Voi itkujen itku, mikä viikonloppu.

Minulla ei ole ollut onnea terveysasioissa. Kuluneella viikollakin minulla on ollut vatsaongelmia, ja olen ajoittain jättänyt tarjotun ruoan syömättä. Se on minulle tavatonta käytöstä. Perhe on oppinut, että tuota paastoa tulee kunnioittaa. Tällä kertaa minun vatsani lorisi, minä oksentelin ja ripuloin. Eräänä aamuna Maisa jopa myöhästyi koulusta, kun oksennus tuli juuri kouluunlähdön hetkellä. Voi surkeus, oli siinäkin varmasti selittämistä.

Olen saanut perheeltä sekä rauhaa saada sairastaa yksityisyydessä, silloin kun olen sitä kaivannut. Mutta kyllä minun hoitoni on enimmäkseen ollut lulluttelua. Sitä näkyy tuossa yllä olevassa kuvassa.

Kun Maisasta on kyse, aina ei tiedä, leikkiikö hän koiran kanssa vai koiralla. Ja siinähän on vissi ero, kun tarkemmin ajattelee. Tässä minä olen nukensängyssä. Minusta se oli kyllä hieman epäilyttävää.

Lauantaina oli taas Benikyyrin vuoro Mustissa ja Mirrissä. Trimmaamossa työ oli täydessä touhussa. Meneillään oli kuvassa olevan koiran turkin trimmaaminen. Se pelkäsi vapisten ja ulisten. Minä yritin urheasti näyttää mallia, miten hoidoista selviää kunnialla, mutta minun on tunnustettava, että sen valitus sai minutkin huolestuneeksi. Olin kuitenkin hievahtamatta, sirosti tassujani nostellen, ja niin selvisin siitä pöydällä olosta.

Sitten siirryttiin turvallisesti myymälän puolelle. Minä haistelin laareissa olevia herkkuja kirsu vipattaen. Kotiintullessa mukana oli kassillinen ostoksia, sillä minulla on ensiviikolla ensimmäinen syntymäpäivä. Jännittää...

Benikyyristä palatessa pysähdyimme kävelemään alueella, jossa perheeni asui 10v sitten. Aikuiset suunnittelivat palaamista samalle alueelle, kun lauma aikanaan pienenee luonnollisista syistä. Toivottavasti minä pääsen muuttamaan mukana.

Myös koirat on huomioitu täällä.

Rantataidetta

Katson autiota hiekkarantaa. 

Uudet hajut uudessa metsässä.

Viikonlopun keli oli kauniin aurinkoinen. Minä siirryin kotona sitä mukaa, kun aurinkokin siirtyi. Kun auringonvalo loppui, siirryin ihmisteni läheisyyteen. Olen niitä onnekkaita koiria, joilla on lupa tulla sohvalle,

Paista päivä, helli helle, paista meille jokaiselle.  

Kahden tytön välissä. 

Oman isännän kainalossa.

 Kevät etenee pihallamme. Tässä viikkokatsaus:

Ensimmäiset krookukset taloyhtiön kukkapenkissä.

Viikon lumikellot.

Viikon päivänlilja

Viikon tulppaani

Kaikki edellä kertomani kuulostaa kivalle ja harmoniselle viikonlopulle, mutta se ei ole koko totuus. Viikonlopun todellinen luontoääni oli Maisa Olivia, 11v. 

Maisalla on ollut kahden viimeisen kuukauden (nii-in, kahden kuukauden) ajan poskihammas irtoamassa. Emäntäni antoi tänä viikonloppuna ehdon, että hampaan on irrottava, ennenkuin Maisalla oli lupa syödä karkkipäivän karkkinsa. Voi itkujen itku, mikä pitkä ja kovaääninen show siitä alkoi. 

Maisa suree menetettyä karkkipäivää.

Koko pitkän lauantaipäivän Maisa suri kieltoa. Kiljuminen alkoi aamulla kymmeneltä loppuakseen siltä erää illalla klo: 20. Tuskaa helpotti se, että katsottaessa Ruotsin Euroviisujen finaalia sai limsaa ja popcornia. Sunnuntaina itku ja mouruaminen jatkui. Maisa ei uskaltanut irrottaa hammasta itse, sillä sen liikuttelu sattui KAMALASTI! Ja sitten itkettiin taas lisää. Mutta ei auttanut itku lauantaikarkkimarkkinoilla, kuten emäntäni ystävä, Porin Sari, sen nasevasti ilmaisi.

Ajoittain itku laantui. Silloin Maisa innostui virkkaamaan pikkuhahmoja langoista, joita oli saanut joululahjaksi. Käsityöt ovatkin tämän tytön laji, hän on siinä niin taitava.

Ja sunnuntai-iltana, tarkalleen ottaen 19.45, hammas viimein irtosi!
Hurraa! Koko viikonlopun kestänyt itku, valitus ja vonkuminen sai loppua. Ja niin alkoi karkinsyönti. Voi sitä onnea! Tämän jälkeen emäntäni antoi tytölle pinkin pillerin paljastamaan liat hampaissa. Onnellisen lopun jälkeen pesu sähköhammasharjalla kruunasi hampaan irtoamisen.

Viimein kaikki oli taas hyvin!