Kauhua kevään merkkien keskellä

Kevät keikkuen tulevi. Olette varmasti huomanneet, mitä kaikkea keväistä ulkoa jo löytyy. Pihassamme piipahti aiemmin punarinta, eilen kadulla näkyi västäräkki. Se on todellinen kevääntuoja, tuo pyrstöään keikuttava pikkulintu. Enää puuttuvat pääskyset, mutta ne paleltuisivat vielä täällä.

Vaahtera puhkeaa kukkaan.

Aijai, Zyrtecit esiin!

Yök, kevät tuo myös kotilot.

Kevät tarkoittaa monissa perheissä juhlavalmisteluja, ihan vaan ylioppilasjuhlat mainitakseni. No niinhän meilläkin haluttaisiin valmistautua, mutta jännitystä riittää viimemetreille saakka. Kirjoitukset menivät kaiketi Atelta läpi, mutta saavuttaako tuo nuorukainen kaikki lukion täytettävät kurssit, sitä täällä nyt jännitetään. Nuori mies selvästi pitää siitä, kun voi lietsoa pientä epävarmuutta.

Isäntäni alkoi jo virittäytyä juhlavalmistelutunnelmaan vapaapäivänään. Hän haali itselleen sokerimassaa, ja antoi luovuutensa ryöpsähtää valloilleen. Aika hieno baakelsi tulikin! Hänen omasta mielestään tulos näyttää enemmänkin hääkakulta. Kyllä hänessä vaan asuu oikea esteetikko.

Sunnuntai oli meilläpäin märkä ja sumuinen päivä. Ilma tuntui erityisen hapekkaalle, ja lämpöäkin oli riittävästi. Teimme emäntäni kanssa parituntisen kävelyreissun. Erään suuren kallion juurelta emäntäni löysi sammaleisen aarremaan. Hän todella pitää näistä sammaleista. Minusta niissä parasta on se, että kostea sammal säilöö hajut hurmaavasti.

Vesipisaroita villeissä lupiineissa.

Kuinka suureksi voikaan vesipisara kasvaa!

Olen aina ajatellut eläväni turvattua elämää. Niin ehkä ajatteli brasilianterrieri Topikin vielä viimeviikolla. Topi on liikuntarajoitteisen mummon terapiakoira, joka jäi Prisman sisäkäytävään kiinnitettynä odottamaan emäntänsä ostosreissun ajaksi. Siitä sen nappasi mukaansa erääseen ikivanhaan vähemmistöryhmään kuuluva mies, ja vei pokkana omaan kotiinsa. 

Siitä alkoi kova etsintäkuulutus sosiaalisessa mediassa, ja niin vaan Topi löytyi Nummelasta. Ehkä törmään Topiin joskus, kun kerran samoilla kulmilla kuljemme. Kyllä häntä varmasti nyt hellitään vimmatusti, kun omistaja ja koira ovat molemmat selvinneet säikähdyksestä.

 Hyi sentään, miten kamala tarina se oli. Se saa minut hakeutumaan omien ihmisteni lämpöön vieläkin tiiviimmin. Aah tätä läheisyyttä!

Vielä pari ihanaa kevään merkkiä omasta pihapiiristä. Enää viikko jäljellä huhtikuuta. Emäntäni hyräili jo kuin kokeeksi vanhaa koululauluaan "Oi saavu toukokuumme, ja lämmin tuuli tuo".

Tete a tete

Päivänlilja hohtaa sateen jälkeen

Scillat levittäytyvät itsekseen pitkin pihaa, ihanaa

Karvanlähtöä ja selkäänhyppy

Tämä oli minun ja emäntäni viimeinen yhteinen viikko, jonka kuljimme kylkimyyryä kotona. Myös toipumislomat loppuvat ajallaan, ja edessä on työhönpaluu. Tällä viikolla olenkin päässyt pitkille lenkeille päivälläkin. Välillä piiloudun edelleen olohuoneen pöydän alle, kun pitäisi lähteä ulos, mutta sitten taas toisella kertaa kapsutelen jo ulko-ovea tassuillani. Tavallista on myös, että emäntäni tiputellessa vaateitaan henkarilta pian puettavaksi, minä asetun niiden päälle, kuin varmistaen, että itsekin pääsen varmasti ulos.

