Viikko alkoi ankeissa tunnelmissa, sillä Manu-pappa oli sairaalassa ja isäntäni oli hänen luonaan. Kotona aloitettiin valmistelut kesäkaupunkiin lähtemiseksi. Käytännössä se tarkoitti mansikoiden pakastamista talveksi. Emäntäni ja Simo hakivat taloon 20kg makeaa Polkaa.
Tällaisen määrän pakastaminen on operaatio sinänsä. Emäntäni teki pakastushommaa viiden tunnin ajan. Aluksi sää oli riittävän lämmin homman tekemiseksi ulkona, mutta lopulta emäntäni oli myönnettävä tappionsa Suomen suvelle. Viimeisessä laatikossa Maisa oli pakastusapuna. Ja minä, tietysti.
Tehdessämme lähtövalmisteluja, emäntääni huolestutti Aten ravitsemus poissaoloaikanamme. Huoli lisääntyi, kun hän näki Aten tekemät valmistelut, sillä tämä oli Aten työviikkoa. Myöhemmin tämä nuorimies kertoi nauttineensa kyseiset oluet rehvakkaasti olohuoneen sohvalla, kun kukaan ei ollut paikalla antamassa minkäänlaista mielipidettä asiasta. Mahtoi olla nautinnollista.
Matka kesäkaupunkiin sujui mukavasti, sillä minut on ylennetty jalkatilasta penkille. Minulla on oma turvavyö omiin valjaisiini kiinnitettynä. Aika miellyttävää, minun on sanottava.
Kesäkaupunkiin saapuessamme saimme heti huomata saapuneemme rajanpintaan. Kieli vaihtui itäisen naapurin kieleksi, mutta kyllä paikallistakin kieltä tietysti kuultiin.
Parvekkeelta katselin Saimaata ja nurmella laiduntavia hanhia. Minun teki valtavasti mieli päästä hätyyttämään niitä. Tämä mielitekoni tarttui emäntääni ja Simoon, jotka lähtivät viemään minua rantaan.
Rannassa minun naruni irrotettiin, ja minä sinkaisin hanhien pariin. Koko kaakattava parvi lehahti heti veteen. Perään en uskaltanut uida, mutta rannassa kahlasin kyllä. Nyt on siis minunkin talviturkkini heitetty. Tehkääs perässä, ei nimittäin ollut lämmintä vettä.
Kylmän uintireissun jälkeen pääsin lämpimään suihkuun, ja sitten jo taas aurinkoon lämmittelemään.
Perinteisesti kesäkaupungissa nautitaan ylettömästi herkkuja. Pojille tuli erityisesti mieleen saada vedyt ja atomit. Valkosipulin määrä yllätti kuitenkin sekä heidät että sen hajusta seuraavina päivinä kärsineet sukulaiset.
Savonkadun mummolassa papan paikka oli todellakin tyhjä. Minä otin hänen nojatuolinsa haltuuni.
Lomapäivien matkakohteista voiton vei keskussairaala, jossa vierailtiin päivittäin. Sairaalle ihmiselle toivotaan usein suojelusenkeleitä turvaksi. Papan apuna oli sairaalan vaatteisiin sonnustautuneita lääkäreitä ja hoitajia sekä siviilipukuisia sukulaisia. Minulle jäi epäselväksi, kummat näistä olivat niitä enkeleitä. Kenties kumpikin porukka omalla tavallaan.
Taivaallinen Säämies ei hemmotellut meitä lomapäivinämme. Kuitenkin muutama muisto saatiin talletettua tänne.
Minä ja isäntäparini yövyimme yhteisten lomapäiviemme aikana läheisellä kirkonkylällä sijaitsevassa Gasthaus Tixan Mummolassa. Tämä paikka ei mainosta majoituspalveluitaan, vaan tieto kulkee suusta suuhun. Tässä gasthausissa meillä oli kokonainen avo-vintti käytössämme. Se oli mahtavaa!
Gasthausissa oli erityisen koiraystävällinen palvelu, lelutkin talon puolesta. Löysin uuden suosikkilelun, muovisen luun, jonka sisään voi laittaa makupaloja. Palvelu oli niin hyvää, että iltaisin sisäänkirjautumisen jälkeen sain huomata, että luuhun oli laitettu aina uudet juustonpalaset sen illan tarpeisiin.
Tarjolla oli myös kehittävää viihdykettä. Tästä älypelistä minä etsin piilotettuja makupaloja kuonolla tai tassulla näitä ympyröitä siirrellen.
En minä aivan mallikelpoinen asiakas ollut. Muutama lelu meni rikki, toiset laitettiin jäähylle uunin päälle. Erityisesti minua nolottaa pehmolelu, jonka vinkupillin ääni oli niin korkea, ettei ihmiskorva voinut sitä kuulla. Niin minä vaan erottelin pillin tuon lelut sisältä, ja sisältä jäi tursuamaan täytettä. Aika noloa.
Tässä muutama kuva kirkonkylältä. Mukana myös maisemataidetta.
Minä loin gasthausin emäntään näiden päivien aikana luottavaisen suhteen. Niinpä viimeisenä iltana kipaisin hänen vierelleen sohvalle ja painauduin häntä vasten.
En olisi voinut saada parempaa yöpaikkaa minulle ja isäntäväelleni. Kiitän Gasthaus Tixan Mummolaa ja sen henkilökuntaa kaikesta myötämielisyydestä. Annan tälle paikalle viisi luuta, kertakaikkiaan. Lähtiessäni sanon vain: "Kiitos ja anteeksi"!
Tämän aiemmin mainitun Tixan tapasin muuten paikallisella koiraharrastuspaikalla. Homma sujui suurelta osilta hyvin, kun mukana oli kaksi palloa. Ajoittain mielipiteemme hakautuivat. Tästä johtuen en päässyt tutustumaan Tixan kotiin, vaan jäin haukkumaan autoon epäuskoisena.
Kotimatka ajettiin vuoroissa. Aten ajovuoron loputtua hän tuli viereeni taakse. Hänellä oli musiikkivehkeet mukana, ja niin me teimme biittejä Olavi Virran tuotannosta. Inspiraation tähän Atte oli saanut kuultuaan mummolassa Kari Tapion tulkitsemaa musiikkia.
Kauppakeskus Iso-Kristiinassa näimme ylläolevan tekstin kankaalle painettuna. Siinä sanotaan, että maailma on kuin kirja. Se, joka jää kotiin, lukee vain yhden sivun kirjasta. Voihan sen noinkin nähdä. Minä olen pohjimmiltani kotihiiri. Painaudun kiinni tärkeimpiin ihmisiin. Siinä minulle on koko kirjan kansi ja sisällysluettelo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.