11/27/2016

Heikko Hermonen



Loppuvuosi lähestyy kovaa vauhtia, samoin joulunajan juhlallisuudet. Koin järkytyksen perjantaina. Asumme varuskunnan läheisyydessä, joten pauketta voi joskus kuulua, mutta nyt tuntui, että koko taivas repeää. Prisman joulunavajaisissa taivaalle lennätettiin ilotulitusraketteja aivan solkenaan. 

"Mikä se oli? Ja se? Ja se?

Hetkessä kaikki turvallisuus oli tipotiessään. Minä aloin vapista niin, että kaikki samalla sohvalla istuvat tunsivat sen takalistossaan sohvan väristessä minun tahtiini. Kuulosti aivan kuin Trump olisi laskenut sotajoukkonsa ilmaan.


Kun minä stressaannun, alan läähättää. Ja kylläpä minä läähätinkin, kuin kuumimpana kesäpäivänä. Kuljin huoneesta toiseen, läähätin, tärisin ja kujersin peloissani kuin metsäkyyhky.


Minun epäluuloani jatkui koko illan. Ei auttanut, vaikka Simo yritti kuinka lohdutella minua. Isäntäni vain sanoi, että huoleni häipyy kyllä, kunhan ihmiset eivät kiinnittäisi minuun mitään huomiota. Siinä hän erehtyi.

Seuraavan yönkin minä olin huolestunut. Marhasin huoneitten välillä läähättäen. Emäntäni on hyväunista sorttia eikä hän tästä häiriintynyt, mutta isäntäni havahtui pitkin yötä liikkumiseeni. Aamulla hän oli minua kohtaan varsin vähäeleinen ja penseä. Sain uudeksi lempinimeksi Heikko Hermonen.


Perhe ajatteli, että huoleni häipyisi aamuun mennessä. Mutta minä olin saanut syvän viillon sieluuni. Seuraavana aamuna, kun isäntäni lähti töihin, jäin uikuttamaan hänen peräänsä. Seurasin hänen kulkuaan äänten perusteella ja tuijottelin ikkunoihin. Tuntui kuin olisin lähettänyt hänet surman suuhun.

"Aja hiljaa, isi nyt vain..."

"..niin sitten illalla leikitään"


Kun sitten pääsin pidemmälle lenkille sain huomata, että kaikki vaikutti olevan ennallaan. Kepit, männynjuuret ja kaatuneet puunrungot maistuivat kaikki entisenlaisilta.




Ajattelin, että ehkä vaara on sittenkin tältä erää voitettu. Synkkä taivaskin rakoili hieman näyttäen taivaan pohjaväriä. Minusta tämä oli lupaus uudesta alusta. Ehkä se oli uusi vuosi, joka jo hieman kurkisteli taivaalta.


Kun kerran joulukin lähestyy, pääsi emäntäni taas kierrätyspuuhiin. Simon farkut olivat revenneet haaroista, ja joutivat siten roskiin. Vaan meilläpä ei niin vaan heitellä tavaraa roskiin, vaan ensin mietitään, miten sitä voisi vielä käyttää.


Niinpä emäntäni leikkasi farkuista lahkeet irti, piilotti muutaman ruokanaksuni lahkeeseen, rullasi lahkeen ja laittoi solmut molempiin päihin. Taitaapa olla tässä joululahjaa minulle tekeillä. Ja emäntäni luulee vielä, että minä en tajua. Saataan olla Heikko Hermonen, mutta muuten ihan nokkela kuitenkin.



Jaapa jaa, niin on taas yhdestä hepulista selvitty. Mutta miten ihmeessä selviän uudestavuodesta? Meidät on kutsuttu kylään entisille naapureillemme. Olen kuullut, että koirille voidaan määrätä rauhoittavaa lääkettä pauketta varten. Saanko minä Valeriaana-uutetta vai Diapamia? Millainen minä silloin olen? Ja ottavatko Jaana ja Jani vastaan doupatun koiran isäntineen?

Niin paljon kysymyksiä. Niin vähän vastauksia...


11/20/2016

Se oli lyhyt talvi



Rakkaat lukijani, olemme yhdessä saavuttaneet suuren luvun. Te olette avanneet minun päiväkirjani sivut jo yli 10 000 kertaa. Olen aivan äimistynyt, että teitä jaksaa edelleen kiinnostaa minun ja laumani arkiset puuhailut. Kiitän teitä kaikkia nöyrästi kumartaen.

Viimeviikolla

Viimeviikolla kirjoitin kotikulmiemme lumiröykkiöistä. Nyt ne on mennyttä; se oli lyhyt talvi. Aivan kuin Luoja olisi huomannut, että oli laittanut meille vahingossa 80-luvun talven lumineen. Sitten hän lienee havahtunut, ja kääntänyt termostaatit plussalle, kuten tuntuu nykytalvina olevan tapana. Maisema on palannut aiempiin marraskuun maanläheisiin sävyihin.