Vaikka kevät on pitkällä ja narttujen juoksut enimmäkseen takana, on joitakin lumoavia tuoksuja edelleen ilmassa. Välillä haraan eteenpäin kulkemista vastaan niin kovasti, että jalat ovat levällään ja rinta osuu maahan. Silloin näytän enemmänkin hämähäkiltä kuin koiralta. 

Yhtenä iltana olimme koirapuistossa, jossa paikalla oli tuttuja tyttöjä, tanskalais-ruotsalainen pihakoira Nuppu ja sekarotuinen Lili. Lilin juoksun piti olla jo loppu, mutta häntä ympäröi mielestäni aivan huumaava tuoksu. Silloin minä tunsin luonnon kutsuvan. Omistajat juttelivat rauhassa keskenään, kun minä pääsin hyppäämään Lilin selkään. Kuului kauhea kiljaisu emäntien suusta, minut nykäistiin tylysti sivuun ja talutushihna naksahti pantaani kiinni. Emäntäni mutisi, että olen "shaggy dog", ja niin me lähdimme kotiin. 

Tällä viikolla on kotonamme keskitytty kasvatuskysymyksiin. Maisa on kevään aikana ottanut oikeuksia omiin käsiinsä, venyttää kotiintuloaikaa ja väistelee tottelemista. Aikamoista teinitouhua. Niinpä oli taas tarpeen istuutua alas, ja kirjata paperille arkipäivän säännöt. Niiden noudattaminen alkoi menestykkäästi maanantaina, lipsuminen alkoi sitten heti tiistaista...

Elän nyt tavallaan ensimmäistä kevättäni, sillä viime keväänä olin vielä aikamoinen pallero. Kevään merkkejä lienee karvanlähtöaika ja ihon hilseily. Allergisten kannattaa nyt vältellä kotiamme. Karvanlähtö on ollut imuroijan mielestä liiallista. Minun karvani ovat näet siitä kivoja, että valkoiset karvani näkyvät mustissa vaatteissa ja valkoiset tummissa. Jopa pesukoneesta tulleessa pöytäliinassa oli jo karvat valmiina. Minun ei auta nyt muu kuin suostua turkin harjaamiseen.

Eräänä vuonna saimme tuliaiskukissa helmililjoja. Laitoimme kukan lopulta maahan; nämä kukat ovat siitä itsekylväytyneitä.

Köyhässä perheessä on köyhät huvit. Täällä on tympiinnytty siihen, että minulle ostetut lelut kestävät niin vähän aikaa. Nyt olen saanut lelukseni kurkkupikkelsin kannen. Siitä lähtee aika nasakka ääni, joka ärsyttää minua hiivatisti. Sitä voi myös pelata kuin kiekkoa. Aika ankeaksi ovat lelut menneet, sanon vaan.

Sunnuntaina koitti vaalipäivä. Mekin kävimme naapurikylän koululla, minun oli tietysti odotettava ulkona. En paljoa tästä äänestyksen kohteesta ymmärrä, mutta jotain toimintaa tässä varmasti järjestellään. 

Jos koirakinkereille äänestettäisiin, voisin kyllä olla ehdolla. Vaalilauseeni voisi olla "Lämpöä ja rapsutusta kaikille, lajista riippumatta". Itse uskon tähän voimakkaasti, ja otan näitä vastaan ihan kaikilta, sinultakin mielellään. Tule vaan lähemmäksi.

Kevään merkkejä

Tämän perheen piinaviikko päättyi sillä hetkellä, kun Atte tuli kotiin Lapin-reissultaan. Niin he vaan poikaporukalla ajoivat Suomi-neidon helmasta suoraan neidon lapaluulle, jos nyt ihan karttaa ajatellaan. Vain yksi pojista teloi itsensä rinteessä, eikä se ollut Atte. Aten autoporukka lähti Rukalta jo aamutuimaan. Kun he kääntyivät kehä-kolmoselle, oli viimeinen autollinen vasta Kuopiossa.

