Hyvää syntymäpäivää Beni!

 Tässä näette, kuinka ylväältä näyttää 1-vuotias bostoni. Olen kaiketi ohittanut murrosiän ja olen nyt nuori aikuinen. Ajattelen olevani fiksu kuin muutkin aikuiset, mutta ajoittain käytökseni paljastaa, ettei aivoissani ole vielä niitä ryppyjä, joita kypsissä aivoissa on.

Talossamme asuu toinenkin vastaava tyyppi, se on ylioppilaskirjoituksensa juuri lopettanut Atte. Pian tämä aikuiseksi luokiteltava tyyppi lähtee kavereineen ajamaan halki Suomen pohjoiseen laskettelukeskukseen. Emäntäni on ajoittain aivan stressissä meidän kummankin vuoksi. Rentoutuisi vaan hänkin, sillä pentujen on levitettävä siipensä ja selvitettävä, miten pitkälle ne kantavat.

Keskiviikkona minulla oli ensimmäinen syntymäpäiväni. Minulle oli ostettu lahjaksi köydestä tehty letti, erityisvahvistettu lelu ja hirvennahkainen luu. Kyllä perheeni tietää, mistä minä pidän.

Sillä välin, kun minä nautiskelin lahjoistani, perheeni söi jäätelökakkua. Ehkä tunnistatte jäätelökakun figuurin? Maisa piirsi kuvani paperille, emäntäni leikkasi sen irti ja isäntäni ripotteli turkinpippurimurskaa sabluunan läpi. Minun mielestäni tästä tuli ihan uskottavan näköinen.

Minun on joskus hieman vaikea annostella leluista saatavaa nautintoa. Silloin lelut laitetaan jäähylle lelulaatikkooni. Ongelmallista on, että minä paitsi tiedän, niin varsinkin haistan, missä aarteeni ovat. Sitten hiostan perhettäni tuijottamalla ja nuolemalla laatikkoa ja vinkumalla sen edessä, kunnes joku tympiintyy ja antaa lelut. Hihih, minä olen välillä hienovarainen päällepäsmäri.

Syy, miksi lelut joutuvat jäähylle, näkyy tässä alla. Kahdessa päivässä sain nimittäin raadeltua tämän erikoisvahvistetun lelun. Ja mainoksessa kun sanottiin, että tämä on suunniteltu koirille, jotka tekevät selvää ratakiskoistakin. Voivoi, mitä leluja minulle enää pian löydetään...

Viikonloppuna Maisalle ostettiin uusi pyörä. Ja tietenkin sen oli oltava Jopo. Edellinen Jopo siirtyi entiselle naapurillemme Cecilialle, jolle riittää siinä varmasti vielä paljon ajamista.

Kun tässä kerran annetaan tavaroita eteenpäin, minäkin ajattelin luovuttaa jotain Cecilian perheen chihuahualle Leolle. Lähetin Maisan mukana pienimmän puruluuni, ne suolatikun kokoiset. Minun ei enää anneta jyrsiä niitä, sillä minä yritän niellä ne ahneuksissani. Pari täpärää läheltä piti -tilannetta minulla on näitten pikkutikkujen kanssa on ollutkin.

Kevätnäkymä pihallamme on musertava. Kaikki keväinen kehitys näyttää pysähtyneen. Onko surullisempaa näkyä kuin pakkasen nuuduttamat lumikellot. Niiden kun piti nousta ylväinä lumen keskeltäkin. Takapihallamme syreenissä on paksuuntuneet silmut, se näyttää miltei uhmaavan pakkaskeliä.

Viikon lumikello

Viimeviikonlopun hammasitkut ovat muisto vain. Perheemme on saanut nauttia rauhallisesta viikonlopusta yhdessä. Maisallakin on riittänyt myötämieltä, onhan hän uuden pyörän omistaja sekä kävi vanhempineen elokuvissa katsomassa Tuhkimoa. Elokuvassa Tuhkimon lasikengät olivat vieläkin lumoavammat kuin kirjan kuvassa nähtynä. Lopulta Tuhkimo sai prinssinsä. Minullakin on happy end, minä saan aina Maisan. Hahhahhaa!