Hyvää Narttujenpäivää!

Tänään vietetään kansainvälistä Naistenpäivää. Minunkin kodissani on Naistenpäivän kukat, nämä tässä kuvassa. Kun nyt kuitenkin olen koira, toivotan kaikille lukijoilleni Hyvää Narttujenpäivää. 

Tästä ei kenenkään tule pahastua, sillä sanon sen kaikella rakkaudella. Ihmisten maailmassa on edelleen vietettävä Narttujenpäivää, sillä kaikilla nart...naisilla eivät asiat ole tasavertaisesti miesten kanssa.

Emäntäni on lukenut pöyristyneenä intialaisnaisen kuolemaan päätyneestä bussimatkasta, jota eivät kuoleman aiheuttaneet miehet liikoja katuneet. Lähemmäs emäntääni tuli naisten surkea asema, kun hän torstaina seurasi Jorvin sairaalassa ympärileikatun naisen kivuliasta tutkimista. Voi tätä elämää.

Meillä rotukoirilla tilanne on luonnollisesti toisin. Meidän liittomme ovat sopimuksenvaraisia järkiliittoja eikä länsimaiseen tapaan rakkausliittoja. Vapaan rakkauden tuloksena voi kuitenkin joskus syntyä seropeja. Seropit ovat sekarotuisia piskejä. Minusta senkin pitäisi olla oikea rotu. Ystäväni Kolakin on mäyräkoiran ja chihuahuan vapaan rakkauden tulos. Ja mitä narttujen asemaan tulee, olen minäkin äitini toisesta kiintiöpentueesta. Sama on kohtalo siskollani Little Indialla, jonka on tehtävä kahdet pennut, ennenkuin se on perheensä ikioma.

No, sitten kepeämiin aiheisiin. Vaikka tämäkin on vakava asia, sillä Maisan hevoskuume jatkuu. Hän tunnustaa olevansa pelkuri-putti, eikä pyri liian lähelle oikeaa hevosta. Hän kertoi pelkäävänsä hevosten suurta kokoa, mahdollista potkimista ja äkkinäisiä liikkeitä. Kuitenkin hevoset kiinnostavat kovasti.

Näppäränä tyttönä Maisa on ratkaissut asian rakentamalla alakertaamme oman hevosen tuoleista ja tyynyistä. Tämä koni se ei olekaan äkkinäinen vaan kovin rauhallinen. Tällä kelpasi ratsastaa koko viikonlopun ajan. Edessä oli kirjastosta lainattu kirja, josta Maisa sai hevosenkäyttöohjeita.

Maisa sai aikanaan syntymäpäivälahjaksi kaveriltaan Inkalta tämän äidin tekemän keppihevosen, jonka nimesi Lukaksi. Luka on ollut hyvin rakas, sille on nytkin pilttuu rakennettuna Maisan huoneessa. Nyt Inkan äiti on aloittanut Keppari-kerhon, jossa luokan tytöt ompelevat ja askartelevat itselleen omatekemän kepparin. 

Pelkästään kaupasta hankitut tarvikkeet eivät kuitenkaan ole riittäneet Maisalle. Nyt hän on alkanut rankuttaa, että hänen tulisi saada ostaa tekemälleen kepparille aitonahkaiset suitset (vai mitkä ne oli). Ne maksavat useita kymppejä, joten isäntäväkeni on ollut melko nihkeänä asiasta. Nyt kuitenkin on saatu aikaan sopimus, että Maisaa herää kahtena tulevana viikonloppuna viemään minua ulos. Saas nähdä, miten sujuvaa uloslähtömme tulee olemaan.

Viimeviikolla kerroin teille maistelleeni peuranpapanoita. Kosto tulikin sitten maanantaina, kun olin huonovointinen. Epätavalliseen tapaan minä kuljin kotona nurkkia pitkin selkä köyryssä ja korvat takaviistossa luiputtaen. Jätin oma-aloitteisesti ruoat syömättä, mutta tilanne ei rauhoittunut ennenkuin oksensin lattialle, sohvalle ja karvalankamatolle. Ehkei peura sittenkään sovi minulle.

Viikonloppuna kuljin vapaana metsässä ja söin taas kaikenlaista ruokavaliooni sopimatonta. Minulle maistuivat viimevuoden saniaiset, mustikanvarvut, sammaleet ja kuolleet lehdet. Mitä enemmin emäntäni kielsi, sen vimmatummin söin niitä. 

Syömisistäni kimmastuneena perheeni aloitti minulle maitohappobakteerit suurempia vatsavaivoja estämään. Ne laitetaan minulle gefilus-piimään, jota saan hiukan ruokapapanoitteni mukana. 

Minulle turvallisinta olisi vain syödä koiranruokaa, mutta en voi luonnolleni mitään. Mitä mädäntyneempää, sen parempi. Minun on kuitenkin tyydyttävä pureskelemaan vain lelujani. Tässä kuvassa kanavoin puremishimoani sorsaan. Ensin höyhennän sen, sitten suolistan. Kun sisälmyksiä löytyy matolta, joutuu sorsa roskikseen. Näin on käynyt jo muutamille leluilleni.

Etupihallamme on viimeinen pieni lumenripaus. Alkavalle viikolle on luvattu niin lämmintä säätä, että sekin hävinnee jo huomenna. Seuraan kevään etenemistä pihalle viikottaisin valokuvin.

Viikon lumikello

Viikon tulpaani

Viikon päivänlilja

Viikon balkaninvuokko

Viikon bostoninterrieri, hehheh