Kohti Karjalaa

Viikonloppuna minä ja perheeni suuntasimme Kesäkaupunkiin viimeistä kertaa tällä kesäkaudella. Menomatkalla autossa oli hyvin tilaa, sillä Simo ja Atte eivät olleet mukana. Simolla oli vielä lauantaiaamuna espanjankoe, sen jälkeen hän tuli junalla perästä. 

Atte jäi isännöimään kotiamme. Seuraksi oli tulossa armeijakavereita illanviettoon. Tällaisen illanvieton nimi on nykyään "kämpät", se tarkoittaa että kämppä on annettu nuorten käyttöön. Ennen tämän asian nimi kotibileet. Vieraita tulikin armeijakavereiden lisäksi myös siviilikaveripiiristä niin, että vieraiden lukumäärä nousi 20:een. 

Ennen reissuun lähtöä minä sain uudeksi lelukseni kuvassa olevan pehmeän leopardin. Se oli niin pehmeä, että emäntäni ennusti, ettei se selviä viikonloppua loppuun. Kun sain sen käsiini, poistin siltä ensitöikseni silmät, sitten pääsin riepottelemaan sitä vasta kunnolla.

Sama riepottelu jatkui, kun sain tehtäväkseni pilkkoa tyhjentyneen hanaviinipakkauksen. Se oli ihanaa ja aivan sallittua puuhaa. Nopeasti toki selvitin kovasta kartongista tehdyn laatikonkin. Aikamoisen sotkun jätin sitten henkilökuntani siivottavaksi.

Marssitiellä iskin silmäni mummiin, sillä hänen puuhastelunsa tuntuivat aina liittyvän tavalla tai toisella ruokailuun. Niinpä kuljin hänen kintereillään ruskeat silmäni kosteina, ja hyvin se tuntui tepsivän. Häneltä sain viikonlopun aikana makkaraa, juustoa ja rieskankuorta voilla. Kannattavaa piiritystä siis.

Niin kivaa kuin sisällä olikin, haikailin minä päästä ulos nuuskimaan vieraan kaupungin uusia hajuja.

Minun kotiseutuni on siinä määrin maalaisseutua, että Kesäkaupunki tuntui suurelta. Se onkin ristiriitaisuuksien kaupunki, samalla aukiolla näkyy sekä uutta että vanhaa. Äänetkin olivat aivan erilaisia kuin kotikulmilla. Meillä ei voi mitenkään kohdata trumpetinsoittajaa, joka soittaa "Sellainen ol' Viipuri" tai "Monrepos". Että suuresta maailmasta on kyllä kysymys.

Ilma oli viikonlopun aikana mitä kaunein. Emäntäni sanoikin, ettei syksyä tarvitsisi inhota ollenkaan, jos ilma vain pysyisi tuollaisena.

Rantaraitilla saimme nauttia peilityynestä Saimaasta. Minä kastelin etutassuni vedessä, mutta peräydyin heti, kun huomasin joutuneeni veteen.

Lapset nukkuivat Eeva-mummin luona, mutta tulivat sunnuntaina Marssitielle. Tässä kerron Maisalle kaikesta, mitä olin haistanut.

Vieraassa paikassa oli melko jännitävää yöpyä. Kerrostalossa kulkee kaikenlaista porukkaa, ja minun piti olla varuillani tuon tuostakin. Pelästyin pahanpäiväisesti, kun postipate tiputti lehden postiluukusta aamuyöllä. Laskin ilmoille kovaäänisen haukun kertoakseni ihmisille, että vaara uhkaa taloutta. Siitä seurasi valtava hyssimisten aalto.

Hyvää tässä kyläilyssä on myös se, että ihmisten pedit tehdään lattialle. Kotona minulla ei ole minkäänlaista lupaa tulla isäntäparini sänkyyn, mutta lattialla nukkuja ei voi mitenkään estää minua. Se alkoi ihan rauhallisesti, mutta sitten minä hieman villiinnyin...

Viikonlopun ohjelmanumero oli Riitta-mummin uusi puhelin. Siinä riitti hämmästelyä ja ohjeistamista. Mummi oli kyllä ihan notkea oppimaan uutta. Parasta emäntäni mielestä on, että nyt hän voi lähetellä maksuttomia WhatsApp-viestejä äitinsä kanssa.

Huomio pysyi pitkän aikaa puhelimessa. Minun mielestäni liian pitkään, ja minä kyllästyin odottamaan. Onneksi Simo heltyi välillä kuitenkin vähän leikkimään minunkin kanssani.

Kotimatkalla minä olin autossa levoton eikä kukaan oikein tiennyt, mistä oli kysymys. Enkä tiedä minä itsekään. Kiva on olla kylässä, mutta kyllä minä perimmiltäni olen kotikoira.

Lokakuu on alkanut kauniina. Tarkoitus oli, että isäntäni auttaa mummia kukkaruukkujen tyhjentämisessä, mutta eihän näin upeita kasveja voinut mitenkään laittaa roskiin. Kyllä mummilla vaan on taito hyppysissään, niin kukkien kasvattamisessa kuin rieskan leipomisessakin. Jään vesi kielellä muistelemaan reissua.