Kesä antaa jo satoaan

Viimeviikolla otsikoin kirjoitustani tutun laulun sanoin: "No onkos tullut kesä". No ei se kesä taida tänä vuonna tullakaan. Heinäkuun kolmas viikko kuulostaa takuuvarman ihanalta, mutta vain auringon pilkahtaessa on ollut kyllin lämmin. Kun keli on hyvä, aukeaa kävelyreittini varrella näin keltainen näkymä. Rypsi tai rapsi, kuka näitä tietää!

Aurinkoiset hetket ovat olleet harvassa, ja silloinkin auringon säteet lämmittävät riittävästi vain oman kodin lattialla. Sitä herkkua on saanut harvoin, joten olen joutunut kaivautumaan tyynyihin. Maisa on perheen ihmisistä ainoa, joka antaa minun mennä peittonsa alle. Muut taitavat olla hieman nirppanokkia.

Viimein olen saanut ikuistettua suuren rakkauteni, Nupun, josta olen aiemminkin puhunut. Koirapuistossa me olemme mainiot yhdessä. Nuppu juoksee todella kovaa, ja rähjää minulle leikkisästi lerppahuulistani pikku puraisuja tehden. Hullaannun siitä täysin, ja alan läpsiä häntä selkään toivoessani juoksukisaa halki koira-aitauksen. 

Viimeviikolla tapaamiseni meni siihen, että Nuppu kaivoi maahan kuoppia, jonka pohjalta hän emäntänsä mukaan etsi kastematoja. Ne ovat kuulemma hänen herkkuaan. Tähän madon syöntiin minä en ole vielä rohjennut. Mutta Nupun ollessa etupää kuopan pohjalla jää takapää sopivasti minun ulottuvilleni. Ja siinä samassa minä olen paikalla nuolemassa. Olen ollut niin tunnontarkka tässä Nupun nuolemisessa, että hänen emäntänsä on alkanut epäillä hänellä jotain hormonaalista epätasapainoa, kun hänen peräpäänsä kiinnostaa minua poikeuksellisen paljon.

Tehän tiedätte, että maailmalla on työkoiria, jotka ovat erikoistuneet johonkin tehtävään: avustamiseen, huumausaineiden etsintään tai haluttujen tryffeli-sienien löytämiseen. Ajatella, jos minä voisin luoda uraa narttutautien paljastajana. En voisi keksiä itselleni mitään sen mieluisampaa tehtävää.

Viikonlopun lehdessä luki, että mustikat ovat kypsyneet, jotta kaikki nyt metsään. Emäntäni otti tämän kirjaimellisesti. Lauantaina en nähnyt hänestä kuin vilauksen kerrallaan, kun hän kävi tyhjentämässä mustikkakuppiaan kotona. Saaliina oli muutama litra mustikkaa lähimetsistä. Hän kerää kaiken puhtaana, joten aikaa siinä kuluu. Ja selkäänsä tuo kuuluu valittavan. Metsästä löytyi myös näin mieluisa saalis.

Kotipihassa on kukintavuorossa sormustinkukat. Ei niitä tänä vuonna niin paljoa tullut, mutta jännittäviä ovat ne vähätkin.

Maisa ystävineen viritteli taloyhtiön pihalle näin himottavia ja taidokkaita esteitä, joista sitten keppihevosilla juoksivat. Odotan kutsua tulla estejuoksuun mukaan. Minä olisin siinä ihan mahtava!

Omaan pihaamme ostettiin aikanaan vanhaa perinneperennaa nimeltä palavarakkaus. Siellä se ei koskaan kovin menestynyt. Nyt, kun isäntäni siirsi pihallamme kituvat roippanat talon yhteiseen kukkapenkkiin, niin johan roihuaa palavarakkaus. Tästä voisi joku keittiöpsykoloi vetää johtopäätöksiään...

