Sumua ja sienimetsää

Rakastan viikonloppua, kun kotona lorvii kaikenlaista porukkaa. Lauantai oli kaunis päivä. Isäntäni alkoi reippaasti laittaa pihaa talvikuntoon, kun tuli sadekuuro, joka laski hänen mielialansa ja toimintakykynsa nollan alapuolelle. Niinpä hän vetäytyi sohvalle lukemaan kirjaa. No niinhän tietysti voi toimia, kun kerran on vapaapäivä. Viikonlopun yksinkertaista huumoria on myös ottaa valokuva, kun salaatti pissii. Katsohan oikein tarkasti, niin näet.

Viikonlopun aamulenkkivuorot kuuluivat emännälleni. Koko tienoo näytti salaperäiseltä, kaikkialla oli aavemainen sumu. Tutut paikat näyttivät erilaisille kuin normaalisti, onneksi haju pysyi kuitenkin entisenä. Syksyn merkkejä näkyi kaikkialla.

Emäntäni teki kovasti mieli metsään, joten minun oli lähdettävä viemään häntä meidän yhteiseen salapaikkaamme. Metsä oli lumoava meidän kummankin mielestä. Ensimmäistäkään hirvikärpästä emme tavanneet. 

Kanttarelleihin nähden olimme kaiketi liian myöhässä ja suppilovahveroihin nähden liian aikaisessa. Muutama kanttarelli löytyi, ja suppilovahveroiden orastavat kasvustot. Emäntäni painiskeli vaikean päätöksen edessä: jättääkö suppilovahveron poikaset vielä kasvamaan ja antaa jollekin toiselle metsänkävijälle mahdolisuus ryövätä ne vai nyppiä pienet piiperot talteen. Kompromissina mukaamme lähti pieni satsi suppiksia kanttarellejen jatkoksi.

Sienien puhdistaminen onnistuu parhaiten ulkona. Sitä hommaa emäntäni ei tarvinut tehdä yksin, sillä pihan puskissa pörhelteli punarinta. Se vaikutti tosi uteliaalta. Aika ajoin se hyppäsi puskaan ötökoiden perässä, sitten taas lähelle emäntääni. Punarinta on englanniksi Robin. Hassua, että meillä oli poppari takapihalla, tsih.

Minulla on taas ollut vatsavaivoja. Kesken ruoanlaiton emäntäni vilkaisi minua, joka olin ihmisten vastuksena pienessä keittiössämme. Minä seisoin jähmettyneenä ja selkä köyryssä. Meillä on opittu, että tämä asento enteilee oksennusta. Äkkiä minut heivattiin pois matolta, ja eteeni tuotiin paperia, jota emäntäni kerää työpaikallaan, kun se käytön jälkeen olisi jo valmista roskiin laitettavaksi. En ihan tiennyt, miten tuli toimia, joten asetuin makuulle paperin päälle. Tavallisimmin menen seisomaan paperille ja oksennan paperin reunan yli lattialle. Onneksi näin ei tällä kertaa käynyt.

Meille on taas tullut alastomia nukkeja puettavaksi. Minun oli aluksi räksytettävä niille, sillä minusta ne olivat pelottavia. Toiselle nukeista löytyi valmis puku, toiselle emäntäni neuloi uuden sellaisen.

Käsityöt olivat muutoinkin viikonlopun teema. Minun aiemmin raatelemistani leluista oli jäljellä joitakin osia: sorsalta siivet ja jalat ja majavalta häntä. Emäntäni ompeli niistä minulle uutta retuutettavaa. Pohjana toimivat kotkalaisen koulupojan, Juho Silvon, vanhat farkut. Täytteeksi pilkottiin Maisan pieneksi jäänyt takki. Kierrätystä vai mitä!

Innostuin valtavasti uudesta lelusta. Terrieri kun kuitenkin olen, aloin vimmatusti ravistella lelua, yritin saada siltä nirrin. Ja sainkin. Farkun taskuun laitettu naksu sai minut vimmasta sekaisin. Pian lelusta alkoikin jo irtoilla narua. Kyllä se niin vain taitaa olla, että minun leukani voi voittaa vain ratakiskot. Mistäköhän niitäkin saisi. Osaatko neuvoa siinä?

Mielenilmaus

Tämän viikon puheenaihe on ollut mielenilmaukset. Raha-asiat ovat minulle vieraita ja raha arvotonta. Sanotaan, että raha haisee, mutta en erota siitä mitään kinkun tai juuston hajua. Ja loput hajut ovatkin arvottomia minulle. No ehkä poikkeuksen tekee toisen koiran peräpää, myönnetään. 