Tälläviikolla

Viimeviikolla

Tälläviikolla

Syksy oli niin kuiva meidän nurkillamme, että suppilovahverot kuivettuivat alkuunsa. Vanha kansa sanoo syksyn sateiden olevan "talven alus veet". Menneen viikon aikana sulaneet lumet ovat kuitenkin varmasti kartuttaneet pohjavesiä roimasti.

Lumien jälkeen takapihallamme odotti yllätys: ruusu kukkii yhä! Aina sanotaan ruusujen olevan vaikeita hoidettavia, mutta tämä alennusruusu pitää pintansa.



Talvikeli vaikuttaa turkkini hyvinvointiin negatiivisesti, sillä minulta tippuu nyt aikalailla karvaa. Minä olen siitä kätevä koira, että mustat karvani näkyvät vaalealla kankaalla ja valkeat karvat tummalla. 

Nyt, kun karvaa tippuu, alkaa kainaloista paistaa jo vaaleanpunaista ihoa karvojen välissä. Tylsää, että karvaa tippuu juuri nyt, kun siitä olisi hyötyä lämmityksessä. Inhottaa pukea talvipukua ja villapukua päälle, mutta tällä menolla niille on taas käyttöä. Karvanlähdön hidastamiseksi minulle on ostettu lohiöljyä ruoan sekaan laitettavaksi. Olen ihan hulluna siihen.


Viikonloppuna oli suvun söpöläisen Erinin 4v-synttärit. Hän oli pyytänyt lahjaksi palomiehen kypärän, ja saikin sellaisen. Hän sanoi olevansa nyt palonainen. Varokaa varomattomat tulenkäsittelijät ja tuhopolttajat, palonainen Erin tulee!



Juhlimassa oli tietysti myös sankarin pikkusisko, isäntäparini kummityttö Eve. Kävely sujuu nyt Eveltä topakasti. Sen lisäksi tämä tyttö ottaa mielellään myös palvelua vastaan kärryssä istuen, jalat kyydissä ja työntäjää odottaen. Aika veitikka.



Vaikka keleihin ei voi luottaa, niin yhdestä asiasta olen tyytyväinen. Elämä kulkee eteenpäin ja pienokaiset kasvavat. Oli meidän kodissakin aikanaan pienokaisia, niin minulle kerrotaan. Nyt täällä asustaa lauma aikuisuutta lähestyviä teinejä. Nuorinkin perheen lapsista on nyt virallisesti äitiään pidempi, ja äiti jäänyt perheen lyhyimmäksi ihmiseksi. Ehkä tämä onkin elämän ja perheen tarkoitus, tuottaa Prisman kassoja ja palonaisia maailmaan. Kaikki on siis hyvin, ja minä voin jatkaa rentoutumista.


11/13/2016

Isät ja pennut


Viime viikolla kirjoitin edesmenneistä papoistamme, ja muistutin, että elävien (eli mummien) tulee jatkaa elämää. No nyt on toinen mummi Fuengirolassa ja toinen pakkaa laukkuaan lähteäkseen Pieksämäelle ystänvänsä luo. Silviisii, mummit!

"Rukoilkaa"


Amerikassa tapahtui tällä viikolla kauheita, kun Trump valittiin presidentiksi. Nyt ei riitä hymistely maailman kohtalosta, vaan kaikki laittakoot tassunsa ristiin. Voi kauhia paikka! Asia koskettaa minua, sillä isäni on amerikkalainen. 

Tieto Amerikan uudesta presidentistä masentaa minua näin.

Lämpötila vaihtelee nollakelin ja -12* välillä. Kamalinta talvessa on koirien ulkovaatteet. Villapuku ja toppatakki ovat varmasti itsensä Paholaisen keksintöjä. Villapuku kutittaa ihan kauheasti, nyt kun minusta lähtee karvaa ja iho kuultaa harvan turkin alta.


 Lunta on nyt valtavat määrät. Jopa kotipihalla voi kiivetä lumivuorelle. Tykkään lumesta, sinne on ihanaa sukeltaa ja tehdä pinnan alaisia käytäviä.





Kun lunta on paljon, on auraushenkilöstöllä kova miettiminen, mihin lumet saa kasata. Naapurimme ei luota auraajan harkintakykyyn, vaan on tehnyt ihan omat kylttinsä. Kansainvälisenä miehenä (filippiiniläisvaimo) hän on tehnyt oman liikennemerkin, johon on kirjannut toiveensa viidellä eri kielellä. Kieliopista en menisi ihan vannomaan. Emäntääni tämä kuitenkin huvitti.


 Lumi tuo haasteensa myös autoilijoille. Onneksi kuvassa ei ole meidän perheen auto. Mopoautot ovat heppoisia tiellä, mutta kylläpä ne näyttävät heppoisilta pientareelle kellahdettuaankin.


Tässä minä olen rikospaikkatutkijana.