Sunnuntaiksi oli ennustettu sadetta, joten lauantai olikin sopiva päivä olla mustikassa. Pyhänä talon täytti pullan tuoksu. Hillopullaa kaikille, olkaa hyvä.

No onkos tullut kesä?

Kesä on parhaimmillaan ainakin kalenterista katsottaessa, mutta koti on taas tyhjentynyt. Aikuiset lähtevät joka päivä töihin, ja minä jään koululaisten kanssa kotiin. Enimmäkseen olen viettänyt aikani nukkuen. Nukkumisessa on tietysti monia tyylejä. Tässä taidonnäytteeni rentoutumisesta.

Viikonloppuaamuisin saan tavallista pidemmän aamulenkin. Jos emäntäni on kävelytysvuorossa, vie reitti pitkin radanvartta, uuden asuinalueen poikki. Rakenteilla on jono uusia kerrostaloja, talo numero kaksi on nyt tuloillaan. Minä toimin  tässä rakennustarkastajana. 

Tämän aamulenkin varrella kasvaa paljon ravinneköyhän maan kasveja. Emäntäni on erityisen ihastunut kaikkiin kellokukkiin. Kukintavuorossa ovat nyt kissankello ja liekö tuo peurankello.

Vaikka maa on joutomaata, niin jotain erityistä siinä täytyy olla, sillä ohdakkeet kasvavat näin suuriksi.

Viikonloppuna Atte lähti kaverinsa Antonin tupaantuliaisiin. Tämä alkaa nyt olla sitä aikaa, kun ensimmäiset poikaset lentävät pesästä. Lahjaksi uuteen kotiin Atte vei erityisen arvokasta vessapaperia. Nyt kun hän käy töissä, hänellä on varaa laittaa satasia rullalle.

Seuraavana aamuna kuulimme huhun, että minulle olisi tulossa kaukainen vieras. Emäntäni otti heti talvella jemmaamansa piparitaikinan pakkasesta. Hänen huumorintajuunsa sopii paistaa joulupipareita heinäkuussa.

Pipareista tulee tunnetusti kotiin jouluinen tuoksu. Tuoksu oli niin jouluinen, että tupaantuliaisista selviävä Atte joutui ottamaan 800mg ibuprofeenia ja istumaan parvekkeella. Hänelle olisi riittänyt pienempi jouluinen tuoksahdus.

 Sitten näin yllätysvieraani! Tämä vieras tuli kaukaa. Olimme tavanneet viime vuonna ennen joulua. Se oli aikaa, kun kaikki puhuivat, että joulu tulee, ja minä olin hermona, kun en tiennyt, onko se joulu kovinkin vaarallista. Tämän vieraani kanssa me vietimme nyt pikkujoulua. Hänen viestinsä kuului: "Hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä". Ja niinpä me hypimme hiukan laulun ohjeen mukaan.

Esittelin vieraalleni, miltä pihapiirimme näyttää näin kesällä. Talvella näkymä oli muutoin sama, mutta nyt kukkia on enemmän. Sää on miltei samanlainen, luntakin on yhtä niukasti.

Ulkovarastossa käydessämme hän löysi jotain kotoisaa, nimittäin kuusenjalan. Kaikkein kotoisammaksi hän tunsi olonsa pihamme kartiovalkokuusen juurella, onhan hän nyt kuitenkin tonttu.

Sisällä oli tarjolla piparia ja glögiä, jota juotiin kesän kunniaksi kylmänä. Se on muuten tosi hyvää niinkin.

Näillä kirjailluilla pipareilla juhlimme meneillään olevaa naistenviikkoa. Onnea siis, Sarille! Hän onkin uskollinen lukijani. Samoin ovat myös muut ihanat naiset, Erja, Kirsti, Eeva ja Päivi, ihan vaan muutamia mainitakseni. Hyvää naistenviikkoa kaikille naisille! Ja perinteen mukaan naistenviikolla sataa, sateenvarjot esiin.

