Pellet, ei naurata enää!

Tämä viikko alkoi nimipäivien merkeissä, ja emäntäni haluaakin kiittää kaikkia häntä muistaneita. Minun nimipäiväni on huomioitu tässä talossa vasta yhden kerran, mutta se onkin Simon syntymäpäivää seuraavana päivänä aivan joulun alla. Maisa taas on saanut nimensä kalenteriin vasta muutama vuosi sitten. No nimipäivistä viis, sillä huomenna on Maisan syntymäpäivä!

Tällä viikolla saimme kirjan, jonka päätähtenä oli isäntäparini kummitytär Eve. Kylläpä kummien onkin mukava selailla sivuja, ja nähdä vuoden aikana tapahtunut muutos tässäkin ihmislapsessa. Nyt tämäkin tytön on nähty kulkevan jo kahdella jalalla.

Niinhän sitä sanotaan, että kehitys kehittyy. Vielä viime vuosikymmenellä täytettiin sellaisia vauvakirjoja kuin tuossa alla. Nyt ne tuntuvat jo ihan antiikkisilta. Emäntäni huikkasi tuossa sivussa, että hän muistaa, miten filmi viriteltiin kameran sisään ja salamavalokuutio käännähti uutta kuvaa varten. Lukijoissani on sen ajan ihmisiä, että kohta joku mainitsee kankaan, jonka alle kuvaaja meni piiloon kuvan ottaakseen. Hihhii, no ehkei sentään, älkää nyt rouvat vaan pahastuko.

Tämä blogi on tavallaan minun vauvakirjani, ja onhan tällainenkin aika modernia. Olisi ollut söpöä säästää minullekin leluja vauva-ajalta, mutta ikävä kyllä olen saattanut ne roskiskuntoon, eikä mitään säästettävää ole enää. Kuvassa näkyvä pikkunalle oli ensimmäinen leluni. Sekin oli oikeasti avaimenperä. Niin pieni minä olin 2.5v sitten.

Minä ja nalle lähekkäin

Kamalia asioita tapahtuu maailmalla ja Suomessakin. Ihmiset ovat saaneet päähänsä pelotella toisiaan klovni-naamareilla. Se, minkä piti alun perin olla iloittelua, onkin muuttunut kammottavaksi.

Meillä tämä näkyy nyt niin vakavana, että Maisa on kieltäytynyt viemästä minua ulos aamulla tai illalla, silloin kun on jo pimeää. Tämä on hänelle aivan todellista pelkoa, eikä mitään jekkuilua. Samanlaiseen paniikkiin hän menee, kun huoneesta löytyy hämähäkki. Hän on jo ilmoittanut, ettei lähde Halloweenina ulos koko päivänä, kouluunkaan. Perheeni on aivan äimänä. Mitähän tästäkin tulee.

Toinen viikon juhlahetkistä oli isäntäväkeni 22. hääpäivä. He lähtivät juhlimaan sitä pääkaupunkiin, yöpyivät hotellissa ja illallistivat ravintolassa.

Hotellista oli merinäköala, joka kuulostaa lumoavammalta kuin oikeasti olikaan. Yleisesti ottaen merta kuvaillaan siniseksi tai turkoosiksi, mutta suomalainen meri on kyllä harmaa ja julmannäköinen. Mutta sepä heijastaakin suomalaista taivasta, jota voisi kuvailla aikuiselokuvan nimellä Fifty shades of grey.

Hieman omia eväitä aluksi, olkaa hyvä.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Isäntäväkeni ollessa pois minä järjestin teineille meininkiä kotona. Oksentelin useamman kerran, liukastuin omaan yrjööni enkä meinannut saada henkeä. Simo vei minut suihkuun, ja minusta pyyhkeellä kuivaaminen oli leikkiin kutsu. Simon mielestä ei ollut. Niin isoja he kuitenkin ovat, etteivät soitelleet isäntäväelleni minun jekuistani.

Isäntäni meni hotellista suoraan töihin, ja emäntäni palasi kotiin. Nuuskutin laukkuja ja kenkiä pitkään ja hartaasti. Niissä tuoksui vienosti Helsinki ja iso maailma.

Jaa-a, ei se auta kuin jumpata itsensä vetreäksi seuraavaa viikkoa varten. Maanantain emäntäni on vielä kotona, mutta sitten karu totuus taas paljastuu. Attekin lähtee Prismaan töihin, ja minun on jääminen luuta kaluamaan. Sananmukaisesti.