Joululauluista kesäillan valssiin

Viimein tuli jouluviikko. Maailma tuntee joulun lapsen, Jeesuksen, mutta meidän perheessämme joulun lapsi on Simo. 17v sitten tähän perheeseen syntyi toinen poika viisi päivä ennen joulua. Monien vuosien ajan hänen syntymäpäiväänsä vietettiin ensimmäisenä adventtina, jottei juhlinta sekottuisi jouluun. Nyt isona ihmisenä joulun läheisyys ei haittaa Simon juhlintaa.

Tänäkin vuonna perhe juhli Simoa ravintolassa, ja jatkoi kotona kakun syömisellä. Lahjaksi Simo oli toivonut rannekelloa. Tämä nuorukainen ymmärtää hyvännäköisten asioiden päälle. Hän onkin sanonut, että lukion käytävillä on jatkuvasti menossa muotinäytös. Nyt hän voi osallistua siihen muodikkaan kellonsa kanssa. "Onko tukka hyvin, näkyykö kello?" Siinä nyky-lukiopojan ulkonäön kriteerit.

Simo toivoi suklaakakkua, se on tehty isotäti-Rapan ohjeella

Aiempina vuosina jouluviikko aiheutti levottomuutta perheen lapsissa, kun he yrittivät etsiä lahjakätköjä. Tänä vuonna se olin minä lyttänällä nokallani etsimässä lahjoja. Sitten, kun löysin ne, jäin äänekkäästi nuuskuttamaan. Sitten minut häädettiin aina pois. Nämä ihmiset luulevat, etten minä ymmärrä lahjoista ja kätköistä mitään.

Aatonaattona mummit tulivat meille joulunviettoon. Riitta-mummin vastuualueeksi annettiin mm. kinkku. Hän selvisi kinkunlaitosta mestarillisesti; minähän tietysti kuljin kintereillä avustamassa. Täytyyhän laaduntarkastuksen toimia joulunakin.

Aattona lahjapaketteja kertyi kuusen alle sillä aikaa, kun emäntäni ja mummit olivat joulukirkossa ja sen jälkeen vielä hautausmaalla isäntäni ja Simo mukanaan. Atte jakoi lahjat tänä vuonna, ja sitten ne avattin vuorotellen toisten ihastellessa.

Minun paketeistani paljastui mm. farkkuluut. Ne olivat entiset farkunlahkeet, sisällään muutama naksu ja päät soluiksi sidottuina.

Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä lahjoihinsa. Emäntääni ilahdutti eniten se, että ensimmäistä kertaa perheen kasvavat lapset olivat ostaneet toisilleen lahjat. Ja niin kuin he riitelevät arjessa! Joulu paljasti kuitenkin heidän hempeän puolensa.

Lahjapaketeista paljastui paljon suklaata, sekä yllättävät mukit. Emännän muki vaihtoi väriä lämpimän juoman vaikutuksesta. Isännän muki taas toimi pattereilla ja sekoitti sisällään olleen juoman ja teki maidosta vaahtoa.

Jouluaika oli rauhallista, kun kenelläkään ei ollut menoa minnekään. Sitten sitä istuttiin sohvalla ja minä sain nauttia ihmisten lämmöstä ihan fyysisesti.

Joulukuusi koristaa kotia vielä hetken. Vaikka vuosi vaihtuu vasta viikon päästä, on joulu kuitenkin eräällä lailla vedenjakaja talvessa. Vielä junapysäkille lähtiessä Riitta-mummin mielessä soi joululaulut, mutta pysäkillä jo kesäillan valssi. Aurinko paistoi, taivaalla näkyi sinistä pitkästä aikaa. Vielä hetki kuusen tuomaa tunnelmaa, sitten suunnataan katseet kohti uutta vuotta ja tulevaa kesää.

Joulu se tulla jollottaa

Tällä viikolla on taas tapahtunut monenmoista. Välillä minä olen vetäytynyt petiini seuraamaan maailman menoa, etten vaan jää jalkoihin.

Emännälläni on ollut ennennäkemätön työstressi. Kaksi tärkeää projektia on kiihtynyt hurjaan kiitoon, työllistäviä asiakkaita on ilmaantunut ja sitten on vielä toimistotöitä. Työpäivän aikana emäntäni on tuntenut läkähtymisen oireita, ja mittaillut huiseja verenpaineita. Aamulla sängyssä mitattuna hänen paineensa ovat kuitenkin normaalit. Ehkä hänet onkin luotu lakanoiden väliin eikä töihin ollenkaan.