Emäntäni teki myös lepuskoita. Hän pitää yllä karjalaisperinnettä pikku kullanmuruilleen. Vaikka eihän nuo enää niin pieniä ole, kaikki väliltä 160-180cm.

Pikkujoulut on nyt juhlittu. Tonttu vetäytyi takaisin alakerran varastoon tullakseen sitten taas esiin marraskuussa. Eihän siihen ole kuin nelisen kuukautta aikaa. Sitä ennen minun on levättävä. Näytän tässä kuvassa aika krapulaiselta. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Mutta ehkä lauloimme tontun kanssa yhden kierroksen liikaa "Porsaita äidin oomme kaikki".

Nautitaan nyt kuitenkin kesästä, kun kerran kalenterissa niin lukee. Ne joulun jutut tulevat sitten taas ajallaan.

Kohti kesäkaupunkia

Viikko alkoi ankeissa tunnelmissa, sillä Manu-pappa oli sairaalassa ja isäntäni oli hänen luonaan. Kotona aloitettiin valmistelut kesäkaupunkiin lähtemiseksi. Käytännössä se tarkoitti mansikoiden pakastamista talveksi. Emäntäni ja Simo hakivat taloon 20kg makeaa Polkaa.

Tällaisen määrän pakastaminen on operaatio sinänsä. Emäntäni teki pakastushommaa viiden tunnin ajan. Aluksi sää oli riittävän lämmin homman tekemiseksi ulkona, mutta lopulta emäntäni oli myönnettävä tappionsa Suomen suvelle. Viimeisessä laatikossa Maisa oli pakastusapuna. Ja minä, tietysti.

Tehdessämme lähtövalmisteluja, emäntääni huolestutti Aten ravitsemus poissaoloaikanamme. Huoli lisääntyi, kun hän näki Aten tekemät valmistelut, sillä tämä oli Aten työviikkoa. Myöhemmin tämä nuorimies kertoi nauttineensa kyseiset oluet rehvakkaasti olohuoneen sohvalla, kun kukaan ei ollut paikalla antamassa minkäänlaista mielipidettä asiasta. Mahtoi olla nautinnollista.

Matka kesäkaupunkiin sujui mukavasti, sillä minut on ylennetty jalkatilasta penkille. Minulla on oma turvavyö omiin valjaisiini kiinnitettynä. Aika miellyttävää, minun on sanottava.

Kesäkaupunkiin saapuessamme saimme heti huomata saapuneemme rajanpintaan. Kieli vaihtui itäisen naapurin kieleksi, mutta kyllä paikallistakin kieltä tietysti kuultiin.

 Marssitien mummolassa yritin luoda suhdetta sikäläiseen mummiin. Ehdotin lelun vetoa ja kuljin hänen perässään kerjäämässä ruokaa. Olisin varmasti saanut vaikka mitä, mutta isäntäväkeni vahti meitä haukan lailla. Tylsää. Miten me muutoin voisimme liittoutua?

Parvekkeelta katselin Saimaata ja nurmella laiduntavia hanhia. Minun teki valtavasti mieli päästä hätyyttämään niitä. Tämä mielitekoni tarttui emäntääni ja Simoon, jotka lähtivät viemään minua rantaan. 

Rannassa minun naruni irrotettiin, ja minä sinkaisin hanhien pariin. Koko kaakattava parvi lehahti heti veteen. Perään en uskaltanut uida, mutta rannassa kahlasin kyllä. Nyt on siis minunkin talviturkkini heitetty. Tehkääs perässä, ei nimittäin ollut lämmintä vettä.

Kylmän uintireissun jälkeen pääsin lämpimään suihkuun, ja sitten jo taas aurinkoon lämmittelemään.

Perinteisesti kesäkaupungissa nautitaan ylettömästi herkkuja. Pojille tuli erityisesti mieleen saada vedyt ja atomit. Valkosipulin määrä yllätti kuitenkin sekä heidät että sen hajusta seuraavina päivinä kärsineet sukulaiset.

