Loppiaisen tienoilla arki alkoi meidänkin huushollissamme. Viikko oli sinänsä outo, että vuorotellen oli arkipäiviä ja vapaapäiviä. Maanantai meni minulla ihmetellessä, tiistaina kaikki olivat taas kotona. Keskiviikko ja torstai menivät epäuskon vallassa, mutta perjantaina se iski minuun, nimittäin toimettomuus.
Arkipäivän ajaksi yläkerta siivotaan minulle sopivaksi eli mitään riepoteltavaa ei löydy. Kuka nyt leluilla jaksaisi yksikseen leikkiä, niillä tulee kisailla ihmisten seurassa. Perjantaina en enää mahtanut sisäiselle vimmalleni mitään, vaan minun oli raadeltava petini. Revin kangasta ja ravistelin superlonia. Illalla sain kamalasti moitteita, jotka otin vastaan pyörein silmin tyynesti kuunnellen. Rehellisyyden nimissä minun on sanottava, etten kuunnellut alkuunkaan, vaan mietin, olisiko nyt jo iltaruoan aika.
Kerroin aiemmin omista joululahjoistani. Erityisen maininnan arvoinen on Maisan emännälleni antama lahja. Lahjana oli kuponkeja, jotka olivat kuin lahjakortteja. Ja katsokaapa, niin vain minutkin mainitaan!
Kelit ovat vaihdelleet valtavasti. Juuri ennen joulua kerralla tullut lumipeite oli minulle pienoinen järkytys. Kaikki tuntemani vessat olivat lumen peitossa. En tiennyt, mihin pissiä saati muuta, sillä ainuttakaan kortta tai talvetörröttäjää ei näkynyt. Nyt on tilanne taas sama.
Tänään minulle tuli koirapuistoon taas leikkikaveriksi Reetu, se toy-villakoira Espoonlahdesta. Me jaksoimme vouhkata kai tunnin verran. Mukana oli myös Elsa-niminen beagle. Sen omistaja kertoi, että sen juoksu on tuloillaan. Näytti aivan siltä, kuin Reetukin alkaisi tajuta tämän taajuuden päälle. Minä olin aivan luminen ja palelevakin lopulta. Kameramme oli niin jäässä, ettei se suostunut ottamaan meistä kaveruksista kuvia. Yhtä jäässä olimme mekin. Kotimittari näyttikin sitten -8 astetta. Alla oleva kuva on ensimmäisestä tapaamisestame joulun alla.
Kerroin viimekerralla miehisestä terveysongelmastani. Lääkekuuri on nyt loppunut, kuten myös varsin intiimit hoitotoimetkin (voi älkää edes kysykö). Omahoitona olen myös käyttänyt kulkusten ilmakylpyjä, jota kuvassakin otan. Oireeni on helpottanut selkeästi, mutta ei tästä nyt ihan kokonaan tipatonta tammikuuta taida tulla.
Perheeni on valitellut taipumustani ilmavaivoihin. Siinä toivossa minulle on ostettu uutta ruokaa. Se on jo aikuisten ruokaa, ei enää mitään pentupapanaa. Ruoka maistuu hyvälle, ja syön sitä mielelläni, niinkuin syön ihan kaikkea muutakin. Ja ovatko ilmavaivat rauhoittuneet? Mene ja tiedä.
Eräänä päivänä emäntäni googlasi tätä ilmavaiva-asiaa. Hän laittoi hakusanaksi "ilmavaivat bostonin terrieri". Voitteko uskoa tätä internetin ihmeellistä maailmaa! Hakutuloksissa näkyy tämä minun blogini! Useimmat meistä haluavat oman varttinsa kuuluisuudessa, mutta ei sen olisi tarvinnut tästä kaasuongelmasta alkaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.