Haarakoira vahtii laumaa

Perheen juhlaviikot jatkuvat, tällä viikolla juhlittiin isäntääni. Vaikka juhla osui arkipäivälle, pöytä katettiin ja kuohuviini avattiin. Totuuden nimissä on sanottava, että hän itse osti kuitenkin sen viinin. Emäntäni toi sentään ruusuja ja väsäsi nopeasti kakunkaltaisen työpäivän jälkeen.

Kakun pohjaksi otettiin valmis marenkilevy. Sen päälle keitettiin sitruunoista kiisseli ja lisättiin kermavaahtoon mascarpone-juustoa. Kun päälle pilkottiin vielä sharonia ja ruipittiin sulatettua suklaata, saatiin aikaiseksi ihan uskottava kakku, jota kutsutaan nimellä Pavlova.

"Sun ruususi punaiset mä laitoin hopeamaljahan", vaikka ei meillä kyllä hopeamaljaa ole.

Menneellä viikolla isäntäni herätyskello on soinut pian neljän jälkeen. Hän on kiirehtinyt töihin, jotta asiakkaille riittäisi aina uutta ja jännittävää ostettavaa Keltaisen Haamun -päivinä.

Viikonloppuna halusin sitten pitää hänestä kiinni kaksin tassuin. Makasin haarakoirana ja yritin saada hänet pysymään aloillaan.

Lauantain vielä onnistuin, mutta sunnuntaina hän teki taas lähtöä töihin. Jäin katselemaan anelevin silmin hänen jälkeensä, mutta hän lähti siltikin. Aika kova tyyppi.

Heittäydyin epätoivoisena Maisan käsivarsille, "Maisa, hoida minua". Hän kuuli pelkkiä haikeita kurkkuääniä, ja otti tuskani kepeästi. Kepeää tuskani ei kuitenkaan ollut. En kestä sitä, että lauma hajoilee.

Iltapäivällä emäntäni vei minut metsään, jotta kaipuuni lievenisi. Hän sijoitteli metsänpohjaan naksuja, joita minun tuli sitten etsiä. 

"Kuka haukkuu!"

Kaiken etsinnän ja nuuskuttelun lopuksi minulle tuli pahoinvointia. Minä jumitin kävelyä ja söin heinää tienpientareelta. Emäntäni näki, miten suuta louskuttamalla muodostin vaahtoa, jota sitten nielin heinien kanssa. Lopulta sain mahaani suuren määrän vaahtoa ja heinää, jotka sitten ylenannoin railakkaasti pientareelle. Mukana oli paljon kuivuneita syksyn lehtiä. Vaikuttaa siltä, että minun ei kannattaisi napsia lehtiä sillä innolla, kuin olen viimeaikoina tehnyt.

Kotona minä asetuin vaistonvaraisesti paperille, jonka emäntäni otti esiin mahdollista lisäyrjöä ajatellen. Mitään ei lopulta tullut, ja pystyin rentoutumaan.

Kun paperi kuitenkin oli tuotu lattialle, kannoin oman leopardini sijaistamaan minua paperin päälle, ja siirryin itse nojatuoliin kuorsaamaan.

Liekö johtunut pahoinvointini lehdensyönnistä vai metsänpohjan nuuskimisesta, niin hyvä mieli minulle kuitenkin metsäreissusta jäi. Tiedättehän: "Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston". Tämän laulun olen luikauttanut aiemminkin.

Juhlaviikot jatkuvat seuraavallakin viikolla. Luvassa on yksi nimipäivä ja viikonloppuna hääpäivä. Hääpäivän viettämiseen minä en kuulemma liity millään lailla. Aika tympeää, sanon minä.