Nyt, kun kotona on koko ajan porukkaa, täällä myös hölmöillään paljon. Tarkoitus olisi minun mielestäni leikkiä koiran kanssa, mutta usein käy niin, että porukka leikkii koiralla. Tässä alla näette todisteita siitä. Ensin minulle laitettiin Maisan tekemä tuubihuivi kaulaan, sitten vielä puuhelmet. Kuvasta näette, mitä mieltä olin näistä.

Onkohan tää nyt ihan ok, en tiedä...

Sairastalossamme on uusi potilas. Simolla alkoi oksennustauti, joka sittemmin laajeni kaikenlaiseksi muuksikin vaivaksi. Vaivat jatkuivat viikonlopun yli vielä maanantaihinkin. Minä olin touhukkasti lähihoitajana, vaikkei Simo arvostanutkaan sitä, että yllätin hänet vatsan päälle hyppäämällä. Suurimmaksi ongelmaksi nousi kuitenkin maitohappobakteerien ottaminen jauheena. Muuten Simo on ammattimainen lääkkeenottaja, mutta tämä tuntui olevan hänelle liikaa. 

Sairastalossamme harrastetaan edelleen paljon käsitöitä. Virkkauslanka oli kieputettu tosi kovan pahvin ympärille. Minusta paras osa oli se, että sain pahvin omiin tarkoituksiini, siis repimiseen.

Meidän kylän Seppälä sulkee ovensa; tästä syystä siellä on nyt loppuunmyynti. Emäntäni löysi sieltä itselleen mekon Aten (toivottavasti) tuleviin juhliin. Tästä innostuneena hän vei Maisan ja hänen ystävänsä Inkan shoppailemaan säästöjen toivossa. Tyttöjen kanssa liikkuessa on kuitenkin  koko ajan kova sähinä päällä. Tästä johtuen häneltä jäi parkkikiekko laittamatta. Sen huomasi parkki-Pirkko, ja lasiin ilmestyi sakkolappu 40€. Että sellaiset säästöt.

Emäntäni oli varsin käärmeissään sakosta, vaikka vika olikin hänessä itsessään. Shoppailemasta palatessaan hän kiirehti maksamaan sakkoa, jotta saisi sen silmistään pois. Maksamisen jälkeen hän yritti olla teatraalinen, ja esittää Simolle sakkolapun repimistä. Mutta ilmeisesti tämä oli huomioitu, sillä lappua ei saanut revittyä millään. Ei saanut muuten Simokaan, vaikka laittoi peliin teinin kaikkivoipaisuuden. Maksamattoman sakon perusteeksi ei siis riitä sanoa, että repi sen suutuspäissään!

Loppuviikosta aurinko näyttäytyi ihanasti. Minä asetuin alapihalle minulle varattuun kesäpetiin. Tämä on nyt taas niitä ihmisten suunnitelmia, jotka eivät tunnu koirasta yhtä hyviltä. Minä aloin oitis pureskella leppäkerttutyynystä nenää, riepottelin sitä ympäri terassia ja rentouduin vasta itsevalitsemassani paikassa.

Kevätaurinko lämmitti ihanasti myös läheisiä kallioita. Kameralle ei tallentunut jännittävä hetki, kun tapasin kevään ensimmäisen mehiläisen. Se oli sellainen paksu ja pörröinen, mutta vielä aika tokkurassa. Minä otin asian tietysti leikin kannalta, ja hyppelin sen ympärillä kuono maassa, takamus korkealla. Kun mehiläinen sitten lähti lentoon hoiperrellen, minä yritin seurata sitä, mutta se pääsi minulta karkuun. Minä jäin tosi hämmentyneenä ihmettelemään, minne se hävisi kesken leikin.

Minulla olisi taas vähän tunnustettavaa. Ollessani metsälenkillä vapaana, minä sekaannuin taas hieman jätöksiin. Siinä kävi itse asiassa samalla lailla kuin aiemmin niiden peuranp****pullien kanssa. Nyt sitten odotetaan, olenko minä seuraava oksentelija ja ripuloija. Voivoi, toivottavasti maitohappobakteerit auttavat minuakin.