Kirje joulupukille

Joulukuu on startannut toiveikkaana. Ensimmäinen adventti on vietetty ja Aten Sari-kummi juhlii syntymäpäiväänsä. Onnittelut Sarille! 

Joulukuu saa perheemme kullannuput edelleen kirjoittamaan joululahjalistoja. Sekä Simo että Maisa ovat toimittaneet joulupukille lähetettävän lahjalistansa. Kuten kuvasta näette, listoja on monen mittaisia. Sinne voi myös yrittää ujuttaa toiveita, jotka on jo arjessa kielletty (suklaanruskea hiusväri) tai muuten suureellisia (telkkari).

Simon lahjatoiveet ovat jo kohtuullisempia. Huomatkaa, kuinka hillitysti Simon lista alkaa.

Atella ei ole ollenkaan toivelistaa. Kuitenkin hän kiinnostui, kun emäntäni kommentoi hänen alushousujaan sanoen, että niille tulee vielä joku nuori nainen nauramaan. Niinpä hän onkin esittänyt toiveensa saada jouluna merkkiboksereita. Hahhahhaa, johan alkaa äidin mielipiteet kiinnostamaan, kun aihe on kyllin merkittävä. 

Minä itse toivon lahjaksi sohvalla kiireettöminä makoilevia ihmisiä ja ehkä simareen kinkkua silloin tällöin. Eihän se nyt ole niin paljon pyydetty...

Simon lista

Olettekos nähneet minua sirkuskoirana? Kun on oikein kiinnostava juttu, niin pystyy vaikka millaisiin suorituksiin. Tässä tilanteessa metsän reunassa oli orava. Ja minä olen kuin kreikkalainen cri cri; se on kallionrinteillä kiipeilevä vuohi. Minä kiipeilen emäntäni selän päällä.

Viikonloppuna keli kylmeni ja selkeni niin, että aurinko uskaltautui taivaalle pitkästä aikaa. Minun oli mietittävä, miten voisin saada osani noista säteistä, jotka paistoivat niin matalalta, että osuivat vain nojatuolin selkämykseen. Mutta kun oikein kurkottelee, saa lyhyemmänkin kuonon osumaan aurinkoon. 

Auringonvalo leikitteli seinällämme, ja sai aikaan hauskoja figuureja. Kreikasta ostettu jumalatar Hera on oikeasti oikein sorja nainen, mutta valo näytti sen, mitä sorjimmallekin naiselle käy ajan kuluessa. Huomatkaa seinään piirtyvä vanhemman naisen muoto.

Viimein kaikki oli hyvin, ja auringonsäteet lämmittivät kuonoani kokonaisuudessaan. Mieleeni nousi haavekuvina kesäinen terassi, vihreä nurmikko ja pihalaatoilla kiirehtivät muurahaiset. Oih, kesä.

Sunnuntaiaamuna alkoi rajaseudulta kuulua kauhistuttavia uutisia. Nuori mies oli lähtenyt Imatran keskustaan surmaamistarkoituksessa. Hänen uhreinaan kuolivat kolme naista: jonkun lapsia, jonkun siskoja ja ehkä jonkun äitejä. Ihan karmaisevaa. Ja ihan turhaan.

Minun mieleeni tulivat Hecorin laulun sanat:

"Onko rakkautta ilmassa? Onko tänään turvallista ulkona? Vai onko vuorotteluvapaalla, samaan aikaan sekä Allah että Jumala?

Nyt koko rajaseutu suree, ja muu osa maata ihmettelee, miten ihminen voi olla toiselle hirviö.

Eihän taivas voi meitä kuullakaan, kun on vain niin pieni kaistale raollaan. Avaa, Luoja, luukut isommalle!