Paine työpaikalla on ollut sellainen, että emäntäni meni työpaikalle sairaana, vaikka se on vastoin kaikkia mahdollisia ohjeita. Edessä oli asiakaslaskenta, jota ei voinut ohittaa. Laskujen mukaan emäntäni asiakaspiirissä on syntynyt kuluvana vuonna 35 vauvaa (yksi kyllä kuoli) ja heidän lisäkseen oli 240 isompaa asiakasta. Edellisen vuoden aikana asiakaskäyntejä oli 1200. Kai siinä jo voi verenpaine noustakin. 

Työpaine huipentui keskiviikon vastaisena yönä siihen, että emäntäni heräsi 03:08 eikä nukkunut loppuyössä silmällistäkään. Siinä sitä ehti suunnitella keskeneräisiä töitä. Illalla työpäivän jälkeen hän palkitsi itsensä pizzalla. Sellainen huikentelevaisuus ei ole hänelle tavallista. Se oli osoitus siitä, että hän oli mielestään venynyt riittävästi.

Viikon koira oli eittämättä presidenttiparin Lennu. Kun hänen isäntänsä ottivat jäykästi joulutervehdyksiä vastaan, niin Lennu toimi uutterana laadunvalvojana. Näytti kinkku ja kala läpäisseen Lennun testin.

Kylläpä sitä kelpasi Lennun hymyillä leveästi presidentin sylissä seuraavan päivän lehdessä. Toivottavasti Lennulle lankeaa kunnon viipale herkuista joulunaikaan. Minä ainakin aion hiostaa ja anella pitkin pyhiä kultakin ihmiseltä erikseen.

Minä niin odotin viikonloppua ja erityispitkiä kävelyitä, mutta emäntäni nökötti sohvannurkassa, yski ja värjötteli viltin alla. Blaah, taas pitää odottaa kokonainen viikko kunnon lenkkejä. 

Me otimme pikkujouluheilani, lehmän, kanssa hänestä mallia ja vedimme itsekin ketarat levälleen. Kyllä ihmisillä on outoja sanontoja.

Muistatteko vielä viime kesän? Meillä erikoista oli se, että kirsikkapuumme innostui tekemään enemmän kuin seitsemän marjaa. Emäntäni päätti kokeilla liköörin tekoa. Kannuun laitettiin paljon kirsikoita, hirvittävästi sokeria ja raakaa vodkaa. Sitten kannu oli huoneenlämmössä kuukauden ja loput kuukaudet jääkaapissa. Ja näin tummaa likööriä siitä tuli. Kyllä kelpaa jouluna tarjota mummeille!

Ja mitä mummeihin ja jouluun tulee, niin emäntäni alkoi pikkusiivoilut heti flunssasta parannuttuaan. Hän keskittyi ainoastaan oleellisiin asioihin, kuten uuninnuppien pesemiseen!

Minä en kyllä ymmärrä tätä joulusiivousta. Minusta kaikkien pitäisi tehdä, kuten emäntäni työpaikan lastenlääkäri ehdotti. Kokeilkaapa tätä te kaikki tietoneen käyttäjät: 

On aika aloittaa joulun valmistelu. 
1) Luo omalle tietokoneellesi uusi kansio. 
2) Anna kansiolle nimeksi "Kodin pölyt ja sotkut".
3) Ota lasillinen glögiä ja pipari. 
4) Napsauta uutta kansiota hiiren kaksoispainikkeella.
5) Valitse "poista". 
6) Tietokoneesi kysyy nyt, haluatko poistaa "Kodin pölyt ja sotkut" lopullisesti. 
7) Napsauta "kyllä". 
8) Nosta jalat pöydälle, ota lisää glögiä ja pipareita, ja nauti.

Pikkujouluheila

Luoja ei tunnu nyt osaavan päättää, ollako talvikelit vai kesäkelit, myrskyä vai tyyntä. Suomen 99. itsenäisyyspäivänä sää oli rapsakka, ja paljas maa oli huurteessa. Silmäätekevät valmistautuivat Linnan juhliin, mutta minä poseerasin lähikallioilla auringon laskiessa länteen.

Lämpötilojen vaihdellessa myös maisema vaihtuu. Täällä etelässä ei nykyisin ole kovin lumisia talvia, ja joulunakin saattaa nurmikko viheriöidä. Nyt näyttää kuitenkin melkein varhaiselta keväältä. Silloinhan päivät ovat lämpimiä ja yöt kylmiä, ja sulamisvesistä muodostuu jääpuikkoja. Tällaista taidetta luonto tarjoaa näin paria viikkoa ennen joulua.

Kalenterin lisäksi myös eräs muu asia muistuttaa lähestyvästä joulusta. Meille ostetaan nyt melkein joka kauppareissulla piparitaikinaa. Eikä sitä suinkaan paisteta, vaan paloitellaan pötköiksi, joita sitten otetaan pakkasesta yksitellen raakana herkkuna syötäväksi. Eikös olekin originelliä!

