Se oli lyhyt talvi

Rakkaat lukijani, olemme yhdessä saavuttaneet suuren luvun. Te olette avanneet minun päiväkirjani sivut jo yli 10 000 kertaa. Olen aivan äimistynyt, että teitä jaksaa edelleen kiinnostaa minun ja laumani arkiset puuhailut. Kiitän teitä kaikkia nöyrästi kumartaen.

Viimeviikolla

Viimeviikolla kirjoitin kotikulmiemme lumiröykkiöistä. Nyt ne on mennyttä; se oli lyhyt talvi. Aivan kuin Luoja olisi huomannut, että oli laittanut meille vahingossa 80-luvun talven lumineen. Sitten hän lienee havahtunut, ja kääntänyt termostaatit plussalle, kuten tuntuu nykytalvina olevan tapana. Maisema on palannut aiempiin marraskuun maanläheisiin sävyihin.

Tälläviikolla

Viimeviikolla

Tälläviikolla

Syksy oli niin kuiva meidän nurkillamme, että suppilovahverot kuivettuivat alkuunsa. Vanha kansa sanoo syksyn sateiden olevan "talven alus veet". Menneen viikon aikana sulaneet lumet ovat kuitenkin varmasti kartuttaneet pohjavesiä roimasti.

Lumien jälkeen takapihallamme odotti yllätys: ruusu kukkii yhä! Aina sanotaan ruusujen olevan vaikeita hoidettavia, mutta tämä alennusruusu pitää pintansa.

Talvikeli vaikuttaa turkkini hyvinvointiin negatiivisesti, sillä minulta tippuu nyt aikalailla karvaa. Minä olen siitä kätevä koira, että mustat karvani näkyvät vaalealla kankaalla ja valkeat karvat tummalla. 

Nyt, kun karvaa tippuu, alkaa kainaloista paistaa jo vaaleanpunaista ihoa karvojen välissä. Tylsää, että karvaa tippuu juuri nyt, kun siitä olisi hyötyä lämmityksessä. Inhottaa pukea talvipukua ja villapukua päälle, mutta tällä menolla niille on taas käyttöä. Karvanlähdön hidastamiseksi minulle on ostettu lohiöljyä ruoan sekaan laitettavaksi. Olen ihan hulluna siihen.

Viikonloppuna oli suvun söpöläisen Erinin 4v-synttärit. Hän oli pyytänyt lahjaksi palomiehen kypärän, ja saikin sellaisen. Hän sanoi olevansa nyt palonainen. Varokaa varomattomat tulenkäsittelijät ja tuhopolttajat, palonainen Erin tulee!

Juhlimassa oli tietysti myös sankarin pikkusisko, isäntäparini kummityttö Eve. Kävely sujuu nyt Eveltä topakasti. Sen lisäksi tämä tyttö ottaa mielellään myös palvelua vastaan kärryssä istuen, jalat kyydissä ja työntäjää odottaen. Aika veitikka.

Vaikka keleihin ei voi luottaa, niin yhdestä asiasta olen tyytyväinen. Elämä kulkee eteenpäin ja pienokaiset kasvavat. Oli meidän kodissakin aikanaan pienokaisia, niin minulle kerrotaan. Nyt täällä asustaa lauma aikuisuutta lähestyviä teinejä. Nuorinkin perheen lapsista on nyt virallisesti äitiään pidempi, ja äiti jäänyt perheen lyhyimmäksi ihmiseksi. Ehkä tämä onkin elämän ja perheen tarkoitus, tuottaa Prisman kassoja ja palonaisia maailmaan. Kaikki on siis hyvin, ja minä voin jatkaa rentoutumista.