Isäntäni oli lauantaina työkaverin kotona juhlimassa muiden työkavereiden porukassa. Illan emäntänä oli neljännen polven suomalainen, alunperin Turkista lähtöisin olevaa sukua, Venäjän kautta Suomen tulleita tataareja. Tarjoamiset olivat sen mukaisia. Tuliaiksi kotiin tuli tataarien lihapiirakoita, pärämätsejä. Tässä piirakassa voitaikinassa oli sisällä jauhelihaa. Juhlissa niihin oli laitettu vielä voisulaa, smetanaa ja sinappia. Hyviä ne näyttivät olleen ilman näitä lisukkeitakin.



Sitten tuli isäinpäivä. Tarkastimme Kennelliiton sivuilta, että minun isälläni on nyt viisi pentuetta ja yhteensä 21 pentua. Näky olisi kuin suoraan elokuvasta 101 dalmatiankoiraa, jos minä ja sisaruksemme piipahtaisimme isämme luona onnittelemassa. Se olisi kyllä suloinen sekamelska.

Oma isi.

Saattaa olla viimeisiä vuosia, kun isäntäni saa enää onnittelukortteja. Ihanaa on kuitenkin, että kaikenkokoiset pennut tulevat halaamaan häntä. Nyt, kun pappoja ei ole, on isäntäni keskeinen henkilö suvun isien ketjussa. Voihan olla, että joskus myöhemmin meidän pojistakin tulee isiä...



Elämä on kuitenkin tällä hetkellä juuri tässä. On siinä isillä onnea kokonainen sängyllinen. Kiitos, että jaksat olla meidän isimme!


11/06/2016

Lunta tulvillaan on raikas talvisää



Monena vuonna talvea on saatu odottaa jouluun tai jopa seuraavan vuoden puolelle. Tällä viikolla se kuitenkin tuli meille, nimittäin talvi ja lumi. Vuosittain talvi yllättää autoilijat, ja peltiä ruttaantuu. Meillä oli kuitenkin asiallisesti talvirenkaat alla päivää ennen lumentuloa.

Talvi yllätti kuitenkin puutarhurin. Verililjapuu näytti hieman yllättyneeltä saatuaan lunta ruukkuunsa. Puutarhalehdistä olemme nähneet, kuinka tämäkin kasvi talvehtii englantilaisissa puutarhoissa, mutta Suomessa sitä odottaa luminen kohtalo ja varma paleltuminen. Ja miten hiivatissa sen enää saa ruukusta pois? Pakkanen tulee rikkomaan ruukun.



Verililjapuumme loistossaan kesällä, pelargoniat juurellaan

Vaikka isäntäparini ei ole talvi-ihmisiä ollenkaan, sai lumen tulo aikaan joulu-reaktion. Emäntäni vitsaili kaupassa, että tekisipä mieli jo tehdä joulutorttuja. Vielä samana iltana kotona leijaili glögin tuoksu ja perhe odotteli luumuhillon jäähtymistä. Ei tässä nyt ihan tonttulakkeja kaivettu esiin, mutta pieni makuannos joulusta kuitenkin.



Viikonloppuna molemmat perheen aikuisista olivat viikonloppuvapaalla. Se on juhlallinen hetki perheessäni, sillä kummallakin on myös lauantaivuoroja. Vapaata viikonloppua juhlistetaan juomalla aamukahvit sohvalla ja katsomalla joku pitkä elokuva. Minulle se on tietysti pelkkää auvoa. 


Sitten, kun auvoa on kestänyt pari tuntia, on minun mielestäni aika kääntää katseet taas minuun. Ja jos se ei tapahdu hienovaraisista vihjauksista, on minun ryhdyttävä astetta härskimmäksi. Ja sitten huomio on taas minussa.





Viikonlopun kunniaksi meillä yritetään laittaa hieman juhlavampaa ruokaa. Jos arkena tarjolla onkin sosekeittoa ja laatikkoruokia, laitetaan viikonloppuna lihaa, kastiketta ja viiniä myös. Tämän viikonlopun herkku oli porkkanakakku. Se oli oikein onnistunut. Kokeilkaapa te muutkin!


Lauantaina oli pyhäinpäivä. Vielä vuosi sitten ei olisi arvannut, että pöydällämme olisi nyt kaksi kuvaa. Suvun miesvahvuuden suhteen tämä on ollut menetysten vuosi. "Kiitävi aika,vierähtävät vuodet", mutta miespolvet eivät jää unholaan tässä tapauksessa. Jos näitä miehiä ei olisi ollut, ei yksikään perheeni ihmisistä olisi syntynyt. Merkkihenkilöitä siis, kaikella tapaa. 


Sanotaan, että ihminen elää niin kauan, kuin elää viimeinen ihminen, joka hänet muistaa. On siis elossa olevien ihmisten tehtävä pitää edesmenneiden muistoa yllä. Ja on elossa olevilla toinenkin tehtävä: Elävät eläköön!