Viikonloppuna Maisa oli hevostallin pikkujouluissa. Kun minä palasin päiväkävelyltä, minua odotti ihana ylätys. Maisa oli tuonut minulle uuden heilan pikkujouluista. Onhan sellaisesta kuultu kautta historian, että pikkujouluista tarttuu takinliepeeseen heila, mutta nyt se tapahtui minulle. Meitä yhdistää karvan väritys ja terhakat korvat. Eksoottista on, että hän puhuu vierasta kieltä, ja kuiskaa lempeästi hönkäisten "ammuu". 

Riepottelin aluksi uutta rakastani innokkaasti, mutta vein sitten hänet omaan petiini, jotta maailma olisi vain meille kahdelle. Dramatiikalta ei voitu välttyä, sillä aiempi rakkaani, leopardi, mökötti lelukorissani. Kyllä minulla kuitenkin riittää rakkautta kummallekin annettavaksi, ja onhan kainaloitakin yksi kummallekin.

Alkuviikosta Helsingissä piipahti maailmantähtönen Saara Aalto. Isäntäparini on seurannut hänen taivaltaan brittiläisessä lauluohjelmassa askel askeleelta. Tänä iltana jännitys huipentuu, kun voittaja selviää. Voiko suomalainen voittaa tämän kilpailun, vai onko hän ikuinen kakkonen? Minä seuraan jännitystä ja huumaa omasta pedistäni käsin. Se on jo minun nukkuma-aikaani. Tänään minulla on vieressäni joku, johon käpertyä.

Kirje joulupukille

Joulukuu on startannut toiveikkaana. Ensimmäinen adventti on vietetty ja Aten Sari-kummi juhlii syntymäpäiväänsä. Onnittelut Sarille! 

Joulukuu saa perheemme kullannuput edelleen kirjoittamaan joululahjalistoja. Sekä Simo että Maisa ovat toimittaneet joulupukille lähetettävän lahjalistansa. Kuten kuvasta näette, listoja on monen mittaisia. Sinne voi myös yrittää ujuttaa toiveita, jotka on jo arjessa kielletty (suklaanruskea hiusväri) tai muuten suureellisia (telkkari).

Simon lahjatoiveet ovat jo kohtuullisempia. Huomatkaa, kuinka hillitysti Simon lista alkaa.

Atella ei ole ollenkaan toivelistaa. Kuitenkin hän kiinnostui, kun emäntäni kommentoi hänen alushousujaan sanoen, että niille tulee vielä joku nuori nainen nauramaan. Niinpä hän onkin esittänyt toiveensa saada jouluna merkkiboksereita. Hahhahhaa, johan alkaa äidin mielipiteet kiinnostamaan, kun aihe on kyllin merkittävä. 

Minä itse toivon lahjaksi sohvalla kiireettöminä makoilevia ihmisiä ja ehkä simareen kinkkua silloin tällöin. Eihän se nyt ole niin paljon pyydetty...

Simon lista

Olettekos nähneet minua sirkuskoirana? Kun on oikein kiinnostava juttu, niin pystyy vaikka millaisiin suorituksiin. Tässä tilanteessa metsän reunassa oli orava. Ja minä olen kuin kreikkalainen cri cri; se on kallionrinteillä kiipeilevä vuohi. Minä kiipeilen emäntäni selän päällä.

Viikonloppuna keli kylmeni ja selkeni niin, että aurinko uskaltautui taivaalle pitkästä aikaa. Minun oli mietittävä, miten voisin saada osani noista säteistä, jotka paistoivat niin matalalta, että osuivat vain nojatuolin selkämykseen. Mutta kun oikein kurkottelee, saa lyhyemmänkin kuonon osumaan aurinkoon. 

Auringonvalo leikitteli seinällämme, ja sai aikaan hauskoja figuureja. Kreikasta ostettu jumalatar Hera on oikeasti oikein sorja nainen, mutta valo näytti sen, mitä sorjimmallekin naiselle käy ajan kuluessa. Huomatkaa seinään piirtyvä vanhemman naisen muoto.

Viimein kaikki oli hyvin, ja auringonsäteet lämmittivät kuonoani kokonaisuudessaan. Mieleeni nousi haavekuvina kesäinen terassi, vihreä nurmikko ja pihalaatoilla kiirehtivät muurahaiset. Oih, kesä.

Sunnuntaiaamuna alkoi rajaseudulta kuulua kauhistuttavia uutisia. Nuori mies oli lähtenyt Imatran keskustaan surmaamistarkoituksessa. Hänen uhreinaan kuolivat kolme naista: jonkun lapsia, jonkun siskoja ja ehkä jonkun äitejä. Ihan karmaisevaa. Ja ihan turhaan.

