Hirveetä

Viikko alkoi ihanasti, kun kummallakin perheen aikuisista oli arkivapaa. Ilmakin oli ihana, en saa tarpeekseni edes talvella kalpeana paistavasta auringosta. Pienikin auringonsäde tarttuu ihanasti mustaan turkkiini, ja loput lämmöstä kuvittelen mielessäni.

"Muuuuu ?"

Päiväkävelyllä kiertelin emäntäni kanssa läheisessä metsässä. Emännälläni oli jo alkumatkasta ajatus, että kunpa emme törmäisi hirviin. Aivan reitin loppupuolella hänen katseensa kiinnittyi tummaan hahmoon metsässä. Nolona minun on myönnettävä, etten huomannut mitään.

Hirvi on aivan kuvan keskellä, vaikkei se kyllä hyvin erotu.

Emäntäni pysäytti matkantekomme, otti kameralla nämä epäselvät kuvat ja kysyi ääneen: "Oletko yksin?". Tämä hirvi töllötti hetken takaisin, ja jatkoi sitten syömistä. Se ei ollut suinkaan yksin, viereisen kukkulan laella makaili sen toveri lumessa. Siitä oli vielä vaikeampi saada kuvaa.

Juuri, kun terveysasioiden piti olla osaltani kunnossa, löytyi intiimiosastolta kostea ihotulehdus, hot spot. Tällaisen takia olen ollut aiemmin lääkärissä, mutta kahden edellisen viikon lääkärikäynnit olivat emännälleni riittävästi. Niinpä hän soitti SoVetiin, ja lähti tietojen perusteella apteekkiin hankkimaan kotihoitoaineita.

Yksi siirtää palleja, ja toinen hoitaa.

Ja niin tälläkin viikolla intiimit hoitotoimet ovat toistuneet aluksi kahdesti ja loppuviikosta kerran päivässä. Kuulkaahan Tixa Savitaipaleella ja Bono Olarissa: miten ihmeessä teillä hoidetaan tällaiset? Tai Erja-täti, miten sinä olet toiminut aiemmin omien hurttiesi kanssa?

9.2. taloon tuli ihanat ruusut!

Taas on yksi leluista saatettu miltei tiensä päähän. Leopardillani ei ole enää sisuksia ollenkaan. Tätä nykyä se muistuttaa autonrenkaan alle jäänyttä samakkoa. Voi leopardi-parka. Ja voih, taas tulee kesää ikävä.

Ilmat pihalla

Minulla on tällä viikolla jäänyt yllättävästi ruokaa kuppiin. Minä olen tunnettu ahneudestani, joten tämä on erityisen epätavallista minulta. Kun aamulla jättää syömättä, niin ruoka tulee mieleen vasta illlalla, kun kiihtyy ihmisten palatessa töistä kotiin. Ja niin sitä tulee taas vanhingossa syöneeksi, vaikkei oikeastaan ollut aikomuskaan. Olen syönyt samaa ruokaa kohta kolme vuotta: ei liene ihme, jos korvista alkaa pian pursuta lammasta ja riisiä...

Kyllä nämä ruoka-asiat osaavatkin olla mutkallisia. Emäntäni käy välillä aika kuumana keittiössä. Otetaan esikerkiksi vaikka tämän illan salaatti, maukas sivusalaatti pääruoalle:

* isännän salatissa ei saisi olla kurkkua
* Simon salaatissa ei saa olla tomaattia eikä juustoa
* Maisan salaatissa on OLTAVA juustoa, tomaattia ja kurkkua
*Aten salaatti tulee syötyä vain, jos salaatissa on erittäin hyvät mausteet

Tarpeetonta sanoa, että emäntäni tuntee itsensä voimattomaksi. Salaa minä nauran ihmisten valikoinnille, vaikka olen itsekin ottanut heistä nyt vaikutteita. Tämä nauru ei saa päästä suusta ulos, hihhii...