Tämä kesälomaviikko alkoi epätavallisen hiljaisena. Alkuviikosta isäntäni ja pojat pakkasivat ison matkalaukun, ja kävelivät ovesta ulos. He olivat sanoneet paljon vieraalta kuulostavia sanoja, kuten lentokone, Espanja ja Parsaloota. En ymmärtänyt niistä mitään, mutta lähdön tunnelma sai minut hermostuneeksi. Ja totta oli se, että minä en kuulunut matkaseurueeseen.
Äkkiä sohvalla oli aika yksinäistä. Minä olen tämän ensimmäisen elinvuoteni aikana huomannut, että loma ja sohva liittyvät saumattomasti toisiinsa, mutta nyt kaikki oli toisin.
Päätin lopulta kuitenkin rentoutua, ja sainkin Maisan viereeni. Päivisin hän oli pitämässä keppihevosleiriä pienemmilleen, mutta jäi päiväruoalta kotiin katsomaan Harry Potter -elokuvia. Ne ovat valtavan jännittäviä, mutta hänellä oli turva minussa.
Toisaalta, kun Maisa tulee paikalle, keksii hän varmasti jotain pääni menoksi. Ennenkuin huomasinkaan, olin jo pukeutunut hänen yöhousuihinsa tai saanut lelusta kranssin kaulaani. Tämä uusin leluni on kengännauhoista letitetty. Tämän täytyy olla köyhä perhe, kun koiran lelutkin tuunataan itse. Toisaalta, näin sai autenttisen ihmishajun leluuni.
Kelit eivät ole suosineet parvekkeella oloa. Kuitenkin näin männyn siitepölyn aikaan Maisan sisäinen taiteilija herää. Koko parveke on nyt keltaisen jauheen peitossa. Siitäpä Maisa löysikin hyvän alustan julistaa rakkauttaan minuun. Kelpaa minulle! Tiedän muitakin perheessäni, jotka ilahtuisivat näin näkyvistä huomionosoituksista...
Perjantaina alkoi emäntäni kesäloma ja luonto näytti parhaat puolensa. Pakkauduimme autoon ja lähdimme Myllykoskelle Kymenlaaksoon. Matkanteko meni mukavasti, vaikka kehä kolmosella menikin kokonainen tunti jonottaessa. Kaikki olivat kuitenkin hyväntuulisia, soittimessa lauloi Robin ja evääksi ostetut jugurttipäällysteiset herkut tekivät hyvin kauppansa.
Perillä minulla oli sydämellinen vastaanotto. Kyläpaikassani vallitsee koirakuume, joten sain valtavasti huomiota osakseni. Perheen koulupoika Toomas vähän häpsähteli äkkinäisiä liikkeitäni, mutta oli kovin kiinostunut kaikenlaisesta koiran kanssa touhuiluista. Myöhään illalla Maisa uppoutui palapeliin Telman kanssa, ja minä jäin huomion ulkopuolelle. Yritin nuolla hänen kättään ja tepastella palojen päällä, mutta se ei ollut heistä kyllin helyyttävää. Lähempänä puolta yötä Toomas ei millään meinannut malttaa käydä nukkumaan, vaan nousi jatkuvasti ylös sängystään nähdäkseen, mitä minä puuhaan. Emäntäni oli laitettava minut kävelytyshihnaani kiinni, kunnen sitten rauhoituin aloilleni, ja poikakin saatiin nukahtamaan.
Mitä minun nukkumiseni tulee, on pienimuotoinen skandaali. Kaiken sen naisväen pakkaamishössötyksen jälkeen saimme huomata, että tärkein kaikista oli unohtunut. Minun petini ei tullut mukaan! Niinpä minun oli sitten nukuttava pentuaikaisen tärkeyspeittoni päällä. En minä siinä pystynyt rentoutumaan. Kun yöllä toisesta huoneesta kuului köhimistä, havahduin heti urrimaan korvat höröllä. Kerran kävin jopa kaapimassa haitariovea mennäkseni katsomaan, että kaikilla oli asiat hyvin. Niinpä sitten aamuyöstä emäntä sitoi minut taas kaulapantaan ja taluttimeen ja kietoi hihnan kätensä ympärille. Ei se ihan rentoa ollut kummallekaan. Koko yön minä istuin ja makasin vuorotellen. Emäntäni tuli niin epäluuloiseksi, että hän lähti käyttämään minua kadulla aamuviideltä. Luulisi muistavan pakata petini seuraavalla kerralla mukaan!
Lauantaipäivä oli Myllykoskella kuuma. Minä vietin terassielämää kyläpaikkamme emännän Riinan kanssa. Minun emäntäni oli mennyt sukulaismiehen hautajaisiin, ja Riina otti osaa pukeutumalla surujuhlan kunniaksi mustiin bikineihin. Tämä nauratti emäntääni, sillä edesmennyt sukulaismies oli huumori-ihmisiä, ja olisi varmasti ymmärtänyt vitsin. Tunsihan hänkin tämän Riinan.
Voi tätä elämää, kullakin meillä on oma aikansa. Meidän, joilla on vielä elinpäiviä jäljellä, tulisi nauttia niistä kuin viimeistä päivää. Se on minun mottoni, sitä sanomaa aion levittää ympärilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.