Viimeviikolla otsikoin kirjoitustani tutun laulun sanoin: "No onkos tullut kesä". No ei se kesä taida tänä vuonna tullakaan. Heinäkuun kolmas viikko kuulostaa takuuvarman ihanalta, mutta vain auringon pilkahtaessa on ollut kyllin lämmin. Kun keli on hyvä, aukeaa kävelyreittini varrella näin keltainen näkymä. Rypsi tai rapsi, kuka näitä tietää!
Aurinkoiset hetket ovat olleet harvassa, ja silloinkin auringon säteet lämmittävät riittävästi vain oman kodin lattialla. Sitä herkkua on saanut harvoin, joten olen joutunut kaivautumaan tyynyihin. Maisa on perheen ihmisistä ainoa, joka antaa minun mennä peittonsa alle. Muut taitavat olla hieman nirppanokkia.
Viimein olen saanut ikuistettua suuren rakkauteni, Nupun, josta olen aiemminkin puhunut. Koirapuistossa me olemme mainiot yhdessä. Nuppu juoksee todella kovaa, ja rähjää minulle leikkisästi lerppahuulistani pikku puraisuja tehden. Hullaannun siitä täysin, ja alan läpsiä häntä selkään toivoessani juoksukisaa halki koira-aitauksen.
Viimeviikolla tapaamiseni meni siihen, että Nuppu kaivoi maahan kuoppia, jonka pohjalta hän emäntänsä mukaan etsi kastematoja. Ne ovat kuulemma hänen herkkuaan. Tähän madon syöntiin minä en ole vielä rohjennut. Mutta Nupun ollessa etupää kuopan pohjalla jää takapää sopivasti minun ulottuvilleni. Ja siinä samassa minä olen paikalla nuolemassa. Olen ollut niin tunnontarkka tässä Nupun nuolemisessa, että hänen emäntänsä on alkanut epäillä hänellä jotain hormonaalista epätasapainoa, kun hänen peräpäänsä kiinnostaa minua poikeuksellisen paljon.
Tehän tiedätte, että maailmalla on työkoiria, jotka ovat erikoistuneet johonkin tehtävään: avustamiseen, huumausaineiden etsintään tai haluttujen tryffeli-sienien löytämiseen. Ajatella, jos minä voisin luoda uraa narttutautien paljastajana. En voisi keksiä itselleni mitään sen mieluisampaa tehtävää.
Viikonlopun lehdessä luki, että mustikat ovat kypsyneet, jotta kaikki nyt metsään. Emäntäni otti tämän kirjaimellisesti. Lauantaina en nähnyt hänestä kuin vilauksen kerrallaan, kun hän kävi tyhjentämässä mustikkakuppiaan kotona. Saaliina oli muutama litra mustikkaa lähimetsistä. Hän kerää kaiken puhtaana, joten aikaa siinä kuluu. Ja selkäänsä tuo kuuluu valittavan. Metsästä löytyi myös näin mieluisa saalis.
Kotipihassa on kukintavuorossa sormustinkukat. Ei niitä tänä vuonna niin paljoa tullut, mutta jännittäviä ovat ne vähätkin.
Maisa ystävineen viritteli taloyhtiön pihalle näin himottavia ja taidokkaita esteitä, joista sitten keppihevosilla juoksivat. Odotan kutsua tulla estejuoksuun mukaan. Minä olisin siinä ihan mahtava!
Omaan pihaamme ostettiin aikanaan vanhaa perinneperennaa nimeltä palavarakkaus. Siellä se ei koskaan kovin menestynyt. Nyt, kun isäntäni siirsi pihallamme kituvat roippanat talon yhteiseen kukkapenkkiin, niin johan roihuaa palavarakkaus. Tästä voisi joku keittiöpsykoloi vetää johtopäätöksiään...
Sunnuntaiksi oli ennustettu sadetta, joten lauantai olikin sopiva päivä olla mustikassa. Pyhänä talon täytti pullan tuoksu. Hillopullaa kaikille, olkaa hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.