Viimeviikon kirjoituksessa kerroin teille, että sain hengenahdistuskohtauksen, kävin lääkärissä, aloitin lääkekuurin ja jouduin sairauslomalle. Kortisonilääkityksestä tiedettiin, että se lisää virtsanertystä, mutta ihan kaikeen emme osanneet varautua.
Maanantaiaamuna 03.17 minä heräsin sikeästä unesta valtavaan pissihätään. Lähdin heti kohti isäntäparini makuuhuonetta, mutta pääsin vain oven suuhun saakka, kun en voinut enää pidättää. Lattialle tuli lammikko, ikävä kyllä.
Olisittepa nähneet aktivoitumisen vauhdin, kun isäntäni säntäsi kuivaamaan lattiaa ja emäntäni puki lilan fleece-aamutakkinsa päälleen. Muutaman sekunnin kuluttua seisoinkin jo emäntäni kanssa yössä katulamppujen hohtaessa oranssia valoaan. Tein useampia arviolta kilometrin mittaisia pissejä polvi taivasta kohti nostettuna. Lopulta aloin katsella pelokkaasti yön varjoja, ja me menimme jatkamaan uniamme.
Kun kerran sairaushistoriaan päästiin, voinkin samalla esitellä teille oman lääkelaatikkoni. Sieltä löytyy kortisonia tähän hengenahdistusjuttuun, kipulääkettä hampaanpoiston jälkeiseen tilaan, korvanpuhdistusainetta, haavanpuhdistusainetta ja antiseptisia tippoja. Kuvasta puuttuu vielä nenäpunkkilääke, tavallinen punkkilääke ja matolääke. Onhan tässä troppia kertynyt. Voisin pian perustaa oman sivuapteekin.
Tällä viikolla tulipatterin ylimatruusi siirtyi reserviin eli kotiin. Hänellä on edelleen armeijan kaulakoru kaulassaan, se josta sotilaan kaatuessa rintamalla katkaistaan toinen osa tietojen kirjaamiseksi. Muita armeijan merkkejä ei enää näy. Ehkä armeija toi jotain sisäistä kasvua. Nyt onkin jännitävä vaihe nähdä, millaisen suunnan Aten elämä ottaa. On tämä vaan riskaabelia ja hermostuttavaa aikaa erityisesti emäntäni mielestä. Kunpa vaan tämäkin nuori mies löytäisi paikkansa maailmassa. Kuulitteko te jotain? Minä taisin kuulla emäntäni nyyhkäisyn...
Lauantaina perheen aikuiset olivat molemmat töissä, joten minä odotin kovasti sunnuntaita. Kun sunnuntaiaamu sitten koitti, niin aikuiset istuivat tavattoman hartaasti aamukahvipöydässä, vaikka minua leikitti niin. Yritin herättää huomiota kaikin mahdollisin tavoin.
Onneksi edes lukeminen oli lemmikkiaiheista. Siirryin isäntäni puolelta emäntäni puolelle, mutta ei hänkään heltynyt. Lopulta meno oli niin villiä, että kuvassakin näkyy pelkkä viuhahdus.
Eivät ne aikuiset lopettaneet lehdenlukuaan, joten minä siirryin pupuni seuraan. Niinpä tilanne päätyi taas siihen, että pupu siirtyi telakalle kuivumaan parsimista odottaessaan.
Syksyn merkit ovat ilmassa, maassa ja puussakin. Viimeiset marjat valmistuvat ja viimeiset kukat kukkivat. Lehdet tippuvat puista nopeammin, kuin emäntäni ehtii niitä haravoida.
Kesän viimeinen ruusu on omistettu emäntäni Rapa-tädille, joka viettää syntymäpäiväänsä Myllykoskella. Hei vaan Rapa, ja onnittelut sinulle!
Alkuviikosta minun ollessa sairauslomalla oli minun seuranani kuumeinen Simo. Nyt hänkin on tervehtynyt. Vielä minulla on seuranani reserviläinen Atte. Minä olen oikea lellipentu, myönnän sen itsekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.