Minun vaateeni on: Lisää leikkiaikaa koirien kanssa! Olen valmis tekemään sopimuksen useammaksi viikoksi, ja lupaan luopua mustikansyönnistä suoraan varvusta, hämähäkkien tappamisesta nielemällä ja juuston kerjäämisestä. Heti alkoi kaduttaa; en tule ikinä selviämään viimeisestä lupauksesta.

Emäntäni oli pitämässä perhevalmennusta menneellä viikolla. Vierailevaksi vauvaperheeksi hän oli pyytänyt suvun uuden tulokkaan. Hän on suloinen Ellikanttarelli, näin juoru kertoo. Hän on meidän lasten pikkuserkku. Perhevalmennuksessa emäntäni haastatti pikkuvauvan perhettä niistä asioista, joista arveli kuulijoiden haluavan kuulla. Myöhemmin hän saikin kuulla kollegaltaan, että joku odottava perhe oli ollut erityisen kiitollinen juuri näistä kysymyksistä ja vielä enemmän perheen vastauksista. Emäntäni, joka on varsinainen hellämieli ajoittain, herkisteli mielessään, kuinka vauvan isän ja hänen yhteiset mamma ja pappa nyt katselevat jälkipolveaan yhdessä pilvenpäältä. Sniif, onhan tuo liikuttavaa, miten sukupolvi seuraa toistaan.

Sunnuntain pitkällä lenkillä pysähdyimme puistoon. Olin vapaana ja minulla oli siten upea mahdollisuus jahdata naakkoja, jotka tulivat irvimään minulle. Siitäs saivat, kylläpä pyrähtivät kiireesti ilmaan.

Kotia lähetessä löysimme kadulta toukan, joka oli ylittämässä tietä. Minä haistelin sitä, ja se kiepahti palloksi. En osaa sanoa, oliko siinä outo haju vai kutittivatko sen karvat kirsuani, mutta aivastin monta kertaa ja ravistin päätäni. Ilma oli aivan liian lämmin pitääksen karvapukua päällä, kuten tällä toukalla oli.

Tänä viikonloppuna pihallamme oli syystalkoot. Minun osuuteni oli kököttää sisällä. Olisin kuulemma ollut harmiksi siellä. Kuitenkin pihan lapsilta tippuili jatkuvasti ruokaa (mm. nakkia) pihamaalle, jonka siivoamisessa minusta olisi ollut hyvä apu. 

Emäntäni jatkoi vielä oman pihan siivoamista, ja nyt se onkin liki talvikunnossa. Isäntäni hartaasti kasvattamat chilit eivät taida ehtiä valmistua. Voi surkeus.

Puolukka sulle, mustikka mulle.

Tämä oli lämmin viikko, lööpeissä sanottiin sitä takakesäksi. Kuinka vitsikästä, tsih. Pihaltamme saa enää muutaman kauniin kuvan, kunnes kaamos valtaa sekä pihan että mielen. Punahattujen nyt auettua loistoonsa, näkee pihalla myös perhosia. Aika ihania.

Viikon kohokohta Maisalle oli taas ratsastus. Hän sai ratsukseen vissiin vähän vikurin Simban. Tästä syystä tarvittiin myös taluttaja. No, hyvin se oli kuulemma sujunut. Simba on swahilia (Maisan Jenni-kummin kieli) ja tarkoittaa leijonaa. Kuten ehkä muistatte elokuvasta Leijonakuningas. Hakuna matata, ei huolen häivää!

Kyllä tuo minusta huolestumiselta näyttää. Vai olisko kuitenkin keskittymistä.

Ruma ääni ja oranssit korvikset, panen tämän muistiin.

Edellisellä viikolla emäntäni suivaantui kuunnellessaan ratsastustunnin opettajan rumaäänistä ohjausta kentän laidalta. Jotta emäntäni ei olisi liekehtininyt mielessään tällä viikolla, asettui hän oman autonsa takapenkille päiväunille tunnin alkaessa. Hyvät unet hän saikin, yli tunti takapenkillä. Pellon reunalla seisoessaan hän sai kuulla Maisan kaverin äidiltä, kuinka mestariratsastaja Kyra Kyrklundille oli kuulemma huudeltu ohjeita aikanaan. Ja hänestä tulikin kuuluisa.

Komean menopelin nimi on Audi, siis tämän hevosen.

Lauantaina sään suosiessa emäntäni piipahti metsässä poimurin kanssa, ja palasi mukanaan puolukoita ja ehkä samanverran metsän aluskasvillisuutta. Ennen puolukoiden puhdistamista hän piti tauon aurinkoisella parvekkeella. Minun osuudekseni jäi pitää vahtia parvekkeelta kaikista pihalla liikkuvista.

No niin, nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että kuvataan välipalatkin. Huomatkaa omena. Ei terveellisyyden vuoksi, vaan pitämässä viinin kantta paikoillaan.