Minun mieleeni tulivat Hecorin laulun sanat:

"Onko rakkautta ilmassa? Onko tänään turvallista ulkona? Vai onko vuorotteluvapaalla, samaan aikaan sekä Allah että Jumala?

Nyt koko rajaseutu suree, ja muu osa maata ihmettelee, miten ihminen voi olla toiselle hirviö.

Eihän taivas voi meitä kuullakaan, kun on vain niin pieni kaistale raollaan. Avaa, Luoja, luukut isommalle!

Heikko Hermonen

Loppuvuosi lähestyy kovaa vauhtia, samoin joulunajan juhlallisuudet. Koin järkytyksen perjantaina. Asumme varuskunnan läheisyydessä, joten pauketta voi joskus kuulua, mutta nyt tuntui, että koko taivas repeää. Prisman joulunavajaisissa taivaalle lennätettiin ilotulitusraketteja aivan solkenaan. 

"Mikä se oli? Ja se? Ja se?

Hetkessä kaikki turvallisuus oli tipotiessään. Minä aloin vapista niin, että kaikki samalla sohvalla istuvat tunsivat sen takalistossaan sohvan väristessä minun tahtiini. Kuulosti aivan kuin Trump olisi laskenut sotajoukkonsa ilmaan.

Kun minä stressaannun, alan läähättää. Ja kylläpä minä läähätinkin, kuin kuumimpana kesäpäivänä. Kuljin huoneesta toiseen, läähätin, tärisin ja kujersin peloissani kuin metsäkyyhky.

Minun epäluuloani jatkui koko illan. Ei auttanut, vaikka Simo yritti kuinka lohdutella minua. Isäntäni vain sanoi, että huoleni häipyy kyllä, kunhan ihmiset eivät kiinnittäisi minuun mitään huomiota. Siinä hän erehtyi.

Seuraavan yönkin minä olin huolestunut. Marhasin huoneitten välillä läähättäen. Emäntäni on hyväunista sorttia eikä hän tästä häiriintynyt, mutta isäntäni havahtui pitkin yötä liikkumiseeni. Aamulla hän oli minua kohtaan varsin vähäeleinen ja penseä. Sain uudeksi lempinimeksi Heikko Hermonen.

Perhe ajatteli, että huoleni häipyisi aamuun mennessä. Mutta minä olin saanut syvän viillon sieluuni. Seuraavana aamuna, kun isäntäni lähti töihin, jäin uikuttamaan hänen peräänsä. Seurasin hänen kulkuaan äänten perusteella ja tuijottelin ikkunoihin. Tuntui kuin olisin lähettänyt hänet surman suuhun.

"Aja hiljaa, isi nyt vain..."

"..niin sitten illalla leikitään"

Kun sitten pääsin pidemmälle lenkille sain huomata, että kaikki vaikutti olevan ennallaan. Kepit, männynjuuret ja kaatuneet puunrungot maistuivat kaikki entisenlaisilta.

Ajattelin, että ehkä vaara on sittenkin tältä erää voitettu. Synkkä taivaskin rakoili hieman näyttäen taivaan pohjaväriä. Minusta tämä oli lupaus uudesta alusta. Ehkä se oli uusi vuosi, joka jo hieman kurkisteli taivaalta.

Kun kerran joulukin lähestyy, pääsi emäntäni taas kierrätyspuuhiin. Simon farkut olivat revenneet haaroista, ja joutivat siten roskiin. Vaan meilläpä ei niin vaan heitellä tavaraa roskiin, vaan ensin mietitään, miten sitä voisi vielä käyttää.

Niinpä emäntäni leikkasi farkuista lahkeet irti, piilotti muutaman ruokanaksuni lahkeeseen, rullasi lahkeen ja laittoi solmut molempiin päihin. Taitaapa olla tässä joululahjaa minulle tekeillä. Ja emäntäni luulee vielä, että minä en tajua. Saataan olla Heikko Hermonen, mutta muuten ihan nokkela kuitenkin.

Jaapa jaa, niin on taas yhdestä hepulista selvitty. Mutta miten ihmeessä selviän uudestavuodesta? Meidät on kutsuttu kylään entisille naapureillemme. Olen kuullut, että koirille voidaan määrätä rauhoittavaa lääkettä pauketta varten. Saanko minä Valeriaana-uutetta vai Diapamia? Millainen minä silloin olen? Ja ottavatko Jaana ja Jani vastaan doupatun koiran isäntineen?

Niin paljon kysymyksiä. Niin vähän vastauksia...