Savonkadun mummolassa papan paikka oli todellakin tyhjä. Minä otin hänen nojatuolinsa haltuuni.

Lomapäivien matkakohteista voiton vei keskussairaala, jossa vierailtiin päivittäin. Sairaalle ihmiselle toivotaan usein suojelusenkeleitä turvaksi. Papan apuna oli sairaalan vaatteisiin sonnustautuneita lääkäreitä ja hoitajia sekä siviilipukuisia sukulaisia. Minulle jäi epäselväksi, kummat näistä olivat niitä enkeleitä. Kenties kumpikin porukka omalla tavallaan.

Taivaallinen Säämies ei hemmotellut meitä lomapäivinämme. Kuitenkin muutama muisto saatiin talletettua tänne.

Minä ja isäntäparini yövyimme yhteisten lomapäiviemme aikana läheisellä kirkonkylällä sijaitsevassa Gasthaus Tixan Mummolassa. Tämä paikka ei mainosta majoituspalveluitaan, vaan tieto kulkee suusta suuhun. Tässä gasthausissa meillä oli kokonainen avo-vintti käytössämme. Se oli mahtavaa!

Gasthausissa oli erityisen koiraystävällinen palvelu, lelutkin talon puolesta. Löysin uuden suosikkilelun, muovisen luun, jonka sisään voi laittaa makupaloja. Palvelu oli niin hyvää, että iltaisin sisäänkirjautumisen jälkeen sain huomata, että luuhun oli laitettu aina uudet juustonpalaset sen illan tarpeisiin.

Tarjolla oli myös kehittävää viihdykettä. Tästä älypelistä minä etsin piilotettuja makupaloja kuonolla tai tassulla näitä ympyröitä siirrellen.

En minä aivan mallikelpoinen asiakas ollut. Muutama lelu meni rikki, toiset laitettiin jäähylle uunin päälle. Erityisesti minua nolottaa pehmolelu, jonka vinkupillin ääni oli niin korkea, ettei ihmiskorva voinut sitä kuulla. Niin minä vaan erottelin pillin tuon lelut sisältä, ja sisältä jäi tursuamaan täytettä. Aika noloa.

Tässä muutama kuva kirkonkylältä. Mukana myös maisemataidetta.

Minä loin gasthausin emäntään näiden päivien aikana luottavaisen suhteen. Niinpä viimeisenä iltana kipaisin hänen vierelleen sohvalle ja painauduin häntä vasten. 

En olisi voinut saada parempaa yöpaikkaa minulle ja isäntäväelleni. Kiitän Gasthaus Tixan Mummolaa ja sen henkilökuntaa kaikesta myötämielisyydestä. Annan tälle paikalle viisi luuta, kertakaikkiaan. Lähtiessäni sanon vain: "Kiitos ja anteeksi"!

Tämän aiemmin mainitun Tixan tapasin muuten paikallisella koiraharrastuspaikalla. Homma sujui suurelta osilta hyvin, kun mukana oli kaksi palloa. Ajoittain mielipiteemme hakautuivat. Tästä johtuen en päässyt tutustumaan Tixan kotiin, vaan jäin haukkumaan autoon epäuskoisena.

Kotimatka ajettiin vuoroissa. Aten ajovuoron loputtua hän tuli viereeni taakse. Hänellä oli musiikkivehkeet mukana, ja niin me teimme biittejä Olavi Virran tuotannosta. Inspiraation tähän Atte oli saanut kuultuaan mummolassa Kari Tapion tulkitsemaa musiikkia.

 Kauppakeskus Iso-Kristiinassa näimme ylläolevan tekstin kankaalle painettuna. Siinä sanotaan, että maailma on kuin kirja. Se, joka jää kotiin, lukee vain yhden sivun kirjasta. Voihan sen noinkin nähdä. Minä olen pohjimmiltani kotihiiri. Painaudun kiinni tärkeimpiin ihmisiin. Siinä minulle on koko kirjan kansi ja sisällysluettelo.