Sitten aloi puolukoiden puhdistus. Se osoittautui tahmeammaksi hommaksi kuin emäntäni aavistikaan. Aikaa kului, mutta onneksi päivä paistoi. Minä vahtasin herkeämättä, olisiko mukaan eksynyt mustikoita.

Kyllä mustikoita aika ajoin löytyikin. Ja minä sain ne kaikki.

Puolukoista tehtiin vispipuuroa, loput pantiin pakkaseen sellaisenaan.

Viikonloppu on siitä outoa aikaa, että porukkaa on kotona, mutta silti minun on pyydettävä leikkijää paikalle. Onneksi olen ikuinen optimisti. Synkempi tyyppi väsyisi odottamaan. Tässä isäntäni jumppaa, ja minä kyttään, olisiko jo leikin vuoro. Huomatkaa minun luontaisa notkeuteni: takajalat sammakkoasennossa. Se on meille bostoneilla tavanomaista.

Sunnuntaina aurinko oli hetkittäin niin kuumaa, että minä kävelin läähättäen, joka ei ole minulle tavallista, lämmön ystävä kun olen. Minun läähätykseni näyttää katsojasta leveältä naurulta. Kävelyllä näimme ehkä kesän viimeisen kukan, harakankellon.

Syksyn sävyjä

Syksy on tullut. Sen huomaa mm. kipakoista aamuista. Viilenevä sää saa aamutaivaan näyttämään näin kauniilta. Toivottavasti siellä pilven päällä ollaan hereillä, sillä pappa on taas sairaalassa, ja kaipaa erityissuojelua.

Minä täytän tässä kuussa 1½v, mutta olen kaikella tapaa ihan pentu. Hepulikohtauksen aikana annan sohvatyynyille kyytiä, jollei minua häädetä sohvalta pois.

En se ollut minä, se oli Pirkka

Perheessä on urheilullinen merkkitapaus, sillä taloon on ostettu juoksukengät. Isäntäni osti ne itselleen (hei, kuka siellä toisessa päässä oikein nauroi!), mutta myös Simo halusi kokeilla niitä. Simo on kyllä paitsi urheilullinen myös valtavan kilpailuhenkinen. Heti piti päästä osoittamaan, että hän kyllä voittaa isäukkonsa kisakunnossa.

Perjantaina oli emäntäni vuoro viedä ratsuttaret tallille. Maisa oli ohjeistanut äitiään, ettei tämä saisi kiroilla autossa, jottein herkät korvat vioittuisi. Tämä oli kova haaste. Takapenkillä tytöt kävivät leikkiä:"Mitä sä tekisit, jos mä...". Naurunremmakka oli aikamoinen.

Maisa ratsastaa Siirillä

Inka ratsastaa Majalla

Alisa ratsastaa Samilla

Tiukka täti huutelee ohjeita, tämä on kuulemma normaalia ratsastustunnin pitoa

Ratsastustunnin pitäjä neuvoi tyttöjä aluksi varsin opettavaan ja pitkäpinnaiseen sävyyn. Sitten hänen äänensävynsä kiristyi, kun tytöt eivät saaneet poneja toimimaan halutulla tavalla. Ohjauksen sävy oli niin ikävän pisteliäs, että emäntäni oli lähdettävä pois kuuntelemasta. Tytöt palasivat tunnilta kuitenkin vahingoittumattomina.

Ratsastustalli sijaitsee maaseudun syrjäkylällä, joten maisemat ovat metsää ja peltoja. Tien varresta löytyy myös yllättävän epämuodollinen liikennemerkki, katsokaahan tarkemmin kirjoitusta.

Tallilla on monenlaisia eläimiä hevosten ja ponien lisäksi. Lapset ovat kyllä varsin tervehenkisessä miljöössä oppimassa reippautta ja toimeliaisuutta ratsastuksen lisäksi.

Tallikoira Luna

Tallikissojen illallinen tarjoiltiin keittiön lattialta

päkäpää

Alkeiskurssin ratsujako?

Lauantaina meillä oli naapurit illallistamassa. Minä olen ollut juuri äskettäin hoidossa tässä perheessä, joten tunnen kaikki perheenjäsenet hyvin. Tässä 5v Ada hoitaa minua. 3v Noa oli niin kiireinen, ettei häntä millään saatu kuvaan.

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin emäntäni ihastelee luonnon värejä, erityisesti kaikkia vihreän sävyjä. Poikkesimme kävelyllämme tietysti myös metsässä. Kun ensimmäinen hirvikärpänen käveli emäntäni kaulalla, hän halusi lähteä kotia kohti. Minä löysin vielä mustikoita. En tiedä, olivatko ne jo hapantuneita, sillä loppuillan minulle valitettiin taas ilmavaivoista. Olen kuullut sanonnan: "Joka pierua pidättelee, se muutakin salaa". Miten täällä ei kunnioiteta rehellisyyttäni, ihmettelenpähän vain!