Isät ja pennut

Viime viikolla kirjoitin edesmenneistä papoistamme, ja muistutin, että elävien (eli mummien) tulee jatkaa elämää. No nyt on toinen mummi Fuengirolassa ja toinen pakkaa laukkuaan lähteäkseen Pieksämäelle ystänvänsä luo. Silviisii, mummit!

"Rukoilkaa"

Amerikassa tapahtui tällä viikolla kauheita, kun Trump valittiin presidentiksi. Nyt ei riitä hymistely maailman kohtalosta, vaan kaikki laittakoot tassunsa ristiin. Voi kauhia paikka! Asia koskettaa minua, sillä isäni on amerikkalainen. 

Tieto Amerikan uudesta presidentistä masentaa minua näin.

Lämpötila vaihtelee nollakelin ja -12* välillä. Kamalinta talvessa on koirien ulkovaatteet. Villapuku ja toppatakki ovat varmasti itsensä Paholaisen keksintöjä. Villapuku kutittaa ihan kauheasti, nyt kun minusta lähtee karvaa ja iho kuultaa harvan turkin alta.

 Lunta on nyt valtavat määrät. Jopa kotipihalla voi kiivetä lumivuorelle. Tykkään lumesta, sinne on ihanaa sukeltaa ja tehdä pinnan alaisia käytäviä.

Kun lunta on paljon, on auraushenkilöstöllä kova miettiminen, mihin lumet saa kasata. Naapurimme ei luota auraajan harkintakykyyn, vaan on tehnyt ihan omat kylttinsä. Kansainvälisenä miehenä (filippiiniläisvaimo) hän on tehnyt oman liikennemerkin, johon on kirjannut toiveensa viidellä eri kielellä. Kieliopista en menisi ihan vannomaan. Emäntääni tämä kuitenkin huvitti.

 Lumi tuo haasteensa myös autoilijoille. Onneksi kuvassa ei ole meidän perheen auto. Mopoautot ovat heppoisia tiellä, mutta kylläpä ne näyttävät heppoisilta pientareelle kellahdettuaankin.

Tässä minä olen rikospaikkatutkijana.

Isäntäni oli lauantaina työkaverin kotona juhlimassa muiden työkavereiden porukassa. Illan emäntänä oli neljännen polven suomalainen, alunperin Turkista lähtöisin olevaa sukua, Venäjän kautta Suomen tulleita tataareja. Tarjoamiset olivat sen mukaisia. Tuliaiksi kotiin tuli tataarien lihapiirakoita, pärämätsejä. Tässä piirakassa voitaikinassa oli sisällä jauhelihaa. Juhlissa niihin oli laitettu vielä voisulaa, smetanaa ja sinappia. Hyviä ne näyttivät olleen ilman näitä lisukkeitakin.

Sitten tuli isäinpäivä. Tarkastimme Kennelliiton sivuilta, että minun isälläni on nyt viisi pentuetta ja yhteensä 21 pentua. Näky olisi kuin suoraan elokuvasta 101 dalmatiankoiraa, jos minä ja sisaruksemme piipahtaisimme isämme luona onnittelemassa. Se olisi kyllä suloinen sekamelska.

Oma isi.

Saattaa olla viimeisiä vuosia, kun isäntäni saa enää onnittelukortteja. Ihanaa on kuitenkin, että kaikenkokoiset pennut tulevat halaamaan häntä. Nyt, kun pappoja ei ole, on isäntäni keskeinen henkilö suvun isien ketjussa. Voihan olla, että joskus myöhemmin meidän pojistakin tulee isiä...

Elämä on kuitenkin tällä hetkellä juuri tässä. On siinä isillä onnea kokonainen sängyllinen. Kiitos, että jaksat olla meidän isimme!