaa hämminkiä, ja minulle annettiin jokin pahvinen paketti tarkasteltavaksi, jotta en sotkisi siivousta entisestään.
Siirryin siis alakerran aulaan tutkailemaan, millaista pakkausmateriaalia nykyään käytetään. Siinä vierähtikin kotvanen, ja siivoushenkilökunta sai paljon hyvää tehtyä. Minun jäljiltäni jäikin sitten aivan toisenlainen näky matolle. Avuksi tarvittiin imuria.
Niin, imuri. Meille on tosiaankin ostettu uusi imuri. Tämä malli kehuskelee hiljaisella äänellään, mutta kyllä se minun korvaani on vaan mölyä. Ja mitäs siitä äänestä, mutta sen liikkeet ovat arvaamattomia. Kunnioittaen siirryin aina siitä kauemmas, mutta se tuntui kulkevan perässäni. Muutenkin se on outo, sillä siinä ei ole mitään ominaisuushajua. Edellinen imuri oli sentään siitä hyvä, että se jätti jälkeensä perushajun, joka muistutti oksennusta. Sellaisista hajuista me koirat pidämme!
Muutenkin pidin edellisestä imurista enemmin, sillä sen ääni hiljeni aina välillä. Hassua oli, että viime viikolla Simon oli pidettävä koko aika töpseliä pistorasiassa, kun emäntä imuroi. Tällä viikolla kuului kodissa imurin tauoton laulu, sekä ylä- että alakerrassa. Että se jaksaakin!
Minä olen tunnetusti hyvissä väleissä kaikkien perheenjäsenteni kanssa. Minä halailen (vain koska ihmiset haluavat) ja nuolen uskollisesti perheenjäseniäni. Pelkään, että tämä koituu vielä kohtalokseni, sillä nyt on Simokin sairastunut.
Ja niinpä niin, näin se alkaa taas viikko tässä sairastuvassa: sohvalla on uusi potilas. Taas minun on kierähdettävä kerälle kuuman ihmisen kylkeen, haisteltava sairaan korvaa ja venytettävä virtaviivainen kehoni kokomatkaltaan silitettäväksi. Näin saamme Simonkin terveeksi viimeistään ensi viikonloppuun mennessä.
Kaikki tämä hoitaminen uuvuttaa kenet tahansa. Olen kuitenkin kutsumustyössäni. Palkaksi saamani naksut ja rapsutukset ynnä ajoittainen leikki riittävät korvaukseksi. Mutta mitä tämä perhe tekisi ilman omaa lähihoitajaansa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.