Rakastan viikonloppua, kun kotona lorvii kaikenlaista porukkaa. Lauantai oli kaunis päivä. Isäntäni alkoi reippaasti laittaa pihaa talvikuntoon, kun tuli sadekuuro, joka laski hänen mielialansa ja toimintakykynsa nollan alapuolelle. Niinpä hän vetäytyi sohvalle lukemaan kirjaa. No niinhän tietysti voi toimia, kun kerran on vapaapäivä. Viikonlopun yksinkertaista huumoria on myös ottaa valokuva, kun salaatti pissii. Katsohan oikein tarkasti, niin näet.
Viikonlopun aamulenkkivuorot kuuluivat emännälleni. Koko tienoo näytti salaperäiseltä, kaikkialla oli aavemainen sumu. Tutut paikat näyttivät erilaisille kuin normaalisti, onneksi haju pysyi kuitenkin entisenä. Syksyn merkkejä näkyi kaikkialla.
Emäntäni teki kovasti mieli metsään, joten minun oli lähdettävä viemään häntä meidän yhteiseen salapaikkaamme. Metsä oli lumoava meidän kummankin mielestä. Ensimmäistäkään hirvikärpästä emme tavanneet.
Kanttarelleihin nähden olimme kaiketi liian myöhässä ja suppilovahveroihin nähden liian aikaisessa. Muutama kanttarelli löytyi, ja suppilovahveroiden orastavat kasvustot. Emäntäni painiskeli vaikean päätöksen edessä: jättääkö suppilovahveron poikaset vielä kasvamaan ja antaa jollekin toiselle metsänkävijälle mahdolisuus ryövätä ne vai nyppiä pienet piiperot talteen. Kompromissina mukaamme lähti pieni satsi suppiksia kanttarellejen jatkoksi.
Sienien puhdistaminen onnistuu parhaiten ulkona. Sitä hommaa emäntäni ei tarvinut tehdä yksin, sillä pihan puskissa pörhelteli punarinta. Se vaikutti tosi uteliaalta. Aika ajoin se hyppäsi puskaan ötökoiden perässä, sitten taas lähelle emäntääni. Punarinta on englanniksi Robin. Hassua, että meillä oli poppari takapihalla, tsih.
Minulla on taas ollut vatsavaivoja. Kesken ruoanlaiton emäntäni vilkaisi minua, joka olin ihmisten vastuksena pienessä keittiössämme. Minä seisoin jähmettyneenä ja selkä köyryssä. Meillä on opittu, että tämä asento enteilee oksennusta. Äkkiä minut heivattiin pois matolta, ja eteeni tuotiin paperia, jota emäntäni kerää työpaikallaan, kun se käytön jälkeen olisi jo valmista roskiin laitettavaksi. En ihan tiennyt, miten tuli toimia, joten asetuin makuulle paperin päälle. Tavallisimmin menen seisomaan paperille ja oksennan paperin reunan yli lattialle. Onneksi näin ei tällä kertaa käynyt.
Meille on taas tullut alastomia nukkeja puettavaksi. Minun oli aluksi räksytettävä niille, sillä minusta ne olivat pelottavia. Toiselle nukeista löytyi valmis puku, toiselle emäntäni neuloi uuden sellaisen.
Käsityöt olivat muutoinkin viikonlopun teema. Minun aiemmin raatelemistani leluista oli jäljellä joitakin osia: sorsalta siivet ja jalat ja majavalta häntä. Emäntäni ompeli niistä minulle uutta retuutettavaa. Pohjana toimivat kotkalaisen koulupojan, Juho Silvon, vanhat farkut. Täytteeksi pilkottiin Maisan pieneksi jäänyt takki. Kierrätystä vai mitä!
Innostuin valtavasti uudesta lelusta. Terrieri kun kuitenkin olen, aloin vimmatusti ravistella lelua, yritin saada siltä nirrin. Ja sainkin. Farkun taskuun laitettu naksu sai minut vimmasta sekaisin. Pian lelusta alkoikin jo irtoilla narua. Kyllä se niin vain taitaa olla, että minun leukani voi voittaa vain ratakiskot. Mistäköhän niitäkin saisi. Osaatko neuvoa siinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.